Moikka kaikille pitkästä aikaa. Olen viettänyt tarkoituksella hiljaiseloa syksyn ajan, jotta olemme saaneet entisen aviomieheni kanssa sovittua kaikessa rauhassa kaikki eroon liittyvät kuviot ja jotta olen saanut ottaa rauhassa happea. En tiedä lukeeko hän yhä tätä blogia, toivottavasti ei, mutta en viitsinyt tilittää kaikkia tuntojani tänne syksyn aikana. Eivät ne enää hänelle kuulu.
Muutin lasteni kanssa syyskuussa
uuteen kotiin ja jo sinä päivänä, kun muuttomiehet kantoivat tavarani tähän
uuteen kotiin, tiesin tehneeni tismalleen oikean ratkaisun. Kun seuraavana ja
sitä seuraavana ja sitä sitä seuraavana aamuna heräsin hymyssä suin, tajusin,
että erossa kai vaikeinta on se, kun olet tottunut siihen toiseen? En minä sitä
toista ollutkaan rakastanut enää aikoihin ja kaikki ne itkut… No, en ole itkenyt
enää kertaakaan muuton jälkeen enkä kertaakaan toista kaivannut.
Ensimmäinen viikonloppu yksin
omassa kodissa oli tosin hirveä. Lapset olivat isällään ja itse ei tiennyt mitä
tekisi, minne menisi ja koronakin kaiken lisäksi esti aika monta asiaa, mutta
hei, selvisin hengissä siitäkin ja kaikista lopuista viikonlopuista. Asun
alueella, jossa ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat ja löysin itseni
lenkkipolulta tämän tästä.
Ensimmäinen isompi hankintani
eron jälkeen oli uusi auto. Tarkoitan siis aivan uutta autoa. Olin 8 vuotta
elänyt pelossa exäni lasten äidin takia ja halusin kadota kartalta. Salasin
kaikki yhteystietoni ja aloitin uudessa työssänikin tyttönimelläni, vaikka en
ollut saanut vahvistusta virallisesta nimenmuutosta. En löydy enää googlesta,
tämä sairas ihminen ei tiedä missä asun, missä liikun eikä tiedä missä olen
töissä. On aika luksusta ajaa autolla häntä vastaan, tietäen, että hän ei tiedä
kuka ajoi vastaan. Tätä kuviota on vaikeaa selittää kertomatta koko stooria,
mutta noin 17 perätöntä lastensuojeluilmoitusta, jatkuvaa uhkailua, rajojeni
rikomista myöhemmin, en pelkää enää mitään! Kaikki 8 vuoden aikana kerätyt
keholliset stressioireet ovat kadonneet. Uudessa parisuhteessani, josta kerron
lisää hetken päästä, tosin huomaan reagoivani hänen exäänsä ensimmäisenä
pakene-taistele-asenteella ja vienee aikansa päästä eroon ajatuksesta, että
kaikki exät olisivat yhtä kipeitä päästään.
Rahaa paloi syksyllä myös kaikkiin
hankintoihin auton lisäksi. Aloin olla lopulta tilanteessa, jossa kaikki jäljellä
olevat säästöni olivat palaneet, olin maksanut sijoitussalkullani ASO-maksun ja
joutunut ottamaan autoa varten lainan, kun en saanutkaan avioehdon mukaisia
rahojani talostamme. Lopulta tilanne johti siihen, että jouduin palkkaamaan lakimiehen,
joka hoiti asian nopeasti hyväkseni JOULUKUUSSA. Eniten ärsytti vastapuolen
kitiseminen jostain S-bonuksista. Olinkin jo arvannut muuttoa tehdessäni, kun exä
sanoi, että vie mitä haluat, että hän kyllä vähentäisi kaikki yhteiset
hankintamme talorahoista, joten jätin kaikki, pölynimuria lukuunottamatta,
hänelle. Ihmisen todellisen luonteen kaiketi mittaa avioeron osituksessa? Ihan
idioottimaista nillitystä ja täysin tarpeetonta. Mutta rahat ovat nyt minulla,
auto maksettu ja palataan siihen varallisuuteen seuraavassa postauksessa.
Olin jo viime kevään ja kesän
aikana karsinut kaikki luottamustehtäväni vapaaehtoistoiminnassa ja päättänyt
ottaa aikalisän syksylle. Tämä oli paras ratkaisu ikinä, vaikka sekin
aavistuksen kirpaisi. Lisäksi, kun työpaikkani sijaitsee tällä hetkellä noin
viiden askeleen päässä sängystäni, yli kahden tunnin työmatkat aikaisine
herätyksineen ovat jääneet pois, olen keskittynyt vain itseeni ja lapsiini. En
muista milloin olisin voinut näin hyvin. Aloitin uuden harrastuksen, käyn lähes
päivittäin lenkillä ja löysin vieläpä tyypin, joka on kaltaiseni ja jakaa samat
intohimot liikkumisen, musiikin ja elokuvien suhteen. Mun elämä on aika
täydellistä just nyt.
Tämä tyttäreni nimeämä ”random
tyyppi” on vanha kaverini poikani harrastustoiminnasta. Oikeastaan meidän
stoorimme alkoi jo toissa kesänä jalkapallokentän laidalla, kun istuimme pelien
ajan kaksin varjopaikalla ja juttelimme syvällisestikin hänen erostaan ja minun
eroaikeista (tuolloin jo ensimmäisen kerran etsin asuntoa). Hän jäi mieleeni ja
minä kuulemma hänen. Viime kesän aikana päädyimme treenien aikana juttelemaan
tämän tästä ja kun hän kuuli eronneeni, ei mennyt kauaa, kun istuimme jo kolme
tuntia kahvilassa juttelemassa. Siitä lähtien olemme olleetkin jo
erottamattomat. Kaikki on ollut toisen kanssa niin helppoa, lapsemme olemme
tunteneet jo vuosia, poikamme ovat ystäviä ja tässä rehellisesti sanottuna jo
mietimme seuraavan askeleen ottamista. Nyt kuitenkin vain keskityn elämästä
nauttimiseen.
Minulla on siis kaikki paremmin
kuin hyvin ja on ollut ihanaa saada kommentteja teiltä, miten mulla menee.
Hyvin menee. Laittelen tosiaan talouden lukuja jälleen seuraavassa postauksessa.
Syksyn aikana en edes seurannut, miten on mennyt kuukausitasolla, mutta nyt
jatkan siitäkin taas.
Ihanaa alkanutta vuotta 2021
kaikille!
