sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Ensi vuoden tavoitteet

Uusi työ. Vanha vuosi lähenee loppuaan ja tätä vuotta on tullut tarkasteltua suunnalta jos toiseltakin. Olen kipuillut tämän syksyn pienen palkkani, työmatkoihin kulutetun ajan ja kitisevien kollegoiden kanssa. Alku vuosi oli yhtä suurta juhlaa, kaikki meni nappiin ja sitten työpaikan vaihdos johti tilanteeseen, johon en olisi enää ikinä halunnut uudelleen: kun yhdestä sairaasta työpaikasta on päässyt eroon, ei uuteen sairaaseen työpaikkaan ihan hinkumalla tee mieli. Sinne sitä kuitenkin joutui, vellomaan muiden pahaan oloon. Vieläkään, 4 kuukautta myöhemmin en saa ”hyville huomenilleni” kaikilta vastausta. 

Joulukuussa, loman lähetessä, alkoi tuntua siltä, että ainoa vaihtoehto itselleni on työpaikan vaihtaminen, vaikka miten tykkäsin ja tykkään edelleen työstäni. Esimies muutti juuri ennen lomani alkua toimenkuvaani niin radikaalisti, etten koe työtäni enää mielekkääksi. Niinpä laskin verkot vesille uuden työpaikan toivossa. Seuraavana päivänä jopa eräästä työpaikasta kutsuttiin työhaastatteluun. Pääsin viiden haastateltavan joukkoon ja sain haastattelussa kuvan työpaikasta, jonne todella haluaisin mennä töihin. Nyt vain odottelen miten kävi... Pakko todeta sekin, että tuntui suorastaan vitsiltä saada ennen joulua ”toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen”-sopimus tietäen, että yt:t pamahtavat heti vuoden alusta käyntiin ja saimmepa tiedon, että tämäkin työpiste lopetetaan. Onkohan muilla ollut yhtä paskaa säkää työsuhteiden kanssa? Itselläni vajaan 2 vuoden sisään jo neljännet yt:t...

Plan B. Jos uusi työpaikka ei heti avaudu, olen valmiudessa laittamaan hakupaperit kolmeen eri yliopistoon opiskelupaikan ja ”uuden ammatin” (=lisäpätevöitymisen) toivossa.  Juuri nyt kiroilen, ettei sihteeri ole saanut kuukausi sitten pyytämääni kalenteria vieläkään tilatuksi enkä saa kaikkia ammatilliseen kehittymiseeni tarkoitettuja koulutustilaisuuksia merkittyä kalenteriin. Taidan itse hakea kalenterin huomenna kaupasta... Nykyisissä opinnoissa olisi kolme tenttiä ja luentosarja jäljellä, mutta löytyipä ammattiyhdistyksen kautta itsekustannettava luentopäiväkin. Opiskelen enemmän kuin mielelläni, vaikka välillä kyseenalaistan onko tässä kaikessa opiskelussa järkeä... :)

Sijoittaminen. Tämä vuosi ei ole mennyt ihan putkeen sijoittamisen näkökulmasta: vuoteen mahtuu 4 kuukautta, jolloin sijoitettavaa varallisuutta ei vain yksinkertaisesti ole ollut. Syitä on monia, suurin osa niistä huonoja. Loppu vuodesta pääsin jonkinlaiseen mielenrauhaan itseni kanssa aloittaessani pitkästä aikaa indeksirahastoihin kuukausisäästämisen. Vaikka summat ovat pieniä, koen säästäväni silti kuukausittain jotakin sukan varteen, vaikka muutoin kuukausi menisi taloudellisesti reisille. Yritän päästä tänä vuonna lähemmäksi 30.000 euron sijoitussalkkua. Tuo haave tosin on helposti romutettavissa, jos joudun uuden työn myötä hankkimaan auton, mutta aina pitää olla tavoitteita ja yritystä.

Stressittömämpää elämää. Jonkinlainen rentous on tullut sijoittamista kohtaan muutenkin. Vaikka periaatteessa rahaa jää joka kuukausi yli, en tuntenut oloani hyväksi kiristellessäni kukkaron nyöriä äärimmilleen jonkin rahasumman säästämiseksi. Joka kuukausi saan sijoitettua vähän, ja se saa tällä hetkellä riittää. Jos ylimääräistä rahaa jää, laitetaan se poikimaan. Tiedostan myös, että poikani jääkiekkoharrastuksen hintalappu tulee uutena vuotena olemaan suurempi kuin mitä se tällä hetkellä on, ja mielessäni olen varautunut jo siihenkin. Pojalle on tehnyt hyvää olla osa joukkuetta, jossa tehdään tiimityötä, joutuu ottamaan muut huomioon ja pääsee kokemaan sekä onnistumisia että pettymyksiä. Tämä on harrastus, johon mielelläni panostan taloudellisestikin, vaikken ”änäritähteä” lapsestani koulikaan. Riittää, että meillä on oma äiti-poika-juttu. Vielä siistimpää on se, että poika kuuntelee ennemmin minua kuin miestäni, kun kerron esim. pelitaktiikoista, entinen pelaaja kun olen ;)

Uusi matkakohde. Tänäkin vuonna aion matkustaa. Minne, sitä en ole vielä lyönyt lukkoon. Matkustaminen on itselleni henkireikä, josta en luovu. Jouluristeilyn aikana mietin monesti miten upeat lapset minulla on ja miten helppoa heidän kanssaan onkaan reissata. Jatkossa saatan jopa lisätä matkakohteet vuodessa kahteen: yksi siipan kanssa, toinen lasten kanssa.

Sivutyön metsästys. Lähden tarjoamaan osaamistani mm. Kansalaisopistoon. Lisäksi olen suunnitellut aika tarkan suunnitelman yhdelle ajatukselleni, jonka toteuttaminen tosin vaatisi todella paljon vapaa-aikaa. Saa nähdä ehdinkö polkaisemaan tätä käyntiin ja miten suurella volyymillä.


Millaisia uuden vuoden mietteitä Sinulla on? Teetkö uuden vuoden lupauksia? Ovatko tämän vuoden lupauksesi toteutuneet? Lupauksia tai ei, TOIVON SINULLE MENESTYKSEKÄSTÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2018!!!


Jälkikirjoituksena totean, että kakkoseksi jäin työhaastattelussa, mutta taas on uusi mato koukkuun viriteltynä... ;)

torstai 28. joulukuuta 2017

Raha lapsen koulunkäynnin motivaattorina?

Minulla on kotona 3.-luokkalainen. Mahtava tyyppi, fiksu, kirjoja rakastava, mutta lapsukainen, jota koulu ei kiinnosta pätkääkään. En tiedä onko syy siinä, että lapseni oppi itse lukemaan 4-vuotiaana ja ensimmäiset koululuokat, jotka hyvin pitkälti painottuvat lukemisen oppimiseen, hän koki valtavan tylsiksi. Lastani toki eriytettiin ja hänelle annettiin koulussa haastavampia tehtäviä, mutta kouluinnostuksen kipinää hän ei valitettavasti saanut. Koulu on ollut vähän kuin pakkopullaa. Kun ei ole motivaatiota, ei tee mieli kokeisiinkaan lukea, joita nyt 3. luokalla onkin sitten alkanut tulla. Englannin kielen opiskelu on ainoa, joka on nyt saanut lapseni innostumaan edes pikkiriikkisen koulunkäynnistä.

Koulumotivaation lisäämiseksi sain idean: kokeista maksetaan arvosanojen mukaan rahaa. Arvosana 10 = 10€, 9½ = 9,50€ ja 8 = 8€. Tätä alemmista tuloksista en maksa, ainakaan toistaiseksi, vaikka asiasta kävin itse, entisenä hikarina, melkoista pohdiskelua. Haluanko kannustaa lastani vain kiitettäviin tuloksiin? Itse olin hikari siitä syystä, että koulumenestys oli ainoa tapa saada omalta äidiltäni minkäänlaista (positiivista) huomiota ja muistan ikuisesti sen pettymyksen, kun toin kotiin kokeen, jossa oli arvosanana 8½. Äiti lynkkasi minut täysin. Tämä ajoi minut vain entistä pahempaan kierteeseen, jossa kaiken piti aina olla täydellistä, ja tämä täydellisyyden tavoittelu ei siis ulottunut enää jossakin kohtaa vain ja ainoastaan koulumenestykseeni, vaan kaikkialle elämässäni. Äidin kuoltua, 2 vuotta sitten, olen viimein päässyt perfektionismistani eroon. Mutta palataanpa sivuraiteilta takaisin oikeille raiteille...


Niin, mikä on se taso, johon vanhempana kannattaa lastansa kasvattaa? Jos arvosana on 7 onko se oikeastaan edes huono arvosana? Onko se vielä arvosana, josta voi hyvin mielin maksaa 7 euroa? Päätin, että katsotaan miten raha porkkanana auttaa lapseni koulumotivaatioon ja tehdään päätökset sitten sen mukaisesti. Tämän syksyn aikana en ole kertaakaan joutunut maksamaan kokeista alle 9 euroa. Hyvä asia?

Lapsi tietysti on ollut innoissaan, kun rahaa tipahtelee koetulosten perusteella, mutta itse mietin tekeväni kohta konkurssin :D Näitä kokeita kuulkaa on jatkuvalla syötöllä! Olen osan kokeiden perusteella saaduista rahoista sijoittanut indeksirahastoon, osan lapsi on saanut pitää kukkarossaan omia hankintojaan varten. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että raha on saanut lapseni uurastamaan koulun eteen, vaikka välillä mietin onko tämäkään se oikein tapa toimia.


Oletko Sinä saanut lapsena rahaa koulumenestyksen perusteella? Maksatko itse lapsellesi kokeista rahaa? Oletko määritellyt mikä on ”riittävä” taso lapsen koulumenestykselle?

maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulun hintalappu

En ole tippaakaan jouluihmisiä. En jaksa ihmisten jouluhössötystä, ärsyynnyn jo lokakuussa tipahtavasta lelukuvastosta, ahdistun siitä, missä ja kenen kanssa joulua tänä vuonna vietetään. Vaikka joulu on silmissäni pelkkä kulutusjuhla, nautin lapsilleni lahjojen ostamisesta. Ristiriitaista? Tänä vuonna laskeskelin 1+1 yhteen: miten suoriutua jouluvalmisteluista 2 päivässä? Toki tästä olisi suoriutunut, mutta se stressin määrä, ruokakaupassa jonottaminen, unohtuneen ostoksen uusi nouto... ei ei ja vielä viimeisen kerran ei. Kaipasin jotakin ihan muuta. Jotakin helppoa. Jotakin lasten kanssa. Kerroinkin jo varanneeni jouluksi itselleni ja lapsilleni jouluristeilyn Tukholmaan. Risteilyn hintaan sisältyivät jouluateria buffassa sekä paluupäivän brunssi. Hyttimme sijaitsi meren pohjassa, mutta who cares, koska eihän sitä joulua hytissä kuitenkaan vietetä.

Kun jouluaatto vietettäisiin laivalla, mietin, mitä teen joululahjojen kanssa? Olin varannut jo lauantai-aamulle junaliput Helsinkiin, joten emme ehtisi leikkiä uusilla leluille tmv. jos avaisimme lahjat vasta lauantaina. Laivalle en niitä lähtisi myöskään raahaamaan. Niinpä perjantaina, koulun päätteeksi, loman alkajaisiksi, lapset saivat avata kolme ensimmäistä lahjaa, ja loput avasimme illalla puolisoni tultua töistä. Itsestä tuntuikin, että siinähän se joulu sitten oli ja meni. Niin, onko joulu todellakin enää itselleni vain ja ainoastaan sitä, että lapset avaavat tarkoin harkitut ostokseni? Aika tylsää. Olen antautunut kulutusjuhlalle, tahtomattani.


Joululahjoja ostin omille lapsilleni, mieheni lapsille sekä kolmelle kummilapselleni. Hinta: 505,67€.

Koska olin varannut junaliput (26,70€) jo lauantai-aamuksi, halusin toteuttaa viime kesältä jääneen matkakohteemme ja suunnistin lasteni kanssa Helsinkiin Luonnontieteelliseen museoon. Oli ihanan rauhallista aaton aattona kierrellä rauhassa museota. Lisäksi sattui vielä niin hyvin, että esikoiseni oli käynyt koulussa juuri jääkautta läpi ja pystyimme kertaamaan asioita museossa uudelleen läpi. Itse sain käytettyä Smartum-lippuni sisäänpääsyyni, lasten osuus oli yhteensä 12€.

Nuorimmaiseni ei ollut koskaan matkustanut metrolla, joten päätimme ”hoitaa” tämänkin asian pois päiväjärjestyksestä: 17,40€. Koska emme ehtineet ruokailla samalla lipun hinnalla (siis tunnissa), hinta nousi noinkin korkeaksi. Ruokailu Itä-keskuksen Hesburgerissa: 19,80€.

Risteily itsessään kustansi 237€. Tax Free-ostokset 118,30€. Iltapala sekä aamupala laivalla 22,60€. Valokuvaus laivassa 58,70€. Tukholmassa kävimme juomassa kuumat kaakaot sekä pienet leivokset, joiden hinta euroissa jäi epäselväksi, koska kuittikin jäi kahvilaan. Villi veikkaus 30€?

Junaliput takaisin kotiin 47€ sekä ratikkamaksut laivalta juna-asemalle 8,70€. Junassa juomiset 8€.

Anopilleni ja "vara-äidilleni" ostin joulukukat, jotka kukkalähetti toimitti perille: 112€.

Kokonaishintalappu tälle joululle on siis: 1176,87€. Kuuletkohan parkaisuni...? AUTS!! Viime vuotiseen verrattuna nousua oli 518,89€. Mutta kun tästä asiasta kaivaa taas sen positiivisen näkökulman esiin, niin olen viettänyt mahtavan viikonlopun lasteni kanssa. Totesin (jälleen) omaavani aivan super hienot lapset, joiden kanssa haluan seuraavan kerran matkustaa Tallinnaa ja Tukholmaa kauemmas. Viking Linelle täydet pisteet lapsille suunnatusta ohjelmasta sekä erittäin hyvästä ruuasta.


Vaikka puolet tuosta joulun hintalapusta koostui ns. tavarasta lahjojen muodossa, puolet summasta oli kokemuksia, joita minä ja lapset muistelemme taatusti vielä vuosikymmenienkin päästä. Ei harmita, vaikka summa nousi noin korkeaksi. Tämä oli meille juuri nyt oikea tapa viettää joulu sekä itselleni mitä parhain tapa aloittaa kahden viikon loma. 

Rentouttavaa joulun jatkoa kaikille!!!

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Ahdistaako joulu?

Joulu, joulu, joulu...tuo jokavuotinen painajainen. "Joko teillä on joulusuunnitelmia?" kuulee tämän tästä kahvipöytäkeskusteluissa. Meidän perheessä selvitetään joka vuosi ensin miten entinen ja nykyinen mies on töissä jouluna, kenellä on lapset milloinkin ja sitten vasta suunnitellaan the joulua. 

Kun oma mies viettää joulun työpaikalla ja itselle jää tasan kaksi päivää aikaa tehdä jouluvalmistelut ennen H-hetkeä, alkoi tuskanhiki virtaamaan: Teenkö kaikki yksin? Minkä takia, jos täällä ei ole muita kuin minä ja lapset syömässä? Kun vielä sisareni laittoi viestiä tiedustellen "Koska mennään siivoamaan isän asunto joulukuntoon?", syöksyin Viking Linen sivuille ja buukkasin itseni ja lapseni laivaristeilylle Tukholmaan jouluksi. 

Tiedättekö, kyllä helpotti! 


Minä ja kaksi lasta ruokineen, ö-luokan hytissä (mutta hei, eihän siellä tehdä muuta kuin nukuta, who cares?) 237€. Joulustressi? Ei ainakaan minulla. Enää. Toki tuohon hintaan tulee päälle vielä junamatkat Helsinkiin, Tukholmassa "pyöriminen" ja laivaostokset, mutta mieti kuinka paljon 4-6-henkisellä perheellä menee rahaa jouluna pelkästään ruokakauppaan? Samaan hintaan tulee myös joulupukki, itse tosin täytyy joululahjat kantaa paikan päälle. 

Minulla alkaa lomakin sopivasti 22.12., joten mikä muu voisi olla parempi loman aloitus kuin karkumatka ulkomaille, vaikka ihan vain Tukholmaan? Veikkaan jouluisen Tukholmankin olevan jonkinasteinen kokemus.

Ja kyllä, nyt minulla riittää aikaa ja energiaa siivota myös se isäni asunto ;)

Mites ne Sinun joulusuunnitelmat? Stressaako joulu? Oletko koskaan viettänyt joulua laivalla?

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Mikrotyö on tulevaisuutta! – Vai onko?

Yläkoulun ope kirjoitti pariviikkoa sitten blogitekstin aiheesta mikrotyö. Hän kertoi käyttäneensä noin vuoden päivät Clixsense-sivustoa*, jossa kyselyitä ja/tai pieniä tehtäviä tekemällä oli tienannut hieman alle 200 dollaria. Nokkelimmat ehkä huomasivatkin minun kyselleeni aiheesta. Syy on siinä, että olen törmännyt termiin ”mikrotyö” muutamaan otteeseen ja miettinyt mitä tuo oikeasti pitää sisällään.

Mikrotyöllä itsessään tarkoitetaan juurikin sitä, että sinulle maksetaan pientä korvausta pienestä työstä, kuten kyselyihin vastaamisesta. Summat eivät ole päätä huimaavia, vaan yleensä alle dollarin arvoisia. Lähdin itsekin testaamaan tuota Clixsenseä. Ohjelmaan kirjautuminen ei suuria ponnisteluja vaadi, mutta alkuun pääseminen vaatii useita kyselyitä ns. taustatekijöistä (perheen koko, tulot, ammatti, jopa automerkin omistamisesta!). Tämänkään urakan jälkeen ei autuus koita. Kyselyjä tulee alkuun harvakseltaan ja useimmiten en ollut niihin sopiva. Kun sinnikkäästi useita kertoja päivässä kävin yrittämässä päästä kyselyihin mukaan, alkoi suoria kutsujakin viimein tulla. Kyselyt koskevat mm. brändejä, osto- ja kulutuskäyttäytymistä, mutta onpahan mukana myös työhyvinvointiin ja siihen, millainen työntekijä olet, liittyviä kyselyitä mukana. Useimmista kyselyistä selviää parissa minuutissa, mutta sitten on niitä, jotka kestävät omasta mielestäni ikuisuuden ja testaavat samoja kysymyksiä eri tavoin esitettyinä. Näihin suorastaan turhaudun.

Clixsensen* tehtävät (tasks) ovatkin sitten oma lukunsa. Oikeastaan oli aika järkyttävää tajuta, että tehtävänäni oli tutkia muiden ihmisten LindedIn-sivustoja ja tarkastaa olivatko heidän profiilinsa ajantasalla. Nyt tajusin miksi minunkin LindedIn-profiilia katselevat mm. intialaiset!? Teki mieli poistaa oma profiilini kokonaan koko sivustolta. Toisten profiilien tutkiminen oli suorastaan vastenmielistä. Vaihtoehtoisesti minulle tarjottiin työtehtävää, jossa minun piti tarkistaa ovatko ruoka-aineisiin liittyvät sanat oikein Googlessa, ja korjata ne tarpeen mukaan. Yhden tehtävän suorittamiseen piti tarkastaa n. 10 sivustoa ja tästä 10 sivuston tarkastamisesta maksettiin 0,01 dollaria. Omasta mielestäni ei ollut sen arvoista. 

Clixsensessä* sinua palkitaan myös aktiivisuudestasi. Mikäli olet suorittanut päivän aikana liudan heidän vaatimiaan asioita (tehnyt tietyn määrän tehtäviä, käynyt yleisellä foorumilla tmv.) voit saada pientä lisäbonusta. Tälläkään ei rahoiksi lyödä. Kahden viikon kokeiluni Clixsensellä on tuottanut minulle tällä hetkellä n. 25 dollaria. Kyselyitä täytän lähinnä töihin mennessä, jonkun toisen ajaessa, joten aika ei ole perheeltä tai mistään muustakaan pois.

Muita vastaavanlaisia kyselyitä ja pieniä tehtäviä tarjoavia yrityksiä on pääosin jenkeissä. Onlinemicrojobs.com on hyvin Clixsensen kaltainen palvelu, joskin jostain syystä oman sisäänkirjautumiseni kanssa on ollut enempi tai vähempi problematiikkaa.



Fiverr on ollut monen suomalaisen tietoisuudessa pitemmän aikaa, mutta itselleni tämä sivusto on sangen uusi tuttavuus, joka löytyi mikrotyötä tarkemmin tutkiessani. Täällä voit tarjota käytännössä minkälaista osaamista tahansa, n. 5 dollarin hintaan, josta Fiverr itse nappaa 20%. Sinä tienaat siis 4 dollaria tehtävältä. Mitä enemmän saat tilauksia, sitä suuremmille tuloille voit päästä. Aiheesta löytyi todella mielenkiintoinen blogiteksti täältä. Tätä jäin miettimään testausmielessä. Itselläni on valtavasti ajatuksia itseni työllistämisestä, mutta täällä voisin konkreettisesti testata sitä, olisiko idealleni ostajia. Laitan sivuston korvan taakse muistiin.

Suomalaisista sivuistoista maksetutkyselyt.com on hyvin Clixsensen* kaltainen ja kyselyt ovatkin osittain tismalleen samoja ja samoilta sivustoilta kuin Clixsensessä. Jaksaako samoihin kyselyihin vastata kahteen otteeseen? Itse henkilökohtaisesti en. Maksetutkyselyt-sivustolla saat useamman muun sivuston samalla käyttöösi ja näiden avulla voit kerryttää itsellesi pisteitä, joilla voit sitten palkintokaupasta tehdä hankintoja. Suomalaisilla sivuilla näitä ovat esimerkiksi lahjakortit cdon.comiin tai Hesburgeriin. Vastaava sivusto Clixsensen kautta taas ei ole vielä valaissut minua palkinnoillaan, koska en ole saanut vielä palkintosivustoa auki. Clixsensen kautta pääsevällä sivustolla voit osallistua viikoittain kilpailuihin, joissa voit valita osallistutko esim. Iphonen arvontaan tai 100 euron lahjakortin arvontaan. Arvontoihin osallistuminen vie kyselyistä saatuja palkintopisteitä, voititpa tai et. Arvontaan osallistujat ovat ympäri maailman, joten mahdollisuudet voittaa ovat oikeastaan yhtä hyvät kuin saada loton päävoitto lauantai-iltana.

Tienaa kotona – Ansaintamahdollisuuksiakotiäideille- sivustolla on kerätty listaa suomalaisista kuluttajapaneeleista, joista voit saada palkkioksi rahaa tai lahjakortteja. Löytyypä täältäkin kokemuksia em. Fiverrista, jossa bloggaaja kertoo tienanneensa käännöstöillä 250 dollaria neljässä kuukaudessa.

Summa summarum, mikrotyö ei toistaiseksi vaikuta saaneen kovinkaan suurta suosiota kotimaassamme. Johtunee huonosta palkkauksesta ja yksitoikkoisesta työstä? En kyllä tiedä kuka jaksaisi päivästä toiseen, viikosta seuraavaan, vuositolkulla vastata kyselyihin niin hartaasti, että tienaisi jotakin extraa. Saati tutkia toisten nettiprofiileja tai Googlen sanamuotoja. Ehkä silloin tällöin naputeltava kysely menisi, kuten Yläkoulunopellakin, mutta itselläni ei missään nimessä jokapäiväisenä. Luulen, että suuremmille ansioille pääsee aloittamalla omien kaappien tyhjentämisen ja myymällä turhat tavarat. 

Oletko Sinä koskaan kokeillut em. kaltaisia mikrotöitä? Voisitko kuvitella tekeväsi em. kaltaisia töitä ansiotyön lisäksi? 

Ps. Uutisissa oli taannoin myös juttua äitiyslomalla olleesta toimittajasta, joka osallistui vuoden ajan erilaisiin arvontoihin voittaen suuria määriä tavaraa. Tämä ei ehkä kuulu mikrotyöhön, mutta jos jotakuta kiinnostaa ns. ilmainen tavara, miksei tätäkin voisi kokeilla. 

*-merkityt ovat afficiliate-linkkejä

torstai 7. joulukuuta 2017

Yt-neuvotteluista seuraavaan

En ehtinyt edes allekirjoittamaanuutta työsopimusta 1.1.18 alkaen, kun musta pilvi tuli taas päälleni. Esimies ilmoitti tällä viikolla vuoden alusta alkavista yt-neuvotteluista, joiden tarkoituksena on vähentää väkeä kevään aikana. En voi sanoin kuvailla miltä minusta tuntuu. Omalla kohdallani nämä ovat jo kolmannet yt:t 2 vuoden sisään. Juuri, kun kuvitteli pääsevänsä pieneen turvallisuuden tunteeseen saavuttamalla vakituisen työsuhteen, ka-bum, matto lähti alta taas.

Tämän syksyn aikana olen onnistunut tekemään kaksi isompaa diiliä, joista esimieheni, jota en ole koko nykyisen työsuhteeni aikana edes tavannut kasvotusten, on antanut runsain käsin positiivista palautetta, sähköpostitse. Toinen näistä diileistä päätyi paikallislehden sivuille saakka. Nyt mietin, jääkö kaikki suurella vaivalla tehty työni jollekin toiselle. Teen kovin erilaista työtä kuin kukaan muu työpaikallani, joten kuvittelisin, että olen ensimmäinen lähtijä. Muut ovat kykeneviä korjaamaan sadon, vaikka minä en enää töissä olisikaan.

Muistan ikuisesti sen päivän, kun minut ensimmäisen kerran irtisanottiin yt-neuvotteluiden päätteeksi. Muistan istuneeni seuraavana päivänä sohvalla, rikkinäisenä, ja pohtineeni, että voin jäädä vellomaan tähän tunteeseen tai kaivaa tästä kaikki positiiviset asiat irti. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Nyt olen sulatellut uusinta uutista jo useamman päivän ja sen positiivisen puolen näkeminen tuntuu tällä kertaa todella vaikealta. Rakastan tätä työtä. Toisaalta mitään päätöksiä ei ole vielä tehty eikä pitäisi murehtia etukäteen, mutta juuri nyt tuntuu kovin vaikealta nähdä mitään hyvää koko asiassa. Tätäkö on minun sukupolveni työelämä nyt ja tulevaisuudessa?

Kun sanat eivät riitä, kuvasta voi päätellä päällimäiset fiilikseni...
Yksinhuoltajaystäväni elää epätietoisuudessa minne soteuudistus vie hänen työpaikkansa. Toiseen kaupunkiinko? Miten hän järjestää lastensa hoidon, jos työmatkat ovat 2 tuntia päivässä ja työaika muuttuu 3-vuorotyöksi? Omakotitaloko pitäisi myydä? Muuttaa työnperässä toiseen kuntaan, koska oma kunta ei kykene tarjoamaan kaikille töitä? Välillä tuntuu niin epäreilulta kaikki, eikä minua lohduta tieto siitä, että en ole yksin painimassa samojen asioiden kanssa. Yhteiskunta on antanut minunkin kouluttautua kahteen eri ammattiin, mutta maailma on muuttunut 10 vuodessa jo niin paljon, ettei kumpikaan tutkinto riitä enää työelämään. Pitäisi opiskella kokonaan uusi ammatti, mutta onko sillekään ammatille enää kysyntää valmistumisen jälkeen?


Ehkä menen nappaamaan ulkoa lunta pipoon, kun jäitäkään ei pakkasessa ole. Ehkä yritän vain ajatella, että pian on joulu ja sen jälkeen kauan odotettu 2 viikon loma. Ehkä laitan paperit tammikuun erillishaussa yliopistoon. Ehkä yritän vain ajatella, että kaikki järjestyy, tälläkin kertaa. Ehkä taas jälleen laitan TE-toimiston työvahdin päälle ja aloitan työhakemuksien kirjoittamisen... Ehkä... 

tiistai 5. joulukuuta 2017

Marraskuun kuukausikatsaus

Marraskuu ei ollut ihan se paras kuukausi. Marraskuulle osuu aina kolmet kummilasten synttärit ja se tietää rahanmenoa. Lisäksi tuli käytyä junalla tentissä toisella paikkakunnalla, ei ollut halpaa lystiä sekään. Satanen sijoituksiin, no, huonomminkin olisi kai voinut mennä? Asuntolainan marginaalin tarkastus toi 10,63 euron säästön. Rahaa se on sekin, vaikka enemmänkin olisi voinut euromääräisesti tiputtaa...

VARAT €
31.10.17
30.11.17
Muutos
Osakkeet
10.372,92
11.792,00
+ 1.419,08
Indeksirahastot
7.983,06
7.921,35
- 61,71
Hätävara-tili
3.000,00
1.000,00
- 2.000,00
Käteiskassa
59,53
0,00
- 59,53
Yhteensä
21.415,51
20.713,35
- 702,16
VELAT €


Asuntolaina
77.260,21
76.737,78
+ 522,43

Tulot marraskuu:  2127,66€

Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä, elatusmaksusta sekä osittaisesta hoitorahasta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Kampaaja 23,10€
Taloon liittyvät kulut
240€
Kuulokkeet 49,95€
Puhelin (oma + lasten) 
57,18€
Bensa 102,54€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
425,30€
Kummilasten synttärilahjat 58,84€
Ammattiliiton jäsenmaksu
23,86€
Joululahjat 99,07€
Laskutili
250€
Posti 10€


Junaliput 45,30€
Yhteensä
1576,71€
388,80€

Päätin tässä kuussa sijoittaa päähäni. Uusi tukka ja juoksussa mukana pysyvät kuulokkeet olivat ihan ett måste. Bensakuluja tuli maksettua viime kuun puolelta, kun olin iloisesti luottokortille tankannut vahingossa.

Sijoitukset
Lapset
30
Superrahasto Suomi
15
Superrahasto Ruotsi
15
Seligson Top 25 Brands
40
Yhteensä
100€




sunnuntai 3. joulukuuta 2017

600 euron haaste

Vielä vuosi sitten elin työttömän arkea, jossa euroja tuli laskeskeltua yhtä hartaasti kuin tälläkin hetkellä. Koska olin tehnyt tarkkaa tiliöintiä siitä mihin olin rahani kuluttanut vuoden 2016 aikana, huomasin, että yksi päättömimmistä kulueristä olivat vaatteet (v. 2016 1537,56€). Päätin haastaa itseni 600 euron haasteella, eli pärjätä vuoden 2017 ostamalla vaatteita 600 euron budjetilla. Ideana tämä oli loistava, koska työttömänä minulla oli aikaa kiertää kirpputoreja, ja sitä teinkin. 1.1.17 sain kuitenkin (onnekseni) työpaikan ja  unelma kirppisten kiertämisestä hautautui. Miten kävi haasteen?

Haasteen kävi huonosti. Todella huonosti. Tänä vuonna jopa ylitin tuon viime vuotisen summan: 1681,45€ on tämän hetkinen summa. Miten näin sitten pääsi käymään? Yksi syy on se, että poikalapselle on aika toivotonta yrittää saada käytettyinä kenkiä ja housuja. Omalla pojalla kuluu kumpiakin ja tuntuu, että näitä saa olla jatkuvasti ostamassa lisää. Toinen yksi merkittävä tekijä on merkkivaatteiden saapuminen lasten vaatekaappeihin. Kavereilla on ”addua” eli Adidasta ja sitä piti sitten itsekin saada. Tarjouksesta napatut Adidas-lenkkarit ja –tennarit pitivätkin sitten olla jossakin kohtaa Pumaa, sitten Nikea. Sitten piti saada Adidaksen hupparia. Tarkan markan äiti katsoi kauhuissaan ko. huppareiden hintoja: 49,95€, kunnes jostakin alelaarista sain näitäkin metsästettyä 34,95 euron hintaan. Lapset myös kasvavat. Vaikka olen aina hamstrannut seuraavaa kokoa vaatekaappiin, aina jotakin jää pieneksi tai menee rikki.


Lapsia ei kuitenkaan voi yksipuolisesti syyttää budjetin rikkoutumisesta. Kyllä minäkin olen syypää siihen, että 600 euroa ei riitä mihinkään. Omien ostojeni hintalapuksi muodostui lopulta 642,97 euroa. Kallein yksittäinen osto olivat kevätalesta ostetut talvinilkkurit, 79,90 euroa. Näillä olisi tarkoitus kävellä useampikin talvi. Täydensin vaatekaappia läjällä tarjousfarkkuja, minkä seurauksena en varmastikaan pariin vuoteen tule tarvitsemaan niitäkään lisää. Mutta kaikki muut vaatteet ovat jokapäiväisessä käytössä ja kulutuksessa. Kun talvikaudella on käytössä 2 ponchoa, 2 neulemekkoa ja 4 villatakkia, mitäpä arvelet missä kunnossa ne ovat talven jälkeen? Uusittavahan ne on. Samoin peruspitkähihaiset villatakkien alla. Ei mikään vaate ole luotu kestämään ikuisesti jokapäiväistä kulutusta. Ns. turhia vaateostoja ei ole tullut tehtyä, koska kaikki vaatteet ovat tulleet käyttöön ja jokainen osto on ollut harkittu.

Jossittelu on kuitenkin toisinaan hauskaa ja ehkä sopivaakin, kun pitäisi menoja karsia: Jos olisin pidättäytynyt vain pakollisissa ostoksissani, oma osuuteni olisi ollut 85,95€, tytöllä 156,42€ ja pojalla 253,26€, yhteensä 495,63 euroa. Olisin jäänyt sadan euron verran plussalle. Mutta poika olisi sitten painellut kouluun risoissa kengissä.

Lopputulema vaatekuluissa on viime vuotiseen nähden hyvin samankaltainen. Tänä vuonna meni hieman enemmän, 143,89 euroa. Ensi vuosi näyttänee jääkö summa todellakin pyörimään 1500 euron hujakoille, jolloin voisi päätellä sen olevan todellinen summa kolmen ihmisen vaatehankinnoille. Mietin rohkenisinko yrittää 1.000 euron budjetilla ensi vuotta. Tällainen kokeilu saa joka tapauksessa pohtimaan jokaikistä ostosta: tarvitsenko todella tätä ja tuleeko tämä todella käyttöön?


Oletko Sinä koskaan laskenut kuinka paljon käytät rahaa vaateostoksiin?

torstai 30. marraskuuta 2017

Ei ne pienet tulot, vaan se, miten rahasi käytät

Olen asunut nykyisessä talossamme pian 5 vuotta. Ostin talon puolikkaan 125.000 euron hintaan ja olen saanut viidessä vuodessa lyhennettyä asuntolainaa tuosta ostohinnasta 49.000 euroa. 5 vuoden aikana tuloni ovat suorastaan romahtaneet. Hyväpalkkaisesta työstä sain bruttona 3.300€/kk (tätä ennen jopa 5.000€/kk), nyt 2.500€/kk, tosin tällä hetkellä teen vielä 4-päiväistä työviikkoa, joten bruttopalkka on vieläkin alhaisempi: 2.200€/kk. 

Aloitin 5 vuotta sitten aikalailla nollasta. Takana oli avioero ja ajanjakso, jolloin kaikki säästöt olivat menneet elämiseen yksinhuoltajana eron jälkeen. Jos nyt tarkastelen viiden vuoden ajanjaksoa, olen sentään saanut maksettua lainaa aika mukavasti + sijoittanut 20.000 euroa ja sen päälle säästänyt lapsilleni 1.500 euron edestä sijoitussalkkuja (n. 750€/ lapsi).

Samaan aikaan aviomieheni tulot ovat olleet noususuuntaiset. Hänen vuositulonsa ovat nousseet yli 65.000 euroon. Hänellä ei ollut yhteenmuuttaessamme yhtä suurta asuntolainataakkaa, kuten minulla, koska hän oli itse rakentamassa taloamme. Minä jouduin ostamaan hänen exältään 125.000 eurolla talonpuolikkaan. Lisäksi mieheni oli ehtinyt maksaa talolainaa pois jo vajaat 2 vuotta ennen kuin minä muutin tähän. Yhteenmuuttaessamme hänellä oli asuntolainaa n. 80.000 euroa. Kun minä olen maksanut asuntolainaa pian 49.000 euroa viidessä vuodessa, mieheni on maksanut omaansa n. 30.000 euroa. Minä lyhennän pienistä tuloistani huolimatta asuntolainaa pari sataa euroa enemmän kuukaudessa kuin mieheni, ja pyrin tekemään vuosittain ylimääräisiä lainan lyhennyksiä. Mieheni sijoitussalkku on yhtä suuri kuin minulla, vaikka hän tienaa tuplasti sen, mitä minä.

Minä maksan kaikki omiin lapsiini liittyvät kulut, kuten vaatteet, (aikoinaan päivähoidon maksut), harrastukset, kaikki. Mieheni maksaa naurettavan pientä elatusmaksua omista lapsistaan. Käymme kerran vuodessa yhdessä ulkomailla, sen lisäksi mieheni tekee kisamatkoja joukkueensa kanssa ympäri Eurooppaa. Minun harrastukseni maksavat 0 euroa, mieheni tuhansia euroja vuodessa. Minulla ei ole autoa, miehelläni on. Mieheni syö työpäivinä pääsääntöisesti ulkona, minä kannan töihin halvat eväät.

Lamborghinia meidän autotallissa ei vielä ole ollut, mutta monta muuta urheiluautoa kyllä...
5 vuotta sitten minä olin se, jonka rahat menivät luoja ties mihin. Mieheni oli puolestaan äärimmäisen pihi. On oikeastaan minun syytäni, että mies on alkanut tuhlata rahojaan elämiseen, ja toisaalta miksi ei? Elämästä pitää nauttiakin. Tällä hetkellä meillä käydään mielenkiintoista keskustelua siitä, miten mies himoitsee upouutta autoa, vaikka itse aina sanookin, että auto on maailman huonoin sijoituskohde. Kun ajat auton ulos kaupasta, hinta on jo pudonnut useita tonneja. Kaikkein surkeimmaksi tämän idean tekee se, että mies suunnittelee myyvänsä kaikki osakkeensa ja ostavansa näillä rahoilla auton. Yritän parhaani mukaan estellä, mutta eipä sitä voi toisen päätöksiin hirveästi vaikuttaa. Mitä se upouusi auto sitä paitsi tuo itselle? Hetken mielihyvän? Yksi koomisimmista perusteluista tähän autohankintaan on se, että auto muistaa ajajan säädöt. Hei haloo, miten vaikeaa on säätää penkki itse uudelleen, kun minä olen lopettanut ajamisen? 

Tämän tekstin ei ole tarkoitus olla dissaus miestäni kohtaan, vaan kertomus siitä, miten kaksi, hyvin erituloista ihmistä voi hoitaa talouttaan aika eri tavalla. Vaikka mieheni harrastus nielee paljon rahaa, voisi hän aivan hyvin saada enemmänkin säästöön. Välillä mietinkin mihin ne eurot oikeastaan katoavat? Työpaikkasyöminen on aivan törkeän hintaista, ja siihen menee kuukausitasolla satasia, mutta ei sentään kaikkea? 

Helsingin Sanomat teki jo jokin tovi sitten haastatteluja siitä, miten puolisoiden tuloerot vaikuttavat parisuhteeseen. Mitään uutta ja mullistavaa tässä ei tullut esiin, vaan esiteltiin erilaisia tapoja käyttää rahaa parisuhteessa. Itsekin yritin Twitterissä vääntää gallupia asiasta, mutta vastanneiden määrä oli pieni eikä mitään yleistyksiä voi sen pohjalta vääntää. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että talous tulee hoidettua eikä rahasta tarvitse riidellä. Itse huomaan, että joudun karsimaan menoja enkä pääse mukaan kaikkialle mieheni mukana, koska itselläni ei rahat kaikkeen riitä. Toinen varmasti maksaisi, mutta minulle se olisi lähinnä nöyryyttävää. Ehkä tilanne olisi erilainen, jos lapset olisivat yhteisiämme, mutta nyt koen, että minun tehtävä on hoitaa "oma tonttini". Mutta näin taaksepäin katsottuna, mielenkiintoista huomata, miten roolit ovat muuttuneet pihistä kuluttajaksi ja superkuluttajasta pihiksi ;)

Onko Sinun parisuhteessa toisen rahankäyttö päinvastaista kuin omasi?


tiistai 28. marraskuuta 2017

Piensijoittajan salkku miinuksella

Viime viikkoina on haastateltu sijoitusasiantuntijoita laidasta laitaan mitä piensijoittajien kannattaa tehdä, kun pörssi on dipannut useampana päivänä. Ohje on ollut sama "pidä pää kylmänä äläkä tee mitään." Lasken itseni vielä aloittelijoihin sijoittamisen suhteen ja etenkin nyt, kun siirsin suurimman osan varallisuudestani osakkeisiin. 

Monena päivänä olisi ollut loistava hetki tehdä ostoja, kun himoitsemieni osakkeiden hinnat ovat olleet matalat, mutta itse painoin osto-nappeja jälleen liian varhain. En päässyt suurempaan dippaukseen enää mukaan, koska käteiskassa oli jo ehtinyt huveta. Ohuesti harmittaa. Vaikka pörssi ei ole, ainakaan vielä, dipannut radikaalisti, on tässä jo saanut huokaista helpotuksesta oman allikaationsa suhteen. 



Miksi hajauttaminen on niin tärkeää? 

Hajauttamalla varallisuutta osake- ja korkoinstrumentteihin tai muuhun varallisuuteen (esim. asunnot, metsä...) minimoit tappion riskiä, jos jollakin osa-alueella tuppaa käymään sukellus. Itse omistan esimerkiksi yhtä ja samaa osaketta muihin omaisuusluokkiin suhteutettuna liikaa, ja tämän osakkeen nyt dipatessa, tappio myös näkyy ja tuntuu. Uskon kuitenkin osakkeen vielä tästä nousevan, joten en panikoi.

Satuin sijoittamaan myös hätävararahastoni pitkän harkinnan tuloksena, mutta vaikka miten olin pitkään asiaa harkinnut, kaikki tapahtui silti "hetken huumassa" ja tappiolla ollaan. Nyt kun vakavasti harkitsen auton hankkimista, olenkin pienessä liemessä, kun yhden osakkeen osuus varallisuudestani on turhan suuri ja juuri tämä osake dippaa... Toisaalta back-upina toimivat luottokortti sekä indeksirahastot, joilla pyyhkii tällä hetkellä hyvin. Toki voisin myös myydä muut osakkeeni pienellä voitolla, mutta koska niiden osuudet ovat verrattain pieniä, en haluaisi siihen lähteä.

Oman auton hankinta on ajankohtainen paristakin syystä, mutta suurin tekijä tällä hetkellä on poikani harrastus. On todella haastavaa olla miehen auton armoilla, kun pojalla on jääkiekkotreenejä ja -pelejä pitkin pitäjää. Autoa toki saan lainaan myös isältäni, mutta kaikki se aika ja stressi mikä kaikkeen sumplimiseen menee, tuntuu välillä niin turhalta ja turhauttavalta. Olisi helpompaa vain hypätä omaan autoon ja painaa kaasua. Auto on vain niin turha "sijoitus" ja maksaa mansikoita. Toisaalta se vapauden tunne... No, katsellaan miten tämä asia ratkaistaan, vai ratkaistaanko lainkaan. 

Onko Sinun osakkeet dipanneet viime viikkoina ja miten olet saanut pidettyä oman pääsi "kylmänä"?


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Älyä vai ei?

Poikani täytti kesällä 9, ja tuolloin ostin hänelle uuden älypuhelimen. Edellinen oli vanha, hidas ja siinä ei hirveästi muistia ollut. Pojan kanssa olimme käyneet useampaan otteeseen säännöt läpi koskien eri sovelluksia ja nettiä. Aika ajoin tsekkasin pojan luvalla puhelimen, ettei siellä ollut mitään sellaista, jota ei pitäisikään olla. Jonkin ajan kuluessa ilmestyi ensimmäinen ns. kielletty sovellus. Itkuhan siitä tuli, kun sen joutui poistamaan. Tiedon sovelluksesta sain kuulla poikani kummisedältä. Meni aikaa ja sovellus palasi. Saimme sovittua pelisäännöt sovelluksen turvalliseen käyttöön ja poika näytti minulle aina mitä hän oli sinne itsestään ladannut. Taas kului aikaa, kunnes pojan isä laittoi viestiä, että tiesinkö pojalla olevan youtube-tili. Tämä oli tullut ilmi pojan isän naisystävän kautta. Naisystävän pojalla oli puhelimessaan minun pojan videoita. Vaikka videot olivat harmittomia, ne olivat koko maailman nähtävissä. Kävimme jälleen pitkän keskustelun aiheesta ja lopputuloksena otin älypuhelimen kokonaan käytöstä pois loppuvuodeksi. Tilalle poika sai vanhan kunnon nokialaisen, jossa on näppäimet, ja jolla voi soittaa sekä lähettää tekstiviestejä.

Oli metkaa lukea HelsinginSanomien toimittajan kokeilusta, jossa lapset saivat pelata viikon ajan ”mielinmäärin” pleikkarilla, kun aiemmin heillä oli ollut tietyt pelipäivät/ ruutuaika. Oli myös hienoa huomata, miten toimittajan pojat itse huomasivat sen, ettei aikaa ollut enää legojen rakentamiseen ja miten toinen pojista jopa toivoi, että he palaisivat takaisin vanhaan systeemiin, jossa peli- ja ruutuaika oli rajoitettua. Meillä kävi samalla tavalla.

Kun aiemmin jouduin nappaamaan pojalta puhelinta pois tämän tästä ja komentamaan ”tekemään jotakin muuta kuin leikkimään puhelimella”, nyt pojan mielikuvitus laukkaa taas mitä mahtavimmin. Kehuin häntä taannoin siitä, ettei hän ole kertaakaan pyytänyt älypuhelintaan takaisin. Kysyin onko hän huomannut mitään muutosta siinä mitä nykyisin tekee koulun jälkeen, kun älypuhelinta ei nyt ole. Poika alkoi innoissaan kertomaan askarteluistaan, lego- ja pihaleikeistään ja sanoi, että hän on ehtinyt tehdä vaikka mitä! Saman olen minäkin huomannut.


Itse siirryin älyaikaan keväällä. Nyt olen alkanut pohtia vaihtoa vanhaan ”älyttömään” puhelimeeni. Toki WhatsApp on sangen näppärä sovellus yhteydenpitoon ja Google Maps on monesti minut pelastanut, mutta muutoin en juurikaan omalla älypuhelimellani aikaa vietä. Joskus luen uutiset ja lenkillä kuuntelen musiikkia. Toisaalta itse en ole päässyt koukuttumaankaan älypuhelimiin samalla tavalla kuin omat lapseni, itse en siis koe älypuhelimen käyttöä omalla kohdallani ongelmalliseksi. Mutta kieltämättä mietin, mitä tuleekaan tapahtumaan pojan kohdalla, kun älypuhelin palaa takaisin poikani käyttöön vuoden vaihteessa.

Toinen mielenkiintoinen Helsingin Sanomien juttu käsitteli sitä, miten lasten pitäisi saada viettää aikaa enemmänteknologian parissa. On totta, että pelaaminen kehittää sormi-silmä-näppäryyttä, josta on hyötyä ”isona” vaikkapa kirurgin ammatissa. Ääripäänä liika pelaaminen näkyy sosiaalisten suhteiden vähenemisenä ja jopa syrjäytymisenä. Kaikkeen pitäisi taas löytää se kultainen keskitie. Kokonaan ei tee mieli älypuhelintakaan lapsilta kieltää, koska koulussa opetus tukeutuu teknologiaan ja sitten on se sosiaalinen paine... Nytkin sain joululahjalistan, jossa ensimmäiset kaksi toivetta olivat iPhone ja iPad. En ole valmis laittamaan satoja euroja lapsen puhelimeen tai tablettiin. Itsellänikin on "vain" satasen puhelin.

Miten koukuttunut Sinä olet älypuhelimeesi? Millainen puhelimen täytyy olla ja kuinka paljon olet valmis laittamaan rahaa puhelimeen?