sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tulevaisuuden pohdintoja

Oma tavoitteenihan on blogia kirjoittaessani ollut hypätä eroon oravanpyörästä tavallista aikaisemmin/ tehdä osa-aikatyötä ja viettää enemmän vapaa-aikaa. No, kukapa olisi arvannut, että näin minulle juuri tapahtuisi, tosin työttömän roolissa. Kun irtisanomisaikani nyt kuitenkin vetelee viimeisiään ja työttömän status lähenee, olen alkanut tosissani miettimään tulevaa.

Kun kirjoitin tekstissäni "Suunnitelma B:stä suunnitelma C:n" siitä miten kiltti ja ahkera tyttö minussa piiskaa itseäni kaiken aikaa eteenpäin hakemaan työpaikkoja, joita en edes oikeasti halua, huomasin edelleen olevani aikalailla toipilas burn-outissani. Juteltuani hyvän ystäväni kanssa, joka oli läpikäynyt burn-outin vuosia aiemmin, tajusin, että ne työt, joista oikeasti olisin kiinnostunut, jätän noteeraamatta sen vuoksi, että koen ammatillista alemmuutta. Ystäväni kertoi myös, että jätti hakematta useaa työtä sen takia, koska koki, ettei täyttänyt kaikkia kriteereitä. Olen jostakin lukenut, että mies hakee paikkaa mikäli täyttää kaksi vaadituista hakukriteereistä, nainen hakee vasta kun täyttää viisi hakukriteeriä! Tämä keskustelu avasi jälleen silmäni. Toisaalta olen miettinyt miten stressaavana kokisin juuri nyt ajatuksen siirtyä aivan uudenlaisiin tehtäviin ja uuteen työpaikkaan. Ehkä työttömyys juuri nyt onkin parasta mitä minulle on tapahtumassa?

Mitä sitten voisin tehdä saadakseni itsevarmuuteni ja ammatillisen minäni takaisin? Olen kertonut haluistani opiskella. Kävin TE-keskuksessakin ammatinvalintapsykologilla, mutta tiedättekö mitä? Kun voisin nyt avoimessa opiskella perusopintoja siihen alaan, josta jäin pisteen vaille opiskelupaikkaa, ja johon voisin hankkia lisäpisteitä nyt avoimen kautta, minua ei kiinnostakaan enää! Ehkä oli tarkoitettu, etten saanut opiskelupaikkaa juuri sen takia, koska se ei ollutkaan minua varten?

Katselin avoimen yliopiston tarjontaa ja mietin, että minulta puuttuu selkeät johtamisopinnot. Minulla on kokemusta johtamisesta, mutta monessa työtehtävässä vaaditaan paitsi kokemusta, myös ammatillista pätevyyttä johtamiseen. Opintoja tähän liittyen minulla on aika niukasti. Vai lähtisinkö täysin toiseen suuntaan, jossa voisin tulevaisuudessa työllistää itseni oman yrityksen kautta kouluttajana? Tässä kohtaa vielä tekisi mieli oksentaa. En oikein ole hyvä markkinoimaan itseäni, mutta jos opettelisin? Lisäksi minulla edelleen jyystää takaraivossani ajatus jo aiemmin kertomastani ”bisnesideasta”, joka toisaalta toisi itselleni lisää näkyvyyttä, ja johon liitettynä johtaminen ja tämä ”toinen suunta” voisivat poikia aika hyvänkin työn itselleni yrittäjänä.

Otinkin askelen eteenpäin ja aloin kartoittamaan lähipiiristä ydinjoukkoa tuekseni jo aikaisemmalle visiolleni saada lisäansioita. Muut innostuivat heti ja olivat valmiina auttamaan, mutta itselleni iski jälleen pelko. Suurin pelko on epäonnistuminen, toinen on se, että epäonnistuminen tapahtuisi oman nimeni kautta. Mistä ja miten saisin itsevarmuuteni takaisin? Tiedän olevani rautainen ammattilainen alallani, mutta burn-out tuntuu repineen sen kaiken varmuuden minusta pois. Ainakin olen päättänyt jatkaa projektini suunnittelua. Ehkä sitten, kun olen valmis julkistamaan sen, olen jo päässyt toipilasvaiheen yli.

Yksi vaihtoehto olisi vielä, tosin ei ehkä se mieluisin, mutta nopeasti (vuoden päästä) työllistävä polku. Sekin olisi mahdollista kulkea avoimen kautta.

Niin. Valitako helpoin ja nopein, muttei ammatillisesti kiinnostavin polku VAI täysin uuteen maailmaan sukeltava polku, joka vaatii suuren alkuponnistuksen ja toteutuessaankin on taloudellisesti epävarma, mutta jossa saisin yhdistää kaiken osaamiseni ja jonka johtaja minä itse olisin? Vai aloittaako helpolla polulla ja yrittää toista polkua samalla...? To be or not to be, that’s the question. 

Sen tiedän, että jos en nyt työttömänä opiskele tai tee muutenkaan mitään järkevää, seinät tulevat kaatumaan päälleni ja kovaa. Nyt olisi mahdollista tehdä melkeinpä mitä vain. Kun vain uskaltaisi...


5 kommenttia:

  1. Laitan tähän suoran kopion erääseen toiseen blogiin laittamastani kommentista:

    "Näkisin, että se itseluottamus olisi hyvä rakentaa tukevalle pohjalle panostamalla omaan kehitykseen, mutta sen kehityksen ei tosiaan tarvitse tapahtua muodollisen koulutuksen kautta. Koulutus on vain yksi tapa osoittaa oppimansa. Toisaalta muodollinen koulutus voi olla huono tapa osoittaa osaamista, koska silloin on vain yksi maisteri muiden joukossa. Yksi monesta, joka on suorittanut ne pakolliset jutut. Ihminen, joka on yliopiston ulkopuolella lukenut samat kirjat kuin maisteri, pystyy ehkä tehokkaammin osoittamaan kykynsä ja halunsa kehittyä."

    Omaehtoinen opiskelu on mielenkiintoisempaa, koska silloin voi keskittyä niihin kaikista kiinnostavimpiin juttuihin. Tämä samalla tehokkaasti osoittaa työnantajille, mistä olet oikeasti kiinnostunut. Samalla omaehtoinen opiskelu on monelle todella vaikeaa, kun siitä puuttuu se pakko. Senkin takia se kertoo työnantajille paljon hakijan motivaatiosta.

    Kun joku sanoo "Olen tehnyt kaikkeni työllistyäkseni" ja tarkoittaa hakeneensa paria työpaikkaa viikossa eikä muuta, niin se kertoo myös aika paljon työntekijän motivaatiosta, kiinnostuksen kohteista ja kehittymishaluista. Kerrottu ei tosin ole mitään hyvää. Kuka haluaa töihin ihmisen, jolle "kaikkeni" on pari hakemusta silloin tällöin?

    VastaaPoista
  2. Osaan niin samaistua tuohon alemmuuden tunteeseen ammatillisesti ja kiinnostavien työpaikkojen hakematta jättämiseen. Reilu vuosi sitten sain pitkästä aikaa työtä, johon minulla on koulutus ja työkokemusta. Olen jälkeen hankkinut toisen alan tutkinnon. Työ oli vuokratyön kautta alle vuoden kestävään projektiin. Mitään perehdytystä en työhön saanut ja neljän päivän päästä sain potkut, mikä tuntuu hyvin oudolta vieläkin koska ei kukaan voi neljässä päivässä oppia talon tavoille ym. Varsinkin ilman kunnon perehdytystä. En ole sen jälkeen uskaltanut hakea kaikkia tuon alan paikkoja, vain niitä missä ei vaadita paljon kokemusta. Toisen ammattini töitä olen tuon episodin jälkeen tehnyt keikka luontoisesti, joka hieman saanut uskomaan itseeni. Mutta siltikään en uskalla kaikkia paikkoja hakea, vaan olen hakenut jopa pakkomielteisesti paikkoja joihin ei paljon vaadita ja jotka ovat läheisesti tuolta alalta.

    Mielestäni sinun kannattaa ensin kunnolla miettiä mitä reittiä alat kulkemaan. Toisaalta kaikki reitit tuovat kokemusta ja aina voi reittiä myös vaihtaa.

    VastaaPoista
  3. Yleensä hyppy tuntemattomaan kannattaa. Sieltä voi löytyä vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö... Viimeisen viikon aikana olen kirjaimellisesti toteuttanut itseäni ja löytänyt itsestäni sen lukiolaistytön, jolla oli suuret haaveet aivan toisesta ammatista. Tuo ammatti ei siihen aikaan olisi työllistänyt, mutta on tänä päivänä "trendikäs" ammatti. Koska olin se kiltti lukiolainen, päätin valita varman ja työllistävän ammatin. Nyt kulunut viikko onkin laittanut todella miettimään heittäisikö maisterin paperit helvettiin ja lähtisi ihan oikeasti tekemään luovia juttuja työkseen. Mutta miksi se hyppy tuntemattomaan on niin kamalan pelottavaa?

      Poista