Mitä oikeus sitten päätti?
- on ok luoda uusia työtehtäviä yt-neuvotteluiden
aikana
- on ok, ettei ko. työpaikkoja haettaessa esitetä
asianmukaista työpaikkailmoitusta, jossa kävisi ilmi sellaiset asiat, jotka
tulevat esille vasta oikeusprosessissa
- on ok, ettei uusiin työtehtäviin oteta
irtisanottuja henkilöitä, vaikka heillä on työpaikkailmoituksessa mainittu
pätevyys siihen (tästä oikeus antoi moitteita, mutta siihen se jäikin)
- se, että itse olin tehnyt jo vastaavanlaista
tehtävää, määriteltiin vähäiseksi, vaikka tehtävään valittiin henkilö, jolla ei
ollut minkäänlaista kokemusta tehtävästä, ja joka lisäksi oli määräaikaisessa
työsuhteessa
- minun olisi pitänyt ottaa vastaan työnantajan
tarjoama ei-koulutustani vastaava tehtävä, jossa palkka olisi tippunut
1.500€/kk
- on myös ok, että työnantaja voi palkata
työvelvoitteen aikana sijaisen minun sijastani tekemään työtä, jonka minäkin
olisin voinut tehdä
- oikeus päätti, että maksan vastapuolen
oikeudenkäyntikuluja hieman päälle 1.000€
Päätöstä lukiessani olin täysin
sanaton. Niin olivat muutkin. Meille hehkutettiin prosessin alkaessa, miten
tämä olisi ”varma nakki” ja kuitenkin näin kävi. Iso yritys voi jyrätä pienet. Päätin
niellä tappioni ja maksoin kiltisti oikeudenkäynnin käsittelykulut, jotta saan
asian pois mielestäni samantien. Mutta eihän se niin mennyt... Seuraavaksi
alkoi kiista lakimiehen kanssa vastapuolen oikeudenkäyntikuluista.
Kun aloitimme parin muun kanssa
oikeusprosessin, meille kerrottiin, ettei meille tule muita kuluja kuin tuo
oikeudenkäynnin käsittelykulut, 250€. Kaikki muu menisi vakuutuksista. Yhdelle
valittajista lakimies ilmoitti, että joudumme itse maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Porukalla haukoimme happea, eihän tämä näin voi mennä! Miksi maksamme liiton
jäsenmaksua? Pitäisihän siellä olla oikeusturvavakuutus! Kirjoitin harvinaisen
kipakan sähköpostin lakimiehelle, joka lopulta vastasi, että hän selvittää
menisikö maksut vakuutuksesta. Omavastuu on jokatapauksessa 15%. Lakimies
kertoi pläränneensä päätökseni ja kehotti lukemaan päätöksen tarkasti: onko
kaikki mennyt kuten piti.
Tässä kohtaa meinasi itseltä
mennä viimeisinkin itsehillinnän ripe. Liiton lakimies on ollut yksi iso vitsi
alusta alkaen. Kun teimme ensimmäistä valitustamme, emme osanneet
kyseenalaistaa lakimiehen toimintatapaa. Kaikki tapahtui sähköpostin
välityksellä. Ensimmäistä valitustani (vai lausuntoa?) tehdessäni, jouduin
lopulta pommittamaan lakimiestä, koska deadline oli lähestymässä ja
lakimiehestä ei kuulunut mitään. Puoli tuntia ennen määräajan umpeutumista,
sain sähköpostin, jossa oli valitukseni, jonka a.) minä olin kirjoittanut ja
b.) lakimies ainoastaan lisännyt lakipykälät. Mietin jo tuossa kohtaa menikö
kaikki nyt ihan niin kuin olisi pitänyt? En saanut kysymyksiini vastauksia
missään vaiheessa ja tuntui, että tästä ensimmäisestä vastineesta jäi uupumaan
paljon. Mielestäni se olisi voinut olla napakampikin, etenkin, kun
työnantajataho iski lokaa niskaani sen minkä ehti.
Kun toinen lausunto piti tehdä,
sekin oli jälleen itsekirjoittamani ”raakile”, johon lakimies ainoastaan liitti
lakipykälät. Tässä kohtaa selvisi, että olisimme voineet myös syyttää entistä
työnantajaa syrjinnästä (olimme kaikki 3-kymppisiä perheenäitejä), mutta tuo
valitusaika oli mennyt umpeen jo aikoja sitten. Ei pahoittelua, ei mitään.
Mietin kysynkö jo toista lakimiestä, mutta koska aika oli aina niin vähissä, en
vaihtanut, ja kun muut valittajat myöskin päättivät jatkaa työskentelyä tämän
kanssa, niin päätin minäkin. Ehkä lopputulos olisi ollut erilainen, jos
olisimme vaatineet toista henkilöä tämän tilalle? Ehkä, tai ehkä ei. Eniten
kuitenkin harmittaa koko prosessissa se, että lakimies panttasi tietoja,
muutakin kuin tämä syrjintään liittyvän kysymyksen, ja yhteistyö muutenkin
takkusi. Ja mitä? Nytkö minun pitää
tarkastella päätöksestäni onko kaikki mennyt ok? Eikö se ole hänen tehtävänsä?
Henkisesti olen varautunut olemaan tuo reilun tonnin verran köyhempi. Olen lompakko levällään, kunhan vain
pääsen eroon koko jutusta. Sitten odottelen, että valitusaika menee umpeen,
enkä oikein näe syytä miksi entinen työantaja valittaisi asiasta, ja vaihdan
liittoa. Maksan törkeän hintaista jäsenmaksua ja vastine sille on tämä?
Mitä sitten ajattelen entisestä työnantajastani?
No, minähän uskon Karman lakiin.
Ensinnäkin kuulin, että entinen esimieheni on sairastunut uudelleen syöpään,
joka tällä kertaa on myös levinnyt. Häntä kohtaan en tunne mitään. Enkä kyllä
toivokaan hänelle mitään hyvää, vaikken myöskään pahaa. Toiseksi kuulin, että
entinen työnantaja joutuu lakkauttamaan yhden osaston täysin, koska he eivät
saa rekrytoitua väkeä. Talosta marssi ulos toistakymmentä yhden pienen alan
erityisosaajaa, ja koska tuolla alalla piirit ovat pienet, työnantajan maine on
kiirinyt. Kukaan ei halua ottaa vastaan työtä tältä työnantajalta. Sen sijaan
nämä erityisosaajat ovat laittaneet oman yrityksen pystyyn, jolla kuulemma
menee todella hyvin. Ihan mahtavaa.
Itse nukun yöni hyvin, elämässä
on kaikki hyvin ja se riittää. Tämä oli tällainen ”keissi” ja toista kertaa en
tähän ryhtyisi.
