sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua ja kehittää toimintaansa?


Kun minut palkattiin nykyiselle työnantajalle, työtehtäviini sisältyivät toiminnan kehittäminen, ohjaustyö, markkinointi ja viestintä. Nämä seikat lukevat myös työsopimuksessani. Nopeasti huomasin, että kärsimme uskottavuuden puutteesta, siitä, että pienenä toimijana emme näy emmekä kuulu. Moni ystävistäni kertoi, etteivät he olleet koskaan kuulleetkaan meistä eikä kukaan osannut määritellä millainen logo meillä on. Niinpä ajatuksissani oli ensitöikseni lisätä näkyvyyttä markkinoinnin avulla. Päihitin jopa ammattilaiset tässä seikassa ja irtisanoimme mainostoimistot.

Toinen iso työ, joka vaati nopeaa reagointia aloittaessani nykyisessä työssäni, oli toiminnan kehittäminen. Koska ympärillä oli ainoastaan tulipaloja, joita jouduin sammuttamaan tämän tästä, kehittäminen oli lähinnä ”paikkausta” syksyn osalta. Samalla opin monta arvokasta oppituntia siitä, että ”tein vain jotakin, jotta pysymme hengissä”. Kun pahin vaihe oli ohi, aloin kysymään mikä meidän juttu on? Mitä minun toivotaan viestivän ja markkinoivan eteenpäin? Keitä me ollaan ja keitä me haluamme asiakkaiksemme? Keitä meidän nykyiset asiakkaat ovat?

Kävin palvelumuotoilun koulutuksissa työnantajan kustantamana ja tulin töihin joka kerta super innostuneena kertoen mitä kaikkea olin kuullut ja oppinut ja pohdin ääneen, voisimmeko mekin alkaa kartoittamaan olemassaoloamme palvelumuotoilun kautta. Joka kerta esimieheltäni tuli täystyrmäys: ”Me ollaan jo kokeiltu tätä.” Tai ”Tästähän me ollaan puhuttu jo monta vuotta.” Kun kysyin pitäisikö puhuminen lopettaa ja aloittaa tekeminen, sain taas silmienpyörittelyä osakseni.

Kerroin myös aiemmin, miten olin pyytänyt henkilöstöpalaveria, koska esimieheni puuttui meidän kaikkien työhön sotkemalla tehtävämme ja asiakaskontaktimme. Tuolloin kävimme kuusi tuntia läpi toimenkuviamme. Kun tästä keskustelusta oli mennyt noin kaksi kuukautta, esimies keksi, että pidetään kehittämispäivä, johon jokainen kirjoittaa omat tehtävänkuvansa auki. Kollegoiden kesken mietimme, että juurihan me kävimme nämä läpi? Käsky oli tullut ylemmältä taholta, sillä esimiehemme oli ollut itse kehittämiskeskustelussa. No, kävimme uudelleen ne läpi.

Minulla ja kahdella muulla kollegallani oli pitkät listat siitä, mitä teemme työksemme. Lisäksi piti avata ne tiedot ja taidot, joiden pohjalta työtämme teemme. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin osaamisen palastelusta ja tämä oli nytkin loistava tapa pohtia sitä, mitä kaikkea oikeastaan osaakaan tehdä, ja miksi. Esimieheni työnkuva käytiin viimeisenä läpi ja se oli todella surullista kuultavaa. Hän totesi itse, ettei hänellä ole muita tehtäviä kuin budjetin laatiminen. Hän sanoi myös, että hän joutuu uudelleen miettimään omaa rooliaan ja siihen liittyviä tehtäviä. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tämä lause oli tullut hänen esimieheltään. Seuraavassa sivulauseessa hän halusi ottaa minulta pois markkinoinnin sekä toiminnankehittämisen, tehtävät, joiden takia olin tullut taloon. Ja pian hän totesi, että voisin laittaa te-palveluiden sivuille työpaikkailmoituksen, jossa minä, tavallinen duunari, rekrytoisin meille 2-3 työntekijää. Sanoinkin ääneen, että käsittääkseni rekrytointi kuuluu esimiehelle, ei minulle. Muutaman päivän mietittyäni näitä(kin) kommentteja, tajusin, että esimieheni haluaa minun ja toisen kollegani hyödyntävän kaiken verkostoistamme. Hänellä ei ole työkokemusta eikä verkostoja. En tiedä onko hän jo ymmärtänyt senkin, että kun ei ole osaamista ja hän esiintyy hyvinkin kyseenalaisesti erilaisissa tilaisuuksissa, hän ei ole uskottava…? Ja silti hän haluaa tehdä itsestään brändin, yrityksen kasvot.

Kun työtehtävien tarkastamiseen oli käytetty neljä tuntia aikaa, ryhdyimme miettimään mihin olemme menossa. Sain tehtäväkseni edelleen kehittää toimintaa, mutta kun ehdotin strategian ja  visioiden laatimista, sain taas kylmää vettä niskaani. Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua ja kehittää toimintaansa? Toki minä voin taas jälleen kerran ”sammutella tulipaloja” ja keksiä sitä tätä ja tota, mutta tällä tavalla emme ikinä tule pääsemään ”seuraavalle tasolle”. Tajusin, että meillä on konkreettisesti se tilanne, että meillä on pystymetsästä tempaistu esimies, jolla ei ole mitään hajua miten yritystä johdetaan eikä minkäänlaista tuntemusta työlainsäädäntöä kohtaan. Eikä hänellä ole koko kentältä ruohonjuuritason kokemusta, jolloin ymmärrys koko alaamme kohtaan puuttuu täysin. Hänet on vain nostettu esimiesasemaan ja nyt hän haluaa tehdä alaistensa työt, koska muuta työtä hänellä ei hänen itsensä mukaan ole.

Sitä, miten hän kohtelee minua muiden läsnäollessa, puitiin myös. Kerroin suoraan, että minua loukkaa se, että toiset täällä saavat pitää etätyöpäiviä ja ylityövapaita, mutta kun minä jotakin pyydän, saan silmien pyörittelyä ja vähättelyä. ”Ai noinko sä sen koet?” Jäin miettimään sitäkin, että a.) minulta löytyy kokemusta ja näkemystä tähänkin työhön enemmän kuin esimieheltäni, koska olen tehnyt sitä ruohonjuuritason duunia vuosikausia b.) olen samanikäinen kuin hänen oma tyttärensä, jonka tutkinto on ammatillisesta oppilaitoksesta (enkä tätä nyt mitenkään vähättele), jolloin mietin, vertaako hän minua omaan tyttäreensä, joka on eri alalta ja eri asteelta valmistunut? En tiedä saatteko kiinni ajatuksesta, mutta mietin vertaako hän minua tyttäreensä, joka ei tunne työkenttäämme? Jos tytär ei tiedä alastamme mitään, ja miten eri alalta valmistuneena voisikaan tietää, niin enhän minäkään samanikäisenä voi tietää ja olla jopa pätevämpi kuin esimieheni? Vai onko esimieheni nyt tajunnut itsekin toivottoman tilanteensa ja kiukuttelee siitä syystä nyt minulle? Nämä ovat vain nyt päänisisäisiä spekulaatioitani.

Meillä ei edelleenkään siis ole strategiaa eikä visiota, sillä emme päässeet yksimielisyyteen siitä, millä tavalla asiassa edetään. Tilanne oli taas 3 vastaan 1. Kolmantena seikkana pohdimme brändäystä. Taas totesin ääneen, että emmehän me voi brändäystä tehdä, jos meillä ei ole sitä strategiaa = keitä varten olemme olemassa. Meille on kuitenkin jo kovaa vauhtia tulossa uudet nettisivut, joiden visuaalisuuteen olemme vaikuttaneet ja uudet tilat, joihin palkattiin jopa sisustussuunnittelija. Sisustussuunnittelija oli katsonut uusia nettisivujamme ja häneltä oli toivottu samaa raikasta ilmettä uusiin tiloihimme. Arvatkaa miten tässä kävi? Katsoimme suunnittelijan suunnitelmia ja itse olin koko sen palaverin ajan hiljaa, koska en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. 90-luvun, varastosta löytyneillä, sekä samaa sarjaa kirppiksiltä kaivetuilla kalusteilla sisustetaan tilamme. Raikkauden sijaan saamme tunkkaista pyökkiä ja 90-luvulle tyypillistä tumman sinistä maalattua mdf:ää. Jäin totaalisen sanattomaksi. Brändäys – ei sitä valitettavasti voi edes toteuttaa tässä kontekstissa. Mihin katosi se raikkaus, nettisivujemme ajatus? Luulen, että tätä(kin) työtä sabotoitiin esimiehen taholta, ei hän halua muuttaa mitään. Ja tuleehan se halvemmaksi kaivaa ne ikivanhat kalusteet.

Elämä kehittämispäivän jälkeen jatkui omalta osaltani uusien työpaikkojen kartoittamisella. Mitään ei löydy läheltä, ei yhtään mitään. Kaikkiin työpaikkoihin joutuisin ajamaan 1,5-2h/suunta. Lisäksi mietin, ettei minulla ole pätkätyövuosien jälkeen ollut kunnollista kesälomaa sitten vuoden 2016, joten kestäisikö pääni vielä ensi kesän lomiin? Jatkaisinko kesälomien jälkeen vasta uuden työpaikan metsästystä? Kysymyksiä, joita joudun nyt todenteolla pohtimaan…

torstai 31. lokakuuta 2019

Lokakuun kuukausikatsaus


Jotenkin sitä yrittää pysyä positiivisena, että tämän kuun jälkeen helpottaa, mutta saa nähdä helpottaako. Tässä kuussa rahaa on palanut ihan hirveästi. Oli turnausta, pendelöintiä kouluun, pendelöintiä töiden puolesta (työpaikka kustantaa junaliput takautuvasti sitten joskus…), auton hajoamista, pieneksijääneitä kenkiä ja kahden kuukauden puhelinlaskuja. Lisäksi viime kuulta jäi maksettavaa luottokortille yli 600 euron verran… Päätinkin, etten laita mitään laskutilille tässä kuussa, vaan kuittaan luottokorttilaskusta leijonaosan kuukausittaisella laskutilisummallani.

Jatkuva reissaaminen ja ylityöt näkyvät myös ruokalaskussa. Kun on niin loppu ja väsynyt, ei jaksa kotona ruokaakaan tehdä. On helpompaa ja houkuttelevampaa tilata ruoka kotiin tai viedä lapset mäkkäriin. Yhden käden sormilla voinee laskea kuinka monta kertaa tein itse ruokaa lokakuun aikana. En yksinkertaisesti ole ehtinyt käydä kotona kuin nukkumassa.

Mutta koska pyrin aina positiivisuuteen, siitäkin huolimatta, etten ole taas kahteen yöhön juurikaan nukkunut ja tekisi mieli vain itkeä väsymyksestä, olen iloinen siitä, että kymppitonnit paukkuivat taas asuntolainassani. Nyt ollaan siinä tilanteessa, jossa piti olla tämän vuoden tammikuussa, mutta ihan sama.

Huhtamäki on noussut kk:n aikana yli 18% ja vuoden aikana liki 80%! Ihanasti tasoittaa Nordean pudotusta, ja salkkuni on taas, ainakin tämän hetken, liki 20.000 euroa.  

VARAT €
30.9.19
31.10.19
Muutos
Osakkeet
17.323,00
17.938,89
+ 615,89
Indeksirahastot
1.223,00
1.313,00
+ 90,00
Hätävara-tili
5.443,01
5.000,00
- 443,01
Laskutili
10,57
27,86
+ 17,29
Yhteensä
23.999,58
24.279,75
+ 280,17
VELAT €


Asuntolaina
60.134,43
59.603,05
+ 531,38

Tulot lokakuu: 2.944,34€.  Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Netflix 11,99€
Taloon liittyvät kulut
400€
Vr 93,10€
Puhelin (oma + lasten) 
44,13+42,97€
Autohuolto 445€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
620,52€
Lasten harrastuksiin liittyvät hankinnat 194€
Laskutili
0€
3 x kengät 147€



Yhteensä
1.687,99€
891,09€ Yht. 2.579,08 €

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
0
Yhteensä
60€

Miten sinun lokakuu sujui?


tiistai 29. lokakuuta 2019

Kun työntekijän pitäisi venyä ja venyä... osa 2

Kiitokset kaikille kommentoijille viime postaukseni suhteen. Työpaikalla tilanne ei valitettavasti ole muuttunut mihinkään. Sen verran sain taas joustoa, että yksi 6-päiväinen työviikkoni muutettiin 5-päiväkseksi palkkaamalla sijainen tilalleni. En tiedä kuinka paljon saan tästä kiittää kollegaani, joka on pidellyt puoliani. 

Olinpa erään lauantain töissä, kun esimieheni suolsi minulle jatkuvasti s-posteja. Hetken aikaa mietin kirjoitanko hänelle, että kun kerran teet lauantaina töitä, niin raahaisitko perseesi tänne toimistolle? Hittoako minä siellä istun viettämässä lauantaita, jos hän kerran joka tapauksessa tekee töitä kotona?

Tilanne töissä kulminoitui lopulta siihen, että viidennellä kerralla en enää osannut puhua normaalilla äänellä esimiehelleni. Kun alkaa olla ihan loppu, ja pyytää tukea ja apua työtaakan keventämiseen, viimeinen asia, minkä haluaa kuulla 6-päiväisestä työviikosta, johon on suunniteltu kolme 12-tuntistä työpäivää, että "Tällaista tämä kuule nyt vaan on." Kivahdin, että "EI, se ei saa olla tällaista! Minulla on lapset, perhe ja ihan oma elämä ja minä en enää tee tällaisia työviikkoja!" Kerroin myös, että ylitöillä korvatut opiskelupäiväni eivät ole mitään vapaapäiviä, vaan ihan täysiä työpäiviä. "Ne on silti ihan sun omaa vapaa-aikaa." Oikeassa hän siinä on, että itsehän minä määrittelen miten vapaa-aikani käytän, mutta ei se silti tarkoita sitä, että jos kerran kuukaudessa käytän ylitöitä koulunkäyntiini, minulla voi teettää lisää ylitöitä mielin määrin. Keräsin jälleen kolmessa viikossa 26h ylitöitä. 

Minulla on ollut kaksi vapaapäivää putkeen viimeksi 4 viikkoa sitten. Kerroin myös esimiehelleni syöväni unilääkkeitä jo useamman viikon putkeen, koska alan olla aivan loppu. Lopulta hän suostui kutistamaan tuon 6-päiväisen työviikon 5-päiväiseksi ja tiputtamaan työtuntini 8-tuntisiksi. Lisäksi sain sovittua neljä ylityövapaata peräkkäisiksi päiviksi. Miksi minä olen kuitenkin se, jolla on kurja fiilis?