keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Salkun siivousta

Olen tässä voivotellut omaa taloudellista tilannettani jonkin tovin. Joitakin kuluja olen saanut karsittua, mutta toisaalta taas kerännyt pikavoittoja, jotka ovat sekoittaneet koko budjetin. Kun mitään ei oikein saa aikaiseksi sijoitustoiminnassa, pitää laittaa tapahtumaan. 

Kun aloitin sijoittamisen, ja jonkin ajan päästä tämänkin blogin kirjoittamisen, olin vannoutunut indeksisijoittaja. Avasin kaikki mahdolliset indeksirahastot sekä Seligsoniin että Nordnetiin. Lopulta huomasin, ettei minun kuukausisäästöillä ole järkeä ylläpitää yhdeksää rahastoa, joten luovuin Nordnetin kaikista superrahastoista, Suomea lukuunottamatta. Seligsonissa minulla oli vielä Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Aasia, Brands ja Pharmaceuticals. Seligsonin sijoitusten yhteisarvo oli n. 9.000€. 

Kun sitten kesällä innostuin osakkeista, aloin jo tympääntyä indeksirahastoihin. Kuukausisäästäminenkin niihin oli ontunut jo koko tämän vuoden ajan. Indeksirahastoihin sijoittaminen on kaiken lisäksi tylsää! Mitään ei tapahdu! Sen sijaan on mielenkiintoista seurata markkinoiden vaihtelua vaikkapa päivittäin tai viikoittain, ja pyrkiä ostamaan osakkeita alle aiemman ostohinnan ja oppia uutta yrityksistä. Niinpä aloin pohtia indeksirahastoista luopumista... 


Ensimmäinen konkreettinen toimenpide on jo tehty; ensimmäinen indeksirahasto lunastettu. Kyseessä oli pettymyksien pettymys: pharmaceuticals. Luulen, että osakekaupoilla saan enemmän tuottoa lyhyemmälläkin ajalla kuin mitä ko. rahasto on tuottanut kolmen vuoden omistuksen aikana. Totesin myös aiemmassa postauksessani indeksirahastojen olevan loppujen lopuksi aika arvokkaita hallinnointikuluineen. Tämä on vain yksi syy lisää hävittää Seligsonin rahastoja. Sillä aikaa, kun odottelen ensimmäistä lunastustani tililleni, olen jo tehnyt ostoslistan osakkeista, joita haluan. 

Muistatko, kun ostin Finnairia? Tämä(kin) heräteostos olisi nyt ihan mukavasti voiton puolella. En halunnut alunperinkään ostaa Finnairia, mutta tuli tarve "näyttää" miehelle, että minäpä ostan, kun hän ei voinut. Nyt harkitsen vakavasti myyntiä. 

Itselläni on mielessäni selkeä sijoitussuunnitelma, joka on vain kirkastunut kuukausi kuukaudelta. Luulenpa, että pikku hiljaa hävitän kaikki indeksirahastot, Superrahastoja lukuunottamatta, ja sijoitan nämä eurot osakkeisiin.

Mitä mieltä olet? Kannattaako luopua kokonaan Seligsonin indeksirahastoista? Entä kannattaako myydä Finnairin osakkeet voitolla pois?


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Talouden suunnittelemisen vaikeus

Minulla on pieni palkka: 1465€/kk. Saan palkan tililleni joka kuun 12. päivä. Tästä palkasta lähtee samantien seuraavat kulut:

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

Asuntolaina
591€
Taloon liittyvät kulut
230€
Puhelin (oma + lasten) 
n. 60€
Ammattiliiton jäsenmaksu
23,86€
Laskutili
250€
Yhteensä
1154,86€

”Käteen” jää siis 310,14€. Tämän rahan olen ”budjetoinut” ruokaan, tosin eihän se sellaisenaan riitä. Joskus jokin ylimääräinen meno/kulu kaataa pakan jo heti alkumetreillä, palkan saapumisen jälkeen. Tätä sattuu valitettavan usein, esim. tässä kuussa sain maksettavaksi rikesakon ylinopeudesta, 170€. Omaa tyhmyyttähän tämä oli, mutta kiukuttaa silti, koska ylinopeuteni oli ”vain” 8km/h.

Seuraavan kerran saan rahaa 17. päivä, jolloin elatusmaksut tulevat tililleni, jos tulevat. Valitettavan usein joudun muistuttamaan lasteni isää, josko maksaisi elatusmaksut. Jos pakka on mennyt jo viiden päivän aikana sekaisin, elatusmaksuilla paikkaillaan tilannetta, jotta ruokaa on seuraavaan palkkapäivään saakka. Kesän aikana lapset olivat paljon isällään, jolloin isä sai hyvitystä elatusmaksuissa: minä sain 100-150€/kk vähemmän elatusmaksuja.

Kolmannen kerran rahaa tulee tilille 26. päivä, lapsilisien muodossa, ja neljännen kerran kuun viimeisenä päivänä, jolloin saan osittaisesta hoitovapaasta pienen korvauksen. Nämäkin päivät vaihtuvat aina sen mukaan onko viikonloppu tmv.


Itse koen talouden suunnittelemisen tällä hetkellä vaikeaksi, kun rahaa tulee pitkin kuukautta tipotellen. Mistä ja minkä rahan siirtää sijoittamiseen? Palkasta jäävää osuutta ei uskalla laittaa, koska kuten edellä totesin, elatusmaksutkaan eivät tule joka kuukausi ajallaan. Pakkohan jollakin on ruokaakin ostaa, kunnes elatusmaksut saapuvat.

Kuitenkin, laskelmieni mukaan, minun olisi mahdollista saada säästöön/ sijoitettavaksi 600 euroa kk:ssa (käytännössä siis osa elatusmaksuista, lapsilisät, hoitoraha), jos ylimääräisiä kuluja ei tulisi. Tämä vaatii jatkuvaa tilinsaldon kyttäystä, rahan laskemista sekä rahan siirtämistä sijoituksiin kolmesti kk:ssa.

Aiemmin oli helppoa, kun yhtenä päivänä tipahti sekä palkka että elatusmaksut tilille ja muu ylimääräinen (lapsilisät) kuun lopussa. Talouden suunnittelu oli todella helppoa ja automatisoitua. Nyt kun palkka on pieni, ei yksinkertaisesti ole varaa mihinkään ylimääräiseen, jos haluaa pysyä säästösuunnitelmassaan. Tämä onkin viime kuukausina tuottanut itselleni jos jonkinmoista tuskaa. Tällä hetkellä pienet purot (lapsilisät, hoitoraha) katoavat ylimääräisten kulujen kattamiseen, kun jo palkkapäivänä koko tilanne on lähtenyt persiilleen eikä siihen, mihin olin ne ajatellut laittaa. Mutta jos tästä eteenpäin pystyisin pitämään kulut kurissa, miten ja milloin kannattaisi sijoitettavat rahat siirtää tililtä "polttelemasta"? Kolme kertaa kuukaudessa? Vai odottaako kuukauden loppua, ja siirtää vasta silloin ylimääräinen "potti" pois? Vai juuri ennen seuraavaa palkkapäivää? Minun ongelmani todellakin on se, että raha polttaa tilillä, jos se sinne jää. 

Miten Sinä ratkaiset talouden suunnittelemisen pienistä tuloista, jos rahavirta on jaettu useaan päivään kuukaudessa?


torstai 21. syyskuuta 2017

Kunnallinen hammashoito vs. yksityinen hammashoito

Olen äärimmäisen laiska käymään hammaslääkärillä. Yksi syy tähän on se, että kunnalliseen hammashoitoon joutuu jonottamaan jo siinä vaiheessa, kun yrität päästä ajanvaraukseen puhelimitse. Parhaimmillaan aikaa suttaantuu puhelinjonottamiseen jo sen 20 minuuttia. Kun viimein saat sihteerin puhelimeen, seuraava jonotus alkaa: hammaslääkärille pääsee vasta 6 kuukauden päästä. Kun kiltisti sitten odotat sen 6 kk:tta, huomaat, ettet saakaan töistä vapaata sille päivälle, jolloin hammaslääkärisi on. Taas soitat ajanvaraukseen (tai lähetät tekstiviestin ja pyydät uutta aikaa) ja kas: seuraavan ajan saa taas 6 kk:n päähän! Näin siis minun kotikunnassa. Pian onkin vuosi vierähtänyt etkä ole vieläkään päässyt hammaslääkäriin. Kun jälleen kerran jouduin perumaan hammaslääkärin sopimattoman ajankohdan takia, päätin, että nyt tämä pelleily riittää. Päätin varata ajan suosiolla yksityiselle hammaslääkärille.


Yksityiselle hammaslääkärille pääsin saman viikon aikana ja varauskin onnistui netissä, toisin kuin meidän kunnallisella. Hinta? Maksoin hammastarkastuksesta vain 18,40 euroa enemmän kuin kunnallisella, Kela-korvauksen jälkeen. Palvelu oli noin miljoona kertaa parempaa, tarkastus muutakin kuin vartin pikatsekkaus. Seuraava käyntikerta  2 vuoden päästä. Aion myös 2 vuoden päästä käydä yksityisellä, muutoin joutuisin aloittamaan jonotuksen jo noin vuoden päästä, jos aikoisin päästä kunnalliselle. Jossakin kohtaa hallitus oli sitä mieltä, ettei Kela-korvausta maksettaisi yksityisen hammaslääkärin käytöstä (minulla Kela-korvaus oli 21,50€). Silti hintaero on sen verran pieni, Kela-korvauksella tai ilman, ettei paluuta kunnalliseen ole, ellei käy niin huonosti, että tarvitsisin kokonaan uudet Legot. 

Moni kuvittelee yksityisen hammaslääkärin maksavan mansikoita, niin minäkin, kunnes kollegani kertoivat, ettei näin todellakaan ole. Nyt tämä on itsekin testattu. 

Käytätkö Sinä kunnallista vai yksityistä hammaslääkäriä?

tiistai 19. syyskuuta 2017

Terveisiä töistä!

Usko tai älä, olen alkanut viihtymään nykyisessä työssäni! Meillä kimppakyydit pyörivät, ja saimme lisävahvistusta entisestä työpaikastamme vielä kolme lisää. Entinen esimieheni siirtyi lähiesimiehekseni ja johan alkoi tapahtumaan. Ensimmäiset potkut on nyt annettu, samoin keltaisia kortteja jaeltu: jos ei meno muutu, se on heippa. Arvatkaa vain mikä vastarinta työmaalla on ollut? ”Alkuperäiset työntekijät” ovat olleet raivona. ”Me, toisesta toimipisteestä tulevat, tulemme ja muutamme kaiken. Viemme toisten vakanssit ja toivotamme jopa aamulla huomenta!” Toisaalta, nämä ihmiset tappelivat jo ennen meidän tuloa, joten heidän osaltaanhan meno ei ole miksikään muuttunut.

Varsinainen esimieheni ei ole vieläkään tippaakaan kiinnostunut työstäni, joten ihan mahtavaa, että entinen esimieheni siirtyi lähiesimiehekseni ja olen päässyt kehittämään työtäni haluttuun suuntaan. Olen taas päässyt kukoistamaan työssäni ja saanut asiakkailta parhainta mahdollisinta palautetta; sen voimalla kestän jopa murjottavat kollegat. Mutta jos haluat saada työyhteisön riitelemään ja sekaisin, tässä top-vinkit!



  • Esimies: älä jaa töitä, äläkä johda. Kun kukaan ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, alaisten syvistä riveistä nousee kovaäänisin pätemään ja kertomaan miten asiat tehdään: ne tehdään väärin. Vähäpätöisestä työrukkasesta tulee esimiehen paras ystävä, oikea käsi, joka sanelee esimiehellekin mitä pitää tehdä, esimiehen nyökytellessä vieressä.
  • Esimiehen kannattaa ehdottomasti liittoutua parin alaisen kanssa ja muodostaa oma kuppikunta, jossa myös julkisesti haukutaan johto sekä kaikki muut alaiset.
  • Hauku esimies, esimiehen esimies, koko yritys johtoa myöten ja kaikki työkaverisi kaikkien kuullen. Hauku jopa vieressäsi istuva kollega esimiehelle, kollegasi edelleen istuessa vieressä ja kuulemassa kaiken.
  • Älä ikinä myönnä tekeväsi virheitä. Totea kaikkeen ”En kommentoi. Ei kuulu minulle.” (Olen miettinyt kuinka paljon Antti Tuiskua onkaan työpaikalla kuunneltu, kun kaikkien vastaus kaikkeen on ”En kommentoi.”)
  • Älä vain erehdy auttamaan toista. Äläkä arvosta mitään toisen tekemää. Etsi kollegasi työstä virheitä ja tuo ne ilmi SUUREEN ääneen.
  • Huuda kaikille, myös asiakkaille. Vedä ovi nenän edestä kiinni. Äläkä vahingossakaan sano ”Huomenta” kenellekään.

Itselläni on tosi vahva fiilis siitä, ettei minun työsuhdettani jatketa enää vuoden vaihteen jälkeen, mikäli varsinainen esimies pysyy samana. Olen pongannut niin paljon virheitä, joita ”pieni mies” oli tehnyt, ja saanut siten varsinaisen esimieheni ”vihaamaan”minua. Lisäksi olen päässyt esimieheni esimiehen ”suosioon”, ja työtäni sekä mielipiteitäni arvostetaan. I-h-a-n s-a-m-a. Tällä hetkellä nautin uusista haasteista, entisen toimipisteemme mahtavista kollegoista, työmatkoista, joissa nauretaan niin, että pissat tulee housuun, ja siitä, että saan tehdä juuri sitä mitä rakastan. Luulen, että kunhan lähiesimieheni on lopettanut taikasauvallaan huiskimisen, tästä(kin) voi tulla yksi parhaimmista työpaikoistani.


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Perintötaistelu - hanskat tiskiin

Jatkoin perintötaistelun selvittelyä edellisen aiheeseen liittyvän postaukseni jälkeen. Oikeusaputoimiston chat-palvelussa ei tällä kertaa valitettavasti ollut lakimiestä tavoitettavissa, mutta pisteet asiakaspalvelulle siitä, että sanoivat asian suoraan eivätkä "yrittäneet" neuvoa ilman oikeaa tietoa.

Soitin oikeusaputoimistoon, jossa selvisi, etten voi olla heidän asiakkaansa, koska minun talouteni tulot ovat yli 2.400 euroa. Tätä en muistanutkaan. Silti ystävällinen sihteeri otti osoitteni ylös ja lupasi postittaa minulle yksityisten lakimiesten yhteystietoja. Olisin voinut esittää yhden kysymyksen oikeusavustajalle jättämällä soittopyynnön oikeusaputoimistoon, mutta en usko, että asiani olisi selvinnyt yhdellä kysymyksellä. 

Hetken päästä muistin, että on olemassa palvelu nimeltä laki24.fi. Piipahdin sivuille ja lakineuvonnan maksu puhelimitse oli "vain" 2,95€/min + ppm. Huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin varata aika suoraan yksityiselle lakimiehelle vain kysyäkseen muutamia kysymyksiä. Kokemus ko. palvelusta oli erittäin hyvä. Puhelimeen vastasi samantien lakimies, joka kirjasi ylös asiani ja sanoi heti, ettei kannata lähteä vaatimaan käräjäoikeudelta pesänjakajaa. Koko perintö menisi pelkästään kuluihin. Sen sijaan hän ehdotti, että hyvittäisimme näille kahdelle riitapukarille muuttoon ja hautajaiskuluihin (jauhot, kakkujen leivonta) liittyvät kulut. Eli tarjoaisimme sopimuksen, jolla muut 9 pesänjakajaa kustantaisi nämä. 

Ensin pitäisi laskea millainen euromääräinen osuus/hlö on nykyisellä kuolinpesällä ja millainen sitten, kun hyvitykset otetaan pois (= eli mikä on erotus). Minusta tämä kuulosti järkeenkäypältä vaihtoehdolta, etenkin, kun perintö on jo olemassaan pieni eikä kukaan muu, näitä kahta lukuunottamatta, ollut silloisen tietoni mukaan edes vaatimassa enempää. Lähinnä tuo perinnön pienuus "nauratti" muita. Nämä laskelmathan pystyy kuka tahansa tekemään, samoin sovintoehdotuksen. Tähän ei siis välttämättä tarvitsisi edes asianajajaa, mutta jos sellaisen haluaisi, tuntihinta olisi n. 250€. Kysyin kuinka paljon tämä siis kustantaisi, jos palkkaisi lakimiehen ja tämä ehdotus menisi helposti läpi riitapukareille. Alle tonnin. 


Intopiukeana kilautin tädilleni, että hei, mulla on ratkaisu tähän! Loppui se into sitten siihen samantien. Äitini oli paljon kertonut sisarestaan ja hänen rahan ahneudestaan, mutta koska äitini oli myös omanlaisensa "tapaus" en uskonut puoliakaan hänen jutuistaan. Tässä asiassa äitini kieltämättä oli oikeassa. Tätini ei suostu sovintoehdotukseen, koska hänen mielestään on epäoikeudenmukaista, ettei kahden riitapukarin tarvitsisi osallistua muutto- ja hautajaiskuluihin. Onhan se epäoikeudenmukaista, mutta jos pointtina on saada asia pakettiin, ja kyse on kuitenkin vain kymppien hyvityksestä/hlö, niin mitä helvetin väliä!? Tätini ilmoitti, ettei hän suostu. Hän ei suostu, että perintöä käytetään myöskään lakimieheen. Hän on kuulemma joutunut jo ihan tarpeeksi itse maksamaan kustannuksia. Tässä kohtaa minullameni kuppi nurin. Tuntien työ kaikkeen tähän + tarvittavien dokumenttien hankkiminen + soitot eri viranomaisille ja laki24-palveluun ym. ei ole ollut myöskään minulle ilmaista. Lisäksi sain riesan yhdestä riitapukarista. 

Nyt riitti. Nyt kertakaikkiaan riitti. Ilmoitin, ettei minulle tarvitse enää IKINÄ valittaa siitä, ettei tätä asiaa kukaan hoida loppuun. Minulle ei tarvitse enää ikinä soittaa ja itkeä, kun tulee pankista isotädin tiliote. Jos kerran tätini ei ollut mihinkään myönnytyksiin valmis, miksei hän voinut sanoa sitä heti? Toinen mikä itseäni mietityttää, eikö ihmisten ahneudelle ole mitään rajaa? Jokainen olisi voinut saada perintöä n. 450€, hyvittämällä 380€. Nyt ainoa, joka "rikastuu" on se pankki, jossa nämä eurot makaavat. Joka kuukausi pankki velottaa palvelumaksun. Voi olla, että lapsenlapseni vielä joutuvat joskus tämän asian selvittämään, kun rahan ahneet, ikikaunaiset akat eivät siihen kykene. Hyi! Ja minä olen osa tätä sukua!?

Siskon kanssa tehtiin aikoinaan diili, ettemme ikinä ala vanhempiemme perinnöstä riitelemään, ja hyvin meni äidin perinnön suhteen. 

Miten rahasta voikin tulla niin paha asia?

perjantai 15. syyskuuta 2017

Saamattomuuden huippu

Kun aiemmin työpaikkani sijaitsi aivan keskustan ytimessä, teen työni tällä hetkellä kaukana kaukana sivistyksestä. No, en nyt niin kaukana, mutta sanotaanko, että kauppaa ei ihan vieressä ole. Kun aiemmin tuli haettua lounassalaatti lähikaupasta tai käytyä lounaalla työkavereiden kanssa viereisessä ravintolassa, rahan käyttö oli todella höveliä. Lisäksi oli helppoa piipahtaa vaatekaupoille työpäivän päätteeksi. Nyt tuolta korvesta ei pääse mihinkään, ei varsinkaan, kun kulkee kimppakyydeillä.

Olen ottanut tavaksi tehdä sunnuntaisin viikon ruuat, joista syntyy itsellekin samalla viikon eväät. Kun sitä omaa autoa ei ole, työpäivän päätteeksi ei jaksa edes liikahtaa kotisohvaa kauemmaksi ilman autoa. Niinpä hoidan viikon ruokaostoksetkin kerran viikossa, viikonloppuna. Nyt olen ollut suorastaan ihmeissäni, miten paljon rahaa on tilillä, vaikka palkkapäivään olisi vain pari päivää. Viimeiset kaksi kuukautta olen elänyt kirjaimellisesti kädestä suuhun eikä sijoitettavaa ole ollut. Koska kesä oli ihan hirveä töissä työtehtävien muututtua, tuli itseä palkittua tämän tästä vaatekaupoilla: ”Olen ansainnut tämän, koska työviikko oli suoraan helvetistä.”

Uutena kuluna uuden työn myötä on toki tullut bensat. Kimppakyydillä oma osuuteni vaihtelee autossa matkustavien lukumäärän mukaan 3-6€/päivä. Aika edullista ottaen huomioon, ettei minulle itselleni synny auton käytöstä, vakuutuksista tmv. kuluja ja auto hakee minut suoraan kotiovelta. Viikon kulut (ruoka+bensa) ovat siis n. 100€. Olen siis ihan vahingossa päätynyt jälleen säästäväiseksi. Vai olenko...?



Tarkkaavaisimmat lukijat ovat ehkä huomanneetkin kuukausikatsauksistani, että olen aloittanut joululahjojen ostamisen. Tällä hetkellä kaupat myyvät viime vuoden LEGO-tarjontaansa (+ muita leluja) edullisesti, kesävaatteet ovat tarjouksessa ja kaikista viime sesongin tuotteista halutaan pilkkahintaan eroon. Aloitin joululahjojen ostamisen jo kesäkuussa ensimmäisten alennusten alkaessa. Tällä hetkellä vaatekaappi onkin jo täynnä salaisia nyssyköitä. Rahaa joululahjoihin on palanut jo 226,51€, mutta tytölle on yhtä pakettia lukuunottamatta kaikki jo ostettu. Kahdelle kummipojalle sekä aviomiehelle on joululahjat kasassa, omalle pojalle kaksi pakettia... Lisäksi on vielä yksi teini-ikäinen kummilapsi. Ideat kaikkiin joululahjoihin on jo olemassa, odotan vain oikeaa hintaa.

Koska olen ollut oikea saamattomuuden huippu viime aikoina sijoittamisen suhteen, tai siis sitä rahaa ei ole jäänyt enää sijoittamiseen, päätin aloittaa pitkästä aikaa kuukausisäästämisen Nordnetin superrahastoihin. Teen edes ”jotain”. Tässä kuussa tulee vielä maksettavaksi hemmetin kallis selfie (170€), avoimen yliopiston lasku (250€) sekä pari hotellilaskua opinnoista. Osinkokuningaannapakan blogitekstin myötä päätin myös kiltisti avata tilin Bank Norwegianiin, jossa saan huomattavasti paremman koron hätävarakassaani kuin Nordean nollakorkotilillä. Josko tästä taas pikku hiljaa uuteen nousuun...?


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Perintötaistelua jatko-osa

Viime kuussa kerroin, miten isotätini omaisuus on edelleen jakamatta vuosienkin päästä kuolemasta, ja miten sitten suostuin lähtemään selvittäjäksi asiaan. Sain kaikki tarvittavat dokumentit asian tiimoilta ja teki mieli taas oksentaa... Siis voi elämä mitä soopaa osapuolet ovatkaan jaksaneet kirjoitella toisilleen kymmeniä sivuja!

Löysin dokumenttien seasta toisen taistelevan tätösen yhteystiedot ja laitoin hänelle suoraan postia kysyen olisiko hän valmis hyväksymään perukirjan sellaisenaan vai hoidetaanko asia loppuun käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan taholta. Annoin oman s-postini yhteystiedoksi, koska tiedän tämän ko. tätösen harrastavan puhelinterrorismia enkä todellakaan halua hänen ilmaantuvan kotiovellenikaan. 

Meni viikko, meni toinen ja vielä kolmaskin. Ensimmäisenä soittaa tätini itkien. Oli saanut tekstiviestin, johon jopa oma äitivainaani oli vedetty mukaan. Kysyi mitä oikein olin kirjoittanut tälle riitapukarille, "kun hän joutuu näin kärsimään." Olin kirjoittanut erittäin asiallisen kirjeen, jonka mieheni vielä tarkasti, ettei se ole provokatiivinen tmv. Lähetin myös ko. kirjeen kopion tädilleni. Sitten alkoi s-posti piippaamaan puhelimessa. Ensin tuli "riita-tätöseltä" asiallinen vastaus, joka oli tosin romaanin muotoon kirjoitettu. Kiitin häntä vastauksesta. Lisäsin myös asiallisesti, että jättäisi äitini sekä tätini rauhaan, koska heillä ei ole osaa eikä arpaa päätökseeni jatkaa pesänselvitystä. Siihenpä se asiallisuus sitten loppuikin vastapuolen taholta. S-posteja on tullut nyt useita, aivan täysin sekopäisiä. Olin jo päättänyt "kiitos-viestini" lähetettyäni, etten reagoi mihinkään häneltä tulevaan, koska se on kuin heittäisi lisää bensaa liekkeihin. 

Seuraavana päivänä sitten tätini soitti. Sama täti siis, joka oli helpottunut, että alan hoitamaan asiaa, ja joka toivoi, että asia saataisiin päätökseen. Hän olikin nyt tullut katumapäälle. Että jos nyt ei sitten kuitenkaan vietäisi asiaa käräjille saakka. Sitten alkoi selvitä, että lukemat heittävät perukirjassa ja tiliotteissa. Meinasin jo sanoa, etten halua kuulla enempää. Samaan aikaan puhelin suoltaa tältä yhdeltä lisää sähköpostia. Nyt olen itse siinä tilanteessa, etten keksi muuta vaihtoehtoa kuin oikeasti viedä asia eteenpäin. Joku muu selvittäkööt mitä on tehty, kuka on tehnyt jne. Minua ei se raha kiinnosta, minä ihan mielelläni lahjoitan sen rahasumman oikeuslaitokselle, jotta pääsen eroon kahdesta kimpussa huiskivasta tädistä. Toinen itkee ensin vuosi tolkulla, kun ei jaksa tätä prosessia, ja kun joku alkaa tekemään jotakin, aletaan muuttamaan mieltä. Toisesta tätösestä en taida päästä enää eroon millään tapaa... 

Tämä "riita-tätönen" kuvittelee yhä voivansa muuttaa perukirjan täysin mieleisekseen. Jäin vain miettimään, että millä perustein, jos hänen olisi pitänyt 6 kk perukirjoituksen jälkeen tehdä moitekanne kaikkia pesänomistajia vastaan? Jos kerran perukirja on lainvoimainen, mitä oikeastaan käräjäoikeuden valitsema pesänjakaja tekee? Toteaa, että perukirja on lainvoimainen ja jakaa rahat omiin taskuihinsa? Vai onko tässä vielä jokin porsaanreikä?

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Vastakkainasettelua

Lueskelin eilen taas aamuteeni kera Helsingin Sanomia. HS uutisoi uudesta sijoitusbloggaajasta, Merja Mähkästä, joka alkaa kirjoittamaan HS:lle, ja erityisesti naisille, suunnattua sijoitusblogia. Aina peukuttamisen arvoinen asia! En tiedä oliko jutun kirjoittaja jollakin tapaa halunnut pientä vastakkainasettelua naisten ja sijoittavien naisten välille, mutta itseäni aina jää kismittämään asiassa kuin asiassa se, että aina joku muu muka on oikeamassa kuin toinen. En tiedä tulkitsiko kukaan muu tekstiä samoin kuin minä...? Avaan hieman.

Printatussa lehdessä luki, että ”naisten kannattaisi sijoittaa rahansa mieluummin osakkeisiin kuin uusiin keittiöihin.” Sisustaminen oli tässä kohtaa ääripää sijoittamisen ollessa se toinen pää. Pakko avautua, ostinhan itse juuri 2100 euron arvoisen sohvan! En itse kuulu hard-core-sijoittajiin, jotka haluavat elää pelkästään mahdollisimman minimaalisilla tuloilla sijoittaen kaiken muun, kuten olette varmastikin jo huomanneet. Haluan sijoitustoiminnan ohella elää. Mielestäni koko sijoitustoiminta lähtee liikkeelle yksilön omista haluista ja tarpeista. Toiset haluavat täydellisen taloudellisen riippumattomuuden, itselleni riittäisi lisätulot, joiden myötä töissä ei tarvitsisi raataa viitenä päivänä viikossa (ja nythän itseasiassa teenkin näin). Mutta takaisin sisustamiseen...



Aina sanotaan, ettei oma koti ole sijoituskohde. Ei taloudellisesti ehkä, mutta mielenterveydellisesti kyllä. Mieti hetki kodittomia. Mikä heidän ensimmäinen tavoitteensa elämässä on? Oma koti. Kuinka paljon oma koti auttaisi myös sosiaalisesti, psyykkisesti, fyysisesti? Mitä oma kotisi Sinulle edustaa? Minulle se on henkireikä. Pakopaikka. Paikka, jossa saa olla rauhassa ja rentoutua. Olen valmis satsaamaan kotiini, jotta siellä viihtyy. Minä valitettavasti (?) ymmärrän niitä, jotka haluavat räjäyttää keittiönsä ja rakentaa uuden tilalle. Se tekee helvetin hyvää korvien välille. Paljon mielummin katselen tälläkin hetkellä kotiani, jossa jokainen asia on tarkkaan harkittu ostos, ja jossa nautin olla. 2100 euron sohva, joo, se kirpaisi, mutta tuon sohvan on tarkoitus kestää vuosikymmen ja ylikin.

Luulen, että aika monella naisella intressit sijoittamiseen tipahtavat siinä kohtaa, kun sijoittaminen esitetään asiana, minkä takia joudut luopumaan monesta muusta asiasta. Tai että muita naiselle tärkeitä asioita väheksytään, koska naisen olisi pitänyt uuden maton sijaan ostaa osakkeita. Toki aina voi tarkastella omia kulutustottumuksiaan ja miettiä, mistä voisi luopua. Luopumisesta säästyvät rahat voi sitten sijoittaa johonkin tuottavampaan toimintaan.


En usko, että Merja Mähkä haki vastakkainasettelua, päinvastoin. Silti itse tulkitsin haastattelun juuri sellaisena, jossa pitää valita joko sijoittaminen ja askeettinen elämä tai jatkaa elämää omassa kulutushysteriassa. Eikö Suomessa enää ole kultaista keskitietä? Eikö voikaan saada asioita molemmilta puolilta? Minulla on kaunis koti ja sijoitussalkku. Minulla on uusia vaatteita ja sijoitussalkku. Minun sijoitussalkku ei ole 250.000€, mutta ehkä jokin päivä on. Enkä edes tiedä onko 250.000 euron sijoitussalkku tavoitteenanikaan... 

tiistai 5. syyskuuta 2017

Paljonko olet valmis maksamaan lasten harrastuksista?

Lasten kasvaessa harrastukset luonnollisesti tulevat maksamaan enemmän kuin ennen. Tämän olen myös itse huomannut. Poikani on tähän mennessä harrastanut uintia, salibandya ja jalkapalloa. Koko viime talven kuuntelin haaveita jääkiekon pelaamisesta. Toivoin, että salibandy olisi toiminut ”korvikkeena”, mutta ei... Kun kesällä ryhdyin kysymään lapsilta harrastustoiveita, jääkiekko nousi edelleen numero ykkösenä pojalla. Juttelin asiasta pojan isän kanssa, joka totesi, ettei hän ainakaan ko. harrastusta tule kustantamaan (ihan kuin olisin muka sitä edes pyytänyt/ vaatinut...), joten ajattelin mielessäni, että jos poika haluaa pelata jääkiekkoa, mamma betalar. En tiedä onko minulla varaa maksaa ko. harrastusta, mutta... onhan meillä säästöt. Toistaiseksi harrastaminen on vielä edullista, mutta mitä isommaksi poika kasvaa, sitä suuremmaksi kustannuksetkin muodostuvat, ja sitä enemmän minulta vaaditaan osallistumista joukkuetasolla. Ennen päätöstäni juttelin vielä pitkään päiväkodista tutun äidin kanssa, joka kertoi ”hylänneensä oman elämänsä” ja keskittyvänsä kuskaamaan kolmea lastaan harjoituksiin. Auts. Mietittyäni riittävästi ja saaneeni tukea päätökseen myös aviomieheltäni, päätin ilmoittaa pojan joukkueeseen.

Ensimmäiset treenit ovat takana ja urani ”hockey mamana” alkanut. Pojan riemua treenien jälkeen ei voi edes sanoin kuvata. Tein siis oikean päätöksen, vaikka kustannukset edelleen pelottavat. Toistaiseksi olemme saaneet haalittua tori.fi:stä lähes kaikki varusteet 5-10 euron kappalehintaan, jolloin kustannukset ovat pysyneet inhimillisinä. Varusteet ovat todennäköisesti vielä myyntikelpoisia tämän kauden jälkeenkin.

Toinen asia, mikä mieltäni on vaivannut, on kuskaaminen treeneihin. Jäähalli ei ole lähelläkään kotiamme ja jäähallin sijainti vaihtuu joka kerralla. Julkisilla ei jäähalleihin pääse. Mieheni on luvannut –luojan kiitos- auttaa kuljettamisessa ja lisäksi olen saanut sovittua kimppakyytejä parin vanhemman kanssa. Itse olen ajatellut kaukalon reunoilla norkoilemisen sijaan laittaa lenkkarit jalkaan ja käydä vetämässä treenien aikana juoksulenkin. Olen itseni unohtanut tyystin uuden työn myötä enkä ole saanut ruhoani liikkeelle yrityksistä huolimatta. Nyt jos koskaan, siihenkin olisi hyvä sauma.



Miksi sitten laittaa lapsi sellaiseen harrastukseen, jonka tietää olevan itselle ”liikaa”? Itse olin lahjakas urheilija, minulle olisi ollut valmentaja, mutta äitini päätti, että lajini oli ”epänaisellinen” ja täten kieltäytyi maksamasta harrastustani. Olin aina edustamassa kouluani, oli laji mikä tahansa, ja liikunta on ollut peruskoulusta lukioon aina  todistuksessani täysi kymppi. Ehkä jonkin verran (tai aika paljonkin) katkerana siitä, että äitini teki oman harrastamiseni mahdottomaksi, olen halunnut tarjota lapsilleni toisenlaisen elämän. Omat kicksini olen sitten hakenut armeijasta tai urheilutapahtumista, joihin on voinut osallistua myöhemmälläkin iällä. Olen halunnut testata omia rajojani ja todennut, että pärjään vieläkin, yli 3-kymppisenä, tosi hyvin.

Entä sitten juniorini? Pikku rinsessani ei halua mitään muuta kuin tanssia. Tanssiinkaan ei oikein ole muuta vaihtoehtoa tässä ”kylässä” kuin yksityinen tanssikoulu... Kaksi tanssikurssia/vko = 540€/v. Pitkään olen vetänyt henkeä molempien harrastuksien kohdalla, mutta ajatellut, ettei se ole kuin rahaa... ja niin kauan kuin lapset harrastavat, he pysyvät pois pahanteosta. Ehkä tämä on myös panostamista tulevaisuuteen... En tiedä riittääkö 1.300€/v. molempien harrastuksiin. Veikkaan, että ei.


Kuinka paljon Sinä olet valmis maksamaan lasten harrastuksista vuositasolla?

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Normityöviikko

Sunnuntai
Kolmen päivän vapaani vetää viimeisiään. Vatsassa tuntuu oudolta. Juuri sellaiselta kuin miltä tuntuu, kun ei halua tehdä jotakin, mitä on pakko tehdä. Kuten mennä seuraavana päivänä töihin. Muistelen, että edellisestä kerrasta on aikaa jo 2 vuotta, kun viimeksi tuntui yhtä pahalta.

Maanantai
Laitan Spotifyhyn töihin mennessä soittolistan, jolla yritän saada ”positiivista virtaa” itseeni pumpattua. Hyvä fiilis tyssää kuin seinään, kun pääsen työpaikalle. Ai ei vieläkään ole saatu tehtyä yhtä asiaa, jota olen nyt 3 viikkoa odottanut. Päivä sen kuin paranee, kun esimies ilmoittaa, ettei minun työaikojani hyväksytä. Täällä ei kuulemma makseta ”teen juomisesta” ennen työaikaa. Kilahdan ja totean, että koska erästä asiaa ei ole voitu hoitaa vielä tähänkään päivään mennessä, joudun tulemaan jokaikinen aamu 15 min ennen työajan alkua töihin, TEKEMÄÄN TÖITÄ. Esimies hämmästyy kommentistani ja kysyy änkyttäen, koskahan ko. asia voitaisiin hoitaa. Huudan mielessäni: "Mistä vi**sta minä tiedän koska sinä sen hoidat???" Lähden itku silmässä kotiin ja soitan entiselle esimiehelleni. Sanon haluavani pois tuolta. Illalla juon drinkin ja mietin, että on vasta maanantai ja minä tarvitsen drinkin!?

Tiistai
Menen kysymään esimieheltä tarkennusta erääseen asiaan. Kuulen oven läpi esimieheni epäasiallisen nalkutuksen, kun hän haukkuu erästä työntekijäämme. Meinaan oksentaa  ja lähden takaisin omalle työhuoneelleni. Lisäksi huomaan, että esimies on muuttanut jo hyväksymääni työvuorolistaani niin, että minulle on tullut lähes 7 tuntia miinusta. Otan yhteyttä henkilöstöpäällikköön selvittääkseni sotkun ja laitan henkilöstöpäällikön vastauksen s-postitse esimiehelleni. Työvuorolistani on nyt kunnossa. Välini esimieheeni ei? Saan vastuualueen "pieneltä mieheltä", joka on sopinut kaikki tiimimme tapaamiset perjantaille, tietäen, etten ole töissä perjantaisin. Olen kolmen hengen tiiminvetäjä ensi viikosta lähtien, mutta minulla ei ole vaadittavaan atk-ohjelmaan tunnuksia, vaikka olen niitäkin pyytänyt jo kolme viikkoa... Tiimin asioista en tiedä mitään, mutta ensi viikolla, kun "pieni mies" on poistunut pysyvästi työyhteisöstämme, kerään tiimini kasaan ja teemme suunnitelmat loppu vuodelle. 

Keskiviikko
Kahvihuoneeseen on ilmestynyt kansio, joka on täynnä kieltoja ja ohjeita. Jokaiselta työntekijältä vaaditaan kuittaus jokaisen säännöstön ”ymmärtämiseen” ja ”lukemiseen”. Siinähän se ruokkis iloisesti sitten menikin. Päivän huipennus on: henkilöstöpalaveri! Haluan repiä silmät päästäni ja hakata päätäni seinään. Teemana on se, miten työtä voisi tehostaa ja jakaa fiksummin... Toisesta toimipisteestä on saapunut entuudestaan tuntemani henkilö kertomaan miten heillä asiat hoidetaan. Olen käynyt ko. toimipisteessä ja ollut äärimmäisen vaikuttunut heidän toiminnastaan. Mitä tekee esimies? ”Noo, teillä on niin erilaista siellä ja nää jutut ei tuu vaan toimii meillä.” Tätä samaa lausetta komppaa esimieheni silmäteränä toimiva pikku mies.  Niin... tuolla EI toimi esimies. Esimies on rikki ja hänet voisi vaihtaa ehjempään. Ajan töistä kotiin ja huudan autossa erästä biisiä, jotta olisin rauhallisempi, kun pääsen kotiin.

Torstai
Pyydän s-postitse esimieheltä tarkennusta asiaan, jota en tiistaina saanut. Saan vastauksen ISOILLA KIRJAIMILLA JA HUUTOMERKEILLÄ VARUSTETTUNA. Lisäksi huomaan, että kaikki mitä olen ääneen ruokatauolla sanonut, on kerrottu eteenpäin eri tavalla kerrottuna. Jos ihmettelen jotakin ääneen, viimeistään kolmen tunnin päästä joku tulee tuohtuneena selittämään minulle aiemmin ihmettelemääni asiaa. En siis ole saanut perehdytystä ja siksi ”kyselen tyhmiä”. Totean itsekseni, että keskustelen jatkossa vain ja ainoastaan kukkasista, jos niistäkään. Työpäivän päätteeksi tempaisen kännit entisten työkavereitteni kanssa. Lupaan ja vannon itselleni, että lähden kk:n päästä, jos mikään ei työpaikassa muutu paremmaksi. Lisäksi lähetän työpaikkahakemuksen erääseen työpaikkaan ja rukoilen pääseväni edes haastatteluun.

Lauantai
Sain viime viikolla kutsun erään yhdistyksen tilaisuuteen luennoitsijaksi. Kutsu tuli niin puun takaa kuin voi vain tulla. Joku entinen työkaverini, vuosien takaa, oli maininnut nimeni jollekin ja sitä kautta päädyin tilaisuuteen. Luentoni meni paremmin kuin hyvin ja sain kutsun seuraavaankin tilaisuuteen! Ajatelkaa, joku maksaa minulle siitä, että menen puhumaan asiantuntijana omaa substanssialaani. Olen salaa haaveillut tällaisesta ja miettinyt voisinko tällä tavoin tienata hieman extraa. Nyt voin, ainakin vähän, ja jalka on oven välissä. Jes!

Hakkaa päätäsi vaikka tähän...

Huomenna töihin! Mukavaa työviikkoa kaikille!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Elokuun kuukausikatsaus

Jälleen ihan karsea kuukausi takana... Hätävara-tili kutistui tonnilla, kun päätimme ostaa uuden yli-kalliin sohvan, jossa oma osuuteni oli 1050€. Lisäksi olen tehnyt alennusmyynneiltä joululahjaostoksia jo aika läjän tämän ja viime kuun aikana. Lastenvahtia tarvitsin yhden keikan ajaksi, bensaa olen joutunut ostamaan isäni laina-autoon, kun kimppakyydit eivät vielä pelitä. Päiväkodistakin tuli vielä kahden päivän osalta lasku. Päivähoidon laskut ovat -luojan kiitos- historiaa nyt. Jännä miten psykologinen vaikutus tuollakin on, kun indeksirahastojen arvo on alle 10.000 euroa! Heti pukkaa soijaa, mutta kun katsoo kokonaisuutta, niin eihän siinä ole kuin satasen tappio, joka todennäköisesti korjaantuu jo ensi kuussa.

VARAT €
31.7.17
31.8.17
Muutos
Osakkeet
3.991,50
4.266,22
+ 274,72
Indeksirahastot
10.068,26
9.944,97
- 123,29
Hätävara-tili
7.000,00
6.000,00
- 1.000,00
Yhteensä
21.059,76
20.211,19
- 848,57


VELAT €


Asuntolaina
-78.795,68
- 78.283,02
+ 512,66

Tulot elokuu:  2158,73€

Tulot koostuvat lapsilisistä, elatusmaksusta, osittaisesta hoitorahasta sekä palkasta + myydyistä lastenvaatteista.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
591€
Posti 9,60€
Taloon liittyvät kulut
230€
Lapsen kampaaja 23€
Puhelin (oma + lasten) 
57,59€
Lastenvahti 75€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
401,80€
Junaliput 24€
Ammattiliiton jäsenmaksu
23,86€
Päiväkoti 16,57€
Laskutili
250€
Bensa 60,14€


Joululahjat 82,30€


Sohva 1050€
Yhteensä
1554,25€
1340,61€ Yht. 2894,86€

Sijoitukset  30€:
Lapset 15€+15€