maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ruokakuluissa säästäminen

Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun ystäväni kanssa ruokakuluista. Hänen neljän hengen taloutensa ruokakustannukset kuukauden aikana olivat yli 1000 euroa. Ystäväni silmät olivat lautasen kokoiset, kun kerroin meidän 4-6 hengen taloudessa ruokaan menevän vain 400-500 euroa/kk. Lapset meillä ovat suht samanikäisiä: koululaisia ja päiväkoti-ikäisiä.

Kun kävimme toistemme ruokatottumuksia ja ostoslistaa läpi, kävi nopeasti selväksi, ettei ystäväni juurikaan suunnittele etukäteen mitä viikolla syödään. Kaupassa käydään useita kertoja viikossa ilman kunnollista ostoslistaa. Tavaroita tarttuu mukaan ja lopuksi ne päätyvät roskikseen syömättöminä.

Koko aikuisikäni aikana en muista, että Suomessa olisi aikaisemmin ollut ruoka näin halpaa. Oma ruokalaskukin on taittunut hurjasti puolen vuoden aikana. Toisaalta tuntuu suorastaan syylliseltä ostaa Reissumies-pussi, jonka hinta Prismassa on naurettavat 0,29€, mutta muutoin olen osannut iloita hintojen tippumisesta.

Mutta jos haluaa ruokaostosten hintaa tiputtaa, kannattaa joskus katsoa kuitista mitä tuli ylipäätään ostetuksi. Jos haluaa syödä pelkkää sisäfilettä ja lohta (joka tosin on usein tarjouksessa esim. Lidlissä) joka viikko, totta kai se tuntuu lompakossakin.

Tässä muutama niksi siitä miten meidän ruokalaskut pysyvät kurissa.  Ja huom! Eineksiä meillä ei juurikaan syödä, vaan ruoka tehdään ihan itse.

Selvitä kuinka montaa ruokailijaa on minäkin päivänä

Meidän uusperheen koko vaihtelee 2-6 hengen välillä. Omat kaksi lastani asuvat meillä, mutta tapaavat isäänsä viikonloppuisin. Mieheni kaksi lasta ”piipahtavat” meillä 1-3 kertaa viikossa. Tästä syystä koen tärkeäksi tietää jo etukäteen kuinka monta ruokailijaa minäkin päivänä on, ettei ruokahävikkiä syntyisi.

Edulliset ruokakaupat

Itselläni on tapana käydä Prismassa kerran viikossa ostamassa ns. isommat ostokset. Olen suunnitellut viikon ruokalistan etukäteen ja yleensä lihat saa kaikkein edullisimmin Prismasta. Lihat myös pakastan.

Täydennysostokset (maito, leipä, jugurtti, hedelmät) teen Lidlissä 1-2 kertaa viikossa Prisma-reissun lisäksi. Nämä kaupat olen valinnut valikoiman, tuoreuden ja edullisuuden vuoksi.

Prismassa on paljon myös kaupan omia tuotteita, jotka ovat usein huomattavan paljon huokeampia kuin vastaavat ”merkkituotteet” (tällä tarkoitan esim. Atriaa). Oma kokemukseni on, että Prisman omat merkit ovat huomattavasti parempia kuin esimerkiksi Keskon (poislukien Pirkka-merkki).

Viikon ruokalistan suunnittelu

Kuuntelen herkällä korvalla lapsia mitä he haluaisivat syödä, tällöin tulee valmistettua ruokaa, joka varmasti myös maistuu. Vastaus on yleensä perusmakaronilaatikkoa, lihapullia jne. Eli edullisia kotiruokia. Kun väkeä on enemmän syömässä, teen yleensä isot annokset laatikkoruokia (kinkkukiusaus, makaronilaatikko, lasagne...). Yksi iso uunikulhollinen riittää koko porukalle, kahdesta syö seuraavanakin päivänä.

Pidän myös joka viikko 1-2 keittopäivää sekä yhden puuropäivän. Tarkoituksena olisi aloittaa myös kasvisruokapäivä kerta viikkoon. Keittojen ja puurojen suhteen voi olla luova, variaatioita kun on lukuisia. Kokeilemalla uusia reseptejä, puuro-tai keittopäivä ei tunnu enää ”tylsältä” ajatukselta.

Pienet jugurttipurkit olen vaihtanut litran jugurttipurkkeihin, koska litran purkit tulevat huomattavasti edullisemmaksi vaihtoehdoksi eivätkä ne rikkoonnu yhtä herkästi ostoskassissa kuin pienet muovipurkit. Toki toisinaan lasten toiveista ostan pikku purkkejakin, mutta en edes joka viikko.

Leivän haen, jos ehdin, suoraan leipomosta tai leivon itse. Nykyisin tulee perunamuussin jämät käytettyä perunarieskoihin, jolloin tämäkin hävikki perheestämme on saatu kuriin.

Ruuanjämät pakkaamme isännän kanssa töihin eväiksi. Olen laskenut, että kuukauden lounasruokalassa syömisen hinnalla saan viikon ruuat perheelleni ja vähän dieseliä autoonkin. Välillä on mukava istua työkavereiden kanssa syömässä, mutta useimmiten otan kuitenkin omat eväät.

Ruuan kasvattaminen

Keväisin kylvän kaikki ikkunan reunustat täyteen yrttejä, salaatinlehtiä, tomaatteja, kesäkurpitsaa, paprikaa, chiliä... Kesäisin ei tarvitse kaupasta hirveästi yrttejä ostella, koska ne saa suoraan omalta takapihalta. Haaveilen vielä oman pienen viljelypalstan hankkimisesta, jotta saisin kasvattaa perunoita, sipulia ja porkkanaa. Tosin, eihän nuo kaupassakaan paljoa maksa. Yksi pitkäaikaisista haaveista olisi myös pienen kasvihuoneen hankkiminen, ehkä jonakin päivänä...? 

Kesän sadon kuivatan yrttien osalta, tomaatit ja muut tulevat yleensä syötyä sitä mukaa, kun ne kypsyvät...



Meidän perheessä siis pienen pienillä asioilla on saatu ruokamenot pysymään noin 400 euron tuntumassa kuukausittain. Oma ruokabudjettini on 100€/vko. Tällä hetkellä lähes joka viikko jää joitakin euroja ja joskus jopa kymppejä käyttämättä! Nämä siirrän toiselle tilille odottamaan sijoituskohdetta. Uskoisin, että kuka tahansa pystyy tällä hetkellä säästämään jostakin - ainakin ruuan hinnasta!

4 kommenttia:

  1. Hei, kiiitos hyvistä vinkeistä. Pitäisi varmaan kokeilla tuota puuropäivää =)

    VastaaPoista
  2. 400 euroa on hyvä saavutus teidän kokoiselta perheeltä! Kuuluuko siihen myös esimerkiksi ulkona syöminen?

    Suunnittelu auttaa tosiaan pitämään kulut pienempänä. Niinä kuukausina kun on "kiire" ja suunnittelu jää vähemmälle huomaan, että helpommin ostaa ruokatarvikkeita vain yhdelle aterialle joka on kalliimpaa.

    VastaaPoista
  3. Me ei juurikaan perheenä käydä ulkona syömässä. Isännän kanssa käydään kahden silloin, kun vietämme "laatuaikaa" kaksin, mutta aika harvoin kuitenkin. Ja jos käymme ulkona, niin isäntä on yleensä maksanut, koska minä maksan pääsääntöisesti meidän "muut" ruuat.

    VastaaPoista
  4. Tuosta listasta muuten unohtui isännän metsästämä ruoka. Eli meillä on pakkasessa aina syksyisin riistaa. Sekin tiputtaa osaltaan ruokalaskuamme lihojen osalta.

    VastaaPoista