sunnuntai 30. elokuuta 2020

37-vuotias ja velaton

Avioero. Niinhän siinä sitten kävi, että meillä lähti lusikat jakoon. Miestäni en voi asiassa syyttää, vaikka toisenlaista lopputulosta olisin toki kaivannut. Riitelyä, huutoa, yhdessäoloa, seksiä, yhteen hiileen puhaltamista, itkua, mykkäkoulua, taas seksiä… Kaikkea on mahtunut kuluneen kuukauden sisään. Helpointa kai olisi erota, jos ei tuntisi toista kohtaan enää yhtään mitään, kuten ensimmäisessä avioerossani. Roikumme jossakin välimaastossa, jossa kumpikaan ei halua laskea irti, mutta silti rimpuilemme eroon toisistamme. Aika näyttänee, mikä on lopullinen tulos parisuhteessamme. Avioeroa olen joka tapauksessa hakenut. Senkin tein suutuspäissäni, kuten toinen suutuspäissään paineli ensimmäisenä tinderiin. Lohdullista oli kuitenkin kuulla, ettei tinderistä löydy kaltaistani… Itse kävin, jälleen suutuspäissäni, tunnin pönkittämässä itsetuntoani Tinderissä vain todetakseni, ettei se ole minun juttuni. En ole hakemassa uutta parisuhdetta, vaan haluaisin pitää vielä henkitoreissaan olevan avioliittoni kasassa. Järkyttävää on ollut huomata, miten treffipyyntöjä on sadellut entisiltä mieskollegoilta. Osa naimisissaolevilta, osa muuten vain epätoivoisilta.

Ositus. Paskinta tässä kaikessa on varmaan ollut ositus. Olemme saaneet kaikki asiat sulassa sovussa sovittua, mutta kun minä poistun kodistamme ison rahatukun kanssa, toinen jää jonkinasteiseen taloudelliseen ahdinkoon. Yhdessä hankittu ”status” katoaa tuhkana ilmaan. Niinpä olen tehnyt myönnytyksiä: mies saa pitää yhteisen tilin saldon ja kaikki yhdessä hankitut kodinkoneet ja huonekalut. Vien mennessäni vain yhteiseen kotiin tuomani huonekalut, pesukoneen ja mikron. Itku pääsi, kun toinen joutui takiani luopumaan rakkaasta autostaan. Välillä olenkin uinut tosi syvissä vesissä sen suhteen, olisiko sittenkin vielä pitänyt yrittää, mutta todennut miltei heti perään, että ei. Nyt on pakko lähteä oman itseni takia ja toivoa, että suhteemme kestää kaksi kotia.

Uusi koti. Kovin kauas en karkuun kuitenkaan lähde. Kuten aiemmin kerroinkin, hain kaupungilta vuoronumeroa asumisoikeusasuntoon. Kävin katsomassa tasan yhtä asoasuntoa rakastuakseni siihen. Valoisa, lattiasta kattoon remontoitu saunallinen kerrostalokolmio vei sydämeni saman tien. Koska asun pienellä paikkakunnalla, asohakijoita ei kovin paljoa ole, eikä ainakaan kerrostaloon. Moni jonottaa rivitaloasuntoon ja siksi minä sainkin haluamani asunnon tarjouskierroksella. Lapset saavat pitää entisen koulunsa, ystäväpiirin ja harrastukset muuton myötä eikä vanhaan kotiinkaan pitkä matka ole.

Aso-asunnosta jouduin maksamaan ensin varausmaksun 250€, joka vähennettiin luovutushinnasta 20.548€. Lisäksi säästöjäni söi takuuvuokra 1.444,25€. Nämä ovat kuitenkin summia, jotka saan takaisin poismuuttaessani. Vastike on 761,25€/kk, joka kattaa kaukolämmön, laajakaistan, parkkipaikan, veden ja taloyhtiön hoitokulut. Näiden päälle tulevat käyttösähkö ja kotivakuutus. Asumiskustannukset siis tippuvat roimasti verrattuna edelliseen, toki sillä erotuksella, että omakotitalossa maksoin omaani pois lainan muodossa. Kerrostaloasumisen etuja ovat, ettei tarvitse lumitöitä tehdä, tosin eipä niitä viime talvenakaan tarvinnut tehdä, ja parvekkeen myötä luovun myös pihan hoidosta. Halusin niin helpon elämän kuin mahdollista.

Asuntolaina. Muuton ja osituksen myötä jäin miettimään sitä, että me suomalaiset kyllä jaksamme ostaa omistusasuntoja ja -taloja ja maksaa niistä hurjia summia vuosikymmeniä. Miksi? Onko se ainoa tapa elää? Mietin meidänkin taloamme, joka on 10 vuotta vanha. Kuinka kauan olisimme siinä asuneet? Kuinka kauan se olisi säilyttänyt arvonsa? Missä kohtaa arvo olisi kääntynyt laskuun ja olisiko muuttotappiopaikkakunnalla ollut mahdollista saada enää edes omiaan pois? Ehkä talouden näkökulmasta toimin oikein ja siirryin rahojeni kanssa järkevämpään asumismuotoon. Ainakaan minulla ei tule tulevaisuudessa olemaan painetta siitä, saanko asuntoni myytyä. Asoasunnoissa on kolmen kuukauden irtisanomisaika ja tuon 3 kk on velvollinen maksamaan vastiketta. Sitten olet taas vapaa jatkamaan matkaasi. Ja hei, mä pääsin mun tavoitteeseen: Mä olen 37-vuotias, velaton ja omistan tukun rahaa!

Uusi työ. Aloitin elokuun alkupuolella uudessa (vanhassa) työpaikassani, uusissa tehtävissä. Luksusta oli päästä jo heti ensimmäisen viikon jälkeen takaisin etätöihin, vaikka alkuun parkaisin tuskasta. Olen ollut lasten ympäröimänä ihan liian monta kuukautta ja kyllästynyt pieruverkkareihini. Oli ihanaa päästä näkemään vanhoja työkavereita ja ylipäätään ihmisiä sekä pukeutua kuten ihmiset… Nyt taas vaellan kotona ne samat pieruverkkarit jalassa… Työni ei ole vaativaa, stressaavaa eikä aiheuta minussa oikeastaan minkäänlaisia intohimoja. Se on lähes aivotonta tietokoneen naputtelua, joka sopii tämänhetkiseen tilanteeseeni täydellisesti. Kyseessä ei ole eläkevirka, mutta aion nauttia virkatyöajasta, vapaista illoista, etätyön tarjoamista mahdollisuuksista koronankin jälkeen ja kiireettömyydestä. Olenkin jo miettinyt, miltä stressitön elämä tuntuu. Millaista on, kun ei koko ajan vituta? Pian se selviää, kunhan olen pakannut viimeisetkin muuttolaatikot. Kaksi päivää, ehkä kolme, jotta olen ehtinyt purkaa laatikot. Ehkä sitten mun elämä on jatkossa yhtä auringon paistetta?

Mitä mä niillä mun rahoilla sitten teen…? Niistä lisää myöhemmin.

 

 

 

maanantai 3. elokuuta 2020

Heinäkuun kuukausikatsaus

Heinäkuun luvut eivät pääse yllättämään. Osakesalkku on tyhjentynyt ja muuttunut käteiseksi, pääoma on hieman kutistunut mm. auton käyttöönottamisesta seuranneilla vakuutus- ja autoveromaksuilla. Jälleen kerran kiroan sitä, miten kallista on pitää dieselautoa verojen näkökulmasta…

Heinäkuussa lomailtiin vajaan 500 euron edestä ja kokonaisuudessaan kesäreissuihin on uponnut koko kesän aikana rahaa 684,43 euroa. Isompikin lasku olisi ollut mahdollinen, mutta isäni jouduttua pitemmäksi aikaa sairaalaan, jouduin perumaan lapin vaellukseni.

Ruokakulut ovat jälleen jäätävät. Toki näihin sisältyy ulkona syömistä sekä muutama vaateostos, mutta tätä lukua on pakko alkaa polkemaan alaspäin, ja se kutistuneekin perheemme pienentyessä syyskuussa ja koulujen alkaessa. Jotakin pientä on uuteen kotiin tullut jo hankittua. Saa nähdä millaiset kustannukset itse muutto saa aikaan, mutta niistä lisää myöhemmin.

VARAT €

30.6.2020

31.7.2020

Muutos

Osakkeet

8.132,00

1.584,00

- 6.548,00

Indeksirahastot

1.519,00

0,00

- 1.519,00

Hätävara-tili

18.303,96

24.700,63

+ 6.396,67

Laskutili

136,26

106,08

- 30,18

Yhteensä

28.091,22

26.390,71

- 1.700,51

VELAT €

 

 

Asuntolaina

- 55.467,85

- 54.936,47

+ 531,38

 Tulot heinäkuu: 2.825,06€. Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta.

 

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

 

YLIMÄÄRÄISET MENOT:

Asuntolaina

568,23€

Netflix 11,99€

Taloon liittyvät kulut

400€

Bensa 60,30€

Puhelin (oma + lasten) 

114,90€

Koti 135,19€

Ruoka- ja päivittäistavarat 

927,87€

Vr 10€

Laskutili

500€

Kesäloma 466,43€

Yhteensä

2.511,00€

683,91€ Yht. 3.194,91€

 

Sijoitukset


Lapset

30,00

Superrahasto Suomi

15,00

Superrahasto Ruotsi

15,00

Osakkeet

0,00

Yhteensä

60,00€

 Miten Sinun heinäkuu sujui?

 

 

 


perjantai 31. heinäkuuta 2020

Puolen vuoden katsaus ja muuttuva elämäntilanne

Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut persotteen omasta taloudestani, kiitos koronan. Säästöön on kertynyt rahaa, koronan rokottamat osakkeeni ovat nousseet, paria poikkeusta lukuun ottamatta, takaisin lähtölukemiinsa ja ylikin, ja salkussani on tapahtunut yhtä sun toista. Lähinnä myyntiä. Osakesalkusta ei ehkä hirveästi kannata enää edes puhua, sillä olen pian myynyt koko salkun pois. Tähän liittyen kirjoitin aiemmin tekstin, jonka voit lukea täältä. Toisaalta en tiedä kannattaako sitä ehkä niinkään enää lukea, koska tuo teksti ei kerro ihan koko totuutta…

Elän aika mielenkiintoista aikaa tällä hetkellä: moni asia on muuttunut ja muuttumassa. En ole luopumassa sijoittamisesta, mutta joudun hetkeksi pysähtymään ja miettimään mitä oikeasti elämältä haluan. Siihen tarvitaan käteistä.

Aika lailla päivälleen kaksi vuotta sitten perheessämme tapahtui jotakin, joka jätti syvät arvet sekä meihin aikuisiin, että esikoiseeni. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun lähdin tosissani katsomaan vuokra-asuntojen tarjontaa paikkakunnallani ja kauhukseni totesin, että tarjontaa riittää kyllä yksiöihin ja kaksioihin, mutta kolmihenkiselle perheelle (äiti ja lapset) alkaa tulla aika tiukkaa mahtua kumpaankaan. Omaa asuntoa en halunnut ostaa, joten vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat nolla. Jotenkin tästä(kin) kriisistä selvittiin, mutta moni asia oli jo ehtinyt muuttunut. Uusperhe-elämämme alkoi tuntua minulle lähinnä uusperhehelvetiltä, jossa mies elää täysin omaa elämäänsä ilman vastuuta muista. Mieheni on useimmiten töissä, kun hänellä on tapaamisoikeus lapsiinsa. Tämä on asia, jolle ei mahda mitään, koska tapaamisoikeutta on väännetty sovittelijalla jo kahdesti ja toinen osapuoli ei jousta. Mieheni työ puolestaan on luonteeltaan sellaista, ettei pienessä, vuorotyötä tekevässä yksikössä, pystytä järjestämään kivuttomasti työvuoroja yhden joustamattoman exän takia. Niinpä minä olen joustanut. Minä olen perunut menojani, jotta mieheni lapset ovat voineet olla meillä.

Omat lapseni ovat hyvin omatoimisia eivätkä vaadi päiväsaikaan ”lastenvahtia”. Yöksi en ole heitä uskaltanut keskenään jättää eikä siihen ole ollut tarvettakaan. Pointtina siis, että omat lapseni ovat selvinneet keskenään kotona, vaikka äiti käy töissä ja myös mahdollistaneet sen, että mieheni on vapaapäivinään voinut mennä ja tulla, kuten haluaa, vaikka minun lapseni ovat kotona. Sama ei valitettavasti päde toisinpäin. Minä en voi mennä enkä tulla kuten haluan eikä varmasti kukaan vastuullinen vanhempi voikaan, ilman puolison tai muun verkoston tukea. Välillä tuntuu, että olen sidottuna ylisuureen omakotitaloon neljän lapsen kanssa pesemään päivästä toiseen pyykkiä, laittamaan ruokaa ja täyttämään tiskikonetta, samalla, kun käyn itse töissä. Tämä on perhe-elämää ja ihan normaalia, mutta normaalia ei ole se, että vain toinen huolehtii kaikesta. Vuosien mittaan väsyin, uuvuin, turhauduin, suutuin, ehkä hieman katkeroiduin, kun kerta toisensa jälkeen peruin omia menojani vain sen takia, että toistuvasti mahdollistan mieheni menot. Minun menoni eivät ole toisen silmissä tärkeitä, mutta hänen ovat.

Tätä taakkaa ei tee yhtään helpommaksi mieheni ex-puoliso, joka on katkeroitunut hirviö. Toistakymmentä perätöntä lastensuojeluilmoitusta, perättömiä rikosilmoituksia, kyttäämistä milloin minkäkin kaupan/ kirjaston pihalla, tunkeutumista kotiini, manipulointia, vieraannuttamista, en edes jaksa luetella, mitä kaikkea tuo katkeroitunut nainen on tehnyt… Jos aikuiset ovat olleet vuosien mittaan loppu, ette voi kuvitellakaan millaisia arpia mieheni lapset kantavat

Kun nyt pääsin nykyisestä työpaikastani pois, havahduin siihen, etten edelleenkään ole kuin puoliksi helpottunut. Pian alkava oikeudenkäynti mieheni ja hänen exänsä lasten huoltajuudesta puristaa rintaani, särkee päätäni, saa vatsani sekaisin. En halua enää hoitaa hänen lapsiaan, vaikka tiedän, että olemme ainoat ”normaalit” aikuiskontaktit heille ja voimme olla se eheyttävä kokemus kaiken muun trauman keskellä, jota äiti heille tarjoilee. En ole paras minäni, kun he saapuvat enkä halua, että he ajattelevat, että minäkin olen yhtä kamala ja kammottava kuin äitinsä. En vain pysty enää rakastamaan heitä. Siitä heidän äitinsä on pitänyt huolen kaikilla teoillaan minua ja minun perhettäni kohtaan. Niinpä loppulomani on mennyt kutakuinkin itkiessä, koska en jaksa tätä enää.

Olen saanut asumisoikeusasunnon vähän matkan päästä nykyisestä kodistani, joka mahdollistaa lasteni normaalin koulunkäynnin, kaverisuhteet, kaiken. Vain koti muuttuu ja siellä asuvien ihmisten määrä. Ja kamalinta (?) tässä on se, että jopa omat lapseni ovat olleet helpottuneita siitä, että ”pääsemme” pois täältä. Tämä lisää syyllisyydentaakkaani kahta kovemmin, sillä olenhan itse altistanut heidät kaikelle pahalle, josta en ollut tähän suhteeseen tullessani lainkaan tietoinen. Eikä ollut miehenikään. Oma toiveeni olisi saada nyt tilaa, ottaa happea. Avioeroa en halua. Haluaisin katsoa nyt rauhassa, vähän matkan päässä, kun mieheni heräisi unestaan ja alkaisi järjestää omaa elämäänsä lapsiaan, ei vain itseään, varten. En halua myöskään olla loanheiton kohteena, kun oikeudenkäynti alkaa. Niinpä minun osakesalkkuni on siis muutettu euroiksi vain ja ainoastaan siitä syystä, että voin maksaa aso-oikeuden käteisellä ja muuttaa pois. En ole tätä voinut aiemmin kirjoittaa, koska aikuisten on täytynyt ensin keskustella asiat halki-poikki-pinoon eikä niin, että mieheni lukee blogistani tiedon, että se on moro nyt.

Syksyyn olen varautunut paitsi käteisellä, myös sillä, että olen luopunut kaikista vapaaehtoistehtävistäni, joita olen kersantti Karoliinana tehnyt mm. maanpuolustustehtävissä. Olen luopunut myös joukkueenjohtajan tehtävistä ja perunut eräät opinnot. Minulla on tyhjä kalenteri, pian alkava uusi työ, muutto 1,5 kuukauden päästä aivan mielettömän ihanaan ja vasta rempattuun asuntoon sekä kerrankin tulevaisuuden näkymä, jossa voin hengittää vapaasti, ilman stressiä.

Meillä on mieheni kanssa sopimatta vielä talon lainat ym. mutta kaikki selvinnee hiljalleen. Taloon sijoitetuista euroista on tarkoitus alkaa rakentamaan uutta sijoitussalkkua ja tulevaisuuden pohjaa itselleni. Mutta tässä katsaus kesäkuun lopun tilanteeseen:


Varat €

1.1.20

30.6.20

Muutos

Osakkeet

18.708,41

6.179,00

- 12.529,41

Rahastot

1.312,59

1.561,00

+ 239,41

Hätävaratili

5.200,66

20.251,96

+ 15.051,30

Asunto (oma)

125.000,00

125.000,00

Asunto (kuolinpesä)

17.500,00

17.500,00

Asuntolaina

- 58.656,13

- 55.467,85

+ 3.188,28

Yhteensä

109.065,53

115.024,11

+ 5.949,58


Osake

Määrä

Markkina-arvo €

Fortum Corporation

83

1.439,00

Nordea Bank Ab

500

3.163,00

Stora Enso Oyj A

132

1.577,00

Superrahasto Ruotsi

30,2644

1.209,00 (EUR)

Superrahasto Suomi

2,1191

352,00

Yhteensä

7.740,00

Osakesalkkuni rippeet näyttävät tältä: (tosin näistäkin on postauksen julkaisuhetkellä jäljellä enää Stora Enson osakkeet)

Lasteni sijoitussalkut näyttävät puolestaan tältä:

Sijoituskohde/ Poika 12-v.

1.1.19

30.6.19

Muutos

Korkotili

5.320,24

5.550,24

+ 230,00

Osakkeet

1.028,00

870,00

- 158,00

·        Nordea 74 kpl

·        Stora Enso 38 kpl

Superrahasto Suomi

199,00

285,00

+ 86,00

Yhteensä

6.547,24

6.705,24

+ 158

 

Sijoituskohde/ Tyttö 10-v.

1.1.19

30.6.19

Muutos

Korkotili

3.360,52

3.410,12

+ 49,60

Osakkeet

1.146,00

967,00

- 179,00

·        Nordea 71 kpl

·        Stora Enso 49 kpl

Superrahasto Suomi

269,00

350,00

+ 81,00

Yhteensä

4.775,52

4.727,12

- 48,40

Lasteni salkussa ei kovin suurta kasvua ole tapahtunut, mutta eihän se ole tarkoituskaan. Omasta varallisuuteni kasvusta olen tyytyväinen. Tiedän, että tapahtuipa mitä tahansa, taloudellisesti pärjään.