sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Millainen on Sinun sijoitustarinasi loppu?

Istuin taannoin iltaa ex-sukuni kanssa. Kyllä, luit oikein ex-sukuni kanssa. Vaikka exäni kanssa en iltaa enää istu, ei se tarkoita, että olisin eronnut muusta hänen perheestään.  Olemme kummeja toistemme lapsillemme ja jo pelkästään lasteni takia en ole halunnut erota muusta suvusta. Kummit, mummi (ex-anoppini) ja serkut ovat molemmille lapsilleni rakkaita ja mahdumme kyllä samoihin kekkereihin paremmin kuin hyvin. Käymme vuoroin toistemme luona kylässä.

Erityisesti exäni siskon mies on aina ollut hyvä tyyppi, jonka kanssa olen tullut erityisen hyvin juttuun. Hän on ollut hyvä esimerkki siitä miten ponnistaa köyhästä yh-äidin perheestä suuriin saappaisiin, tienata "ihan sikana" erään suomalaisen firman johtotähtenä, ja olla jalat maassa tyyppiä, joka ei ikimaailmassa rehvastele sillä mitä omistaa, vaikka on rikastunut hyvinkin lyhyessä ajassa. Kaveri on vielä sellainen kiltti nallekarhu-tyyppi, jonka kanssa kaikki tulevat toimeen. Monesti tuntuu, että ne henkilöt, jotka saavuttavat alle 40-kymppisenä vastaavanlaisen "statuksen", ovat niitä, joilla nousee keltainen neste hattuun. Melkein voisin oman mieheni laskea tuohon joukkoon, jolle tärkeintä on prässäillä muille vuosituloillaan ja sillä surullisen kuuluisalla autollaan (jolla minä nykyisin ajan). Mitä muuta hän omistaa...? Ai niin talon muuttotappiopaikkakunnalla...  :D Ymmärtänette pointtini? Ja siis joo, rakastan miestäni kaikkine vikoineen ;) Minun tehtäväni onkin tiputella häntä alas aina pilvilinnoistaan puolta pienemmillä vuosituloillani ja suuremmalla omaisuudellani. 

Joka tapauksessa istuimme siis iltaa pohtimassa rahaa, elämää ja eläkeikää. Ex-anoppini on yhä työelämässä ja hänellä ajatukset ovat vahvasti eläkkeessä ja sen jälkeisessä elämässä. Ex-anoppi peri vanhemmiltaan suuren omaisuuden, joka tuli yh-äidille enemmän kuin tarpeeseen. Hän on käyttänyt rahaa viimein itseensä: remontoinut asuntonsa, matkustanut maailman ääriin ja pohti nyt, mitä tehdä, kun hänen määräaikainen työsopimuksensa päättyy. Ovet ovat auki, asunnon voisi myydä, muuttaa vuokralle, aloittaa eläkkeen jo nyt. Kannustimme kaikki häntä, että anna palaa. Lasteni mummi on sairastanut keuhkosyövän ja terveys on kaikin puolin "pielessä" kliinisten laboratoriotutkimusten arvoja tuijottaessa. Toki omat valinnat esimerkiksi ruokavalion ja liikkumattomuuden suhteen ovat edesauttaneet tilannetta, mutta hänkin mietti sitä, ettei hän tule pitkäikäiseksi elämään. Hyppy tuntemattomaan silti arvellutti. Onko meidät suomalaisina kasvatettu niin vahvasti siihen, että aina pitää odottaa eläkeikään ennen kuin voi aloittaa "sit-ku"-elämän? Työtä painetaan hikihatussa siihen saakka, jopa terveyden kustannuksella, että kun se auvoinen eläkeikä koittaa, voimme alkaa tavoittelemaan niitä asioita, joita ihan oikeastikin haluaisimme? Oma äitini ehti olla eläkkeellä puoli vuotta ennen kuin kuoli eikä ollut ainoa lajissaan...


Nordnet on laskenut kuinka paljon kuukaudessa täytyisi säästää, jotta olisi miljonääri eläkeiässä. Tämäkin laskenta perustui eläkeikään. Mitä sillä miljoonalla tekee eläkeiässä? Tässä laskelmassa ehkä kuitenkin perusajatuksena oli se, että kuka tahansa voi tulla miljonääriksi. Mutta jos nyt tuijotetaan pelkkää eläkeikää, oletko katsonut kuinka vanha Sinä olet, kun pääset eläkkeelle? Minun täysi eläke alkaa 69 vuoden ja 6 kuukauden iässä! Hell no, en todellakaan aio vääntää työelämässä tuohon saakka!

Nallekarhu totesi tähän, että hänellä on ajatuksena myydä kaikki omaisuutensa, kun täyttää 50, ja muuttaa pysyvästi jonnekin etelän lämpöön, jossa on edullista elää. Jos nyt oikein muistan, hänellä on aikaa tuohon 50 tavoiteikään jäljellä 11-12 vuotta. Siinä ajassa ehtii omaisuutta kartuttaa jo paljon. Mietin, että aika hyvä idea. Itselläni on ollut ajatuksena olla velaton, kun täytän 40. Aikaa minulla on tuohon 4 vuotta, ja viimeisempien laskelmieni mukaan tuo tavoite on täysin saavutettavissa. Mitä sen jälkeen? Sen jälkeen haaveissani on ollut työnteon vähentäminen ja vapaa-ajan lisääminen, mutta onko se kannattavaa, jos varsinaiselle eläkkeelle pääsee kuitenkin vasta lähempänä 70 ikävuotta? Ehdinkö kartuttaa riittävästi omaisuutta siinä määrin, että voisin kotiuttaa säästöistäni itselleni eläkettä? Sitä paitsi nykyinen työni on niin sitä, mistä olen 20 vuotta sitten haaveillut, että voi olla, etten halua edes vähentää työntekoa 4 vuoden jälkeen. Ehkä minäkin jatkan säästämistä 50-vuotiaaksi saakka ja katsastan siinä kohtaa mikä on tilanne. Haaveet ehtinee nimittäin muuttua vielä 16 vuoden aikana muutamaan otteeseen. 

Seuraan paljon teidän muidenkin blogeja, ja monessa niistä tavoitteena on aikaisempi eläköityminen. Mikä olisi ideaalinen eläkeikä? Mikä Sinun tavoitteesi sijoittamisessa on?

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Huhtikuun kuukausikatsaus


Hauskaa vappua kaikille!!

Huhtikuun tulot ovat huikeat johtuen siitä, että sain kahden kuukauden palkan samana päivänä. Viime kuussahan en saanut palkkaa lainkaan. Tästä syystä olenkin saanut mukavasti säästöön rahaa. Hätävaratilini ehti jo tovin olla 10.000 euron saldossa, mutta laitoin eilen jälleen ostohousut jalkaan ja kävin tankkaamassa Nestettä lisää salkkuuni. En tiedä yhtään teenkö viisaita peliliikkeitä juuri nyt, mutta se selvinnee sitten ajallaan.

Aika normi kuukausi muutoin, mitä nyt tuli yhdessä turnauksessa käytyä ja se näkyy isoina ruoka(ravintola)kuluina. Alan olla tosi tyytyväinen siihen, että olen saanut sijoittamiseen rytmin takaisin, ja varovainen tavoitteeni on saada vuoden loppuun mennessä takaisin menetetty 20.000 euron sijoitussalkku. Lisäksi ajatuksena on vuoden vaihteessa lyhentää asuntolainaa siten, että tammikuu 2020 alkaisi asuntolainan suhteen luvulla 49…

VARAT €
31.3.19
30.4.19
Muutos
Osakkeet
12.818,91
14.868,33
+ 2.049,42
Indeksirahastot
1.027,00
1.092,00
+ 65,00
Hätävara-tili
8.485,76
9.500,00
+ 1.014,24
Laskutili
202,56
68,61
- 133,95
Yhteensä
22.534,23
25.528,94
+ 2.994,71
VELAT €


Asuntolaina
63.319,92
62.789,36
+ 530,56

Tulot huhtikuu: 4.911,93€.  Tulot koostuvat palkasta (2 kk palkka), lapsilisistä ja elatusmaksusta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
578,07€
Netflix 10,99€
Taloon liittyvät kulut
300€
Piha 84,65€
Puhelin (oma + lasten) 
86,05€
Junaliput 14€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
640,87€

Laskutili
400€

Yhteensä
2.004,99€
109,64€ Yht. 2.114,63€

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
1.563,59
Yhteensä
1.623,59€

Miten sinun huhtikuu sujui?


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pitäisikö olla huolissaan?


”Kaikki meni, ihan kaikki. Ajattelin vain, että kunhan pääsen eroon miehestä, niin antaa mennä…”, kertoi eräs tuttavani taannoin taloudellisesta tilanteestaan. Vajaan 10 vuoden avioliiton aikana perheeseen syntyi kolme lasta, joita äiti hoiti kotona, vaikkakin kävi raskauksien ja hoitovapaiden välissä myös töissä. Kaikki, mitä rahalla ostettiin, kuten talo ja upouusi, kallis merkkiauto, menivät miehen nimiin. Hoitovapailla nainen sinnitteli miehen rahoilla. Välillä mies ei antanut rahaa kuin muutaman hassun kympin, joilla olisi pitänyt ostaa parin viikon ruuat lapsille, ja mielellään myös itselle. Kun tilanne lopulta kärjistyi avioeroon, mies sai avioehdon myötä pitää kaikki. Nainen muutti lasten kanssa kaupungin vuokra-asuntoon ja aloitti kaiken alusta. Nyt pesämunaa on saatu kerrytettyä oman asunnon ostamista varten, tiukkaa tosin tekee edelleen pienipalkkaisella alalla työskentelevälle yh-äidille. 

Toinen ystäväni on elänyt koko lapsuutensa köyhyydessä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kesät talvet olivat samat rikkinäiset lenkkarit, koska rahaa uusiin kenkiin ei ollut. Lukion kirjoja saimme hänelle annettua lainaksi, joista hän vain kumitti muiden vastaukset pois. Äiti oli elintapatyötön, joka kävi työkkärin pakottamat kurssit, ja taisi olla joskus muutaman kuukauden ”pakotettuna” töissäkin, mutta viihtyi kotona kaupungin vuokra-asunnossaan kaikkia mahdollisia tukia nostellen. Äiti oli toki mukava, mutta aivan äärettömän laiska. Ystäväni kävi lukion ja kouluttautui ammattikorkeakoulussa ammattiin, josta on saanut töitä aina. Hän rakastui jo teini-iässä aviomieheensä, joka oli jo täysi alkoholisti 20-vuotiaana. Rakkaus on vain niin sokea, etteivät ystävien varoittelut ”tuntuneet missään”.

Rakennettiin oma talo. Sattui olemaan niin hyvä vaihe päällä, että pariskunta sai vakuuteltua pankin kyvystään maksaa taloa. Miehellä sattui olemaan sillä hetkellä työpaikka, ja ystävälläni töitä riitti, kunnes pian miehen työt katkesivat ryyppyputkeen… Sama kaava toistui vuosien aikana lukuisia kertoja ja talon velan maksu siirtyi ystäväni harteille. Jo valmiiksi vähävaraisella pariskunnalla teki tiukkaa, ja jos kahville piti kaveriporukalla mennä, toinen otti kahvin, muttei koskaan voinut muuta syödä, koska ei ollut rahaa. Syntyi lapsi. Lapsen piti pelastaa jo hirttoköydessä roikkuva avioliitto. Ei ollut rahaa ostaa vaunuja eikä muita lastentarvikkeita, tai näin aina meille ystäville kerrottiin. Lahjoitimme omistamme kaikkea tarvittavaa.


Hankittiin kolmen kissan lisäksi kallis rotukoira, jonka toivottiin paikkaavan avioliiton, koska toista lasta ei yrityksistä huolimatta kuulunut. Koiralla oli synnynnäinen rakennevika, ja rahaa eläinlääkäriin paloi. Mies ryyppäsi, ystäväni sinnitteli. Erottiin. Eron myötä mies luopui osuudestaan taloon ja antoi sen elatusmaksuna ystävälleni. Talo oli vielä pahasti kesken, mutta kuitenkin asumiskelpoinen. Eihän sitä nyt ryyppyreissuilta vuosien aikana ehtinyt viimeistellä, saati lopputarkistaa. Sitä, millä perusteilla ystäväni sai pankista lainaa vielä talon puolikkaan lainaan, kaikkien muiden velkojen lisäksi (oli opintolainaa, autolainaa, ”lainaa” mm. tuhansia euroja maksaneesta lomamatkasta, ja osamaksuja), en pysty mitenkään käsittämään.

Jatkui jatkuva kituuttaminen. Jossain kohtaa rehellisesti sanottuna kypsyin jatkuvaan tavaroiden vinkumiseen minulta. Olin antanut lastentarvikkeita ja vaatteita mielettömät määrät vuosien varrella ja kaikki urheiluvälineistä lähtien olisi pitänyt antaa ilmaiseksi. Totesin itselleni, että nyt riittää. Hän löysi uusia ystäviä, joilta sai itselleenkin jätesäkkitolkulla uusia, ilmaisia vaatteita. Onhan se ihan helvetin kätevää, kun ei tarvitse itse mistään mitään maksaa, vaan kaikki tuodaan kotiin ilmaiseksi.

15 vuotta myöhemmin tuo talo oli edelleen lopputarkistamatta ja sitä tehtiin hartiavoimin, jotta se saatiin myyntiin. Samalla tehtiin kaikki keskeneräinen loppuun. En tiedä maksoiko ystäväni tutulleen remonttiavusta, veikkaan, että ei. Tuon 15 vuoden aikana ystäväni ei ole kovin paljoa saanut lainaa takaisinmaksettua, mutta jotakin hänelle tulee myynnin jälkeen jäämään käteen. Hän on jo muuttanut uuden miesystävänsä luo. Miehen, joka asuu talossa, jonka hänen vanhempansa omistavat, ja jotka maksavat kaikki miehen elämisenkulut, poislukien ruuat.

Ystäväni aikoo käyttää talosta mahdollisesti saamansa rahat upouuden auton ostamiseen, koska hänenhän ei tarvitse elämisestä enää mitään maksaa. Toivon heille kaikkea hyvää, vilpittömästi, mutta jäin vain miettimään sitä, että jos tämä parisuhde joskus päättyy, kaikki mitä ystäväni ikinä on saanut säästettyä, on valunut vessanpöntöstä alas, ja hänkin aloittaa kaiken jälleen aivan alusta.

En ole paras ihminen sanomaan, miten pitäisi toimia eikä se ole tehtäväni. Ihan samalla tavalla itsekin annoin avioerossa miehen viedä kaiken, ja aloitin puhtaalta pöydältä. Mietin vain, miten tulevaisuudessa voitaisiin lapsistamme ja nuoristamme kasvattaa niin fiksuja rahankäyttäjiä, jotka välttäisivät vaikkapa edellä mainitut sudenkuopat? Miten raha-asioista voisi sopia jo parisuhteen kynnyksellä niin, ettei kumpikaan osapuolista joutuisi enää ikinä "aloittamaan alusta"?

Mitäpä ajattelet tästä?