Nordnet

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Köyhän viikon ruuat

Kun välillä tuntuu, että lompakko ammottaa tyhjyyttään ja ruokaakin olisi lapsille tehtävä, pelastukseksi olen kehittänyt oman "Köyhän viikon ruoka"-ohjelman. Viikon ruokatarvikkeet maksavat 15,36€. Useampaa ruuista syö parinakin päivänä. Lisäksi päälle viikon maidot, leivät, hedelmät ja pari isoa jugurttipurkkia, ruokalaskun saa tiukkoina viikkoina pysymään alle 30 eurossa. Eihän tuo kovin mairitteleva lista ole eikä courmet, mutta joskus kun on venyttävä, on vain... no, venyttävä :)

Mannapuuro. Mannasuurimopaketti n. 1,39€/kg, maitolitra 0,79€. Annoshinta neljälle noin euron. Loput menee seuraavana päivänä töissä lounaalla.

Riisipuuro. Riisipuuropaketti n. 1,85€/kg, maitolitra 0,79€. Annoshinta neljälle hieman päälle euron. Loput menee seuraavana päivänä töissä lounaalla.

Hernekeitto. Prisman oman tuotemerkin "Kotimaista" hernekeittopurkki maksaa 0,59€. 4 hengen taloudessa menee kaksi purkkia, yht. 1,18€

Makaronilaatikko. Makaronipussi 0,29€, kananmunat n. 1,69€ (riippuu pakkauskoosta, loput voi käyttää vaikkapa munakkaaseen), jauheliha 400g 1,79€. Halvimmillaan makaronilaatikko maksaa siis 3,77€ ja ruokaa syö monta päivää. Itse höystän makaronilaatikon veden sijasta ruokakermalla, jolloin ruokaan tulee 1,40€ lisää hintaa.

Jauhelihakeitto. Jauheliha 400g 1,79€, keittovihannekset 2,13€/750g, lihaliemikuutio, mausteet. Hinta neljälle 3,92€.

Kinkkukiusaus. Kinkkusuikaleet n. 2,29€/ 250g. Peruna-sipulisekoitus 1 kg n. 1,29€/kg. Ruokakerma n. 0,69€/2dl, mausteet. Neljälle hinta 4,27€. Vaihtelua saa, kun vaihtaa kinkkusuikaleet kanaksi, tai valitsee maustetun ruokakerman.

Mitkä ovat Sinun pihistelyruuat keittiössä, kun tekee tiukkaa? 


Täällä kasvaa taas ikkunanpielet täynnä "ilmaista ruokaa" :)




torstai 4. toukokuuta 2017

Työrintamalla sattuu ja tapahtuu

Kun maaliskuun alussa saimme tiedon työpaikkamme loppumisesta, moni työntekijä nosti kytkintä. Tämä on johtanut työpaikallani siihen, että esimerkiksi minä siirryn täysin uusiin työtehtäviin vielä näin loppuvaiheessa. Oman työsuhteenihan piti päättyä ensi kuussa. Paitsi että työnkuvani muuttuu täysin, työsopimustani jatkettiin vielä kuukaudella. Tämä on ihan mahtava uutinen sinänsä, koska aloitan työt uudessa työpaikassa 1.8.17 eikä katkoa työsuhteiden väliin pääse syntymään. Huono puoli on se, etten oikeasti haluaisi vaihtaa työtehtäviäni ja toinen iso miinus on se, ettei minulla ole lainkaan kesälomaa. Seuraava (kesä)loma on sitten ehkä ensi vuonna. Yritän tsempata itseäni uutta toimenkuvaa seuranneesta motivaatiopulasta, että tuleva työtehtävä näyttää hyvältä cv:ssä, vaikka veikkaan, että ensi viikosta lähtien menen töihin hammasta purren. No, vajaat 3 kk:tta, ehkä se menee vaikka päällä seisten...Onneksi on mahtavat kollegat. Ja pomo.

Uuden työnantajan kanssa sain onneksi sovittua vapaata niin, että kun nuorimmainen aloittaa koulun, saan itse olla viemässä hänet kouluun ja hakemassa koulusta. Montaa päivää tätä luksusta ei kuitenkaan ole. En ole vielä uskaltanut heittää ajatusta osittaisesta hoitovapaasta (= 4-päiväinen työviikko) ilmoille, mutta ehkä jossakin kohtaa rohkaistun. Oikeushan minulla siihen on, kun nuorimmainen aloittaa 1. luokan. Kun tällä hetkellä elää pätkätyöläisenä, pelkää menettävänsä työn, jos alkaa kikkailemaan työajan suhteen. Tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta "vaatia" mitään, koska olenhan vain hetken aikaa tässä uudessakin työssä. En tiedä onko tämä omaa mielikuvitustani vai ihan realismia? Onko pätkätyöläisillä oikeuksia? Vai olenko naisena vain niin hemmetin alistuvainen?

Kaiken tämän lisäksi olemme nykyisten kollegoiden kanssa heitelleet ilmoille ajatusta omasta yrityksestä. Olemme näillä näkyminen varaamassa ajan piakkoinkin yritysneuvontaan. Toivoisin olevani mukana tässä, mikäli projektimme saa tuulta purjeisiin. Oma yritys on ollut jonkinlainen salainen haaveeni jo pitemmän aikaa, mutta nyt kun vastuunkantajia olisi useampi, olisi helpompaa heittäytyä yrittäjyyteen. Aika näyttää kuinka käy. 

Kohti uusia tuulia...



maanantai 1. toukokuuta 2017

Verkkapuku

On taas kevät ja perheellisillä se tietää sitä, että talvivaatteille saa alkaa etsimään uutta kotia tai säilytyspaikkaa, sillä ensi talvena ne eivät kuitenkaan lapsille päälle mahdu. Ei ainakaan meillä. 

Sitten alkaa se kevätvaatteiden sovittamisrumba. Pihi äiti on ostanut jemmaan alennuksesta ja kirpputorilta vaatteet ja huokaisee helpotuksesta, kun suurin osa vaatteista löytyy ihan omista kaapeista, mutta... En ihan odottanut vielä, että esikoinen alkaisi toistamaan mantraa, jossa kertoo luokkakavereillaan olevan "parempi puhelin, Adidaksen verkkarit, en halua laittaa noita vaatteita, koska ei kukaan tuollaisia käytä..." jne. A-P-U-A. Odotin tätä vaihetta jossakin teinivaiheessa, en vielä 9-vuotiaalta. 

Vein poikani vaateostoksille, koska tarvitsimme verkkahousuja. Olin kirpparilta ostanut kaksi käytettyä, siistiä verkkatakkia, joiden kappalehinta oli 0,50€. Takit eivät olisi millään kelvanneet, koska eivät olleet Adidasta. Urheiluliikkeessä poika löysi mieleisensä Adidaksen verkkapuvun. Hintaa puvulla oli 59,95 euroa... en ostanut. Katselin paljonko olisi maksanut pelkät Adidaksen verkkahousut; 34,95€/kpl. En ostanut niitäkään, vaan takin kanssa samaa merkkiä olevat housut. Umbro oli merkki. 



Tämä kauppakokemus toi mieleeni oman kolmannen luokan, joka osui 90-luvun pahimpaan lama-aikaan. Muistan, miten itse jouduin kulkemaan 9 vuotta vanhemman serkun 9 vuotta vanhoissa vaatteissa, jotka olivat kamalia. Eikä riitä, että ne olivat 9 vuotta vanhemman serkun, vaan ne kiersivät myös isosiskollani ennen kuin minä ne sain. Joululahjaksi saatoin saada uusia vaatteita eivätkä nekään olleet valitettavasti aina mieluisia. Kun oma isä oli työtön ja äiti opiskeli uutta ammattia, eivät rahat riittäneet vaatteisiin, joten jostakin oli karsittava ja minun kärsittävä. Itsehän sain tämän tästä kuulla koulussa vaatteistani. Niinpä 13-vuotiaana lähdinkin mansikkamaalle keräämään ensimmäiset kesärahani, joiden turvin ostin pari mieleistä vaatekappaletta, ja loput laitoin säästöön.

Tuo oma kokemus tuli niin voimakkaana muistona, että jäin kaupassa jopa miettimään Adidaksen verkkapuvun ostamista. Silti, 60 euroa lapsen verkkapuvusta on aivan jäätävä summa. Tällä kertaa minulla olisi siihen varaa, toisin kuin omalla äidilläni aikoinaan, mutta halua ostoon ei ole. On silti karua, että jo nyt, 9-vuotiaana, aletaan tuijottamaan kenellä on minkäkin merkkisiä vaatteita. Tai millainen puhelin. Itse olen vieläpä se tyhmä äiti, joka lähtee tähän leikkiin mukaan ajatellen, ettei lasta ainakaan vaatteista kiusattaisi... Vaikkei verkkapuku tällä kertaa Adidasta olekaan, huomaan katsovani jo muita tulevia ostoja "merkit silmällä pitäen"... Voin jo tässä kohtaa todeta, että 600 euron haasteeni voi vetää vessanpöntöstä alas...