Nordnet

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kun raha tulee ystävyydessä ongelmaksi

Kävin pitkästä aikaa tapaamassa hyvää ystävääni kahvittelun muodossa. Ystäväni osti pelkän leivoksen, ei juotavaa. Syykin selvisi hetken kuluttua: 17 eurolla pitäisi viikko sinnitellä. 

Olen kertonut aiemmin ulkomailla asuvasta ystävästäni ja hänen rahaongelmistaan täällä. Tässä perheessä mies tekee yhä kahta, kolmea eri työtä, jotta he eivät menettäisi taloaan. Tällä toisella ystävälläni alkaa olla samanlainen tilanne; pelko talon menettämisestä.

Ystäväni haki monen vuoden pohdinnan jälkeen avioeroa miehestään ja he sopivat elatusmaksuista niin, että ystäväni mies ei maksa elatusmaksuja, vaan antamalla talon puoliskon tulevalle ex-vaimolleen, hän kuittaa elatusmaksut lapsen loppuelämäksi. Ystäväni oli asiasta onnessaan, koska sai pitää heidän yhdessä rakentamansa talon. Talon, joka on aivan liian suuri yksinhuoltajaäidille ja hänen alle kouluikäiselle pojalleen. Ystäväni oli myös ottanut autolainan juuri ennen eroaan lähes 30.000 euroa maksaneeseen autoon. Tässä kohtaa avasin suuni ja kysyin oletko lopullisesti seonnut. Mitä järkeä on ostaa tuon hintaista autoa ja vieläpä silloin, kun olet jo valmiiksi "persaukinen?" "Tämä on ainoa luksus-asia elämässäni", oli vastaus. Kun todellisuus iski kasvoihin (= todellinen rahan puute), auto sai vaihtua halvempaan, mutta tähän mennessä "luksusauto" oli tehnyt jo tuhansien eurojen tappiot ystäväni lompakkoon. 

Ystäväni ei ollut perehtynyt mihinkään "talon toimintoihin" avioliittonsa aikana, joten alku alkoi muun muassa järkyttävällä sähkölaskulla (300 euroa/kk!!), koska lämmitys oli kuin saunassa ennen kuin tuttava mies kävi fiksaamassa säädöt oikein. Sitten hajosi tiskikone. Puskuria ei ollut, joten tiskikone piti ostaa osamaksulla. Sitten hajosi pesukone ja ystäväni itki, mistä hän repii rahat pesukoneeseen. Kerroin, että meillä on yksi toimiva kone, jos hän tarvitsee sitä aluksi lainaksi. Tuttava mies, nimetään hänet vaikkapa remontti-Reiskaksi, sai kuitenkin koneelle jatkoaikaa ja ystäväni kysyi, jos voisin lahjoittaa pesukoneeni hänen äidilleen. Hetken mietin miksi minä niin haluaisin tehdä? Oma pesukoneeni on minun entisestä elämästäni ja varastossa siksi, että se on suht uusi ja talossamme oleva, mieheni entisestä elämästä oleva, pesukone vanha. Kun nykyinen koneemme kosahtaa, otamme varastossa olevan käyttöön. 

Olen ystäväni pojan kummi ja antanut oman poikani vaatteita ilmaiseksi säkkitolkulla vuosien ajan, koska tällä perheellä on aina tehnyt tiukkaa. Nyt olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa sitä, pitääkö minun aina auttaa heitä, jos heidän talous jatkuu vuodesta toiseen alamäessä heidän oman toimintansa takia? Miksi pitää hankkia 10 kissaa ja koira, jos niihin ei ole rahaa eikä niiden eläinlääkärimaksuihin? Miksi pitää asua liian isossa talossa, johon ei ole varaa? Onko minun tehtäväni nyt antaa monot, sukset ja luistimet ilmaiseksi, koska ystävälläni ei ole varaa ostaa niitä?

Kun olimme kahvit juoneet, tai minä juonut ja ystäväni syönyt leivoksensa, vein hänet kirpputorille, josta olen löytänyt omille lapsilleni vaatteita edullisesti. Hän ei oikeastaan koskenut mihinkään. Ei rahan puutteen takia, vaan jokin esti häntä ostamasta esim. edulliset monot, joita poika tarvitsee päiväkotiin. Voi olla, että vaistoni on väärässä, mutta minusta tuntuu, että ystäväni olettaa, että minä taas lahjoitan ilmaiseksi hänelle kaiken... 

Tiedättekö, että minulla on todella ristiriitaiset fiilikset. To help or not to help? Mutta jos jatkan "auttamista", niin eihän tuo ihminen ikinä opi mitään, vai? Minustakin olisi todella kiva saada rahaa luistimista ja monoista, mutta ystäväni jättää ne minulta ostamatta, jos alan niitä hinnoittelemaan (hinnat n. 5€/kpl). Lopputulema on se, että pojalla ei sitten ole lainkaan luistimia/ monoja. Viime vuonna hän ei päässyt lainkaan päiväkodin mukana hiihtämään, koska varusteita ei yksinkertaisesti ollut. Sekin tuntuu "pahalta". 

Ystäväni on elänyt lapsuutensa köyhyydessä ja hänen äitinsä on tehnyt ansiotyötä vähemmän kuin minä tähänastisen elämäni aikana. Ystäväni äidistä on ollut "ok" elää yhteiskunnan varoja käyttäen ja hän on suoraan sanonutkin, ettei häntä työnteko ole koskaan kiinnostanut. En tiedä onko ystäväni jotenkin sitten perinyt ajatusmaailman siitä, että hänkin on saava muilta apua ja tukea, vaikka oma talous olisi kuralla ihan oman toiminnan takia. 

Ystäväni on muutoin ihan huippu hauska tyyppi ja olemme lapsuudesta saakka olleet hyviä ystäviä, mutta raha on asia, josta hänen kanssaan ei voi puhua. Se on tabu. Enkä tiedä miten hänen kanssaan asiasta edes puhuisi ilman, että hän vetäisi purkillisen herneitä nenäänsä. Minusta kuitenkin alkaa tuntua, että minun auttamiseni tältä osaa oli osoittaa paikka, tässä tapauksessa kirpputori, josta saa hyvää tavaraa edullisesti. Eikä vain tehdä kaikkea helpoksi kantamalla tavarat suoraan hänelle, koska eihän useimmille meistä muillekaan kukaan näin tee. 

Kommentteja?


23 kommenttia:

  1. Ihan tutkitustihan asennoituminen rahaan periytyy erittäin vahvasti. Itse katkaisin napanuoran toteamalla, että nyt laitat elämäsi kuntoon ja tarjoudut auttamaan siinä. Tilanne on win-win.

    Asia ei tule muuttumaan mihinkään ilman hänen käytöksen muutosta ja sinun ei tarvitse stressata tällaisista asioista. Loppujen lopuksi uudenlaisen kulutuskäyttäytymisen oppiminen olisi selvästi ystävällesi myös hyväksi, koska spiraali vain syvenee ajan myötä. Toisaalta lähtökohtaisesti minusta henkilö, jolla on 10 lemmikkiä kuulostaa suhteellisen haastavalta ihmiseltä kääntää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tätä! Pelkkä pyyteettömän antamisen tie on loputon suo. Voimaannuttavampaa on saada ihminen itse ottamaan vastuu omasta ja perheensä elämästä - vaikka se vaikeaa aluksi voisi ollakin. Onnea matkaan!

      Minna / rahataidot.fi

      Poista
  2. vaikeaa... eräs 30v lähentelevä tuttavani sanoi elävänsä kädestä suuhun(kävi kuitenkin espanjassa lomalla) ja sanoi että eläkettä oli kertyny 30e tähän mennessä kun maksaa yrittäjänä minimiä...ei säästöjä... annoin hänelle kirjan lainaksi "nainen ja rikastumisen taito" ja välillä olen itse lainannut kirjasosta kirjoja ja kuskannut ne ystävilleni koska sitten kirja tulee luettua helpommin...
    Tosin jos ihminen ei halua apua niin asialle ei voi mitään. Lapsia käy sääli koska tuohan periytyy ja he leimaantuvat nyt jo köyhiksi kun eivät voi osallistua yhteiseen toimintaan...
    toisaalta kannattaisiko nostaa asia pöydälle, ystäväsi voi vetää herneen nenään mutta se voi olla myös herättelevää.

    VastaaPoista
  3. Ootko kokeillut kertoa kuinka itse toimit säästeliäästi rahan suhteen? Mulla on yksi kaveri joka tuhlaa rahaa keräilyastioihin ihan tolkuttomat määrät. Ei siinä mitään jos talous olisi muuten kunnossa mutta ei ole... Kerroin sitten itse pitäväni kirjaa menoista ja tuloistaan. Hän pyysi samat laput itselleen... Mutta joo aina kun kysyin oliko pitänyt kirjaa niin sain läjäpäin selityksiä miksei vieläkään voinut aloittaa. Sama rata pyörii hällä edelleen ja velkaa tulee, mutta empä ressaa itseeni. Oon asian ottanut esille ja tarjonnut apua. Jos ei itsellä ole halua niin empä minä sille mitään voi. Toki ymmärrän ihan sata prosenttisesti sen huolen mikä taas kohdistuu lapseen... Onhan se tosi kurjaa varmasti lapsestakin jos muut hiihtää ja luistelee eikä itellä ole välineitä, ite en lapsilleni näin tekisi.

    VastaaPoista
  4. Hei. Aivan mielettömän hyvä kirjoitus!

    Olen miettinyt tuota samaa, jos taloudellinen tilanne on oikeasti heikko, niin miksi sitä haluaa edelleen ylikuormittaa lisähankinnoilla? Minulle esimerkiksi on täysin selvää, että kahdelle lapselle ns. rahat riittävät (etenkin kun kirppistelee ja ale-koreilee ahkerasti). Minulle ei tule lisää lapsia ja yksi syy niistä on se, että haluan taata näille kahdelle taloudellista turvaa.

    Olen ollut vähän kauhuissani, kun olen seurannut ystävieni menoa. Rahat ovat tiukalla, sen näkee, mutta asioista ei puhuta. Rahasta puhuminen on vaan niin hankalaa. Itsehän koen raha-asioissa sähläämisen omalla kohdallani epäonnistumiseksi enkä sen vuoksi kehtaisikaan asiasta kasvokkain kenenkään kanssa puhua. Mutta toivoisin kyllä toisaalta jos oma tilanteeni olisi yhtä tiukilla oleva, että ystäväni sanoisi minulle asiasta suoraan. Monesti sitä voi olla sokea omasta tilanteestaan.

    VastaaPoista
  5. Itse en ainakaan voisi olla sellaisen henkilön ystävä jonka kanssa ei pystyisi puhumaan kaikesta, myös raha-asioista. Eipä mulla muuta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti raha-asia voi olla hankala ja raskas asia puhua, vaikka olisi miten hyvä, rakas ja syvä ystävyys.

      Poista
    2. Osinkokuningas: Onko teillä samanlaiset ajatukset rahasta? Sijoittavatko ystäväsi, kuten sinäkin?

      Poista
    3. Eivät sijoita, mutta säästävät asuntoihin. Yksi on jo ostanut kämpän, eikä pahemmin säästä. Hänellä on kuitenkin hyvät tulot joten rahaa riittää.

      Ystävilläni ei siis ole samanlaista tilannetta kuin sinun ystävälläsi joten en tietenkään pysty ihan 100% samaistumaan tilanteeseen. Voin siis vain arvailla miten toimisin. Luulen että avaisin sanaisen arkkuni ja yrittäisin opastaa ystävääni oikeaan rahankäyttöön. Itse olen kuitenkin niin paljon säästämisen kannalla että ärsyttäisi liikaa tuollainen käytös.

      Poista
  6. Elämässä on muutakin kuin raha. Ja ihmisellä usein monta ystävää. Yhden kanssa puhutaan rahasta ja jonkun toisen kanssa jostain muusta. Erikoinen ajatus, että ei voisi olla jonkun ystävä, jonka kanssa ei voi puhua rahasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni on vain pari ystävää ja heidän kanssaan puhumme kaikenlaisista asioista, myös rahasta =)

      Poista
    2. Jos rahahuolia ei ole, niin kenties silloin rahasta puhuminen ei tunnukaan ongelmalliselta.

      Poista
  7. Mä itse olen antanut pieneksi jääneet urheiluvarusteet ja ns. kalliimmat vaatteet aina ystäville ilmaiseksi. Pari kertaa ovat rahaa tyrkänneet pakolla. Sinun tapauksessani ajattelisin ehkä kummipoikaasi: hän on se joka kärsii tilanteessa. Voitko antaa joulu- ja synttärilahjaksi sen mitä olet antanut "ilman"?

    VastaaPoista
  8. No jospa veisit ne monot ja sukset sinne päiväkotiin, jossa kummilapsesii on hoidossa? Hän pääsee hiihtämään eikä kukaan ole velkaa kenellekään. Välineet voivat näin olla iloksi useammallekin lapselle. Uskon, että päiväkoti ottaa ne mielellään. Näin mekin olemme vieneet tarpeettomia sinne.

    VastaaPoista
  9. Kuvasit aika lailla nykyisen kehitysavun mallin esimerkilläsi.

    VastaaPoista
  10. Voisithan ehkä lainata varusteet kummipojallesi - niitä käytetään muutenkin koulussa/tarhassa vain parin viikon ajan. Takaisin hakeminen vaatii tietysti pokkaa niin kuin tässä esimerkissäsikin huomasit: Ystäväsi oletti saavansa pesukoneen omaksi ja oli siksi jo antamassa sitä eteenpäin, kun ei itse tarvinntukaan.
    Mutta kun jos sanot selvästi, että välineet ovat vain lainassa ja haet ne sitten parin viikon päästä takaisin (ja laitat myyntiin) niin sekä sinä että kummipoika voittavat.

    VastaaPoista
  11. Itsekin kirjoitin aiheesta kesän lopulla. Minulla ei ole ongelmaa puhua rahasta parhaiden ystävieni kanssa, koska kaikilla on ihan ok rahatilanne ja kaikki osaavat käyttää rahaa järkevästi. Jos joku joutuisi tiukalle, kaikki auttaisivat. Uskoisin myös, että näillä olisi mahdollisuus nousta tolpilleen, koska ennenkin ovat hoitaneet rahansa hyvin. Muutamia tuttavia minulla on, joille en lainaisi enää rahaa. Tämän olen kyllä ilmaissut erittäin selkeästi edellisellä kerralla, kun luvattuja rahoja ei ole kuulunut. Mitä tulee auttamiseen, ehkä vähentäisin sitä. Kalliit tavarat myyntiin muualle, vanhat vaatteet vaikka vain lainaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jännä juttu... itse en tiedä mitä osa ystävistäni tienaa tai säästävätkö/sijoittavatko. "Meilläpäin" rahasta ei yksinkertaisesti puhuta. Ei edes perheen kesken.

      Poista
  12. Kiitos kommenteista! Hyviä ideoita tuli paljon. Jäinkin miettimään josko todellakin laittaisin joululahjakääröihin luistimet tänä vuonna. Se voisi toimia. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Kinkkinen tilanne johon itekki tullu törmättyä joskus. Joistakin kavereista huomaa samantien, että raha ja ilmainen tavara kelpaa kuin viina alkoholistille eikä samanlaista kohtelua/palveluksia kuitenkaan saa vastineeksi. Nuo on siitä hyviä, että olen ainakin ite oppinut kerrasta ja toista kertaa en rahaa ole lainannut kun entisiäkään en ole pois saanut. Tai turhia tavaroita en heille anna koska sitten apua tarvitessa en itse ole saanut vastapalveluksia vaikka siihen olisivat helposti pystyneet.

    Nämä sukulaiset, kummilasten vanhemmat, yms ovat sitten vaikeampi tapaus. Miten sanoa suoraan asiasta lapsen vanhemmalle jos kuitenkin samalla on velvollisuus pitää huolta kummilapsesta ja ohjata kohti hyvää elämää? Asian voi ajatella niin, että kun joku mainitsi köyhyyden ja käytöstapojen periytyvän, niin tekemällä asiat selväksi vanhempien kanssa autat myös sitä lasta kohti parempaa ja vastuullisempaa aikuisuutta. Kerran tai kaksi voi siis auttaa vastikkeetta, mutta pitkässä juoksussa yhteiskunta tarjoaa muitakin hätäverkkoja, onhan sinullakin täysi oikeus saada korvaus itse ostamistasi lasten vaatteista ja harrastevälineistä jos niitä eteenpäin luovutat!

    Voisit tosiaan kokeilla lahjojen antamista vain jouluisin ja syntymäpäivinä, ei tule ainakaan hankittua mitään turhaa krääsää kun kaikki menevät varmuudella käyttöön. Näin myös ehkä lapsen äiti hoksaisi viimein että pitäisi itsekkin tehdä jotain lasten hyvinvoinnin eteen eikä jättää asiaa kummien harteille :)

    VastaaPoista
  14. Ja mitä tulee luistimiin, suksiin, yms. niin niistähän voit jutella suoraan kummilapsesi kanssa. Sovitte vaikka, että kun tietää millon koulussa on hiihtoa niin voi tulla käymään teillä suksia lainaamaan. Jos aika sattuu sopivasti koulupäivän päätteeksi niin istutat lapsen oman perheesi kanssa ruokapöytään jollon yksinhuoltajan lapsi saa sitä kaivattua sosiaalisuutta ja mahdollisuuden purkaa ajatuksiaan. Itse ainakin olisin ollut erittäin kiitollinen tuommosesta tilaisuudesta peruskouluikäisenä yksinhuoltajan lapsena :)

    VastaaPoista
  15. Minulla on yksi ystävä, jonka kanssa puhutaan rahasta ja sijoittamisesta. Itse en juuri määriä mainitse, mutta hän avaa sijoituksensa hyvinkin tarkkaan. Itseäni on alkanut hirvittää se valtava velan- ja riskinotto ilman minkäänlaisia hätävarasäästöjä ja kursailemattomat kulutustottumukset. Nyt kun näyttää siltä, että tulovirta ei enää katakaan menoja, eikä lainaa saa enää mistään lisää, ollaan pyytämässä lainaa ystäviltä ja sukulaisilta. Jotain pienehköjä summia olen lainannut ja antanut takaisinmaksuaikaa pahimman yli, mutta toistaiseksi rahavaikeudet ovat vain pitkittyneet ja lisää tarvittaisiin. Tavallaan tuntuu pahalta vastata "ei", kun toinen vilpittömästi itse uskoo selviävänsä ja tietää, että minulla periaatteessa on mistä lainata. Vastaavaa tuottoa en tietenkään lainalle saisi, puhumattakaan siitä, että lainan periminen maksuvaikeuksien jatkuessa olisi vähintäänkin kiusallista ja vaikuttaisi väistämättä ystävyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en lähtisi rahaa lainaamaan... Mielummin auttaisin muilla tavoin, vaikka sillä lastenvaate-kassilla tai ruokakassilla. Olen joutunut paljon tätä asiaa pyörittelemään, kun oma sisar elää jatkuvasti velaksi ja kaiken pitää olla priimaa, vaikkei rahat riitä velkoihinkaan...

      Pystytkö itse juttelemaan talouden järkevöittämisestä ystäväsi kanssa? Netissähän on paljon hyviä blogeja aiheesta... Pieni vinkki jollekin sivustolle...?

      Poista