Nordnet

tiistai 29. elokuuta 2017

Perintötaistelua

Kun äitini kuoli 2 vuotta takaperin, minusta ja sisarestani tuli äitini tädin kuolinpesän osakkaita. Äitini tädin kuolemasta on kulunut jo yli 3 vuotta, mutta pesänjakoa ei olla saatu tehtyä kahden osakkaan toimesta. Kaksi sukulaistätiä eivät hyväksyneet perukirjoitusta, sillä heidän mielestään hautajaiskulut sekä isotätini asioiden hoitamisesta (muutto, asunnon siivous jne.) syntyneet kulut olivat heidän mielestään liian suuret tai niitä ei olisi saanut edes ollaperukirjassa (äitini sisar ajoi toiselta puolelta Suomea hoitamaan muuton ym. vainajan asioiden hoidettavat asiat). Lisäksi isotätini asui heidän mielestään liian kalliissa hoivakodissa elinaikanaan eikä heiltä oltu kysytty mielipidettä hoivakodista. Näin ollen nämä kaksi sankaria päättivät olla allekirjoittamatta valtakirjaa, jolla tätini olisi voinut suorittaa pesänjaon. Mielenkiintoiseksi näiden kahden naikkosen valitukset tekee se, etteivät he omien sanojensa mukaan olleet 36 vuoteen tekemisissä isotätini kanssa. Miksipä heille siis olisi kuulunut edes tieto hoivakodista, etenkin, kun isotätini oli täysin oikeustoimikelpoinen? Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että jaettava omaisuus on 5.000 euroa, ja kuolinpesässä on 11 osakasta. Koska valtakirjaa ei siis saatu, tätini heitti kirjaimellisesti hanskat tiskiin ja asia jäi kellumaan.

Kun tätini taannoin soitti kuulumisiaan, otti hän puheeksi perukirjoituksen. Kysyin helpottaisiko hänen oloaan se, jos ottaisin asian hoitaakseen. Vastaus oli kyllä. Siitä, mitä läheisen kuoleman jälkeen tulee tehdä, voit lukea täältä. Nyt kerron ainoastaan miten prosessia voi jatkaa eteenpäin, jos kuolinpesän osakas ei hyväksy pesänjakoa.


Ainoat tiedot, jotka tädiltäni sain, liittyivät yhteydenottoon oikeusaputoimistoon. Tätini mukaan käräjäoikeudelta tulee hakea pesänselvittäjä. Niinpä lähestyin oikeusaputoimistoa, jonka sivuilta löytyi varsin näppärä chat-palvelu! Esitin asiani asiakaspalvelijalle, joka neuvoi miten tästä eteenpäin. Ensinnäkin käräjäoikeudelta haettava pesänselvittäjä EI ole pakollinen. Mikäli kuolinpesänosakkaat pääsevät yhteisymmärrykseen, voi heidän valtuuttamansa henkilö (tässä tapauksessa minä) suorittaa pesänjaon. Mikäli yhteisymmärrystä ei vieläkään synny, kuka tahansa pesänosakas (vaikka  minä) voi hakea käräjäoikeudesta pesänselvittäjän. Sain ohjeeksi kääntyä oman kuntani oikeusaputoimistoon, riippumatta siitä, että isotätini viimeinen asuinkunta oli toisella puolella Suomea.  Oikeusaputoimistoon tarvitsen mukaan perukirjan.

Seuraavaksi aion laittaa jokaiselle kuolinpesänosakkaalle kirjeen, jossa kerron halustani hoitaa pesänjaon päätökseen. Liitteeksi teen valtakirjan, jossa minut valtuutetaan maksamaan velat (hautajaiskulut sekä muuttoon/ asioiden hoitamiseen liittyvät kulut), jakamaan pankissa oleva omaisuus sekä päättämään pankkitili. Valtakirjan palauttamiselle laitan päivämäärän 2-3 viikon päähän. Mikäli nämä ihanat sukulaistädit eivät vieläkään suostu allekirjoittamaan valtakirjaa, varaan ajan oikeusaputoimistoon, minkä jälkeen kuolinpesän varat siirtyvät kirjaimellisesti asianajajan taskuun eivätkä kuolinpesän osakkaat saa euroakaan.


Mitä luulet, saanko valtakirjat? 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Rahan puheeksi ottaminen

Raha on yleisesti ottaen suomalaisille tabu puheenaihe. Ne, joilla sitä on, eivät halua siitä puhua, mutta toisaalta eivät myöskään ne, joilla sitä ei ole. Ymmärrän heitä, jotka ajautuvat pikavippikierteeseen, koska rahat eivät riitä peruselämiseen. Ymmärrän myös heitä, jotka haluavat-kaiken-heti-mulle-nyt, koska kuulun itsekin tähän  seuraan. Vaikka rahasta emme puhu, seuraamme kieli pitkällä mitä naapuri on viime vuonna tienannut, kun verotiedot julkaistaan. Aika kaksinaismoralismia?

Suomessa köyhyysraja yhden hengen taloudessa on 1185€/kk. Taloudessa, jossa on yksi aikuinen ja kaksi alle 14-vuotiasta lasta, raja on 1897€/kk. Luvut on laskettu puhtaasti matemaattisesti: rajat on määritelty 60%:n suomalaisten keskituloista.

Satuitko lukemaan HelsinginSanomien haastattelun ”Laurasta”, joka eli köyhyysrajan alapuolella ja sai osakseen rankkaa arvostelua rahan käytöstään? Seurasin kommentointia, joka oli ajoittain hyvin raakaakin. Toki mietin itsekin, miten Lauran rahankäyttöä voisi järkevöittää, mutta itseäni ärsyttää Suomessa se, että lynkkaamme kaikki. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, ja valitettavan moni meistä sanoo omansa ääneen ilman minkäänlaista suodatinta. Sorrun tähän itsekin. Sen sijaan, että arvostelisimme toisia heidän valinnoistaan, voisimme kenties kertoa miten asioita voisi tehdä toisin. 

Miten siis puhua rahasta?


Kysy rahasta. Kysy suoraan kollegalta/ ystävältä paljonko hän tienaa. Todennäköisesti saat jonkin ”sinnepäin menevän” vastauksen todellisen summan sijaan. Työpaikoilla pitäisi kuitenkin enemmän tietää kuinka paljon ihmiset tienaavat, jotta itse voisi mahdollisesti pyytää palkankorotusta ja luoda sitä kautta tasa-arvoisempaa työpaikkaa.

Jos tiedät ystävälläsi tekevän tiukkaa, voit kysyä ”Mitä sinulle kuuluu. Taloudellisesti.” Kun omista talousvaikeuksistaan pääsee puhumaan jonkun luotettavan henkilön kanssa, taakka kummasti kevenee.

Ohjaa tietolähteille. Kun ystävä valittaa rahanpuutteestaan jatkuvasti, voi hänelle kertoa omasta rahankäytöstä: Miten pienestäkin palkasta voi saada säästöön järkevällä taloussuunnitelmalla. Mikäli aihe tuntuu kiusalliselta, voi kaverille vinkata ”ohimennen” vaikkapa mielenkiintoisesta blogitekstistä/ kirjasta tai sitten hyödyntää somea jakamalla Twitterissä ja/tai Facebookissa artikkeleita ja blogitekstejä joko omalla seinällä tai suoraan ystävän seinälle/ yksityisviestillä. Jos ystäväsi on vastaanottavainen, miksi et ehdottaisi hänelle henkilökohtaisen budjetin laatimista?

Auta lahjoittamalla. Tiukassa taloustilanteessa elävää en lähtisi auttamaan rahalla, koska jos talous on kuralla omien valintojen tähden, ei lisärahan antaminen tilannetta paranna.

Kun kerroin ystävästäni, joka olettaa saavansa kaiken ilmaiseksi minulta lapselleen, lukijat vinkkasivat, että voisin lainata kummilapselleni urheiluvälineitä. Itselle hyödyttömiä tavaroita voi myös antaa vaikkapa joulu- tai syntymäpäivälahjaksi vähävaraiselle perheelle. Joululahjaksi saadut luistimet voivat olla koko perheelle iloinen yllätys.

Lapsille pieneksi jääneet urheiluvälineet kelpaavat varmasti myös päiväkoteihin/ kouluihin, joissa vähävaraisetkin lapset pääsevät harrastamaan vierestä seuraamisen sijaan.

Älä arvostele. Tärkeimpänä näkisin, ettei missään nimessä lähtisi arvostelemaan toisen rahankäyttöä, koska tuolloin voit olla varma, ettei ystäväsi enää ikinä avaudu sinulle aiheesta. Sen sijaan voit esittää kysymyksiä ”onko tämä sinulle tärkeä asia vai voisiko tämän ostamista siirtää... voisitko elää ilman tätä... oletko milloin viimeksi kilpailuttanut lainat/ vakuutukset...” Kysymyksiä esittämällä toinen saattaa alkaa pohtimaan raha-asioitaan eri näkökulmasta. Toki voit vinkata mistä olet itse saanut asioita ja palveluita kaikkein edullisimmin.



Palatakseni vielä alun lukuihin. Kun 5 vuotta sitten olin kahden päiväkoti-ikäisen lapsen yksinhuoltaja, kuuluin ”köyhiin”, koska tuloni olivat alle köyhyysrajan. En ole silti koskaan kokenut olevani ”köyhä”. Violancea, joka pitää upeaa blogiaan, ei osoita olevansa ”köyhä” pienistä tuloistaan huolimatta. Se, miten rahaa käyttää, tuo esiin sen, mitä omassa elämässään arvostaa.  

Tämän blogitekstin tarkoitus ei ole kritisoida köyhyyttä, vaan tarkoitus antaa käytännön esimerkkejä siitä, miten ottaa raha puheeksi.

torstai 24. elokuuta 2017

Dynamiittia putkeen

Tällä hetkellä ei mikään suju. Ei mikään. Jo toinen taloudellisesti ahdistava kuukausi meneillään eikä sijoitustoiminnasta voi kuin haaveilla. Tätä kirjoittaessani voisin läppärinkin heittää harakoille, kun mokoma jumittaa jumittamistaan. Viimeisen kk:n ajan mieliala on ollut vahvasti miinuksen puolella niin henkilökohtaisessa-  kuin työelämässäkin. Ainoa lohdutus on, että täältä pääsee vain ja ainoastaan ylöspäin.

Tällä viikolla twiittasinkin ottaneeni porakoneen töihin. Kun ei 1,5 viikossa alkanut työpöytä kasaantumaan, totesin, että kun itse tekee, saa itsensä näköistä. Työpöytäni on siis valmis.  Älkää vain erehtykö luulemaan, että työhuoneessa olisi kaikki tarvittava. Viime viikolla tein toimistotavaroista tilauksen, jonka ensimmäinen ”logistikko” unohti noutaa. Tällä viikolla kahdesti on yritetty hakea tavaraa, tuloksetta. Ehkä kolmas viikko jo onnistaa?

Ulkopuolisen silmin työpaikalla ei ole minkäänlaista johtajuutta. Esimies on varsinainen taivaanrannanmaalari, joka linnottautuu omaan torniinsa eikä poistu sieltä. Hän ei tiedä mitä hänen alaisensa tekevät. Hän ei osaa nimetä yhtäkään vastuualuetta kenenkään osalta. Kävitpä kysymässä mitä tahansa, saat aina ympäripyöreitä vastauksia. Se pieni mies, joka tuli pelastamaan työpaikkamme yrittää johtaa joukkojaan, mutta koska kenelläkään ei oikeastaan ole hajua mitä pitäisi tehdä, mitään ei tapahdu. Viime viikolla esittämäni kysymys tiedotustilaisuudesta ei ottanut tuulta purjeisiin, kunnes toissa päivänä pieni mies hihkaisi, että huomenna se tapahtuu! Se ”huominen tapahtuma” vaati viiden ihmisen resurssit ja oli rehellisesti sanottuna juosten kustu jo alkujaankin. Seuraavaksi päiväksi olisi pitänyt tavoittaa 200 asiakasta tiedotustilaisuuteen. Arvatkaa montako saapui? 31. Alku se oli sekin. Tarkoituksenani oli tiedottaa asiakkaille toiminnan muutoksista ennen ensi viikkoa. Eihän siinä mitään...


On ottanut tiedättekö niin paljon päähän koko touhu. Eräs jaksaa jankuttaa miten mikään työpaikka ei ole samanlainen, jos joku on ottanut puheeksi entisen yksikköni (jossa aika moni asia kuitenkin toimi). Selityksiä, miksi tuolla mikään ei toimi, kyllä riittää. Kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista oma-aloitteisuutta minkään asian suhteen. Pitääkö kaikkia käskyttää?

Kun oma ketutuskäyrä alkoi olla kovimmillaan, tuli henkilöstön tiedotustilaisuus: osastomme räjäytetään atomeiksi ja aletaan kasata uudelleen. Hyvä, etten seisaallani taputtanut. Vanhasta yksiköstäni siirtyy seitsemän henkilöä tähän nykyiseen, mukaanlukien entinen esimieheni. Tässä kohtaa olisin voinut tanssia jo Lambadaa. Vaikka kritisoinkin aiemmin esimieheni kaveeraamista alaistensa kanssa, hän sentään johti. Ja johtamaan hän tulee nytkin. Kovat on ainakin omat odotukseni.

Jos työ lähtee jo hiljalleen noususuhdanteeseen, henkilökohtainen talous ei. Teimme kesä-heinäkuun taitteessa tilauksen uudesta sohvasta. Tuolloin maksoimme jo käsirahan, tällä viikolla saimme viimein koko komeuden kotiin. Hintalappu? 2100€. Kyllä, luit täysin oikein. Jälkikäteen olen miettinyt, mitä olenkaan miettinyt, mutta toisaalta tuo on 15 vuoden aikana itselleni jo viides sohva. Muut ovat olleet 300 euron sohvia, ja laatu sen mukaista. Tämän mersun päälliset ovat jo sellaiset, ettei niitä saa puhki kuin puukolla ja likaa ei tartu. Napakka, kotimainen laatusohva. Mutta silti. 2100 euroa. Tätä sohvaa maksan vielä ensi kuussakin, joten ehkä lokakuussa pääsen viimein osakeostoille... 

Ai niin, ja tulihan sitä otettua työmatkalla selfiekin. Ylinopeussakkoa odotellessa...

tiistai 22. elokuuta 2017

Määräaikaisen työsopimuksen porsaanreiät

Uuden työpaikan tiimoilta olen tutkaillut onko minulla tarvittaessa mitään vaihtoehtoja päästä nykyisestä työstäni eroon niin halutessani. Määräaikainen työsopimus on jäätävän sitova sekä työnantajan että työntekijän kohdalla, mutta...

  • Määräaikaiseen työsopimukseen voi (ja kannattaa) vaatia irtisanomisehto. Tällöin työntekijä voi irtisanoutua määräaikaisesta työsopimuksesta irtisanomisajan puitteissa.
  • Työntekijä voi maksaa työnantajalle vahingonkorvausta irtisanoutuessaan määräaikaisesta työsuhteesta. Korvaus vastannee lähinnä uuden henkilön rekrytointiin liittyviä kuluja, ja sen käyttö on lukemani mukaan harvinaista, mutta jopa meidän yrityksessä käytettyä! Millaisia summia työntekijä meillä on maksanut, sitä en tiedä.
  • Ihannetilanteessa työnantaja ja työntekijä voivat sopia yhdessä määräaikaisen työsuhteen purkamisesta, mutta omalla kohdallani veikkaan, ettei tämä onnistuisi.
Määräaikaisen työsuhteen irtisanomisessa on myös problematiikkansa, mikäli työntekijä jää irtisanoutumisen myötä työttömäksi. Koska työntekijällä olisi ollut työsuhde, ei hänen katsota olevan oikeutettu työttömyysturvaan 3 kk:n karenssiajan aikana.


Mikäli mikään edellämainituista keinoista ei mahdollista Sinulle määräaikaisen työsuhteen purkamista, on vielä yksi porsaanreikä. Nimittäin koeaika. Koeajalla työntekijä tai työnantaja voi päättää työsuhteen heti, ilman irtisanomisaikaa. Koeajan pituudesta tulee mainita työsopimuksessa, mutta sitä voidaan pidentää mikäli työntekijä jää työkyvyttömäksi, äitiyslomalle tmv. Työsopimuslain mukaan koeaika voidaan maksimissaan määrittää 6 kk:n mittaiseksi, määräaikaisessa työsuhteessa koeaika voi olla puolet työsuhteen kestosta, kuitenkin tuo maksimi, 6 kk.

Kun allekirjoitin nykyisen työsopimuksen ihmettelin miksi ihmeessä jouduin jälleen koeajalle, vaikka olin samaa työtä tehnyt eri yksikössä. Nyt suorastaan voisin kiittää mahdollisuudesta jättää yksi ovi raolleen, mikäli meno työpaikassa muuttuu sietämättömäksi. Koeajallakin työsuhteen päättäminen aiheuttaa taas karenssin työttömyysturvaan, mutta joskus se korvienväli on tärkeämpi kuin raha, jos vain suinkin hätävarakassa antaa myöten. 
Vai oletko eri mieltä?

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Käärmeiden pesä

Viikko uudessa työpaikassa takana. Vaikka olin kuullut jo ”kauhutarinoita” uudesta yksiköstä (omammehan siis lakkautettiin), lähdin töihin avoimin mielin ja päättäväisenä, että teen omaa juttuani enkä puutu mihinkään. Kolmen kollegani kanssa suuntasimme maanantaina kimppakyydillä kohti uutta työpaikkaa. Voi jumpe mikä aloitus...

Aamu alkoi palaverilla, jonka päätyttyä väki lähti suunnistamaan omiin töihin. Vasta tässä kohtaa esimies katsoi aiheelliseksi pikaisesti esitellä meidät. Sitten esimies katosi. Jäimme palaveritilaan huuli pyöreänä, että minnekäs tästä nyt sitten...? Yksikön vastaava, ”pikku pomomme”, nappasi minusta kopin. Seuraavan tunnin aikana sainkin kuulla miten ”paska” yksikkö tämä on ollut ja miten tämä pieni mies oli nyt tullut ”pelastamaan yksikön”. Täällä ei enää paskaa puhuta, mutta samaan hengen vetoon sain kuulla, ketkä ovat kaiken vehkeilyn takana, ja heidät haukuttiin nimeltä minulle. Selvä.

Avaimet, työpuhelin, atk-tunnukset, henkilökortti, työhuone? Mitään ei ollut valmiina, vaikka siirrosta oli tullut tieto jo toukokuussa. Valtava talo on sokkeloinen ja siinä pikaisesti näytettiin missä on wc, jääkaappi ja toimisto. Sihteeri antoi avaimen ja puhelimen. Jälkimmäisestä en saanut edes numeroa, koska ei hän sitä tiennyt, piti siis soittaa omaan puhelimeen. Mihinkään ei tarvinnut allekirjoittaa saaneensa puhelinta, ja koska sihteeri ei tiedä työpuhelimeni numeroa, numeroni ei siis tule mihinkään puhelinluetteloonkaan. Mielenkiintoista. Henkilökortti? ”Ei minullakaan sellaista ole”, vastasi sihteeri. Niin... minä kierrän kylillä edustamassa yritystä. Okei, ei sitten. Atk-tunnukset? Esimies: ”Juu-juu, hoidan... kyllä ne tänään tulee... (kesti 4 päivää). ” Työhuone? Esimies: ”Noo... tuota... mitäs itse ajattelit...?” Voi vittu.

Kaksi ensimmäistä päivää pyörin kuin pieru saharassa ilman työvälineitä. Tavarani, jotka oli tuotu aiemmin vanhasta työyksiköstäni, olivat sikin sokin eri varastoissa, eri puolilla valtavaa taloa. Osa huonekaluistani oli jopa pöllitty toisten työntekijöiden toimesta. Niinpä kannoin kaikkea, mitä jaksoin, yksin portaita pitkin 4. kerrokseen, hiki virraten. Neljäntenä päivänä sain viimein apua huonekalujen kantoon. Töitä en ole voinut tällä viikolla aloittaa, koska sain vasta viikon viimeisenä päivänä atk-tunnukset ja tietokoneen. Työpöytä oli edelleen kasaamatta, kun lähdin torstaina töistä. Olisin itse kasannut, jos olisin löytänyt jostakin porakoneen. Yksikön vastaava totesi, että nämä on maanantaihin mennessä kasattu. Maanantaina (huomenna) piti aloittaa varsinaiset työt... En aloita. Enkä edes usko, että mitään on kasattu, kun huomenna menen töihin.

Osastopalaverissa oli huutotaktiikka. Yksi puhui puhelimessa, toinen selitti palaveriasiaa ja kolmas puhui päälle. Sihteeri saapui palaveriin myöhässä tokaisten ”se saatanan lehmä siellä xxx:ssa”... XXX oli entinen yksikköni. Näin kauniisti puhuttiin kollegastani, kaikkien kuullen.

Neljäntenä aamuna yksikön vastaava tuli aamupalaverin jälkeen ”naamalleni” selvästi tuohtuneena. Olin kuulemma ollut palaverissa kahden muun kanssa, jossa joku oli haukkunut koko yksikön, esimiehet ja kollegat. Sanoin, etten tiedä mistä puhut, minä en ole ollut missään palaverissa enkä tiedä edes kenestä puhut. Sain kuulla, että kaksi muuta kollegaani olivat saaneet perehdytyksenään yhdeltä ei-pidetyltä-työntekijältä tiedot miten paska työpaikka tämä on ja vastaava halusi nyt kitkeä kaiken tämän pois. Sihteeri näytti voitonriemuiselta, joten arvelin hänen juorunneen jotakin. Muut kollegani olivat kertoneet, ettei sihteeri tule toimeen tämän ei-pidetyn-henkilön kanssa, joten laskin helposti 1+1 yhteen.

Kun sihteeri oli poistunut paikalta, sanoin, että jos täällä kerran on avoin työkulttuuri, avaan minäkin suuni. Ensinnäkin teidän sihteerinne käytös on ala-arvoista. Minun kollegani nimi on ”Taru” eikä ”saatanan lehmä”, ja tämä ”Taru” on siirtymässä tähän yksikköön. Minun toinen kollegani on myös ystäväni enkä pidä siitä, että sihteeri haukkuu häntä julkisesti täällä. Lisäksi minun näkemykseni mukaan esimiehelle ei huudeta ”et oo saatana tosissas”, kun esimies käskee sihteeriä tekemään hänelle kuuluvan työtehtävän. Kun lopetin, totesin, että vikatikki. Sihteeri olikin kaikkien suosikki! Että siinäpä meni se, etten puutu mihinkään...

Toinen, tähän yksikköön siirtyneistä, kollegoistani otti yhteyden entiseen esimieheemme ja kertoi tilanteestamme. Koska olemme periaatteessa samaa organisaatiota, eri yksiköitä vain, esimiehemme soitti asiasta koko organisaation johtajalle. Toinen kollegoistani päätti jo irtisanoutua kolmen päivän jälkeen, toinen jäi lomalle ja nyt minä sitten yksin ajan työpaikalle seuraavat 2 viikkoa ja vastaanotan kaiken sen, mikä taivaalta sataa. Kun 4. päivänä sain viimein oman työhuoneeni, päätin, etten poistu sieltä kuin pissalle ja syömään. En halua nähdä enkä kohdata ketään, asiakkaitani lukuunottamatta. Laskin, että 4 kuukautta kestäisi tätä ”komennusta”. Ehkä hankin aamukamman... 

Oletko Sinä ollut koskaan töissä käärmeiden pesässä?



torstai 17. elokuuta 2017

Sijoitusstrategiasta

Kuten aiemmin totesin, itselläni ei ole varsinaista sijoitussuunnitelmaa, vain pyrkimys sijoittaa joka kuukausi ylimääräinen raha. Nyt kun viimein uskaltauduin suorille osakemarkkinoille, aloitin aika lailla ”nollasta”. Kuten aiemmin tuli todettuakin, tuli esimerkiksi Nordeaa ostettua kalliilla, mutta... jatkossa teen ostoja alla oleviin osakkeisiin, kun alin ostohinta on alittunut.

Osake
Kpl
Keskikurssi €
Alin hinta €
Finnair Oyj
50
8,00
7,95
Fortum Corporation
108
13,93
13,78
Huhtamäki Oyj
12
32,45
32,45
KONE corporation
4
43,21
43,20
Nordea Bank Ab
123
11,26
10,85

Tällä kiskotaan keskikurssia alas, ja saadaan vähemmällä euromäärällä enemmän osakkeita. Uusia osakkeitta hankkiessa olen toki seurannut miten kurssi on heilahdellut vuoden sisällä, jotta en ostaisi ylihintaan.

Indeksirahastot ovat olleet tauolla jonkin aikaa, mutta samaa periaatetta olen käyttänyt niihinkin sijoittaessani: kun rahasto on ollut miinuksella, ostan sitä lisää. Indeksirahastojen ongelmana tosin on se, että viive on 1-2 päivää, jolloin miinusmerkistä on saattanut tulla positiivinen. Toistaiseksi olen ollut onnekas tässäkin, koska yksikään indeksirahastoistani ei ole ollut miinuksella. Strategiani siis ilmeisesti toimii?

Omaa sijoittamistani häiritsee nyt se, että osakkeita oli nastaa ostella niinkin suurella summalla kuin 3.000 eurolla, jonka hätävarakassastani nostin. Nyt kun kk:ssa on se 500-800€ sijoitettavaa, hauskuus hieman lopahtaa... Joutuu keräämään isompaa pottia parikin kuukautta kaupankäyntikulujen minimoimiseksi, ellei Nordnet päätä jatkaa mainiota 200€:n kampanjaansa...

Millainen Sinun sijoitusstrategiasi on?

tiistai 15. elokuuta 2017

Lisää omaa osaamistasi opiskelemalla

Syksy on aina ollut lempivuodenaikani. Rakastan hiljalleen pimeneviä iltoja, aamuista tuoksua sekä kirpeitä aamukelejä, jotka kielivät syksyn olevan täällä. Vesisadekaan ei syksyisin haittaa, toisin kuin kesällä. Kun luonto alkaa valmistautua talveen, minussa puolestaan herää kaikki uuden aloittaminen. Kun toiset odottavat tammikuuta aloittaakseen uudenvuoden lupausten rikkomisen (eh heh), itselläni syksy on sitä aikaa, kun uudet tuulet alkavat puhaltaa.

Saatuani keväällä valmiiksi avoimen yliopiston kautta yhden opintopaketin kasaan – ja todettuani, ettei tämä ehkä kuitenkaan ole se ”minun juttuni” – ilmoittauduin jälleen opiskelijaksi. Muutoin en olisi ehkä tätä tehnyt, mutta 4-päiväinen työviikko antaa tähän sen verran hyvät puitteet, ja onhan opinnot taas panostusta tulevaan, kun työsopimus päättyy vuoden vaihteeseen.

Omaa ammattitaitoaan voi täydentää monin eri tavoin. Syksyllä alkaa monissa kesäyliopistoissa avoimen yliopiston opinnot sekä täydentävät ammatilliset opinnot. Ammattikorkeakoulutkin, jotka taistelevat omasta olemassaolostaan, ovat lisänneet tuntuvasti verkko-opiskelumahdollisuuksia avoimen AMK:n kautta. Eikä pidä myöskään unohtaa 2. asteen ammatillista aikuiskoulutustarjontaa. 

Opiskeleminen ei tänä päivänä voisi olla helpompaa: vaihtoehtoja löytyy joka lähtöön. Verkko-opinnot, monimuoto-opinnot, lähiopetus... Jokaiselle löytynee sopiva opiskelutapa.



Olen alle kerännyt linkkejä, joista Sinäkin voit käydä katsomassa olisiko Sinun urapolullesi sopivaa koulutusta tarjolla.























Ammatillista aikuiskoulutusta järjestetään usein siellä missä sijaitsee 2. asteen ammatillinen koulukin. Kannattaa tsekata tämä tarjonta myös! Googlettamalla "ammatillinen aikuiskoulutuskeskus", saat hakutuloksiksi eri paikkakuntien ammatillisen aikuiskoulutuskeskusten sijainnit.

Hinnat opinnoissa vaihtelevat laajuuden mukaan. Koska avoimen yliopiston opintokokonaisuudet ovat suuria (yleensä 25-35 op), tulee näille hintaa tyypillisimmin 250-495€. Toki yliopisto-opintoja voi suorittaa myös 5 opintopisteen erissä, jolloin hinta on tyypillisesti 10€/opintopiste. Kannattaa vain muistaa, että yksittäiset suoritukset eivät säily ikuisesti, mikäli aiot jossakin kohtaa suorittaa koko opintokokonaisuuden.

Avoimen AMK:n kurssit pyörivät useimmiten kympeissä, koska niiden laajuudetkin vaihtelevat esimerkiksi 1-5 opintopisteen välillä. 

Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa usein suoritetaan jokin tietty kokonaisuus, ja näidenkin opintojen hintahaarukka vaihtelee suuresti. Usein mennään yli sadan euron, toki edullisempiakin löytyy. 

Itse kuulun joukkoon "elinikäinen opiskelija". Aiotko Sinä täydentää omia opintojasi tänä syksynä?


sunnuntai 13. elokuuta 2017

200. blogiteksti

200 blogipostausta 1,5 vuodessa. Enemmänkin olisi mahtunut, mutta viime keväänä ei ehtinyt kirjoittaa samalla tavalla kuin normaalisti, opintojen takia.


Mitä hyötyä tästä blogista on ollut itselleni?
  1. Kuten URL-osoitekin kertoo, tämä blogi kertoo todellakin sijoituskokeiluista. 1,5 vuodessa on tullut testattua yhtä sun toista sijoituskohdetta, ja juuri nyt tuntuu siltä, että alan olla ”oikeilla jäljillä” itseni kanssa. Se, että saa kirjoittaa ajatuksensa blogin muodossa, selventää omaa kokonaiskuvaa.
  2. Jos en tekisi kuukausikatsauksiani, huijaisin itseäni jokaisessa mahdollisessa kohdassa. Kun tunnollisesti kirjaa ylös minne se raha menee, on helpompaa ollut puuttua epäkohtiin omassa taloudessa. Lisäksi muistan etenkin alkuvaiheessa sen jäätävän häpeän tunteen, kun kirjasin menojani taulukkoon. Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa, kun teki mieli valehdella omista ostoksista. Häpeän tunne sai muutosta aikaan ja nyt rahaa ei kulu enää samoihin asioihin kuin 1,5 vuotta sitten.
  3. Täällä on saanut mahtavaa palautetta ja mahtavan yhteisön ympärilleen. Joskus mietin miten hauskaa olisikaan kokoontua porukalla kasvotusten. Vastaanko blogin antama mielikuva todellisuutta?
  4. Blogiyhteisöstä saa myös vertaistukea. Kun näkee muiden ajattelevan samalla tapaa, sitä uskaltautuu itsekin kokeilemaan asioita, joita ei ehkä muutoin olisi kokeillut.
  5. Jos minäkin olen saanut talouteni aika hyvään kuntoon, kuka tahansa kykenee samaan. Minulla ei tunnetusti ihan hirvittävän hyvä tuo itsehillintä ole ;)
  6. Bloggauksen ja sijoittamisen myötä olen alkanut haaveilemaan kauppakorkean opinnoista... löytyisikö uutta potkua omaan uraani sitä kautta...?
  7. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, olen avautunut tänne yhdestä sun toisesta asiasta mm. työelämään liittyen. Se, että saa purkaa ”pahan olon” ulos, helpottaa kummasti. Kun oksentaa kaiken tietokoneen ruudulle ja painaa ”julkaise”-nappulaa,  olo on jo normaali. 
Kiitos, että olette kulkeneet mukanani. Mukava on ollut myös huomata, että suhteellisen pitkän hiljaisuuden jälkeenkin, blogini on saanut kaiken aikaa lisää kiinnostusta.


lauantai 12. elokuuta 2017

Pieni kysely Twitterissä

Edellisen blogitekstini kommenttien pohjalta päätin tehdä pienen mielipidekyselyn siitä, miten kotitalouksissa kulut jakautuvat, jos toinen puoliso tienaa enemmän. 

Jos toinen tienaa selvästi enemmän, tulisiko kulujen jakautua niin, että tuloista riippumatta molemmat maksavat 50% yhteisistä menoista VAI maksavatko molemmat taloudessa elävät oman maksukykynsä mukaan, esimerkiksi tietyn prosenttiosuuden tuloistaan yhteisten menojen kattamiseksi?

Sainkin jo palautetta, että Twitterin kyselyssä kysymyksen asettelu on puutteellinen, mutta niin ovat                 vastausvaihtoehdotkin. Twitterin merkkimäärä ei valitettavasti veny... 


Olisin kuitenkin todella kiitollinen, jos kävisit vastaamassa kyselyyni @kersanttikaro


torstai 10. elokuuta 2017

Kun puoliso tienaa enemmän

Tapaan harvakseltani pariskuntia, joissa on yhteinen talous. Kaveripiirissäni on tasan yksi tällainen perhe, jossa miehen rahat ovat myös naisen rahoja naisen ollessa äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Itse en ole elänyt koskaan vastaavanlaisessa taloudessa, vaan meillä on sekä ensimmäisessä että toisessa avioliitossa ollut aina omat rahat. Ensimmäisen liiton aikana minä olin se, joka tienasi enemmän ja se vaivasi exää. Nyt elän tilanteessa, jossa mies tienaa enemmän kuin minä ja taas se on miehelle ongelma.

Olen joutunut nykyisessä parisuhteessani useampaan kertaan selittämään, ettei raha ole minulle koko maailma. Miksi minä haluan tehdä 4-päiväistä työviikkoa 80%:lla palkalla. Miksi minulle työn sisältö on tärkeämpää kuin palkan suuruus. Vaikka selittäisin miten päin omaa näkemystäni, viesti ei mene perille. Vastaus on aina sama: olen hyvinkoulutettu ja teen ”paskahommia paskapalkalla”, menen kuulemma ”hukkaan”, koska minussa on potentiaalia enempään. Mahtavaa, että minuun uskotaan, mutta tämä on niitä harvoja riidan aiheita meidän perheessä.

Kun vanhempani tekivät töitä, heillä oli vakituinen ns. eläkevirka. Työntekoa on aina arvostettu Suomessa, mutta ajat ovat muuttuneet. Meitä ”toisinajattelijoita” alkaa olla melkoinen lauma. Me arvostamme enemmän vapautta ja vapaa-aikaa kuin materiaalia ja jatkuvaa oravanpyörässä juoksemista.

Uimahallin naistensaunassa lähellä eläkeikää oleva nainen naureskeli Pohatan tv-esiintymiselle vuosi takaperin, jossa Pohatta kertoi eläköitymisestään 35-vuotiaana. Nainen nauroi, pitäisikö meidän kaikkien alkaa laittamaan joka kuukausi 500€ säästöön, jotta voisimme eläköityä nopeammin. Mietin kuinka typerä kommentti ja meinasin todeta, että itse laitan itseasiassa joka kk enemmän kuin viishunttisen. En viitsinyt.

Kyllä, meille nauretaan. Kuvitelma tuntuu useimmiten olevan se, että taloudellinen riippumattomuus on täysi mahdottomuus ja loppujen lopuksi yhteiskunta tulee elättämään meidät, vaikka fakta on se, että me tulemme elättämään itse itsemme itse säästämillä euroillamme. Omassa parisuhteessanikin kohtaan kummallista otaksuntaa siitä, että mies elättäisi minua, vaikka näin ei todellakaan ole. Meillä on kulut jaettu 50-50 ja loput rahat ovat omia, riippumatta minun palkkani suuruudesta.


Toinen suuri mysteeri parisuhteessa tuntuu olevan se, voiko vähemmän tienaavaa kunnioittaa? Ensimmäisenä seurusteluvuotenamme tienasin reilusti yli 50.000€/v. ja enemmän kuin mieheni. Tällä hetkellä summani jäänee puoleen tuosta. Kuten jo totesin, saan jatkuvasti kuittia ”paskahommista”, mutta samaa sontaa sateli niskaan työttömänä ollessanikin.

On tutkittu, miten työttömyys vaikuttaa parisuhteeseen, mutta toisaalta samat lainalaisuudet käyvät hyvin yksiin parisuhteessa, jossa toinen tienaa reilusti enemmän kuin toinen. Näitä ovat esimerkiksi:
  • toisen puolison taloudellinen ahdinko
  • häpeä
  • konfliktit, toisen jatkuva kritisointi
  • itsetunnon ja itsearvostuksen laskeminen

Tiedän jopa parisuhteita, joissa toinen, vähemmän tienaava, puoliso jää kotiin, koska hänellä ei ole varaa matkustaa enemmän tienaavan mukana. Ravintolaillallisetkin voivat osoittautua kiusallisiksi, kun ei tiedä joutuuko maksumieheksi tai onko varaa maksaa edes omaa osuuttaan. Raha on valtaa, jota voidaan helposti hyväksikäyttää taloudellisesti heikompaan puolisoon. Miten sitten itse selviän parisuhteessani? Omistamalla isomman sijoitussalkun puolet pienemmällä palkallani. Jännä, miten tällä saa aina miehen turvan kiinni. Ainakin vähäksi aikaa.

Onko Sinulla kokemusta parisuhteesta, jossa olet enemmän/ vähemmän tienaava? Onko rahalla vaikutusta parisuhteeseen? Riidelläänkö teillä rahasta?


tiistai 8. elokuuta 2017

Mihin sijoitin 3.000 euroa?

Kerroinkin aiemmin siirtäväni osan hätävararahastoani osakesijoituksiin. Mitä tuli ostettua? Siitä seuraavaksi. 3.000 euron lisäksi ostin kesäkuussa säästyneillä euroilla lisää osakkeita. Taulukosta näkee kesä-heinäkuun ostot (yht. n. 4000€).

Osake
Kpl
Keskikurssi €
Finnair Oyj
50
8,00
Fortum Corporation
108
13,93
Huhtamäki Oyj
12
32,45
KONE corporation
4
43,21
Nordea Bank Ab
123
11,26

Jälkeenpäin ohuesti harmittaa, etten malttanut odottaa Nordean hinnan tippumista. Perustelin nämä ostot itselleni sillä, että tarkoituksenani ei ole lähteä myymään osakkeita voitonkiilto silmissä, vaan pitää osakkeet saaden niistä osinkoa. Näiden 123 osakkeen lisäksihän minulla on 16 syntymälahjaksi saatua Nordean osaketta, jotka periaatteessa polkevat tuota keskikurssia alaspäin. Siis jos todella haluaa selittää itselleen tätä ylihinnalla shoppailua.

Fortumia tuli hamstrattua osinkoeurot silmissä, samoin KONEtta ja Huhtamäkeä. Ostot on tehty Nordnetin 200€:n kampanjaa hyväksikäyttäen, siksi KONEttakin on tällä hetkellä vain säälittävät 4 kpl.

Finnair osoittautui heräteostokseksi, josta voin syytää vastuun miehelleni. Hän totesi kurssin olevan nyt niin syöksykierteessä ja harmitteli, ettei itse päässyt mukaan ostoksille. Pakko oli näpäyttää ja ostaa Finnairia itselle. Kovin hääppöistä osinkoa yritys ei kuitenkaan maksa, joten siksi tämäkin ohuesti harmittaa. Ainahan voi myydä, mutta... Katsotaan nyt ainakin hetki.


Tässä siis ensimmäiset suorat osakeostoni. Miten meni noin niin kuin teidän mielestä?

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Voiko esimies olla alaistensa ystävä?

Tämä on vihoviimeinen avautumiseni työpaikastani. Tätä lukiessasi vietän ansaittua kesälomaa. Käytän kertyneet kesälomapäiväni nuorimmaisen koulun alkamisviikolle, jotta pääsen viemaan tytön tyllerön kouluun ja hakemaan hänet koulusta. Kauaa tätä luksusta ei riitä, sillä pian aloitan uudessa työpaikassa. Sitä ennen ajattelin vetää yhteen ajatukseni edellisestä työpaikastani.

Pohdin tätä aihetta viimeisinä työpäivinä kävellessäni töistä kotiin. Viimeiset viikot tein töitä ”kyrpä otassa”, hammasta ja kieltä purren. Lopulta tuntui, että räjähdän, jos en aukaise suutani. Kun riittävän monta kertaa kuulee ylitöissä olevan kollegan olevan ”niin ahkera”, tekee mieli pamauttaa jo esimiestä päin näköä. Nukuin parikin yötä ja mietin miten asettelen sanani. Mietin pitkään sanonko mitään, sillä esimies oli kollegani ystävä. Ja keskustelu meni kuten arvelinkin. ”Ei..., kyllä se toinenkin töitä tekee...” Tekeekö? Ai niin kuin mitä? Siirtää työnsä minulle? Kerroin epäoikeudenmukaisesta työnjaosta, kerroin siitä, miten kollega käyttää 8h/pvä sähköpostin lukemiseen tai muuhun netissä roikkumiseen, kerroin siitä mitä minä teen yksin työpäiväni aikana ja mitä kollegani saa saman pituisen työpäivän aikana aikaiseksi, kerron hukkuvani työtaakkaan, kerron tarvitsevani apua, mutta en saa sitä kollegaltani. Lisäksi kerron jatkuvasta piikittelystä, jota harras uskovainen kollegani harrastaa minua ja paria muuta kohtaan päivittäin sekä siitä, että asiakkaat kiertävät häntä kaukaa ja tulevat mielummin minun luokseni. Minua dissataan, minun ammattitaitoani ei arvosteta, töitäni kytätään virheitä etsien. Lopulta menetän hermoni, ja tokaisen, ettei jokasunnuntainen jumalanpalvelus tee ihmisestä yhtään sen parempaa kuin mitä esimieheni kuvittelee. Tämä lopulta osuu ja uppoaa: esimies pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan. Olen loppu. Enimmäkseen olen vittuuntunut. Jätän esimiehen seisomaan huulipyöreänä.

Viimeiset kolme työpäivää meni kutakuinkin näin: kuuntelin, miten kollegani kertoi mitä hänen tulee tehdä sen päivän aikana ja kas, hänhän poistui työpaikalta useammaksi tunniksi esimiehemme kanssa. Ja kas, ne työt jäivät tekemättä. Viimeisenä työpäivänään sain kuin sainkin hänen tekemättömät paperityöt omalle pöydälleni ja tiedon siitä, että kollegalleni maksetaan ylityötunteina työhuoneensa siivoaminen ”ja kaikkea muuta mitä en nyt ehtinyt tekemään”. Kun minä lomailen, kollegani suorittaa niitä työtehtäviä, joita hän ei viitsinyt työaikanaan tehdä, tuplapalkalla. Tämä oli niin puhtaasti laskelmoitua, että totean hävinneeni satanolla. Ihan sama.



Mutta miten esimies voi olla niin sokea? Siksi, koska eihän ystävä petä, eihän? Toinen esimerkkimme samasta työpaikasta käyttäytyi useaan otteeseen epäasiallisesti muita työntekijöitä ja jopa asiakkaitamme kohtaan. Hän sai jopa muualta valituksia, asiakkaat valittivat hänestä eivätkä halunneet olla tekemissä tämän kanssa. Mies kävi neljässä puhuttelussa, mutta ensimmäistäkään varoitusta hän ei saanut. Miksi ei? Koska hän oli esimiehen ystävä.

Kun kolmen kuukauden ”erikoispestin” loppu häämötti edessäni, löysin työstäni niin vakavia puutteita, että koko pulju olisi laitettu kiinni jo aikoja sitten, jos käry olisi käynyt. Selvisi, että kollegalleni oli todellakin annettu jo aikojen alussa vapaat kädet tekemään työtä, jota hän ei osannut tehdä lainmukaisesti saati työturvallisuus huomioiden. Kieltäydyin suorittamasta erästä tehtävää, joka oli alunperinkin suunniteltu päin männikköä ja joka olisi riskeeranut oman terveyteni. Se oli viimeinen niitti esimiehelleni. Minä olin kitisijä ja valittaja hänen ilmeestään päätellen. Jos minut olisi pakotettu tekemään tuo tehtävä, olisin vienyt asian eteenpäin enkä olisi siltikään työtehtävää suorittanut. Tehtävä suoritetaan kollegani toimesta tuplapalkalla. Riittääkö tähän kaikkeen edes yksi työpäivä? Tuskin.

Kun esimies ystävystyy alaistensa kanssa, miten käy muun työyhteisön? Ystävät saavat jakaa yli tunnin lounastauot esimiehen seurassa muiden viettäessä 30 minuutin lakisääteistä ruokataukoa. Ystävät saavat ne ns. kivat tehtävät, joihin muilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Tilanne johtaa väistämättä eripuraan työyhteisössä. Monesti sanotaankin, että johtajana saat olla yksin huipulla, ja siellä tuulee, mutta niin on työyhteisön kannalta parempikin.

Eniten tässä kaikessa harmittaa se, että tämä oli unelmaduunini. Se työtehtävä, jossa aloitin, oli sitä mitä halusin tehdä. Sain itsenäisesti tehdä mitä halusin, ja tulokset puhuivat puolestaan. 7 kuukauden unelmaduunista tuli viimeisen kolmen kuukauden aikana yksi paskimmista työpaikoista ikinä.

Jälkitekstinä kerron vielä, että oksennettuani pahan oloni tämän tekstin muotoon, helpotti. Esimieheni soitti minulle vielä viimeisenä työpäivänä kiittääkseen, miten olin ”pelastanut” heidät suostumalla tähän 3 kk:n pakkohelvettiin (minun käyttämä sana, ei esimiehen) ja kehui työn organisointitaitojani, ahkeruutta, tunnollisuutta ja blaa blaa mitä lie. Eniten puhelun jälkeen kuitenkin yhä sattui se, ettei minua uskottu. Minun purkautuminen laitettiin väsymyksen piikkiin ja sen piikkiin, että työpaikan loppuminen oli rankkaa kaikille. En jaksanut väittää vastaan, vaan päätin lopettaa puhelun siltoja polttamatta.


Voiko Sinun mielestä esimies olla ystävä alaistensa kanssa? Millä ehdoin?


Ps. Sain vahingossa selville, että kollegani oli saanut potkut edellisestä työpaikastaan... En ihmettele! Vahingon ilo, paras ilo ;) Niin, ja minulla on työpaikka, jossa jatkaa, hänellä ei... Karman laki iskenee jälleen!