Nordnet

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Nainen on naiselle susi - asiaa naisjohtajuudesta

Olen ehkä oksennukseen saakka jo hehkuttanut nykyistä työpaikkaani, mutta antaa oksennuksen tulla vielä kerran tämän postauksen myötä. Yksi aihepiiri on nimittäin vielä käsittelemättä ja se on esimieheni.

Olen jo vuosia haaveillut miehestä esimiehenä. Miksikö? Siksi, koska en jaksa seurata mikä kuukautiskierron vaihe kulloinkin on esimiehelläni menossa. Aina joudut miettimään milloin kannattaa kysyä mitäkin asiaa ja milloin ei. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta, olen aina ollut naisen alaisena. Niin olen nytkin.



Kun kerroin loppuunpalamisestani, yksi syy oli silloisen esimieheni kyvyttömyys johtaa ja jakaa töitä tasaisesti. Naisena hän johti tunteillaan. Palaverit olivat erityisen kiusallisia ja noloja, kun vaihdevuosi-iässä oleva esimies seisoi edessämme etusormea heristellen. Tuntui kuin olisimme olleet lasten päiväkodissa ja meidän olisi pitänyt olla pahoillaan, että olimme olleet tuhmia. Vika ei kuitenkaan ollut meissä, työntekijöissä. Esimies piilotti etusormensa taakse omat virheensä, joista syytti jokaikinen kerta meitä.

Projektien jakamiset työpaikalla menivät hormonimyrskyissä. Kun joku työntekijä oli epäsuosiossa, häneltä otettiin projekti pois kesken kaiken ja siirrettiin se toiselle sen koommin perustelematta. Näin esimies sai aikaiseksi kitkaa työntekijöissä. Osasto oli ilmapiiriltään pahimmillaan räjähdysherkkä. Kuvittele siihen vielä esimies, joka menee levittämään ”Maijasta” perättömiä juttuja ”Kaijalle”, jotta sai taas omat virheensä peiteltyä. ”Maija” itkee työpaikalla, ettei ole ansainnut tällaista kohtelua ”Kaijalta”, ja kun syy lopulta selviää, miksi ”Kaija” oli vihainen, istuttiin taas palaverissa, jossa esimies seisoi etusormi pystyssä. ”Kun te ette kuuntele ettekä tajua mitään. Minä en ole sanonut näin...”

Paitsi aiheuttamaan eripuraa, esimies oli myös innokas tekemään päätöksiä. Palaverit olivat meidän työntekijöiden näkökulmasta ihan jonninjoutavia, koska tiesimme, että taas tulee uusia päätöksiä, jotka ovat a.) laittomia ja b.) huomenna klo 9 mennessä kumottuja. Kun ei ole sitä substanssia eikä minkäänlaista kokemusta esimiestyöstä (paitsi ehkä äitinä ja isoäitinä olemisesta), miten voi johtaa isoa organisaatiota? Aikuisiin ihmisiin kun uhkailu-kiristys-ja-lahjonta eivät vain toimi.

Edellisestä esimiehestä kertonee paljon myös se, että kun hän sairastui vakavasti, koko osasto hurrasi. Mikä helpotus, että saimme ”varapomon”, joka olisi ollut suorastaan loistava esimies. Mutta ei... esimiehemme tuli kesken sairasloman takaisin, koska kuvitteli kai olevansa korvaamaton... Pääsi pari kirosanaa siinä kohtaa ja työpaikan hetkeksi kohonnut ilmapiiri laski kuin lehmän häntä.

Kyseinen esimies ei ole sarjassamme ainoa tunteillaan tuuletteleva. Eikä ainoa, joka kerää oman sisäpiirinsä; muut saavat kylmää kyytiä. Näitä on osunut omalle kohdalle monta. Itsekin kuuluin sisäpiiriin (olin neutraali työntekijä ja yleensä pidin mielipiteeni ominani), kunnes osittainen hoitovapaani ilmeisesti sai esimiehen joko kateelliseksi tai sitten vain osui taas kohdalle ”hormonimyrsky”.

Ilmoitettuani osittaisestahoitovapaasta, joka muuten on lakisääteinen, sain kohdata naamapunaisena huutavan naisen, joka raivosi mistä minä kuvittelen hänen saavan tilalleni toisen työntekijän osittaisen hoitovapaani ajaksi. Not my problem? Kun en saanut virallista dokumenttia osittaisesta hoitovapaastani esimieheltäni pyynnöistäni huolimatta, jouduin kääntymään ylemmän tahon puoleen. Päätös tulikin sitten pikavauhdilla, mutta minua ei enää edes tervehditty. Seuraavan kerran hän puhuikin minulle ojentaessaan irtisanomispaperit.  

Eräs esimies heitti kerran pöydältään paperit ja kansiot seinään, kun erehdyksissäni koputin hänen työoveensa ja kysyin olisiko hänellä jossakin kohtaa hetki aikaa. Ei kuulemma ollut. Seuraavaksi hän soitti seinän toiselle puolelle meuhkatakseen, etten saa enää ikinä tulla kysymään, olisiko hänellä hetki aikaa. Jos minulla on asiaa, en koputa, vaan astun suoraan huoneeseen ja esitän asiani. Että meninkin olemaan kohtelias!



Nykyinen esimieheni on suorastaan raikas tuulahdus naisjohtajana.  Jos ovi on auki, tiedän, että voin koputtaa ovenpieleen ilman pelkoa, että kohta lentää tavarat, ja saan vastauksen kysymykseeni. Jos ovi on kiinni, tiedän, että hänellä on asiakas tai palaveri meneillään enkä silloin edes pyri sisään. Loogista, eikö?

Meidän palaverimme alkavat aina kysymyksellä ”Miten meillä menee?” Itselläni on toistaiseksi mennyt paremmin kuin hyvin, mutta olen seurannut, miten työkaverini uskaltavat sanoa, jos jokin asia mättää tai ei toimi. Ja arvatkaa mitä? Se asia korjataan samantien tai siihen etsitään ratkaisu! Neljässä viikossa olen ehtinyt havainnoida meillä olevan hyvinkin avoimen ilmapiirin. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat ilman pelkoa ”kostosta”.

Toiseksi arvostan esimieheni kykyä delegoida asioita. Hän myöntää ääneen, että ”tämä ei ole minun vahvuuteni, mutta sinä osaat tämän. Tee sinä tämä.” Näin jokainen työntekijä saa tehdä juuri sitä, mihin hänet on koulutettu.  

Kolmas merkittävä piirre esimiehessäni, on kyky vastaanottaa myös negatiivista palautetta. Nykyinen esimieheni on ensimmäinen, joka on tähän kyennyt. Uutena työntekijänä on suorastaan herkullista seurata miten työyhteisö toimii ja käyttäytyy, mutta tapa, miten esimieheni ottaa vastaan palautetta on suorastaan ihailtavaa. Se on normaalia. Kun palaute on annettu, keskustellaan seuraavaksi asia halkipoikkipinoon, ettei kenellekään jää enää mitään hampaankoloon, ja mikä tärkeintä: otetaan opiksi. Esimieheni jopa kiittää palautteesta, vaikka olisi yhä asiasta eri mieltä.

Kaikki tekstini kolme esimies-esimerkkiä ovat korkeastikoulutettuja naisia, mutta vain yhdellä on ”käytöstavat” ja johtaminen hallussa. Syy älyttömään käytökseen ei siis voi johtua sivistyksen puutteesta. Näiden kahden hormonihirmun oma perhe-elämä ei kuulemani mukaan ole ollut järin tasapainoista. Nykyinen esimieheni puolestaan elää onnellista perhe-elämää. Voisiko tässä olla syy naisten käytökseen? Vai missä oikein on vika, kun nainen ei osaa johtaa?

Millaisia kokemuksia Sinulla on naisjohtajuudesta?


18 kommenttia:

  1. Aika sairasta. Itsellä on hyvä tausta esimiestyöhön kun olen opiskellut pääaineenani henkilöstöjohtamista ja vielä olen luonteeltani rauhallinen ja muita arvostava. Mutta ymmärrän esimiesten hankalan roolin: yleensä ovat ristitulessa ylempää tulevien paineiden ja henkilöstön toiveiden/vaatimusten kanssa. Kompromissien tekeminen ja muiden saaminen mukaan muutoksiin on joskus vaativaa.
    Narsistisen tai epäselvän johtajan alaisuuteen en toivoisi kenenkään joutuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä on vain kaksi esimerkkiä :) Kun aiemmassa ammatissani työskentelin sairaalamaailmassa, ei esimieskoulutusta edes vaadittu (tästä reilu 10 v. aikaa), vaan rivisairaanhoitajia nostettiin esimiesasemaan ja jopa ylihoitajaksi saakka. Nykyisin onneksi vaaditaan lisäkoulutusta.

      Rivisairaanhoitajatkin johtivat paremmin kuin nämä kaksi suuren organisaation rouvaa. En tiedä oliko empatiasta ja ihmistuntemuksesta sitten hyötyä johtotehtävissä sairaalamaailmassa? Todennäköisesti. Vaikka ei "hoitajuus" heistäkään automaattisesti hyviä esimiehiä tehnyt...

      Poista
  2. Epäilen että perhe-elämä kärsii persoonan vuoksi eikä toisinpäin. Muuten toivoisin, että hormonihirmukliseetä levitettäisiin harkiten. Kai ymmärrät että yleistämällä käytöksen naisiin sukupuolena puhut myös itsestäsi pahaa?

    Mulla on ollut useita naisesimiehiä, pahaa sanottavaa on jäänyt vain yhdestä. Tuolloinkaan ei kyseessä olleet hormonit, vaan epäluotettava ja huomionhakuinen persoona. Miehetkin on olleet ihan fiksuja, itselle ei ole sattunut huutavaa miespomoa, mutta toisaalta läheisille ystävilleni on. Väitän, että sekoilevat ja itsekeskeiset (jätetään diagnoosi niin en ole siitä vastuussa) esimiehet päätyvät useimmin tietyille aloille tai työpaikoille, joissa arvostetaan menestyjän olemusta varsinaisten näyttöjen sijaan, ja jossa kulttuuri on hierarkinen niin että alaisilla ei ole juuri kontakteja esimiehen ylempiin, jolloin esillä on vain yksi näkemys virheiden ja onnistumisten syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä. Minusta tuo "hormonit vievät naista" on ihan oikeasti klisee, jota ei kannattaisi vahvistaa. On hyviä ja huonoja pomoja, sukupuolesta riippumatta. Vaikka ihmisellä olisi ongelmia "niiden hormonien kanssa" tai jostakin muusta syystä, niin on vain huonoa ja epäammattimaista käytöstä, että hän purkaa sitä alaisiinsa. En oikein usko siihen, että miehet olisivat pomoina tasaisempia tai muuten parempia. Yleisellä tasolla silti jokaiselle työyhteisölle olisi hyväksi, että siellä olisi edustettuna kumpikin sukupuoli.

      Poista
    2. Hmm... tämä on kaksipiippuinen asia, koska kyllähän meihin naisiin hormonit vaikuttavat, tunnistimmepa sitä sitten itsessämme tai emme. Itse voin rehellisesti sanoa, että minulla on PMS-viikko kerran kuukaudessa, tunnistan sen ja myönnän sen suoraan. Työpaikalla se ei mielestäni tosin näy, ainoastaan kotona, ja kärsijänä on totta kai aviomies.

      Tuota näkökulmaa en itseasiassa ajatellutkaan, että persoonasta itsestään kumpuaisi perheongelmat, kuten anonyymi kirjoitti. Toisaalta jos kotona asiat mättävät, valitettavan usein ne monen kohdalla näkyvät myös töissä, vaikkei saisi.

      Sitäkin jäin pohtimaan, voidaanko kaikille lätkäistä jokin diagnoosi silloin, kun hän ei toimi eikä käyttäydy "normien" mukaisesti? Voisiko olla muitakin vaihtoehtoja kuin narsismi tai jokin muu persoonallisuushäiriö? Minusta hormonit ovat vielä sangen mieto vertauskuva sille, että annetaan varsinainen diagnoosi toisen käyttäytymiselle.

      Poista
    3. Kyllä itseänikin varmaan ärsyttää tavallista enemmän tiettyyn aikaan kuusta :), mutta minusta se ei näy, eikä sen pitäisi näkyä töissä. Kuten sanottu, niin minusta aikuisen ihmisen pitää vaan osata käyttäytyä hyvin esimerkiksi työpaikalla ja muutenkin vieraampien ihmisten kanssa, vaikka ärsyttäisi kuinka. Toki oikein pahana päivänä voi vaikka työkaverille todeta, että tänään on huono päivä, mutta siitä huolimatta se ärsytys pitää purkaa jossain muualla kuin siellä töissä. En tiedä onko meidän kulttuurissa edelleen vallalla sellainen näkemys, että naiset ovat vaan tunteella käyviä ja täysin hormoniensa vietävinä. Miksei miehellä voi olla huono päivä, miksi se taas ei vaikuttaisi hänen käytökseensä? Vai osaavatko miehet vaan lähtökohtaisesti hallita tunteensa paremmin? Vaikea kuvitella. Vaan kyllähän näitä mielipiteitä maailmaan mahtuu, vai ei naisilla luontaisia johtamistaipumuksia :D (anonyymi tuossa alla).

      Poista
    4. Meitä on niin moneen lähtöön tässä maailmassa, että huh huh...

      Näistä kahdesta esimerkistä ei voi vetää johtopäätöstä, että kaikki naiset olisivat huonoja esimiehiä. Minulla on nytkin maailman paras naisesimies :) Usein vain tuntui, että etenkin ensimmäinen esimerkki oli nimenomaan hormoneilla terästetty, koska tunsin hänet aiemmasta työpaikasta eikä hän ollut lainkaan sellainen mitä oli nyt. Välillä hän oli asiallinen ja seuraavassa hetkessä ihmeteltiin kuka tuo nainen oikein on.

      Itse voin naisena nauraa itselleni ja teen sitä itseasiassa aika paljon. Ei ollut tarkoitus ketään loukata sanomalla naisia hormonihirmuiksi tmv. mutta kun olen itseni kanssa enemmän kuin sinut, niin en ehkä ajatellut, että joku muu pahastuu...

      Poista
  3. Mielenkiintoista keskustelua.

    Täytyy sen verran puolustaa kirjoittajaa, että jos ei hormonit vie naista niin joku vie ja yleensä näitä käytös- ja luonnehäiriöitä esiintyy naisilla.
    Todennäköisesti tilanne kärjistyy tilanteessa, jossa molemmat sekä esimies, että alainen ovat naisia.

    Tunnustan, olen mies. Työuralle on osunut niin nais- kuin miespuolisia esimiehiä. Molemmissa kunnissa ollut hyviä ja huonoja. Kuitenkin oikkuilut ja ilmapiirin myrkyttämiset ovat aina olleet enemmän naisten juttu. Ihan niinkuin kuppikunnat ja paskan puhuminen selän takana.

    Mukava tosin kuulla, että nykyinen esimies on asiallinen. Oma esimies on myöskin tällä hetkellä nainen ja asiallinen.

    Suorittavalta tasolta löytyykin sitten tätä naisten välistä sapelien kalistelua. Oma tiimi on naisvaltainen. Välillä se vähän rassaa, mutta pyrin pysymään erossa kaikista konflikteista ja hengaankin enemmän mieskollegoiden kanssa tämän takia. Pahimpia ovat tilanteet, jossa minut yritetään saada kahakkaan mukaan ja valitsemaan puoli. Siinä tilanteessa ei voi kuin hävitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, mukava saada mies-näkökulmaakin :)

      Kuppikunnat ovat valitettava ilmiö varsinkin suuremmissa organisaatioissa ja ennen kaikkea tuo selän takana puhuminen. Miesten kanssa paljonkin tekemisissä olleena on sanottava, että pidän miesten tavasta sanoa asiat suoraan. Toki miehetkin osaavat yhtä lailla jauhaa selän takana ja puukottaa selkään, mutta pääsääntöisesti oma kokemukseni on, että asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Siksi kai olen miesjohtajaa vuosia jo kaipaillutkin, jotta olisin välttynyt kirjoittamani tekstin kaltaisilta esimiehiltä. Mutta kuten todettu, nykyinen (nais)esimies on todella tehnyt minuun kuukaudessa melkoisen vaikutuksen johtamistaidoillaan. Hänen kaltaisiaan toivoisin enemmänkin yrityksiin.

      Poista
  4. Itselläni ollut kaksi kolme esimiestä tähän mennessä työuralla, joista kaikki ovat olleet naisia. Heistä jokainen on myös ollut mielestäni reilu, osaava ja työntekijöitänsä kehittymiseen kannustava. Tekee ihan pahan lukea tuollaisia kokemuksia, koska en osaa kuvitella, että tuo voi olla jollain työpaikalla todellisuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kaipaisinkin niitä hyviä esimerkkejä! Kertoisitko lisää? Mikä tekee naisjohtajasta hyvän?

      Poista
  5. Oho! Onpas kusipäisiä pomoja tielle eksynyt! Mäkin kyllä vierastan tota hormoni- ja sukupuolinäkökulmaa... Itsellä on onneksi ollut melko ok esimiehet, kokemusta taitaa olla 4 naisesta ja 4 miehestä. Yksi nainen ja yksi mies ei mielestäni ollut ihan esimiesmateriaalia, mutta ei kuitenkaan tuollaisia kamalia sentään, ei vain oikein osanneet hoitaa työtään niin kuin olisi odottanut.

    VastaaPoista
  6. Ei ole oikein tullut vertailtua esimiehiä. Tähän asti kaikki ovat olleet naisia, ihan pätevää porukkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Naiset voivat olla päteviä siinä missä miehetkin :) Ja tässäkin tarinassa oli "onnellinen loppu".

      Poista
  7. Työyhteisöt joissa on vain naisia, on niin kaameita että sellasia ei saisi olla ollenkaan. Naisilla ei ole luontaisia johtamistaipumuksia, niitä on aika vaikea opetella mitään kursseja käymällä, nähty on. On niitä varmaan jokunen ok naisjohtajakin, mutta harvassa. Valta määräämiseen jotenkin huonontaa ihmista ja siihen vielä rahan ja oman edun tavottelu, ja tuloksena ei voi olla mitään hyvää. Tosin ei kaikista miehistäkään johtajiksi ole, työ menee hyvin kun ihmisen vahvuudet on oikeanlaisessa hommassa, niin johtajilla kuin alaisilla ja yhteistyökumppaneillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta omasta kokemuksesta esim. nykyiset pomoni, jotka ovat molemmat naisia ovat hyviä. Toinen jopa loistava. Edellisessä kahdessa työpaikassa olleet miespomot olivat lähinnä väsyneitä ja odottelivat eläkeikää tai keski-iän kriisissä. Sanoisin, että molemmissa sukupuolissa löytyy hyviä ja paskoja pomoja. Tiedän toki, että nykyinen työpaikka jossa sukupuolten suhde on n. 50/50 on paras mahdollinen. Sellainen jossa 90% + on naisia on yleensä todella hankala koska klikkiytyminen ja juoruilu. Toisaalta 90% + miehiä olevilla työpaikoilla menee aika nopeasti myös ongelmalliseksi, esimerkiksi ulkopuolisten osalta tai jos työyhteisöön olisi tulossa erilaista porukkaa...

      Poista
    2. "Naisilla ei ole luontaisia johtamistaipumuksia, niitä on aika vaikea opetella mitään kursseja käymällä, nähty on."

      Väite on osittain totta. Johtamistaidon -kurssit tai vastaavat eivät ole kenellekkään haitaksi, mutta pelkästään niillä tai pääaineena johtaminen koulutusohjelmassa opiskelleena ei esimiestyötä tai hyväksi esimieheksi opi.

      Poista
  8. Tuo ekaksi esittelemäsi henkilö oli ihan kuin minun eka "oikea pomo". Kyllä siinä itsetunto ropisi nopeasti romukoppaan nuorella tytöllä ekassa vakkaripaikassa. Ailahteleva, arvaaton, sellainen joka ei ehkä oikein tiennyt itsekään kuinka käyttäytyä ja olla.

    Nykyään esimieheni on mies. Ja hän on ihana. Edellinenkin oli mies. Hän ok, muttei hoitanut esimiehelle kuuluvia velvollisuuksiaan lainkaan.

    VastaaPoista