sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Elatusapu

Olen kirjoittanut elatusavustaaikaisemminkin, mutta ajattelin avata asiaa nyt uudestaan, koska kävin tarkastuttamassa omani lasteni isän pyynnöstä. Lasteni isä halusi lasketuttaa laskelmat uudelleen, koska nyt kun kumpikaan lapsistamme ei enää ole päiväkodissa, hänen näkemyksensä mukaan lastemme kulut ovat pienentyneet eikä elatusmaksua tarvitse maksaa enää yhtä paljoa kuin aiemmin.

Kun vanhemmat eroavat, on lapsella oikeus elatusapuun. Käytännössä elatusapua maksaa etävanhempi sille vanhemmalle, jonka luona lapsi asuu. Elatusavun määrän laskee ja vahvistaa yleensä lastenvalvoja, joka käyttää apunaan elatusapulaskuria. Vastaavankaltaisen laskurin löydät täältä. Kunnissa kuitenkin voi olla erilaisia tapoja elatusavun laskemiseen, mutta periaatteessa laskukaava on seuraavanlainen:

Lasten tarpeet yhteensä    X     Elatusvelvollisen elatuskyky         = elatusmaksun määrä      
Lasten lukumäärä                  Vanhempien yhteenlaskettu elatuskyky

Elatusmaksua maksetaan kuukausittain. Mikäli vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen lapsen elatusavusta lastenvalvojan luona, voidaan asia siirtää tuomioistuimelle. Lähivanhemmalle oikeusaputoimiston palvelut ovat maksuttomat, koska elatusavun saajat, alaikäiset lapset, ovat tulottomia hakijoita.

Elatusavun määrää arvioitaessa otetaan huomioon vanhempien tulot sekä menot. Laskelmassa huomioidaan myös ns. yläraja lainan lyhennykselle, ettei toinen vanhemmista voi estää riittävää elatusmaksua liian korkeilla lainanlyhennyksillä. Lasten osalta katsotaan esimerkiksi päivähoitomaksut ja harrastukset.

Laskelmissa huomioidaan lapsen yleiset elinkustannukset, joita ovat:
  • ravinto
  • vaatteet ja jalkineet
  • henkilökohtainen hygienia
  • puhelimesta ja tietokoneesta sekä puhelimen käytöstä ja muista tietoliikennekuluista syntyvät menot
  • taskuraha
  • tavanomainen virkistys- ja harrastustoiminta sekä sitä varten tarvittavat välineet
  • satunnaiset tai vähäiset terveydenhoito- ja lääkekulut
  • satunnaiset tai vähäiset koulutusmenot
  • lapsen osuus kodin kalusteista, koneista ja tarvikkeista
  • matkoista
  • muut näihin verrattavat seikat 

Yleiset elinkustannukset muodostuvat lapsen iän mukaan:
  • 0-6-vuotias lapsi 297€/kk
  • 7-12-v. 346€/kk
  • 13-17-v. 466€/kk

Eli kun lasteni isä vetosi päivähoitomaksujen poisjäämisen myötä elatusmaksujen pienemiseen, todellisuudessa yleiset elinkustannukset ovat kasvaneet 49€/kk/lapsi. Tähän samaan päätelmään olen valitettavasti itsekin jo törmännyt kirjoittaessani esimerkiksi ”Verkkapuku”-postauksen. Vaikken lapsille ole uusia puhelimia tämän tästä hankkimassa, on kännykät ja puhelinlaskut täysin uusi menoerä päivähoitomaksujen jäätyä, puhumattakaan harrastuksista.

Omalta kohdaltani elatusavun määrä ei siis muuttunut. Tosin, olisin voinut vaatia jopa enemmän, mutta mielestäni nyt saatu summa on sopiva. Loma-aikoina elatusavun määrään vaikuttavat myös se, kuinka paljon lapset viettävät aikaansa isänsä luona. Minusta tämä on ihan kohtuullista.

Luonapitovähennys katsotaan lapsen iän ja etävanhemman luona vietettyjen öiden perusteella:

0-6-vuotias
7-12-vuotias
13-17-vuotias
alle 7 yötä kk:ssa
-
-
-
7-9 yötä kk:ssa
31,50€
33,50€
37,00€
10-12 yötä kk:ssa
42,00€
45,00€
51,00€
13-15 yötä kk:ssa
54,50€
58,50€
64,00€

Lähde: STM

Mikäli vanhempi kieltäytyy maksamasta elatusapua, tai hänen maksamansa elatusapu on pienempi kuin Kelan elatustuki, voi Kelasta saada elatustukea, jonka suuruus on 155,50€/kk. Tätä summaa pienentää elatusapu, jos se on pienempi kuin 155,50€. Eli esim. elatusvelvollinen maksaa 50€/kk elatusapua, Kela vähentää tämän omasta elatustuestaan (155,50€-50€).

Jos vanhempi on kieltäytynyt maksamasta elatusapua, elatustukea on mahdollista saada Kelalta, ja kieltäytyneeltä vanhemmalta peritään kaikki maksamatta jääneet elatusavut korkoineen.


Elatustuki on verotonta tukea. Lisää elatustuesta täältä.

Kun lähipiiriä kuuntelee, ovat elatusmaksukiistat ihan top3:ssa. Usein elatusmaksua käytetävään "aseena" eron yhteydessä. Onko Sinulla kokemuksia reiluista/ epäreiluista elatusmaksuista?

5 kommenttia:

  1. Hei,
    mielenkiintoinen kirjoitus. Omalta osaltani (mies, etävanhempi, lapset vuoroviikoin). Lasten äiti, lähivanhempi, tienaa minua paremmin. Me olemme sopineet keskenämme niin, että en maksa elatusapua. Lasten arkikustannukset jakaantuvat mm. ruoan ja käyttövaatteiden osalta aikalailla tasan vuoroviikkosysteemin takia. Lapsilisät menevät lähivanhemmalle, ja niistä maksetaan esim. harrastusmaksuja, vakuutuksia tms. menoja. Talviulkovaatteiden, kenkien ym osalta olemme aina päässeet sopuun siitä kuka maksaa mitäkin, maksukyvyn mukaan. Jos jompikumpi maksaa joskus hieman enemmän esim. hyvistä kengistä, kulut tasaantuvat pidemmällä aikavälillä. Eron jälkeen olin muutaman vuoden ulosotossa, tämä käytäntö muotoutui silloin ja jatkuu vielä. Meillä tämä on toiminut pääosin hyvin. Joskus äidillä on huomattavasti parempituloisena vaikea ymmärtää minun taloudellista niukkuuttani, mutta aina on löytynyt ratkaisu jossa kumpikaan vanhemmista ei koe maksavansa suhteessa maksukykyään enempää. Vaikka parisuhde/avioliitto ei toiminutkaan, lapset ovat yhteisiä ja heistä pyritään huolehtimaan oikeudenmukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa järkevältä, etenkin, jos välit exään ovat hyvät. Meillä ei alkuun sujunut lainkaan se, että maksaisimme 50%-50% kuluista, kun toisen mielestä esimerkiksi lasten vaatteet maksoivat liikaa. Talvella tarvitaan toppahaalari ja talvikengät, keväällä välikausivaatteet kenkineen ja kesällä on taas omat kuviot. Tätä oli ainakin oman exäni vaikea ymmärtää. Mutta nyt kun saa "kiinteän summan" joka kk, ei tarvitse miettiä toisen mielipiteitä. Meillä myös minun ostamani vaatteet matkustavat lasten mukana, koska ei ole oikein järkeä ollut ostaa kahteen eri paikkaan vaatetta.

      Poista
  2. Minä en jaksanut alkaa oikeusjuttua, vaikka ex-mieheni tienasi minua paljon enemmän.Lastenvalvojan suositus ei saanut ex puolisossa vastakaikua. Tätä kesti koko yksinhuoltajuuden ajan. Raha oli todella tärkeää ex miehelle, mutta lapseensa hän ei halunnut sitä uhrata. Mutta tämä lapsi ei nyt aikuisenakaan odota rahan tulevan kuin itsestäänselvyys ! Jälkiviisaana olisin sen oikeusjutun nostanut, jos olisin tiennyt sen maksuttomuudesta... Sen verran tiukkaa välillä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkisesti tuo oikeustaistelu on raskasta ja meni pari vuotta ennen kuin oma exäni "unohti" koko asian...

      Nykyinen mieheni maksaa mielestäni aivan liian vähän omista lapsistaan. Hänen lasten vaatehankinnat meillekin tulevat minun tai anoppini kautta. Mies ei siis käytännössä kustanna omistaan juuri mitään. Jotenkin aina ärsyttää se, että kun niitä lapsia kerran "tehdään", niin miksei sitä vastuuta voida ottaa puolin ja toisin, myös taloudellisesti?

      Poista
  3. Antaa aika raadollisen kuvan siitä mihin tilanteeseen voidaan joutua eron sattuessa kun pitää näistäkin asioista säätää lakien avulla. Itselleni on itsestäänselvyys, että jos lapsia tulee ja sitten sattuu ero kohdalle niin huolehdin siitä ettei edes etävanhempana ollessa lapsella ole puutetta vaatteista tai muusta pelkästään rahan takia. Ongelmaksi asia muodostuu siinä vaiheessa jos toinen osapuoli ryhtyy käyttämään tilannetta hyväksi, eli maksatuttaa etävanhemmalla sekä osan vaatteista&muista menoista ja vaatii samaan aikaan kuitenkin täydet elatusmaksut.

    VastaaPoista

Pizza online

Pizza-online.fi:stä tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi netistä!