Nordnet

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Mikä minusta isona oikein tulee?

Kun kuulin työpaikkani yt-neuvotteluista, kävin samantien klikkaamassa TE-keskuksen työpaikkavahdin päälle. Joka päivä sähköpostiini kilahtaa kolmisenkymmentä avointa työpaikkaa. Puolet näistä on puhelinmyyntiä (en ole vielä keksinyt miten saisin blokattua nämä pois) ja loput erilaisia töitä. 

Samaan tahtiin kun poistan työpaikan toisensa jälkeen roskakoriin, ahdistukseni kasvaa. Kuten aiemmin totesin, ei työttömyys ole minulle katastrofi, mutta ei kyllä unelmakaan. Ahdistus kumpuaa ajatuksesta: mikä minusta isona tulee. Suomen Kuvalehti kirjoitti viime viikolla artikkelin: "Lopetetaan antropologia". En ole antropologi, mutta maisteri alalta, josta koulutetaan artikkelia siteeratakseni "kortistoon". Suosittelen lukaisemaan artikkelin, koska minulla se herätti paljonkin ajatuksia. Toisaalta ymmärrän Sanni Grahn-Laasosen ajatuksen vaatia sellaisia aloja lakkautettavaksi, joilta ei työllisty. Toisaalta mietin miten Suomen sivistyksen käy, jos näin radikaaleihin toimenpiteisiin ryhdytään. 


Palatakseni ahdistukseeni, se kumpuaa nimenomaan tutkinnostani. En kelpaa minnekään, koska tutkintoni ei oikein anna "pätevyyttä" mihinkään muuhun kuin yhteen asiaan, ja se tie on nyt koluttu ja todettu, ettei sen alan töitä yksinkertaisesti ole, ellei halua matkustaa töihin 400 km/pvä. Joten tarvitsen lisäpätevöitymistä (ette kyllä usko miten paljon minulla on jo valmiiksi opintopisteitä lisä- ja täydennyskoulutuksista!!). Ongelmana on vain se, että jokainen lisäkoulutus antaa vain hetkellisesti jatko-aikaa, ja kohta tarvitsen taas lisäkoulutusta. Toki voisin yrittää tuotteistaa osaamiseni, mutta en osaa. 

Haku yliopistoihin alkaa pian ja selailen tarjontaa vähintäänkin epätoivoisena. Lähtisinkö opiskelemaan tätä, tota vai mitä? Vai hankkisinko kokonaan uuden ammatin? Mikä se sitten olisi? 

Paljon olen tullut miettineeksi sitäkin, miten yhteiskunta tarjoaa meille mahtavat puitteet opiskella, mutta töitä ei sitten valmistuttua olekaan. Itsekin olen saanut suorittaa kaksi korkeakoulututkintoa, mutta missä ne työpaikat ovat? Tämän takia kannatan Grahn-Laasosen ehdotusta lakkauttaa aloja, joilta ei työllisty, mutta eikö tilanteen tasapainoittamiseksi pitäisi tulla uusia koulutusaloja, tulevaisuuden työnkuvia tulevaisuuden työpaikkoineen? 

Onko Sinulla samankaltaisia kokemuksia? Ettei mikään riitä, vaan joudut tämän tästä kouluttautumaan uudelleen ja uudelleen? 

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika rankalta, toivotan kovasti tsemppiä ja jaksamista täältä!

    Itse haaveilin lukion viimeisellä pyrkiväni lukemaan historiaa ja arkeologiaa, päätyväni oikeasti kaivamaan muumioita esiin Egyptiin. Kohtalo päätti kuitenkin toisin ja 0,25 euron piste-vajaus toi varasijan 34. Pyrin vielä toisen kerran tosissani ja pääsin 0,14 pisteen päähän 8 varasijalle.

    Historia jäi sen vuoksi sikseen, en halunnut pitää enää toista välivuotta koulusta ja tuolloin elokuussa soittelin epätoivoisena opistotason kouluihin ja pääsin hyvän yo-todistuksen ansiosta suoraan opiskelemaan yo-merkonomiksi. Koulun ohella pyrin vielä kolmannen kerran historiaan ja kun ovet eivät silläkään kertaa auenneet, uskoin tulevaisuuteni olevan toisaalla. Hain jatkopaikan ammattikorkeasta ja valmistuin sieltä tradenomiksi.

    Jos olisin päätynyt historian opiskelijaksi, elämäni olisi aivan varmasti hyvin erilaista nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, että minäkin lukiolaisena pohdin arkeologiaa yhtenä vaihtoehtona :) Järki voitti tuolloin, koska opiskelijoita otettiin sisään 13 ja mietin, että missä sitä oikeasti sitten isona olisi töissä. Tuskinpa olisin päässyt Egyptiin, ja olihan joku siellä jo työnsä tehnytkin...

      Historia kiinnostaa itseäni edelleen, mutta olen todennut kirjallisuuden ja dokumenttien täyttävän tämän "tyhjiön" itsessäni.

      Jos olisit lukenut historian opettajaksi, sinulla joko olisi opettajan virka tai joutuisit kaiken aikaa hankkimaan lisää opetettavien aineiden pätevyyksiä, jotta saisit työllistettyä itsesi.

      Olin viime kesänä pääsykokeissa, joissa enemmistö hakijoista oli työttömiä aineenopettajia. Tuntuu hullunkuriselta, että meillä leikataan koulutuksesta ja kansankynttilöiden tieto ja viisaus makaa kortistossa. Samaan aikaan todetaan, että esim. Pisa-tuloksemme heikkenevät. En tiedä kuin tyhmä pitää olla, ettei näe näissä kahdessa (leikkaukset ja tulosten heikkeneminen) mitään syy-seuraus-suhdetta. Toivon ja uskon, että jossakin kohtaa huomataan, että nykyiset opetusleikkaukset olivat paha virhe ja asiaa aletaan korjaamaan. Kauanko siinä menee, vaikea sanoa.

      Poista
  2. En usko, että eliitti ja valtaapitävät ovat oikein koskaan arvostaneet älykkyyttä. Tai arvostavat sellaista älykkyyttä, joka lisää tuottavuutta tai hyödyttää omistajia.

    Heille on oikeastaan aivan sama, mitä nuorista aikuisista koulutetaan. Kunhan tuottavat ja maksavat työllä koulutuskustannuksen takaisin.

    Itse en ainakaan luottaisi elittiin ja omistajiin toimeentulon ja selviytymisen suhteen. Älymystön tuottamattomat suojatyöpaikat ovat aina ensimmäisenä liipasimella, kun taloudellinen tilanne heikkenee tai valtaapitävä eliitti vaihtuu.

    Avain onnellisuuteen on riippumattomuus valtaapitävistä. Toisin sanoen, oma toimeentulo pitäisi onnistua hankkimaan itse. Älykkyyttään kannattaa etenkin poikkeusoloissa käyttää oman toimeentulon hankkimiseen ja omaan selviytymiseen.

    Lukemani perusteella sinulla on sana ja etenkin kirjoitettu sana hallussa. Se kertoo usein kyvykkyydestä. Uskon, että tulet selviytymään hyvin oman henkilökohtaisen elämäsi poikkeusoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! "Avain onnellisuuteen on riippumattomuus valtaapitävistä." Niin totta on tuo lause. Vielä kun keksisi, kuinka sen toteuttaa...

      Poista
  3. Sinulla on käsittääkseni sama tutkinto kuin minulla amkista, mutta ilmeisesti et sen alan töihin halua palata? Yliopistotutkinnollahan voisi varmaan hakea myös saman alan esimiestöihin? Olen itse miettinyt noita jatko-opintoja yliopistossa eli tuota samaa tutkintoa, jonka olet tehnyt, mutta eipä se oikein työllistä tälläkään suunnalla eli pitänee miettiä jotakin muuta (ja itseäni ei se esimiestyö kiinnosta). Ihan muuta alaa tai sitten työpaikan vaihtoa jossain vaiheessa tai jotakin...tulevaisuus on monella tapaa vielä vähän auki. Sehän ei aina ole pelkästään huono asia :). Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii mites ne työt joihin pääsis tuolla AMK-tutkinnolla? T. toinen AMK tyyppi.

      Poista
    2. En pääse edes haastatteluihin, koska olen kuulemma "ylikoulutettu". Lisäksi saan kuulla, etten kuulemma aio kuitenkaan olla tehtävässä kauaa, koska olen "ylikoulutettu." Hain näitäkin paikkoja silloin työttömänä ollessa.

      Toinen kompastuskivi on, että paikkakunnallani ei ole edes AMK-tutkinnolleni töitä. Eikä tuon vaaditun 85 km:n säteellä :( Ja täytynee kai myöntää, ettei ko. ala enää edes kiinnosta... Tekisin niitä töitä, jos olisi PAKKO, joten olen ehkä salaakin kiitollinen, ettei tämän alan töitä ole "meilläpäin", toisin kuin esim. pääkaupunkiseudulla.

      Poista
    3. En ymmärrä... Jos haet töitä amk-tutkinnolla, etkö voi jättää mainitsematta, että myös maisterinpaperit löytyy? Tuskin ne alkaa tutkintojasi selvitellä, jos et asiasta itse kerro. Samoin jättäisin cv:stä pois sellaiset lisäkoulutukset, jotka ei paranna haettavaan paikkaan pääsyn mahdollisuuksia. Eihän se ole kiellettyä että jättää suoritettuja tutkintoja mainisematta kunhan ei väitä olevansa lääkäri, jos tohtorin papereita ei oikeasti ole.

      Poista
    4. Milläpä selität 7 vuoden aukon työurassa, jos jätät kertomatta maisterin tutkinnon? Maisterin papereilla minä olen töitä tehnyt enemmän kuin AMK:n papereilla.

      Poista
  4. No kovimpas nyt kaikki onkin hukassa, P.Ohatta, Ekonomimmi ja sinä. :D
    Kiinnostavaa lukea teidän mietteitä. Ja kiva kun linkitit tuon SK:n antropologia-artikkelin!

    Opiskelemaani pääainetta en halua (tunnistussyistä) paljastaa, mutta sen voin kertoa, että tutkinnollani ei ole työnantajien silmissä mitään arvoa. :( Koen kuitenkin tuon yhden artikkelissa haastatellun opiskelijan tavoin, että oppimani analysointi- ja ajattelutaidot ovat arvokkaita, vaikkei itse opiskelemastani aiheesta mitään käytännön hyötyä työelämään olisikaan. Kun vain joku osaisi arvostaa sitä loogista ajatteluani ja muita taitojani niin että maksaisi siitä. ;)
    Toisaalta sitten voisin hyvin tehdä yksinkertaisia rutiinihommia, mutta kun tuo yliopistotutkinto kuitenkin saattaa mulla olla esteenä niiden vaatimattomampien duunien saamiselle. :(

    Noh, minun kohdallani työelämä on toissijaista, tai oikeastaan viimesijaista. Elämääni merkitystä, tarkoitusta ja mielekkyyttä saan onneksi ihan muista asioista kuin työstä. Minua kiinnostavat asiat vain ovat sellaisia, joista ei makseta. Ja vaikka olisin valmis epäkiinnostaviin töihin, niitä en saa.

    Siis sen lisäksi, että minä en tiedä, mikä minusta isona oikein tulee, en enää oikein edes mieti sitä. Se, mikä mä identiteetiltäni oon, määrittyy harrastamieni asioiden kautta, ei sen kautta, mitä työtä satun tekemään.

    Uudelleen opiskelusta en innostu, kun ei oikein ole mitään alaa, joka sekä kiinnostaisi että työllistäisi tarpeeksi. Ja osatyökykyisenä parin vuoden opintorahaköyhyyskään ei houkuttele.

    Ymmärrän kuitenkin hyvin sen tuskailun, että apua, mitä ihmettä sitä elämällään oikein tekisi? Mistä löytäisi suuntaa elämälleen, mitä oikeasti haluaisi tehdä, mitä oikein ajattelee ja tuntee? Kymmenisen vuotta sitten mulla oli näitä ja muita vastaavia pohdintoja ihan koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi, että yliopiston tarjoamat analysointi- ja ajattelutaidot todellakin ovat arvokkaita. Mutta muutoin voin minäkin pyyhkiä maisterin papereilla vaikkapa takamustani, kun ei niille ole kysyntää.

      Olen miettinyt sitäkin, missä määrin työnantaja edes katsoo "hyvällä", että toinen on yrittänyt kaikkensa työllistyäkseen ja hankkinut lisä- ja täydennyskoulutusta tämän tästä. Vai tuleeko tästäkin jossakin kohtaa ennemminkin rasite?

      Itse kaipaan yliopistomaailmaa. Hyvää luennoitsijaa, joka saa aivot raksuttamaan. Onnentunnetta, johon meinaa pakahtua, kun oivaltaa jotakin "elämää suurempaa". Mutta oikeassa olet siinä, ettei työ saa määrittää sitä kuka olen...

      Oisko sulla heittää hyvää vinkkiä millä vaientaa tuo sisäinen ääni, joka on totaalisen eksyksissä? Tässä kun tuppaa olemaan tuo ikuinen ongelmani: analysoin ihan liikaa jopa itseäni :)

      Poista
    2. Haha, hyvää vinkkiä; omalla kohdallani siihen auttoi vuosikausien psykoterapia eli juurikin kova intensiivinen itsensä analysointi! :D Olin siellä toki ihan "oikeiden" ongelmien eli masennuksen ja ahdistuksen vuoksi, mutta tuli siinä samalla sivussa pohdittua näitä elämäntarkoitus -kysymyksiäkin.

      Poista