tiistai 11. heinäkuuta 2017

Mistä voisimme vielä säästää...?

Viime postauksessa kerroin budjetin laatimisesta. Kun kiinteät menot ja tulot on tiedossa, on aika pureutua siihen, minne ne eurot sitten hupenevat? Oma blogi on ollut armoton tapa tehdä joka kuukausi kuukausikatsaus. Kun kaikki ostokset listaa taulukkoon, ja vieläpä julkisesti, pääsee näkemään paitsi konkreettisesti minne se raha katoaa, myös henkisesti saa päällensä tietynlaisen häpeäntunteen: ”Ei hitto, taas ostin vaatteita ja näin suurella summalla...” Tämän lisäksi kuukausikatsauksista voitsekata esimerkiksi puolen vuoden välein mitä ylimääräistä on tullut ostettua,ja kuinka suurilla summilla.

Esimerkiksi ensimmäisenäblogivuotena havahduin itse siihen, että tuhlasin rahaa aivan tolkuttomastivaatteisiin sekä kodin sisustukseen. Lisäksi huomasin, että lapsillani oli aivan liikaa vaatteita, minkä johdosta ryhdyin tekemään säännöllisiä ”inventaarioita” heidän vaatekaappeihinsa. 7 t-paitaa, 7 pitkähihaista, 5 collegehousut/legginssit, 7 alushousut, parit farkut ja sortsit, pari siistimpää paitaa pojalle, tytölle pari mekkoa, sukkia ja  tällä pärjää paremmin kuin hyvin. Tällä mentaliteetillä voi ostaa alennuksista tai kirpputoreilta valmiiksi seuraavaa kokoa kaappiin. Lisäksi tarvitaan ulkovaatteita ja kenkiä vuodenajan mukaan. Kaiken pieneksijääneen olen myynyt samantien facebookin kirppisryhmissä tienaten rahaa itselleni.



Luin myös Rinna Saramäen kirjan ”Hyvänmielenvaatekaappi” ja innostuin jenkeistä rantautuneesta ideologiasta ”Project 333”. Esimerkkejä kausipukeutumiseen ja Project 333:een löytyy valtavasti esimerkiksi Pinterestistä (hakusanoina vaikkapa ”project 333” tai ”capsule wardrobe”). Sieltä olen poiminut itsellenikin vinkkejä vaatekokonaisuuksiin. Kaikki vaatteet, joita en ole vuoteen käyttänyt (lukuunottamatta juhlavaatteet ja hääpukuni), olen myynyt tai laittanut kiertoon. Enää ostan vaatteita tarpeeseen, ja vaihteluahan vaatekaappiin saa kausipukeutumisella.

Haastoin itseni myös tekemällä vuoden vaatebudjetin 600 eurosta. No, reisillehän se meni, mutta opin jo tästäkin kokeilusta paljon. Muunmuassa sen, että budjettia pitää korottaa ainakin tonniin. ;) Tätäkään tietoa en olisi ostoksistani saanut, ellen tarkkaan kirjaisi joka kuukausi ostoksiani.

Milloin viimeksi kilpailutit vakuutuksesi, puhelin- ja/tai nettiliittymäsi, sähkösopimuksen tai vaikkapa lainasi marginaalin? Vai kuulostaako liian työläältä? Netti on tätä nykyä pullollaan erilaisia yrityksiä, jotka kilpailuttavat haluamasi asiat puolestasi. Isännän kanssa olemme käyttäneet apuna sivullanikin pyörivää mainostajaa, kilpailuttaja.fi:tä. Kyseisen firman sivuilta voit kilpailuttaa kaiken edellä mainitsemani. (Jos päädyt minun sivustoni kautta kilpailuttamaan vaikkapa vakuutuksesi, maksetaan siitä minulle alle euron palkkio.) Kilpailuttaminen vuosittain tai kahden vuoden välein tuo silkkaa säästöä. Asuntolainani alittaessa tuo maaginen 100.000 euron rajapyykki, sain neuvoteltua pankista huomattavasti pienemmän marginaalin, ja se oli kaiken lisäksi tuntuva. Nyt olisi itseasiassa aika kilpailuttaa asuntolaina uudelleen...

Sinun tehtäväsi olisi nyt kirjata ylös KAIKKI kuukauden ajan menosi sekä kilpailuttaa sähkö, vakuutukset, puhelin- ja nettiliittymät sekä lainasi. Paljonko säästit kilpailuttamisella?

Seuraavalla kerralla kiristetään lisää kukkaroa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pizza online

Pizza-online.fi:stä tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi netistä!