Nordnet

lauantai 10. syyskuuta 2016

Puolison rahat ja rahasta puhuminen

Lopputilini myötä hihkuin kotona 10.000 euron saavutustani. Mieheni ei reagoinut oikein mitenkään, mikä ihmetytti itseäni suuresti. Lopulta hän myönsi olevansa kateellinen. Sama kateus onkin syy, miksi miestä kypsyttää ajatus siitä, että olen työttömänä kotona. Minä kun saan rahaa "kotona olemisesta". Sen sijaan hän tekee töitä (ja ajoittain lisätöitä), tienaa n. 20.000 euroa vuositasolla enemmän kuin minä, ja hänen tilinsä näyttää aika pitkälti nollaa. Miksi näin?

Kun itse harrastan juoksemista ja uintia, joista jälkimmäisen kustantaa edelliseltä työnantajalta ostamani Smartum-setelit, mieheni harrastaa lajia, johon uppoaa tuhansia euroja vuodessa. Koska laji on pienen piirin laji, en viitsi siitä sen enempää mainita. Hänen kaikki rahansa kuluvat siis rakkaaseen harrastukseen, hänen omasta tahdostaan, ja sitten vaimo, joka on työtön, omaa säästöjä/ sijoituksia enemmän kuin hän. Tosin faktahan on, että säästöni on tehty palkkatuloista työssäollessani, mutta tämä on tuntunut olevan miehelleni lähinnä sivuseikka. Tavallaan ymmärrän mieheni kateuden, mutta jokaisella meistä, hänelläkin, on valta valita mihin hän rahansa käyttää. 

Kun nyt saimme päänavauksen talousasioihin, joista emme ole juurikaan keskenämme puhuneet, mieheni jopa näytti minulle omia sijoituksiaan. Tiesin hänellä olevan joitakin suoria osakeomistuksia, mutta nyt hän näytti minulle salkkunsa sisältöä. Arvoa tällä salkulla on n. 8.000 euroa. Aika vähän yli 60.000 euron vuosituloilla. Tämä laittoi miehenikin miettimään asioita hieman toisesta näkökulmasta. Mutta ei mennyt aikaakaan, kun hän sai myytyä harrastukseensa liittyvän tarvikkeen 2000 euron hintaan ja paineli saman tien kaupoille. Meillä on mennyt roolit päälaelleen neljän vuoden yhdessä olon aikana, vaikka kyllä minullekin näitä "ostohepuleita" on siunaantunut... 

Käymämme keskustelu oli kaiken kaikkiaan äärimmäisen hyvä. Ja mikä parasta, en ole enää kertaakaan kuullut mieheni sanovan, ettei ymmärrä "miten joku voi olla kotona." 

7 kommenttia:

  1. Jokainen on oman onnensa seppä, muita ei voi muuttaa ja uskon että kun ihmiset aikansa katselevat kun itse touhuaa, kompastelee ja saa välillä tulostakin niin kanta muuttuu.. kyllä minullekin vinoillaan kaikenaikaa että kerro sitkun oot miljonääri... =Dmies nyt yrittää tukea vaikka tämä sijoitustouhu ei hänelle olekaan tärkeää ja vähän ristiriidassa hänen omaan arvomailman kanssa.

    VastaaPoista
  2. Hyvä että teillä on keskusteluyhteys auki. Toivottavasti hänkin saisi nyt pikkuhiljaa säästettyä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästi tai ei, saimme keskusteltua asiat halki poikki ja pinoon ja se aiemmin kirjoittamani "vinoilu" on loppunut täysin :)

      Poista
  3. Ehkäpä talousasioiden läpikäyminen pikkuhiljaa lähentää teitä ja parantaa sitä eripuraa, mitä työttömyys on tuonut.

    VastaaPoista
  4. Jos miehesi tienaa bruttona yli 60k € vuodessa (tekee noin 40k € nettona) niin 8k € säästöt on kyllä todella vähän. Mitä sitten jos hän joutuisi työttömäksi? Silloin nettotulot tippuvat helposti puoleen ja elämänlaatu tippuu kun on kulutuksesta vähennettävä. Eikö olisi mukavaa jos miehelläsi olisi parin vuoden nettopalkan edestä sijoituksia? Silloin ei elämä pysähtyisi heti työttömyyden/sairauksen iskiessä.

    Lisäksi tuntuu todella oudolta, että miehesi on kateellinen sinulle vaikka on todella hyvätuloinen. Eiköhän sitä kannattaisi katsoa vain peiliin niin miehesi löytää sieltä syyllisen huonoon rahatilanteeseensa.

    Toivottavasti teillä on avioehto. Avioeron sattuessa joutuisit maksamaan hyvätuloiselle miehellesi 1000€ (Olettaen, että teillä ei ole muuta varallisuutta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies tuskin työttömäksi joutuu, kun on sellaisessa ammatissa, jossa töitä on tarjolla aina.

      Meillä todellakin on avioehto! Ensimmäinen avioeroni oli kunnon opetus, joten ensimmäisenä laadimme avioehdon nykyisen mieheni kanssa ennen papin aamenta.

      Poista