Nordnet

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Voiko esimies olla alaistensa ystävä?

Tämä on vihoviimeinen avautumiseni työpaikastani. Tätä lukiessasi vietän ansaittua kesälomaa. Käytän kertyneet kesälomapäiväni nuorimmaisen koulun alkamisviikolle, jotta pääsen viemaan tytön tyllerön kouluun ja hakemaan hänet koulusta. Kauaa tätä luksusta ei riitä, sillä pian aloitan uudessa työpaikassa. Sitä ennen ajattelin vetää yhteen ajatukseni edellisestä työpaikastani.

Pohdin tätä aihetta viimeisinä työpäivinä kävellessäni töistä kotiin. Viimeiset viikot tein töitä ”kyrpä otassa”, hammasta ja kieltä purren. Lopulta tuntui, että räjähdän, jos en aukaise suutani. Kun riittävän monta kertaa kuulee ylitöissä olevan kollegan olevan ”niin ahkera”, tekee mieli pamauttaa jo esimiestä päin näköä. Nukuin parikin yötä ja mietin miten asettelen sanani. Mietin pitkään sanonko mitään, sillä esimies oli kollegani ystävä. Ja keskustelu meni kuten arvelinkin. ”Ei..., kyllä se toinenkin töitä tekee...” Tekeekö? Ai niin kuin mitä? Siirtää työnsä minulle? Kerroin epäoikeudenmukaisesta työnjaosta, kerroin siitä, miten kollega käyttää 8h/pvä sähköpostin lukemiseen tai muuhun netissä roikkumiseen, kerroin siitä mitä minä teen yksin työpäiväni aikana ja mitä kollegani saa saman pituisen työpäivän aikana aikaiseksi, kerron hukkuvani työtaakkaan, kerron tarvitsevani apua, mutta en saa sitä kollegaltani. Lisäksi kerron jatkuvasta piikittelystä, jota harras uskovainen kollegani harrastaa minua ja paria muuta kohtaan päivittäin sekä siitä, että asiakkaat kiertävät häntä kaukaa ja tulevat mielummin minun luokseni. Minua dissataan, minun ammattitaitoani ei arvosteta, töitäni kytätään virheitä etsien. Lopulta menetän hermoni, ja tokaisen, ettei jokasunnuntainen jumalanpalvelus tee ihmisestä yhtään sen parempaa kuin mitä esimieheni kuvittelee. Tämä lopulta osuu ja uppoaa: esimies pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan. Olen loppu. Enimmäkseen olen vittuuntunut. Jätän esimiehen seisomaan huulipyöreänä.

Viimeiset kolme työpäivää meni kutakuinkin näin: kuuntelin, miten kollegani kertoi mitä hänen tulee tehdä sen päivän aikana ja kas, hänhän poistui työpaikalta useammaksi tunniksi esimiehemme kanssa. Ja kas, ne työt jäivät tekemättä. Viimeisenä työpäivänään sain kuin sainkin hänen tekemättömät paperityöt omalle pöydälleni ja tiedon siitä, että kollegalleni maksetaan ylityötunteina työhuoneensa siivoaminen ”ja kaikkea muuta mitä en nyt ehtinyt tekemään”. Kun minä lomailen, kollegani suorittaa niitä työtehtäviä, joita hän ei viitsinyt työaikanaan tehdä, tuplapalkalla. Tämä oli niin puhtaasti laskelmoitua, että totean hävinneeni satanolla. Ihan sama.



Mutta miten esimies voi olla niin sokea? Siksi, koska eihän ystävä petä, eihän? Toinen esimerkkimme samasta työpaikasta käyttäytyi useaan otteeseen epäasiallisesti muita työntekijöitä ja jopa asiakkaitamme kohtaan. Hän sai jopa muualta valituksia, asiakkaat valittivat hänestä eivätkä halunneet olla tekemissä tämän kanssa. Mies kävi neljässä puhuttelussa, mutta ensimmäistäkään varoitusta hän ei saanut. Miksi ei? Koska hän oli esimiehen ystävä.

Kun kolmen kuukauden ”erikoispestin” loppu häämötti edessäni, löysin työstäni niin vakavia puutteita, että koko pulju olisi laitettu kiinni jo aikoja sitten, jos käry olisi käynyt. Selvisi, että kollegalleni oli todellakin annettu jo aikojen alussa vapaat kädet tekemään työtä, jota hän ei osannut tehdä lainmukaisesti saati työturvallisuus huomioiden. Kieltäydyin suorittamasta erästä tehtävää, joka oli alunperinkin suunniteltu päin männikköä ja joka olisi riskeeranut oman terveyteni. Se oli viimeinen niitti esimiehelleni. Minä olin kitisijä ja valittaja hänen ilmeestään päätellen. Jos minut olisi pakotettu tekemään tuo tehtävä, olisin vienyt asian eteenpäin enkä olisi siltikään työtehtävää suorittanut. Tehtävä suoritetaan kollegani toimesta tuplapalkalla. Riittääkö tähän kaikkeen edes yksi työpäivä? Tuskin.

Kun esimies ystävystyy alaistensa kanssa, miten käy muun työyhteisön? Ystävät saavat jakaa yli tunnin lounastauot esimiehen seurassa muiden viettäessä 30 minuutin lakisääteistä ruokataukoa. Ystävät saavat ne ns. kivat tehtävät, joihin muilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Tilanne johtaa väistämättä eripuraan työyhteisössä. Monesti sanotaankin, että johtajana saat olla yksin huipulla, ja siellä tuulee, mutta niin on työyhteisön kannalta parempikin.

Eniten tässä kaikessa harmittaa se, että tämä oli unelmaduunini. Se työtehtävä, jossa aloitin, oli sitä mitä halusin tehdä. Sain itsenäisesti tehdä mitä halusin, ja tulokset puhuivat puolestaan. 7 kuukauden unelmaduunista tuli viimeisen kolmen kuukauden aikana yksi paskimmista työpaikoista ikinä.

Jälkitekstinä kerron vielä, että oksennettuani pahan oloni tämän tekstin muotoon, helpotti. Esimieheni soitti minulle vielä viimeisenä työpäivänä kiittääkseen, miten olin ”pelastanut” heidät suostumalla tähän 3 kk:n pakkohelvettiin (minun käyttämä sana, ei esimiehen) ja kehui työn organisointitaitojani, ahkeruutta, tunnollisuutta ja blaa blaa mitä lie. Eniten puhelun jälkeen kuitenkin yhä sattui se, ettei minua uskottu. Minun purkautuminen laitettiin väsymyksen piikkiin ja sen piikkiin, että työpaikan loppuminen oli rankkaa kaikille. En jaksanut väittää vastaan, vaan päätin lopettaa puhelun siltoja polttamatta.


Voiko Sinun mielestä esimies olla ystävä alaistensa kanssa? Millä ehdoin?


Ps. Sain vahingossa selville, että kollegani oli saanut potkut edellisestä työpaikastaan... En ihmettele! Vahingon ilo, paras ilo ;) Niin, ja minulla on työpaikka, jossa jatkaa, hänellä ei... Karman laki iskenee jälleen!

8 kommenttia:

  1. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

    Voi olla ystävä kunhan kohtelee objektiivisesti.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, olen pahoillani, että jouduit noin vakavan sokeuden ja ammattitaidottomuuden uhriksi. Tiedätkö mistä syystä tuo kollegasi sai nyt potkut?

    Vaikka esimies olisi ystävä, hänen pitää olla tasapuolinen ja luottamuksen arvoinen. Ei henkilökohtaisia suhteita voi työhierarkian takia lopettaa.

    Minulla oli kerran parin viikon jakso, jossa olin poikaystäväni esimies. Se vasta haastavaa oli. Onneksi se oli väliaikaista ja koko tiimin tiedossa oli, että hän lähtee pian pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kollega sai potkut siis edellisestä työstään. Syytä tähän en tiedä, mutta voin vain arvailla.

      Tuohon, ettei henk.koht. suhteita voi työhierarkian takia lopettaa, olen samaa mieltä. Mutta jos esimies ystävystyykin vasta työssä alaisensa kanssa? Kieltämättä ihmetytti, kun meillä esimies lähti alaisen kanssa 1,5 tunnin lounaille joka viikko, vietti vapaa-aikaansa kahden kanssa, reissasi ulkomailla. Ihan ok muutoin, mutta kun vaikuttaa työyhteisöön, niin toivoisi tällaiseen jotakin muutosta. On liian läpinäkyvää kuka on pomon lellikki ja muiden kohtelu on sitten ihan muuta.

      Poista
  3. Olen itse omalla työpaikallani ja esimiestehtävässä sanonut, että mielestäni töissä ei voi olla ystäviä alaistensa kanssa. Esimerkkinä käytin sitä, että jos on vaikka kaksi alaista, joista yksi on parempi ja toinen on ystävä, ja toinen on vaan pakko irtisanoa, niin helposti se parempi saa lähteä, mikä ei tietenkään ole oikein. Tai jos on vaan yksi alainen ja kyseessä on kaveri, niin hänen irtisanomisensa voi venyä liian pitkään, mikä vaarantaakin koko yrityksen. Positiivisissa asioissa puolestaan kaverille voi tulla annettua liikaa (ansaitsemattomia) etuja, ettei tämä vaan loukkaannu esimerkiksi sille paremmalle annetusta palkankorotuksesta.

    Olen ylipäänsä sitä mieltä, että työpaikka on työntekoa eikä kaveeraamista varten. Vertaisten kanssa voi toki jossakin määrin olla kaveria, mutta esimies-alais-suhteessa se ei mielestäni ole hyväksi. Itse tosin ehkä olisin ankarampi kavereita kohtaan kuin tavallisesti. Heidän pitää pystyä todistamaan (paitsi minulle, myös muille), että ovat töissä kykyjensä takia eivätkä kaveruuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen asiasta kanssasi samalla tavalla. Tuossa ensimmäisessä esimerkissäsi olen minä ja kollegani. Ymmärrän esimiehen tuskan ja vaikeuden mennä puuttumaan oman ystävän työntekoon, ehkä siksi hänenkin oli helpompaa vain ummistaa silmänsä. Mene ja tiedä.

      Poista
  4. Omassa työyhteisössäni pomon (omistajan) lapsi oli opiskeluiden ohessa töissä. Häneltä tosin vaadittiin ehkä kymmenen kertaa enemmän kuin muilta ja se oli ehdoton edellytys sille, että sai olla töissä. Tähän asiaan ei siis ollut muilla pahemmin naputtamista.

    Itse en kaveeraa alaisteni kanssa. Juttelemme kyllä kaikkea, koska pieni työyhteisö. Mutta olen tehnyt selväksi, että mitä paremmin hoitaa itse hommat ja joustaa tarvittaessa, sitä enemmän minäkin joustan tarvittaessa. Toiminut kaikkien kanssa hyvin.

    Työyhteisössäni on muutamia auktoriteettiongelmia, koska ns. pikkupomo on liian hyvissä väleissä alaistensa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse näkisin, että esimieheltä menee uskottavuus, jos alkaa kaveeraamaan alaisten kanssa. Tai sitten pitää kaveerata ihan jokaisen kanssa. Mutta onko siinä kohtaa esimies enää esimies?

      Poista
  5. Mielestäni pienissä työyhteisöissä esimiehen on hyväkin olla kaikkien kaveri.

    VastaaPoista