sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pihistelyn hinta?

FemmaDonna kirjoitti taannoin blogissaan mistä on jäänyt paitsi maksaessaan velkansa ja aloittaessaan sijoittamisen. Lisäksi hän kirjoitti juttusarjan (täällä osa 1, täällä osa 2), jossa kertoi vaikeudestaan kuluttaa veloista jääneet ylimääräiset eurot. Oli mielenkiintoista lukea, miten raha ei lopulta tehnytkään onnelliseksi. Eikä se tee. Mutta raha helpottaa ihan hemmetisti elämistä. 

Olen itse siirtynyt viime aikoina takaisin parikymppiseksi minäksi, "hipiksi" ja "ekoilijaksi", joka on alkanut kaipaamaan luontoa ja kokemuksia materian sijaan. Kuluttamisen vähentäminen ei ole ollut kuluneen 1,5 vuoden aikana täysin helppoa, mutta listoja rakastavana ihmisenä ostoslistojen tekeminen, kuten vaikkapa tuo 600 euron vaatehaaste, on auttanut matkan varrella ja paljon. Enää ei tule tehtyä juurikaan heräteostoksia, vaan harkitsen pitkään kaupassa ostanko jonkin tuotteen vai en.

Vaikka olen tinkinyt lähes kaikessa mahdollisessa, on muutama asia, joista en ole voinut luopua. Näitä on huikeat kolme kappaletta: Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti sekä palju. Helsingin Sanomat kustantaa 397€ vuodessa, Suomen Kuvalehti 132€/v. ja paljun yksi täyttökerta n. 8€. Samoissa vesissä polskitaan noin viikko (vettä tietysti puhdistaen!). Palju nielee myös aimoannoksen polttopuita, joiden ilmaisessa hankinnassa mieheni on erittäin hyvä. 

Lehtitilaukset vievät vuodessa siis reilut 500 euroa. Moni miettii onko tuossa järkeä, mutta jotain luksusta elämässä pitää olla. Kuten aamutee Hesarin kanssa. Viikonloppu Suomen Kuvalehden kanssa. Kyllä, nämä saisi kirjastossakin luettua ilmaiseksi, mutta se ei ole sama asia. En lähtisi kuitenkaan kirjastoon lehtiä lukemaan. Lisäksi työni on luonteeltaan sellaista, että on pakko pysyä "ajan hermolla", joten helpoin tapa se on aamulla aamuteen parissa. 


Mitä sitten paljuiluun tulee, kesähelteillä meillä ei ole lähimaillakaan uimarantaa. Kesämökkiä meillä ei ole, joten aluksi sinnittelimme muutaman kympin ilmatäyttöisellä uima-altaalla. Kyseinen härpäke vei terasimme tilan kokonaan, joten päätimme hankkia paljun. Mieti mikä olisi mahtavampaa kuin lillua hyisessä pakkasessa ulkona paljussa ja katsella tähtiä? Tai kesäpäivän vietto, jossa lapset käytännössä asuvat paljussa. 

Paljuilu vie paljon rahaa ja tätä eko-hippiä voi ihan vapaasti syyttää luonnonvarojen (veden) hukkaan heittämisestä, mutta tällä konstilla vältämme kesämökkikustannukset. Ei tarvitse lähteä omaa takapihaa kauemmaksi. 

Ei meillä paljussa joka viikko, tai edes joka kuukausi vesiä ole, mutta tämän vuoden paljukauden aloitimme tänä viikonloppuna. Kun viikko on polskittu, seuraava paljukerta lienee vapun tienoilla. Kesäisin vedet ovat luonnollisesti useammin ja näitä vesiä käytän kesäaikaan pihan kasteluun.

Onko Sinulla turhakkeita, joista et suostu luopumaan? Millaisia?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

19.3.2016 kirjoitin saavuttaneeni ensimmäisen 10.000 euron pottini. Nyt vuosi ja päivä myöhemmin, sijoitussalkkuni arvo on 20.342,59 euroa. Heh, nyt jäänkin katsomaan onko vuoden päästä 30.000 euroa rikki. 

Lontoon matkaa pyörittelin aikani mielessä ja lopulta painoin varauksen. Lennot + 3 yötä hotellissa 353,50€. Sitä kun ei tiedä koska pääsee seuraavan kerran reissuun, niin pakko se on nyt käydä. Kaduttaa, jos en lähde. 

Blogini viettää hieman rauhallisempaa päivitysvauhtia tällä hetkellä. Istun kyllä tietokoneen äärellä päivittäin, mutta suuntaan nyt kaiken joutavan energiani viimeisten koulutehtävien pakertamiseen. Kun tästä urakasta on selvitty ja toivuttu, lupaan paneutua blogini pariin taas entiseen tyyliin :) 


torstai 16. maaliskuuta 2017

Sopeuttamistoimenpiteitä

Maanantaina menee tämän vuoden tavoitteeni, 20.000 euroa, rikki. Hyvä minä! Salaa haaveilen 25.000 euron potista vuoden loppuun mennessä, mutta voi olla, että tuo jää haaveeksi nyt kun työt kesällä loppuvat.

Ajattelin hiljalleen ryhtyä varautumaan mahdolliseen työttömyyteen ja kerään seuraavaksi kk:n menoja vastaavan summan laskutilille. Ansiosidonnainen kun maksetaan aina kk:n myöhässä. Kesälomarahat ovat kikyn ja lyhyen työsuhteen myötä muutenkin pienet, joten on pakko varautua ensimmäiseen työttömyyskuukauteen. 

Huomasin muutenkin suunnanneeni ajatukseni nimenomaan työttömyyteen, tai ehkä pikemminkin rahan käyttöön. Kyllä tässä on huomannut kolmen kuukauden aikana työvaatteiden kuluneen käytössä (olivat ne kyllä käytössä jo edellisessäkin työpaikassa), mutta en ole raaskinut ostaa tilalle mitään. Joitain olen heittänyt ihan poiskin, kun ei niitä kehtaa enää käyttöön laittaa. Nyt mennään sillä mentaliteetillä, että vanhat vaatteet käytetään ihan loppuun asti. 

Tuo Lontoon matkakin on vielä varaamatta, vaikka kaikki oli katsottu valmiiksi! Jokin esti painamasta "varaa"-nappulaa. Mieli kelaa kaikenlaista tahtomattaan: "onko nyt hyvä hetki reissata, jos työt loppuvat", "uskallanko laittaa rahat matkaan", "pitäisikö odottaa parempia aikoja" jne. Toisaalta onhan tuolla tota puskuria pahan päivän varalle, mutta kun ei siihen halua kajota, kun kerran viimein on saanut sen kasaan. Matkakassakin on koossa, mutta omatunto silti huutelee voinko minä lähteä reissuun vai en.

Olen myös miettinyt pystyisinkö jaksottamaan lomani niin, ettei nuorimmaista tarvitsisi pitää enää kesäkuussa päiväkodissa. Tämä toisi lähes 200 euron säästön. Lasten isällä on runsaasti arkivapaita, joten jos hän ottaisi hoitovastuun vapaapäivinään ja minä lomapäivillä "paikkailisin" isän työpäivät. Heinäkuun ajan lapset lomailevatkin isänsä luona sitten enemmän.

Onko tämä vähän surullista ajattelua? Vai järkevää tulevaisuuden suunnittelua?

Kun yhden oven perässään sulkee, monta uutta ovea avautuu...

Toisaalta otin härkää sarvista kiinni ja aloitin viimeisten 10 opintopisteen työstämisen. Työn ja tuskan takana ovat, mutta kun olen liki 400 euroa laittanut peliin avoimeen yliopistoon, olisi kiva saada vastinettakin, ja sitähän ei synny, ellei itse jotakin asialle tee. Päätin myös hakea ko. koulutusalaa opiskelemaan yliopistoon. Viime vuonnahan jäin pisteen päähän opiskelupaikasta, mutta veikkaan, että tänä vuonna ei edes harmita, jos en pääse sisään. Tuntuu, että jotakin on joka tapauksessa yritettävä, ja tältä alalta työllistyy...

Kollegani ovat töissä olleet ihan super mahtavia. Olemme kahvipöydässä puineet paljon töiden loppumista, ja koska oma toimenkuvani sekä koulutukseni ovat muihin verrattuna hyvinkin poikkeavia, ovat kollegani laittaneet puskaradion päälle. Nämä ihanat ovat menneet verkostointitapahtumissa mainostamaan miten hyvä tyyppi olen ja ammattitaitoinen. Sain jo yhden käyntikortinkin heidän kauttaan! 

Ajattelin myös ottaa yhteyttä siihen yritykseen, josta olisin saanut töitä, mutta joka tyssäsi sitten 300 km/pvä koulutusmatkoihin. Ensi syksynä tilanne tulee olemaan niin erilainen molempien lasten ollessa koulussa, että ehkä nyt voisin irtautuakin kk:ksi tällaiseen reissaamiseen. 

Nyt kuitenkin jatkan iloitsemista siitä, että minun salkkuni ylitti ensimmäisenä 20.000 euron rajapyykin eikä mieheni ;) 30.000 euron potti häämöttää jo tuolla jossakin... 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Rahan menoa ei voi estää

Taas se sama keskustelu mieheni kanssa: "Missä kohtaa minua nyt oikein koijataan, kun tienaan tuplasti enemmän kuin sinä ja sinun sijoitussalkkusi on silti suurempi kuin minun." Niin. Toinen sijoittaa joka kuukausi ja toinen silloin, kun saa jotakin harrastuksiltaan säästöön. Mieheni harrastus vie hänet tänä vuonna jo kahdesti ulkomaille, plus minä, vaimo, kolmannelle reissulle. 

Minun 600 euron matkabudjettini on nimittäin toukokuussa koetuksella, kun valloitan jälleen Lontoon kadut! Noin puolet budjetista menee lentoihin sekä hotelliin, loput ovat käyttörahaa. Mieheni ei ole vielä hiffannut, että säästän joka kuukausi myös matkakassaa varten, joten minulle ei reissun maksaminen tee edes tiukkaa, toisin kuin isännällä ;) Ai olenko vähän pirullinen? Pitää sitä vähän toista leikkimielisesti piikitellä. Sen verran paljon saan kuulla hänen "suurista tuloistaan."


Itselleni ulkomaanmatkailu on yksi suurimmista henkirei'istä. Entisessä elämässäni moista ei harrastettu, kun exäni mielestä tärkeintä oli keskittyä asuntolainan lyhentämiseen. Matkakumppanini, nykyinen aviomieheni, on maailman parasta matkaseuraa. Katsomme ennalta muutaman kohteen, jotka haluamme nähdä ja muuten nappaamme julkisen kulkuneuvon, jolla liikumme ristiin rastiin kaupunkia. Kokeilemme uusia makuelämyksiä erilaisissa ravintoloissa ja nautimme elämästä. Toisille pariskunnille reissaaminen kuulemma on koetinkivi, mutta itse en ketään muuta enää matkakumppaniksi edes ottaisi, sen verran meillä menee ajatukset yksiin. 

Matkabudjettikin on verrattain kohtuullinen, vaikka kalliissa kaupungissa aiommekin 3 yötä viettää. Kun pitää tiukan linjan, ettei vahingossakaan eksy rätti- ja lumppukaupoille, raha riittää ylensyömiseen ja lasten tuliaisiin ;) Oyster-cardkin on edellisestä reissusta tallella, jolloin liikkuminen on edullista.

Aiotko Sinä reissata tänä vuonna jonnekin? Millainen matkabudjetti Sinulla on? 

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Uups I did it again...

Sunnuntaina tyypilliseen tapaani kirjailin ylös mitä kaikkea olinkaan ostanut viime viikon aikana ja ajattelin, että hyvinhän tuo viikko meni. Olin yksin kotona lasten viettäessä hiihtolomaa isänsä luona, joten eihän näitä menojaakaan ollut. Ai ei vai?! Söin joka päivä ulkona. Ihmettelinkin, kun rahaa oli yllättävän paljon tilillä, kunnes katsoin verkkopankin yhteenvedon. Hupsista keikkaa, luottokortin puolelta olikin lähtenyt osa ostoista. Maksoin samantien luottokortin nollille ja parkaisin tuskasta: tilille jäi 25€ tämän viikon ruokaostoksia varten. 

Pikatsekkaus pakastimeen ja kuivamuoniin: ehkä nippanappa selviydyn perjantaihin saakka. Meillä kun menee maitoa, jugurttia ja rahkaa enemmän kuin pienessä kylässä, joten ruuan suhteen saan olla kyllä helkkarin luova. Koska murot ja puuroaineksetkin olivat finito, piti kehitellä vispipuuro kehiin. Jääkaapin vihannesosaston jämistä viikon ruuat töihin kasvissosekeiton muodossa (tulee varmaan jo keskiviikkona korvista ulos). Pakkasesta löytyy lihaa ainakin muutaman päivän ruokiin, keittovihanneksia löytyy... Ehkä me selvitään?

Kaikken kurjinta tässä kaikessa on se, että luulin näiden päivien olevan nyt historiaa. Että olisin oppinut elämään jo niin, ettei tarvitsisi enää kärvistellä seuraavaan palkkapäivään. 

Niin, no. Mitäpä tähän voi enempää lisätä kuin, että ajatellaan taas positiivisesti: oli mukava tavata töiden jälkeen ystäviä ja käydä heidän kanssaan ulkonasyömässä... joka päivä... Ruokakin oli hyvää! Toisin kuin tällä viikolla... 


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Mikä minusta isona oikein tulee?

Kun kuulin työpaikkani yt-neuvotteluista, kävin samantien klikkaamassa TE-keskuksen työpaikkavahdin päälle. Joka päivä sähköpostiini kilahtaa kolmisenkymmentä avointa työpaikkaa. Puolet näistä on puhelinmyyntiä (en ole vielä keksinyt miten saisin blokattua nämä pois) ja loput erilaisia töitä. 

Samaan tahtiin kun poistan työpaikan toisensa jälkeen roskakoriin, ahdistukseni kasvaa. Kuten aiemmin totesin, ei työttömyys ole minulle katastrofi, mutta ei kyllä unelmakaan. Ahdistus kumpuaa ajatuksesta: mikä minusta isona tulee. Suomen Kuvalehti kirjoitti viime viikolla artikkelin: "Lopetetaan antropologia". En ole antropologi, mutta maisteri alalta, josta koulutetaan artikkelia siteeratakseni "kortistoon". Suosittelen lukaisemaan artikkelin, koska minulla se herätti paljonkin ajatuksia. Toisaalta ymmärrän Sanni Grahn-Laasosen ajatuksen vaatia sellaisia aloja lakkautettavaksi, joilta ei työllisty. Toisaalta mietin miten Suomen sivistyksen käy, jos näin radikaaleihin toimenpiteisiin ryhdytään. 


Palatakseni ahdistukseeni, se kumpuaa nimenomaan tutkinnostani. En kelpaa minnekään, koska tutkintoni ei oikein anna "pätevyyttä" mihinkään muuhun kuin yhteen asiaan, ja se tie on nyt koluttu ja todettu, ettei sen alan töitä yksinkertaisesti ole, ellei halua matkustaa töihin 400 km/pvä. Joten tarvitsen lisäpätevöitymistä (ette kyllä usko miten paljon minulla on jo valmiiksi opintopisteitä lisä- ja täydennyskoulutuksista!!). Ongelmana on vain se, että jokainen lisäkoulutus antaa vain hetkellisesti jatko-aikaa, ja kohta tarvitsen taas lisäkoulutusta. Toki voisin yrittää tuotteistaa osaamiseni, mutta en osaa. 

Haku yliopistoihin alkaa pian ja selailen tarjontaa vähintäänkin epätoivoisena. Lähtisinkö opiskelemaan tätä, tota vai mitä? Vai hankkisinko kokonaan uuden ammatin? Mikä se sitten olisi? 

Paljon olen tullut miettineeksi sitäkin, miten yhteiskunta tarjoaa meille mahtavat puitteet opiskella, mutta töitä ei sitten valmistuttua olekaan. Itsekin olen saanut suorittaa kaksi korkeakoulututkintoa, mutta missä ne työpaikat ovat? Tämän takia kannatan Grahn-Laasosen ehdotusta lakkauttaa aloja, joilta ei työllisty, mutta eikö tilanteen tasapainoittamiseksi pitäisi tulla uusia koulutusaloja, tulevaisuuden työnkuvia tulevaisuuden työpaikkoineen? 

Onko Sinulla samankaltaisia kokemuksia? Ettei mikään riitä, vaan joudut tämän tästä kouluttautumaan uudelleen ja uudelleen?