Nordnet

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Elämäntapana köyhyys


Kun aikoinaan tapasin aviomieheni, tapasin äärimmäisen pihin miehen, joka ensi treffeillämmekin jäi tuijottamaan liian pitkäksi aikaa ravintolan kuittia. Legendan mukaan mies suoristi jopa taloa rakentaessaan vinoja nauloja säästääkseen rahaa. Muuttaessamme yhteen ensitöikseni kannoin roskikseen laatikollisen säästettyjä sulatejuuston-, raejuuston- ja tuorejuuston rasioita. Varastoon tavaroitani ei mahtunut, koska se oli täytetty kaikella rikkinäisellä tavaralla, kun ”koskaanhan ei voi tietää mihin näitä voi tarvita”. Autona oli ruosteen kuorruttama peltikasa. Pitkä matka on siis tultu siihen, että nyt alla on 40.000 euron kärry. Hyvä asia(ko)? Miehen tulotaso on noussut n. 25.000 euroa/ vuosi tapaamisemme jälkeen. Miehen harrastukset ovat kalliita, ja niihin löytyy tuhansia euroja ihan tuosta vaan, mutta kun lapsi tarvitsee uusia vaatteita, soitetaan äidille.

Miehelläni on lapsia entisen avopuolisonsa kanssa. Exä on arvostetussa ammatissa, mutta näyttää ulospäin ”puistokemistiltä”. Monesti olen miettinyt, että Siwan kaljakassit enää uupuvat habituksesta. Vaatteet ovat epäsiistit, liian pieniä tai useimmiten liian suuria. Lastenvaateosastolta oli kerran tarttunut naisen mukaan mukaan aakkoskuosinen toppapuku, halvalla kun sai. Lasten vaatteet ovat aina auttamattoman pieniä, huonokuntoisia ja sääoloihin nähden vääränlaisia. Molemmat vanhemmat ovat päättäneet ilmeisesti jo lastentekovaiheessa, ettei lapsiin sitten laiteta yhtään euroa enempää kuin mikä on pakko. Huvipuistoon mennään kerran kesässä katsomaan millaisia laitteita siellä on, mutta yhteenkään laitteeseen lapset eivät pääse, koska ne maksavat. 55€ maksanut jalkapalloleiri jäi äidiltä maksamatta, koska se oli liian kallis ja hän on ”niin köyhä”. Lapset ajavat liian pienillä polkupyörillä eivätkä he voi harrastaa juurikaan mitään, koska äiti on ”niin köyhä”. Lasten vaatteet itseasiassa äidin kotiin hankkii mummi tai mummin sisko. Näin voisi siis olettaa, että lastenkuluja ovat ainoastaan ruoka- ja asumiskulut.

Kun Suomessa puhutaan köyhyydestä, se ei koske käsittääkseni 3.000 euron käteen jäämistä kuukaudessa? Kun itse on lama-ajan lapsi ja elänyt kaurapuurolla sekä hernekeitolla, parsinut sukkien reikiä, koska varaa uusiin sukkiin ei ollut, ja kun jouduin käyttämään aina liki 10 vuotta vanhemman serkkuni, 10 vuotta vanhoja vaatteita, näen punaista, kun joku viitsii esittäytyä ”köyhänä” 3.000 euron nettotuloilla. Punaista näen miehenikin touhuista. Kun itse ei raaski euroakaan lapsiin laittaa 75.000 euron vuosiansioilla, pienellä eläkkeellä elävä äiti sitten ostaa vaatteet lapsille, ja toisinaan jopa pojalleen, siis miehelleni. Minua ennen mies kulki exänsä lastenosastolta ostamissa liian pienissä paidoissa tai isoveljeltä perityissä vaatteista, koska rahaa piti säästää, mutta mitä varten...? Sitä tarina ei kerro.
Sanotaan, että kesäloma tekee piikin avioerotilastoihin. Aikamoista riitelyä meilläkin on kesäloma-aika ollut. Kun itse haluaa tehdä lasten kanssa huvipuistoretkiä, käydä Ähtärissä katsomassa pandoja tmv., saan tehdä reissuni yksin. Rahan käyttöäni sanotaan höveliksi ja kommentoidaan, miten ”itse en ikinä laittaisi 200 euroa päivään huvipuistossa lasten kanssa.” Miksi lapsia halutaan, jos heidän kanssaan ei haluta tehdä mitään, vaikka taloudellisesti siihen on mahdollisuus? Eri asia on niillä perheillä, jotka haluaisivat tarjota lapsilleen samoja kokemuksia, mutta rahaa siihen ei ole. Toki voi tarjota ilmaisiakin kokemuksia, mutta mietin miten nöyryyttävää 3.-luokkalaisesta on kävellä Linnanmäellä katsomassa laitteita, joihin ei kuitenkaan itse pääse (koska äiti on niin köyhä)? 

Mies vietti viikon kesälomastaan omien lastensa kanssa mummolassa. Ilmeisesti kylpyläkäynti maksoi niin paljon (siis pelkkä sisäänpääsy), että tämä oli syy peruuttaa minun ja minun lasteni kanssa tehtävä kesälomamatka ulkomaille, koska matkan hinta oli liian kallis. Pitkästä aikaa minulla olisi ollut rahaa lähteä reissuun, mutta se jäi nyt haaveeksi. Toki lapset pääsevät asiasta yli, mutta itse alan olla meidän ja mieheni ex-perheen ”köyhyys-teemaan” lopen kyllästynyt. 

On hyvä pitää hätävararahastoa, mutta kannattanee muistaa myös se, että sinä et saa hautaan mukaasi omaisuuttasi. Kuolemaa lähestyvä ihminen useimmiten katuu sitä, miten ei tehnyt asioita, joita halusi tehdä. Mielestäni on myös puhdasta vääryyttä puhua keinotekoisesta köyhyydestä, kun maassamme elää liian monta lasta perheessä, jossa jokapäiväinen ruokakaan ei ole itsestään selvyys, pienituloisista eläkeläisistä, opiskelijoista ja sairaista puhumattakaan.

Missä menee piheyden raja vai onko sellaista?

21 kommenttia:

  1. Aamen! Luojan kiitos en ole yksin ajatuksieni kanssa. Olen niin lopen kyllästynyt kuulemaan, kuinka pelkkää yövuoroa ja ylitöitä tekevä hoitaja, joka sanoo tienaavansa 51000 euroa vuodessa on köyhä. Hoitajan peruspalkka on pieni kyllä mutta jos övereillä ja ylitöillä vetää älytömät vuositulot...
    Olen myös istunut pöytäkeskustelussa, jossa ihminen jolla jää 2200 euroa käteen kuussa on sanonut olevansa köyhä.

    SIIS KÖYHÄ. Ymmärrän, että 2200 ei ole hyvin toimeentuleva mutta ei se kyllä köyhä ole.

    Minulla oli vähän samanlaisia kokemuksia eksäni kanssa, joskin hänen mielestään hän ansaitsi kaksi puhelinta, seinän kokoisen tv:n mutta jos sanon että lapsi tarvitsee vaippoja niin ei ole rahaa. Samoin hämmästelen, että jos ihminen ostaa yhdet henkka maukan halvimmat legginssit lapselleen ja olen myynyt ne kirpparihintaan kaikkien muiden pieneksi jääneiden vaatteiden kanssa niin tästä jaksetaan nostaa haloo.

    Minä ymmärrän että lintsipäivä lapsen kanssa voi tuntua ilmaan palavalta rahalta mutta kyllä itse ajattelen, että kun lapsi on isompi niin tehdään ihania juttuja yhdessä. Siinä luodaan sitä elintärkeää sidettä ja koetaan asioita yhdessä.

    Ymmärrän tuohtumuksesi ja olisin juossut karkuun jo siinä purkkivaiheessa, ei ei ei ei ja vielä kerran ei ihmeellisille hamstraajille.

    VastaaPoista
  2. Älytöntä! En käsitä miten joillain on häpyä maksattaa tuollaisilla vuosituloilla omien lasten vaatekuluja tms. isovanhemmilla! Olen sun kanssa ihan samoilla linjoilla, jos ei ole valmis tarjoamaan lapsilleen yhtään mitään vaikka mahdollisuus olisi, niin miksi edes hankkia lapsia?

    VastaaPoista
  3. Mielestäni säästää ihan väärässä paikassa, lapset nimittäin saattavat sitten vanhempana muistaa etteivät päässeet mihkään :I

    VastaaPoista
  4. Sanoit, että rahasta on tullut riitaa. Pystyykö mies lainkaan keskustelemaan asiallisesti ja perustelemaan, miksi toimii niin kuin toimii? Miten hän suhtautuisi esim. siihen, jos hän kerran laittaa paljon rahaa omiin harrastuksiinsa, niin mitä jos hänelle ehdottaa että esim. jokaista itseensä käytettyä 500 euroa kohti pitäisi antaa lapsille esim. 20 euroa, jotka he saa käyttää haluamallaan tavalla? Miten teillä toimii viikkorahasysteemi?

    Ja jos on kyse siitä, että lapsen/lasten biovanhemmat jotenkin kyräilee toisiaan ja toisen rahankäyttöä, ettei vaan itse jäisi tappiolle, niin entä jos heille molemmille ehdottaisi että nyt saatte luvan olla aikuisia ja maksatte yhdessä just jonkin futisleirin tai jonkin sellaisen jutun, johon jälkikasvu itse tosiaan haluaa.

    Miehelle vois myös silleen infosävyyn todeta, että Euroopassakin on monia maita, joissa aikuiset lapset on elatusvelvollisia omiin vanhempiinsa nähden (ja niin se pitäis tiettyyn rajaan asti ollakin). Eli jos vaikka vanhuksen eläke ei riitä, niin lisärahoitusta lähdetään hakemaan lapsilta. Siis AIKUISILTA lapsilta, ei miltään alaikäisiltä.

    Ja edelleen asioita, joita itse nostaisin esiin: ihan vaan kysymys siitä, millaisen lapsuuden haluaa jälkikasvulleen antaa? Paraneeko vanhempien välinen suhde tällaisesta pihtailusta, varsinkin kun ikää tulee lisää ja lapset alkaa itsekin tajuta asioista enemmän? Enkä mä sitä sano, että ero tai erolla uhkailu olisi mikään ratkaisu sekään, mutta siis ihan vakavasti esitetty kysymys miehelle: arvostatko rahaa enemmän kuin perhettäsi ja ihmissuhteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahasta emme varsinaisesti riitele, meillä kun on omat tilit yhtä yhteistä tiliä lukuunottamatta. Meillä on erilaiset näkemykset siihen mikä on järkevää toimintaa ja mikä ei. Mihin kannattaa panostaa taloudellisesti ja mihin ei. 40.000 euron auto oli minusta aivan järjetön ratkaisu, kun taas toisesta 200€ Lintsillä on aivan älytöntä rahan haaskausta.

      Voin kertoa, ettei mieheni exän kanssa neuvotella mistään ilman käräjiä :( Aikani yritin luoda välejä häneen, kunnes totesin, että ihan turhaa...

      Ja tuohon viimeiseen kysymykseesi voin vastata, että kyllä. Mieheni mielummin menee töihin vapaapäivänään kuin viettäisi aikaa perheensä kanssa.

      Poista
  5. Kirjoituksestasi jotenkin välittyy sävy, että miehesi ja hänen exän suhtautuminen lapsiin on epäkunnioittava ja vääristynyt. Onko näin todella tai löytyykö heillä yhteistä ilmaista tekemistä?
    Kannattaisi ohjata mies terapiaan, jostain tuollainen (tästä kirjoituksesta välittynyt) surkea ajatusmaailma kertoo. Ei niistä lapsista tule kunnon kansalaisia elleivät opi toimimaan erilaisissa paikoissa ja saa realistista käsitystä eri asioiden arvosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän he kotipihalla fudista pelaavat ym. pihapelejä, mutta jos jostain pitäisi maksaa, niin se on ehdoton ei.

      Olen ihan samaa mieltä, että lapsikin oppii arvostamaan asioita eri tavalla, kun pääsevät paikkoihin. Oma poikani kauhistui, kun vahingossa kuuli, että "Panda-matkamme" (ostettu valmismatka bussifirmalta) maksoi 200€ (sisältäen liput, lounaan, matkat ja kaksi muuta kohdetta pandojen lisäksi). Minkäänlaista kitinää ei enää kuulunut eikä lapset juurikaan mitään pyytäneet enää tämän lisäksi ostamaan. Omilla rahoilla saivat ostaa pienet matkamuistot. Matkustaminenkin avaa ihan kenen tahansa silmiä :)

      Poista
    2. Kuuluuko sun miehen lapset teidän perheeseen? Vai onko teillä kahden elintason perhe? Miten sun tai miehesi lapset on osa perhettä, jos toinen vanhempi ei yhtään osallistu?

      Tosi hurjalta kuulostaa sun kirjoitus. Mun itseni olisi hyvin vaikeaa elää ihmisen kanssa, jos arvomaailma olisi hyvi erilainen.
      T. Hanna

      Poista
  6. Ei hyvältä kuulosta. Lähtisin ja liukkaasti tuollaisesta suhteesta!

    VastaaPoista
  7. Tuo on vaikea aihe tuo piheys ja piheys eri aiheissa (eli että mihin haluaa rahaa käyttää ja mihin ei halua käyttää). Kaikki eivät halua käyttää rahaa omiin lapsiin ja se kyllä kummastuttaa minua. Minusta siinä on kyse arvomaailmasta...

    VastaaPoista
  8. Yks juttu tuli mieleen vielä ensi kesää ajatellen: mitäs jos perustatte yhteisen säästötilin kesälomaa varten? Sinne vaan suoravelotuksena jokin ennalta sovittu summa, joka ei näy normikulutuksessa ollenkaan. Ei pitäis tuntua sitten niin pahalta kun rahat on kerätty jo talven aikana eikä kenelläkään pitäis olla mukisemista käyttökohteesta, kun se on ennalta sovittu.

    VastaaPoista
  9. Aattelen ihan samalla tavalla, lapsilla on vain yksi lapsuus, ja jos pystyn heille kesälomalla kivoja juttuja tarjoamaan, niin toki niin teen. Ulkomaille lapset ovat minun kanssa päässeet eron jälkeen vain kerran (ja silloinkin vanhempani käytännössä maksoivat ison osan matkasta), mutta joka kesä mietin jotakin spesiaalia lapsille. Tänä kesänä on käyty lintsillä ja Sea lifessa ja ainakin Ranuan eläinpuistossa pyörähdetään vielä. Kiky teki loven lomarahaan, mutta hyvin se on meillä silti riittänyt tämmöisiin pieniin kotimaanreissuihin.

    VastaaPoista
  10. Hyvä kirjoitus! Kaikesta voi näköjään säästää, kun oikein yrittää. Olen samaa mieltä, että lapset eivät ole hyvä säästökohde. Säästämisestäkin voi tulla riippuvuus, joten kohtuullisuus kaikessa, myös säästämisessä. Itse en ole suurituloinen, mutta silti kesäbudjetista on varattu osa kesätekemisille ja kesästä nauttimiselle koko perheen kesken.

    VastaaPoista
  11. Tuossa on kyllä ongelmaa kerrakseen. Liika pihiys on sairasta ja sairastuttaa myös muut ympärillään.

    Toinen vastakohta on sitten se, että kaikki tuhlataan, eikä edes aikuisena ihmisenä omisteta mitään. Ollaan niinkuin synnynnäisiä vuokralaisia.

    Itse yrittäisin neuvotella riittävästä rahan kohdentamisesta, kuinka paljon käytetään mihinkin asioihin, lapsiin, ruokiin, sijoituksia unohtamatta.

    VastaaPoista
  12. Suoraan sanottuna ei kuulosta kyllä kovin hyvältä. Jos työt ja raha ovat perhettä tärkeämpiä niin minusta se on todella huolestuttavaa. Ja se, että rahaa voidaan kyllä hassata, mutta vain niin omiin menoihin... Jotenkin tunnekylmä ajattelutapa. Ääretön tuhlailu on tietysti myös typerää, mutta luulisi että noilla vuosituloilla voisi hyvällä omatunnolla tarjota muksuille silloin tällöin elämyksiä, reissuja ja harrastuksia. Olen itse ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni siitä että lapsena sain kokea edellämainittuja asioita.

    VastaaPoista
  13. Aika erilaiset arvomaailmat teillä on tämän kirjoituksen perusteella miehesi kanssa.

    Hyviä ajatuksia on ehdotettu ylempänä siitä, miten rahaa voisi jo pitkin vuotta kerätä kesää varten, että se ei sitten tuntuisi niin isolta summalta yhdellä kertaa.

    Minusta tässä on hyvä esimerkki siitä miksi lapsille pitäisi jo opettaa rahankäyttöä siillä tavalla, että se jaetaan kolmeen osaan. yksi osa käytettäväksi, yksi osa säästöön ja yksi osa hyväntekeväisyyteen.
    Ihmisen sielu pysyy terveempänä, kun oppii antamaan omastaan muille (terveen rajoissa tietenkin eikä niin, että kaiken antaa pois muiden edestä).

    Tuttavapiirissäni on pariskunta, joka on ollut kymmeniä ja kymmeniä vuosia avioliitossa ja saaneet lapset ja lapsenlapset ja joista toinen puolisoista on käyttänyt henkistä ja taloudellista väkivaltaa koko elämänsä.
    Ja nyt, kun häneltä on terveys mennyt, niin henkinen ja taloudellinen väkivalta on entistä kovempaa, koska on alistamansa puolison varassa.
    En sano, että tämä liittyy mitenkään teihin, mutta siis kannattaa pitää varansa aina, jos on läheisissä suhteissa arvoristiriitoja.

    Tehdää vaiketa asiat, kun ne onv ielä helppoja ja isot asiat, kun ne on vielä pieniä.

    Minusta teot ja toiminta kertoo mikä on kenellekin tärkeintä ja niitä tekoja kannattaa seurata ja sen mukaan päätellä oma sijainti puolison arvoasteikolla.

    VastaaPoista
  14. Höh. Mä kirjoitin tänne eilen jo aika pitkän sepustuksen mutta se hävisi jonnekin. Sen verran palailen nyt kuitenkin muistojen polkua taaksepäin, että nyt näitäkin juttuja luettuani arvostan vielä enemmän vanhempieni toimintaa kun olin pieni. Toki mä oon paljon vanhempaa ikäluokkaa kuin varmaan suurin osa täällä kävijöistä ja elämä oli silloin erilaista muutenkin, mutta silti.

    En mä nyt sano että meillä olis ollut mitenkään erityisen köyhää, mutta sanotaan nyt sitten vaikka että vaatimatonta. Molemmat vanhemmat oli tehdastyössä eikä lomiakaan ollut silloin 70-luvulla yhtä paljon kuin nyt, rahasta tosiaan puhumattakaan. Silti joka kesä käytettiin sekä aikaa että rahaa yleensä yhteen pitempään autoreissuun ja sitten ehkä muutama pienempi sukuloimaan tms.

    Erityisesti on jäänyt mieleen jotkut reissut vaikka Aulangon satuteatteriin, jossa sitten väliajalla vanhemmat sai kahvia ja leivonnaisia, maksoi mitä maksoi. Ja isäkin istui ihan kiltisti just jossain lastennäytelmän yleisössä, ei kiukutellut ajan eikä rahan haaskuusta yhtään. Samoin on jäänyt mieleen näiltä reissuilta muutama ravintolakäynti - ei nyt mitään luksusta, mutta just se että koko perhe istuu yhdessä jossain aikalailla arjesta poikkeavassa paikassa ja tosiaan jos teki mieli jäätelöannosta jälkiruuaksi, niin sen myös sitten sai.

    Tässä sitä muistellaan yli 40 vuoden takaisia tapahtumia. Enkä mä sano sitäkään, että toi olis se tilanne että jos ei itse ole lapsena saanut jotain 'hemmottelua' tai erityisjuttuja, niin ei halua niitä omillekaan lapsilleen antaa. Sitä mieltä mä vaan oon, että sen verran pitää olla aikuinen ja osata käyttäytyä kuten aikuinen, että ajattelee just sitä millaisen lapsuuden ja lapsuusmuistot jälkikasvulleen antaa. Pilalle hemmottelu ja rahan tuhlaaminen on ihan eri asia kuin satunnaiset, mietityt ja lasta itseään kiinnostavat yhdessä tehtävät jutut.

    VastaaPoista
  15. Mihin miehen kaikki rahat kuluvat? Rahaa luulisi jäävän reilusti säästöön kun nuukasti elelee ja noin valtava palkka. Vielä kun ollut nuuka vuosikaudet niin luulisi että sijoituksia olisi kertynyt satoja tuhansia ja lisätuloja tulisi pääomatuloinakin. Mutta ei hänellä ilmeisesti ole juuri enää sijoituksiakaan kun ne menivät 40000 euron autoon?
    Jos esimerkiksi 20k€ vuodessä jää säästöön, niin se tekee 10 vuodessa jo vähintään 300 000 euroa. Talous mennyt ylöspäin nyt 10 vuotta joten tuottoa tulee väkisin.

    VastaaPoista
  16. Jos on sijoittaja niin säästämisen ymmärtää paremmin. Ehkä kannattaa jättää tuhlaamatta 200e, koska oikeasti se on moninkertainen rahasumma. Pääoman menettää + tulevat tuotot vuosikymmeniltä.
    Sijoittaa vaikka lapselle tuon 200 euroa 5% korolla. Mieti mitkä on pelkästään tuotot lapsen jäljellä olevan 70 vuoden elämän aikana.

    Itse elänyt lapsuuteni 90-luvulla pienituloisessa perheessä (vain yksi töissä käviä + lapsia monta). En koe silti jääneeni mistään paitsi vaikka ei kertaakaan hyvipuistoon menty perheen kanssa. Kerran pääsin Linnanmäelle ja Särkäniemeen koulun kanssa. Lisäksi kerran mentiin äidin kanssa Puuhamaahan kun hän sai halvalla jonkun järjestön kautta matkan. Kyllä se pienempikin määrä huvipuistokäntejä riittää ja varsinkin jos ne on sellaisella iällä että muistaa.
    Kerran vuodessa matkustettiin junalla isovanhempia tai tätejä katsomaan. Siellä majoitus ja ruoka ilmaista ja yleensä junaliputkin isovanhemmat maksoi. (Turha isovanhempien on enää pihdata rahasta kun elämä ehtoopuolella, ja perintönä ne kuitenkin menee jälkipolville). Joka tapauksessa hyvä lapsuus oli.
    Vähän harmittaa ettei vanhemmat enempää sijoittaneet pörssiyrityksiin säästyneitä rahoja 90-luvulla, vaan välillä tuhlasivatkin ihan turhaan tavaraan. Olisi nimittäin sijoitukset vähintään 10-kertaistuneet.

    VastaaPoista
  17. Säästäminen on ihan hyvä asia ja kannatettavaa, mutta jos rahasta tulee epäjumala, niin silloin on syytä huolestua. Mun mielestä alkuperäinen kirjoittaja antaa monta niin hyvää esimerkkiä, että tuossa tilanteessa soi jo hälytyskellot aika lujaa, ja vaikka ajatteliskin just sitä kerrannaisvaikutustakin, niin *kokonaistilanteen* ei luulis siihen kaatuvan, vaikka nyt tuliskin kohtalainen lommo tilille. Enemmän on kyse arvomaailmasta, suhteellisuudentajusta, aikuisena olemisesta ja tietoisista valinnoista "kovien" ja "pehmeiden" vaihtoehtojen välillä. Kaikkia asioita kun ei edes voi mitata rahalla, hyödyllä tai tuottoprosenteilla - semminkin kun ei yhtään tiiä mihin tää maailma on menossa.

    Mulle itselleni sattui aika kauan sitten sellainen juttu, että oltiin Pariisissa käymässä tietyllä porukalla, ja yhen tietyn tapahtuman jälkeen ajateltiin pysähtyä bistroon ihan vaan nesteyttämään. Huomattiin, että sieltä sai samppanjaa laseittain ja aateltiin juhlistaa tilannetta silleen pienimuotoisesti eli yhdellä lasillisella (per henkilö, ei nyt sentään oltais jaettu sitä yhtä lasillista; hahhah).

    No eniveis, eras seurueeseen kuuluva alkoi kauhistella edes sen yhden lasillisen hintaa. En nyt muista tarkkaan, mutta sanotaan että se oli nyt vaikka että kahdeksan euroa. Mä sitten heitin tällaisen vertauksen, että kun jälkikäteen muistelet tätä reissue, niin kummasta luulet jäävän mukavamman muiston mieleen vaikka vanhainkodissa kerrattavaksi: siitä kun istuit kahvilassa juomassa lasilisen samppanjaa vaiko siitä että istuit pöydässä vähän aikaa pidellen 10 euron seteliä kädessäsi ja lähdit sitten pois?

    VastaaPoista
  18. löysin blogisi yllättäen, todella hyvin kirjoitat! minun lähipiirissä on muutama henkilö jotka tienaavat sen 3000 euroa/kk ja puhuvat itsestään "köyhinä". minua niin raivostuttaa tuollainen kun itse elän peruspäivärahalla :(

    VastaaPoista