tiistai 16. helmikuuta 2016

Kun rahat eivät riitä ja olet syvällä syvällä veloissa


Ystäväni kertoi taannoin perheensä taloudellisesta ahdingosta.  Asia ei oikeastaan tullut minulle yllätyksenä. Olin jo pitkään seurannut läheltä hänen perheensä (mies ja pieni koululainen) elämää. Välillä sanoin aika suoraankin mielipiteeni, ja yritin varoittaa, mutta jokainen meistä elää kuten haluaa.

Tämä ”nuori perhe” osti vanhan omakotitalon edullisesti vajaa 10 vuotta sitten aikomuksenaan remontoida siitä unelmakotinsa. Kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Talossa oli niin paljon vikoja, että lopulta remontin alkaessa talosta oli jäljellä ainoastaan seinät. Kaikki muu meni uusiksi. Molemmilla oli onnekseen vakituiset työpaikat ja pankista sai lainaa sitä mukaa kuin tarvetta tuli. Ja tarvettahan tuli.

Mikään halpa tai edullinen ei heille kelvannut. Kaiken piti olla viimeisen päälle. Talosta tulikin oikea unelmakoti lopulta. Lainaa oli kuitenkin rehellisesti sanottuna helvetisti pariskunnan tuloihin nähden. Ystäväni puolisoineen tulivat palkkoinensa kanssa nipin napin toimeen. Toisinaan Visa vinkui ja Visalla ostettiin muun muassa isännälle uusia leluja, kuten säännöllisesti vaihtuva, kallein mahdollinen älypuhelin, uusinta uutta oleva pleikkari peleineen, lapsen vaatteet olivat merkkivaatteita jne. Lopulta velkaa alkoi olla niin paljon, että ystäväni leikkasi mieheltään luottokortit kahtia. Tämän hän teki siksi, koska perheellä ei riittänyt rahat enää edes ruokaan miehen ostaessa uusinta elektroniikkaa taloon. Tästäkin huolimatta mies meni ja osti ylikalliin auton kysymättä ystävältäni edes mielipidettä saati että olisi vanhan auton edes myynyt. Uuteen (käytettyyn) autoonkin mies onnistui vielä saamaan lisävelan pankista.

Jos vielä ei mennyt tarpeeksi huonosti, tapahtui se pahin mahdollinen: Ystäväni sairastui vakavasti. Ystäväni aivoista löytyi kasvain, jota ei kyetty leikkaamaan. Kasvaimen kanssa kykenee elämään, mutta elämä ei valitettavasti enää ole samanlaista. Ystäväni kykenee tekemään tällä hetkellä vain 50% työaikaa. Koska ystäväni perheineen asuu ulkomailla, eikä ole enää Suomen kansalainen, hän ei kuulu enää myöskään Suomen kansaneläkelaitoksen piiriin eikä ole oikeutettu siihen, mihin me suomalaiset olemme. Hän taistelee ulkomailla paikallisen Kelan kanssa työkyvyttömyyseläkkeestä tuohon puuttuvaan 50%:n palkkaosuuteen. Paikallinen Kelahan on sitä mieltä, että Suomen kuuluisi kaikki kustannukset maksaa, vaikka sairaus on todettu uudessa kotimaassa... Taistelua on jatkunut jo vuoden ja luvassa olisi vielä mahdollisesti toinenkin vuosi...

Parisuhteeseen velkaantuminen on vaikuttanut  niin, että mies tekee käytännössä katsoen ympäri vuorokauden töitä, mitä tahansa töitä, jotta velkaa saataisiin maksetuksi ajoissa ja ruokaakin saataisiin pöytään. Surullisinta on se, että ystäväni kertoi parisuhteen olevan jo niin huonossa tilassa, että mikäli työkyvyttömyyseläkkeen päätös on kielteinen, heillä on edessään avioero.

Ystävänä on surullista seurata vierestä, kun toiset rämpivät veloissaan. Itse olen juuri saanut oman kurssini taas nousuun ja olen miettinyt pitäisikö heille lainata rahaa. Toisaalta mietin saanko rahojani koskaan takaisin, vai menisivätkö lainaamani rahat taas uuteen älypuhelimeen tai muuhun vastaavaan. Vai riittääkö pelkkä virtuaaliolkapäänä oleminen?

Valitettavan paljon lähipiirissänikin on vastaavanlaisia tarinoita. Perheeni sisältä löytyy myös tapaus, jolla on upouusi omakotitalo, kaksi autoa, joista molemmat ovat uudenkarheita, ja jotka vaihdetaan säännöllisin väliajoin uusimpaan malliin, on merkkivaatteita, kalleimpia mahdollisia älypuhelimia... Tärkeintä tuntuu olevan, että kulissit ovat kunnossa, velanmäärästä viis! Kun aiemmin kirjoitin, ettemme ole siskoni kanssa koskeneetkaan perintöömme, niin nyt on alkanut kuulua toiveita, että jos sieltä voisi pari tonnia ottaa, kun tuli ”yllättävä vesilasku”... Tästä syystä pidän itselläni hätävararahastoa, jotta saan pidettyä mielenrauhan pahan päivän osuessa kohdalleni. Toisaalta itselläni ei ole sellaista velkataakkaa, josta en selviytyisi.


Onko säästäminen vähän kuin laihduttaminen? Kaikki tietävät miten se pitäisi tehdä, mutta kaikki eivät vain aina kykene siihen? Tiedämme mihin ylipaino tai ylivelkaantuminen johtavat, mutta emme välitä riskeistä? Haluamme ”kaikki-heti-mulle-nyt”. Saituri (www.saituri.org) on kirjoittanut monen monta hyvää juttua koskien rahan psykologiaa. Palaan tähän myös omalta kohdaltani jossakin kohtaa, koska en ole itsekään tässä asiassa puhdas pulmunen. 







3 kommenttia:

  1. Itse olen - varmaan 1990-luvun laman nuoruusaikojen - seurauksena oppinut aina säästämään ensin ja tuhlaamaan sitten. Ainoat poikkeukset ovat mökki- ja asuntolaina.

    Tuo ei ole välttämättä vain hyvä asia: näin jälkikäteen katsottuna esimerkiksi opintolaina olisi voinut olla ihan kannattava pohjamuna sijoittamiseen. Mutta ollutta ja mennyttä.

    Välillä ihmiset ovat turhan optimistisia: lasketaan talous niin että juuri ja juuri pärjää. Valitettavasti mikä tahansa ikävä sattuma vetää sitten maton alta.

    Kaikista pienituloisimmat eivät voi juuri asiaan vaikuttaa, rahat eivät vain riitä. Mutta meillä muilla, joka on myös suurin osa suomalaisista, tuo on enemmän tai vähemmän omista valinnoista kiinni.

    Vaikka voi tuntua julmalta, niin ei varmaan kannata ryhtyä rahaa lainaamaan. Ainakaan jos ei ole varma mikä on suunta. Jos ystävän laina vain lykkää väistämätöntä joillakin kuukausilla, niin lopputulemana on vain pahaa mieltä kaikille.

    Sen sijaan jos on ihan oikeasti varmaa että kyse on hetken avuntarpeesta joka auttaa paremmalle tolalle, niin asiaa voisi harkita.

    Itsekin joskus lainasin jonkin verran lapsuudenystävälle ilman varmuutta voiko hän maksaa takaisin. Summa oli sen kokoinen että olisin sen kestänyt menettää. Maksoi takaisin sovitusti.

    VastaaPoista
  2. Olen miettinytkin, että olisi ehkä konkreettisempaa auttaa ostamalla vaikkapa pari kassillista ruokaa siinä kohtaa, kun näyttää, etteivät rahat kertakaikkiaan riitä, mutta kuten todettu, toinen asuu toisessa maasssa. Olet varmasti oikeassa tuosta rahanlainaamisesta; "lykätään väistämätöntä joillakin kuukausilla." Olen kuitenkin ikuinen optimisti ja uskon, että heidänkin tilanteenseen tulee ratkaisu vielä. Rankkaa vain seurata vierestä :/

    VastaaPoista
  3. Huh! Raju tarina.
    "Jos olet kuopan pohjalla, lopeta kaivaminen".

    Siinä tutuille ilmainen neuvo.

    VastaaPoista