Nordnet

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Poikatyttö naisvaltaisella alalla

Minun on aina ollut haastavaa olla naisten kanssa. Olen ollut poikatyttö aina ja tullut paremmin miesten, kuin naisten kanssa, toimeen. Haastavinta on ollut olla "suora" naisia kohtaan. Naiset tyypillisesti puukottavat toinen toisiaan selkään (miehetkin osaavat tämän, mutta uskaltaisin väittää naisten olevan tässä asiassa julmempia), mutta mitä seuraakaan siitä, kun uskaltautuu sanoa suoraan, asiallisesti, mielipiteensä? No, ongelmia siitäkin seuraa. Olen kaikkea muuta kuin riidanhakuinen. Välttelen riitoja viimeiseen saakka, mielummin olen hiljaa. Tällä kertaa mitta tuli täyteen ja sanoin asiallisesti asiasta, joka minua on vaivannut nyt parin kuukauden ajan.

Muistatteko kimppakyytini? Viisi naista sulloutuu päivittäin autoon. Minä, kaikkein nuorimpana ja hoikimpana, saan joka kerta takapenkin keskipaikan. Heti aamu seitsemältä se alkaa: valitus. Vali-vali sitä ja vali-vali tätä. Koko tunnin kestävän työmatkan ajan kuuntelen miten paska työpaikkamme on. Itseäni asia harmittaa, koska lähden töihin hyväntuulisena ja todella mielelläni, koska no, tykkään työstäni! Kuunneltuani tunnin ajan pelkkää kovaäänistä naisvalitusta, juoksen autolta työpaikalle ja mietin miten herkästi tuo paha olo tarttuukaan: minäkin olen jo valmiiksi vittuuntunut! 

Vitutus onneksi unohtuu samantien päästyäni omalle työpisteelleni. Työpäivä voi sisältää mitä hienoimpia kokemuksia ja tänään viimeksi sain sellaista palautetta, joka liikutti itseäni jopa kyyneliin saakka. Lähden kiitollisena työpaikalta, mutta näen ovella jo kollegani naamasta, että voi vittu... taas se alkaa... Rohkaisin itseni ja kysyin voisimmeko mahdollisesti jotenkin keventää näitä työmatkoja? Ymmärrän, että toisilla on tarve purkaa pahaa oloaan, mutta voisiko sen tehdä heti alkumatkasta, jotta voisi palautua töistä loppumatkan ajan? Kerroin, että tykkään työstäni tosi paljon ja minulla on nytkin takana suorastaan mahtava päivä ja koen työmatkat rankoiksi, kun ainoa puheenaihe on se, miten paska työpaikkamme on. Voi... minä itsekäs paskiainen... Sain täyslaidallisen. "Tajuatko sinä, että tämä on ainoa mahdollisuus purkaa pahaa oloamme!?" Joo, tajuan, ja tajuan, että kuuntelen tätä pahaa oloa kaksi tuntia joka päivä, yhteensä 8h viikossa, 32h kuukaudessa... 

Niinpä minä päätin ratkaista ongelman: minä laitan kuulokkeet korville ja musiikit soimaan. Minun ei tarvitse kuunnella tarttuvaa pahaa oloa ja toiset saavat kitistä ja valittaa niin paljon kuin haluavat. Mutta eihän sekään käy! Minä itsekäs paskiainen! Minä vittumainen kollega, kun en osallistu ryhmäoksentamaan!

Hei, miten naiset toimivat? Ihan kysyn vaan naisena? :D Kerroin taannoin siitä, miten helposti paha olo tarttuukaan henkilöstä toiseen, mutta jos yrität rimpuilla pois siitä, huonosti käy siinäkin. Jätin pikku jouluihin menemisen, entisen kollegan liikkeen avajaiset ja toiset entisen työpaikan pikku joulut väliin, koska minä en enää jaksa kuunnella valitusta. 

Tällä hetkellä harkitsen vakavasti oman auton ostamista, jotta voin ajaa yksin työmatkat. Eihän siitäkään ole mitään positiivista luvassa, mutta tarvitseeko ihmisen sietää ihan kaikkea?

9 kommenttia:

  1. Ei kai tuo nyt sukupuoleen liity. Olin tehtaalla aikoinani ja samaa valittamista ne miehetkin harrasti.

    VastaaPoista
  2. Olin eräässä puhelinkeskuksessa töissä ja tunnistin itseni kuvauksesta. Olen tosin mies. Omaksi puolustukseksi pitää sanoa, että se työ tosiaankin oli paskaa, jopa tiskaaminen ABC:lla aikoinaan kesätyönä oli parempaa. Nyt onneksi koulutusta ja alaa vastaavaa työtä ja kuinka onnellinen sitä voi ollakkaan.

    Ymmärrän hyvin, että et jaksa kuunnella ja toisten pitäisi kunnioittaa päätöstäsi käyttää kuulokkeita. Yritä kuitenkin ymmärtää myös kollegoitasi heille tuo työ voi olla se elämän suurin pahanolon lähde. Tosin oma vika jos ei edes yritä päästä sieltä pois. Itse etsin uutta työtä vuoden. Joka päivä kotiin tullessa työnhakusivut auki, mutta kyllä kannatti.

    VastaaPoista
  3. Olisiko rakentavampi tapa yrittää vaihtaa aihetta ja nostaa keskusteluun positiivisuutta? Sillä on tapana tarttua ja se oma valituskin alkaa tuntua nololta, kun toinen näkee valoa asioissa. Tuollainen luurit päässä istuminen on jokseenkin mielenosoituksellista, eikä lisää tilaan positiivisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelen kans näin. Huumori auttaa usein. Miltä se luurit päässä istuminen nyt oikein näyttää? Mut tuli mieleeni eka työ naisvaltaisessa ammatissa... Ajattelin, ettei musta ainakaan tule koskaan tollaista valittajaa. Kunnes 50v ja valitusta riittää. Sä et ole päässy vielä ikäryhmään !

      Poista
  4. Esimiehenä myös rankkaa kuunnella sivusta kun toisten negailu vetää muutkin mukanaan suohon. Olen kyllä sanonut eräänkin valituksen jälkeen että voidaan puhua kaikki negatiivisen kautta ja voida huonosti tai sitten miettiä mitä puhutaan ja mahdollisesti voidaan paremmin - diskurssi kun vaikuttaa niin paljon aivoihimme!

    VastaaPoista
  5. Ei ne ole naiset ainoita, jotka valittavat. Itse olen työpaikkani ainoa nainen ja kuuntelen päivästä toiseen miesten (ei kaikki, mutta osa porukasta) valitusta työmme, työpaikkamme ja palkan huonoudesta . Ihmettelen, että 35-45 vuotiaat miehet ovat kuitenkin jumittaneet jo 10-15 vuotta samassa paikassa. Miksi jäädä, jos se niin surkeaa on?
    Olen huomannut, että negatiivinen asenne tarttuu ja yritän saada puheisiin aina välillä vähän positiivistakin asennetta, etten muuttuisi samanlaiseksi narisijaksi kuin he. Ei se työ aina niin ihanaa ole, mutta pääsääntöisesti itse tykkään. Olen kuitenkin tehnyt päätöksen alkaa etsimään uutta paikkaa, sillä nykyisen palkkakehitys on heikko ja etenemismahdollisuudet muutenkin huonot.

    VastaaPoista
  6. Opin muutama vuosi sitten itse töissä valittaessani, että kyllä sen valituksen taustalla on ihan oikea pahoinvointi. Ihminen voi itsekin tajuta valittavansa liikaa, mutta kun kerta kaikkiaan oma olo on niin paska että vyöryy yli. (Ei kyllä ollut työpaikan vika enkä valittanut työpaikasta vaan työstä muuten, ja elämästä yleensä.) Oon ikuisesti kiitollinen kollegalle, joka tunnisti oloni ja sanoi tietävänsä, miltä tuntuu. Että hänkin joskus oli valittanut ja muut vaan rupattelee iloisesti ympärillä taukotilassa.

    VastaaPoista
  7. Mulla vähän särähti korvaan, kun sanoit tämän olevan nimenomaan naisten ongelma. Omalla työpaikallani kun miehet ovat niitä pahimpia juoruajia ja selkäänpuukottajia! Mielestäni tätä ei voi yleistää kummankaan sukupuolen ominaisuudeksi. Muuten kyllä tsemppaan sinua, itsekin olen sellainen että pyrin aina ajattelemaan positiivisesti kaikesta, ja muutaman jatkuvasti valittavan työkaverin läheisyydessä oleminen on hankalaa. Olen ratkaissut asian niin, että yritän vain vältellä heitä, koska en ole mikään drama queen. Myös puheenaiheiden kääntäminen positiiviseksi auttaa!

    VastaaPoista
  8. Hyviä kommentteja kaikilta, kiitos niistä.

    Ja kuten mainitsin tekstissänikin, niin kyllä miehetkin samat puukotus- ja valitustaidot omaavat.

    Olimme koko työporukka erittäin hyvässä koulutuksessa, jossa käsiteltiin nimenomaan sitä, miten negatiivisuus tarttuu ja miten hyvää työilmapiiria luodaan nimenomaan huumorin ja positiivisuuden kautta. Sitä olen itsekin yrittänyt. On aika vaikea yrittää tuoda työpaikan onnistumisia esiin, kun kaikki muut autossa ovat jo suupielet alaspäin. Kun olen jotakin positiivista sanonut, saan pelkkää mutinaa osaksi, jos sitäkään. Yksi saattaa olla, että hei tosi mahtavaa, mutta samantien aihe vaihtuu takaisin siihen miten "työpaikkamme on paska" ja miten "ihmiset siellä on paskoja".

    Jotenkin sydäntä riipaisevaa on sekin, miten tämä ainainen kitisijä sai vakipaikan, kun samaan aikaan hyviä, huumorilla höystettyjä tyyppejä laitetaan ulos määräaikaisten työsuhteiden päättyessä. Itseä hirvittääkin millainen me-henki paikkaan jää, kun ne harvatkin naurut sieltä hiljalleen häviävät. Mutta jotenkin koitan kääntää asian taas positiiviseksi. Sain eilen neuvoteltua huippudiilin, mistä olen ikionnellinen, mistä on hyötyä koko työyhteisölle, ja jonka seurauksena itse leijailen varmaan katon rajassa hyvinkin pitkään. Tosin tätähän en kenellekään näytä, mutta mielessäni hykertelen...

    Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitse loputtomiin jaksaa toisen sietämätöntä valittamista. Jokainen meistä valittaa joskus ja se on normaalia, mutta jokapäiväinen, viikkokausia kestävä ruikutus tismalleen samoista asioista ei ole enää ok. Siinä "sairastuvat" kaikki muutkin. Niinpä minulla on nettiautossa haku päällä. Vaikka autoilu tulee tuomaan kustannuksia, mielestäni se on pieni hinta siitä, että saa sen 2h/päivä käyttää haluamallaan tavalla joko laulaen musiikin tahdissa kovaa tai kuuntelemalla hiljaisuutta.

    VastaaPoista