Nordnet

tiistai 17. toukokuuta 2016

Rahavirran kulkeminen tililtä toiselle


Inspiroituneena ”Matkalla vaurauteen”-blogin kirjoituksesta ”Yksinkertaista talouttasi ja automatisoi se”  ajattelin avata miten minun rahavirtani kulkevat.

Minulla on käyttötili, jonne tulee joka kuun 15. päivä palkka (vielä heinäkuuhun saakka) ja elatusmaksut, 26. päivä lapsilisät ja kuun viimeinen päivä hoitoraha osittaisesta hoitovapaasta. Tilipäivänä tililtä lähtee kuukausittaiset maksut:
- asuntolaina
- talomaksut
- päivähoitomaksu
- laskutilin kk-erä
- rahastoihin lähtevät rahat

Laskutililtä maksan kerran vuodessa menevät laskut ja se sijaitsee eri pankissa, eri verkkopankkitunnusten takana.

Käyttötili 2 on tili, jonne siirrän kaikki kuukauden ruokaan ja polttoaineeseen varatut rahat. Täältä siirrän viikkobudjetin verran rahaa käyttötililleni, jotta pysyisin "ruodussa" enkä sortuisi ylimääräisiin ostoksiin. Eli käyttötililläni ei ole yhtään enempää rahaa kuin se mitä tarvitsen viikon ruokiin ja polttoaineisiin.

Käteisvarani, jotka olen huomioinut kuukausikatsauksissani, makaavat määräaikaistalletuksessa sekä toisen verkkopankin sijoitustilillä. Nämä kaksi olisi jossakin kohtaa tarkoitus yhdistää. Sijoitustilille siirrän ne eurot, jotka jäävät viikkobudjetista yli.

Kuulostaako hankalalta ja monimutkaiselta? Koska raha herkästi polttelee taskussani, olen joutunut rakentamaan itselleni tällaisen kuvion, jotta en eläisi yli varojeni.

1 kommentti:

  1. Ei tuo nyt niin hankalalta kuulosta. Jos siirrot on tehty automaattisesti tapahtuviksi ja esimerkiksi kerran vuodessa iskevät laskut on laitettu maksuun automaattisina e-laskuina niin hommahan rullaa oikein sopivasti. Tärkeintä, että itse tietää kaikilla tileillä olevan riittävästi rahaa koko ajan veloitusten tullessa.

    Itselläni on Danskessa palkkatili josta menee automaattisesti e-laskuina kaikki arjen laskut, toisena on säästötili jonne menee pelkästään positiivista kassavirtaa ns. payment a day -menetelmällä eli tasaan käyttötilin saldon sopiviin tasalukemiin siirtämällä roposet säästötilille syrjään. Sitten on S-Pankissa ruokatili josta menee ruokamenot, sekä säästötili johon koitan kerryttää rahaa juuri noita autovakuutuksia & veroja, yms varten sivuun. Kolmantena vielä sitten Nordnet jonne menee kaikki sijoitusvarat, sieltä(kään) ei ole tarkoitus siirtää rahaa takaisinpäin muuten kuin äärimmäisessä tarpeessa :)

    VastaaPoista