Nordnet

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Virka auki


”Hei, olen ehdottanut, että meille perustettaisiin uusi virka. Ketä me pyydettäisiin siihen?” Huomaan tuijottavani kengän kärkiäni. Olen osaston ainoa sijainen ja mietin olenko tehnyt jotakin väärin, kun en tule kenellekään edes mieleen. Jos olisin saanut negatiivista palautetta, kai joku olisi siitä minullekin kertonut...? Kengän kärkiäni edelleen tuijottaen, kuuntelen esimieheni ehdotuksia. Yksi kollega lähtee aivoriiheen mukaan, muut istuvat selaamassa kännyköitään.

Kuluu muutama viikko. ”Tähän virkaan on tullut kaksi tosi omituista hakemusta!”. Ajattelin, että ookoo, ei kosketa minua, hörppään teeni loppuun ja sluibailen työhuoneelleni. Kauaa en saa olla yksin, kun esimies hiihtää jo perässäni. ”Voi kuule, kun minulla on paha mieli. Kun sä oot vaan määräaikainen ja nyt me ollaan palkkaamassa tähän vakituista... Musta olis tosi reilua, jos säkin hakisit.” Totean, että teillähän taisi olla siihen jo suunniteltuna joku...? ”No, mut ku ne ei oo hakeneet!”, ja esimies hiihtää matkoihinsa. Hölmistyneenä seison työhuoneessani ja mietin, ettei tämä voi olla enää vuoden 2018 henkilöstöpolitiikkaa, mutta joo-o, kyllä tämä on! Tähän mennessä olin jo rehellisesti sanottuna kypsiintynyt työhöni, vaikka se ei ulospäin näkynyt millään muotoa eikä aikomuksenani todellakaan ollut tulla jäädäkseni taloon, mutta edelleen mietin mitä olin tehnyt väärin. Keskusteltuani mieheni kanssa, päätin kuitenkin hakea virkaa.


Kuluu taas aikaa ja esimies töksäyttää tökerösti, miten ”kaikki hänen suosikit hakivat paikkaa ja heidät on nyt haastateltu!” Huomaan tuijottavani jälleen kengän kärkiäni. Esimies poistuu paikalta ja kollegat ovat ihan ihmeissään. Kaikki hakijat ovat entisiä sijaisia. Yksi ei tullut muun henkilökunnan kanssa toimeen, toinen sai jatkuvasti negatiivista palautetta... ”Karoliina, miksi sä et hakenut?” Hainhan minä... ”Siis mitä!? Et päässyt haastatteluun!!???” No, en päässyt en. Olen samaan aikaan sekä helpottunut että entistäkin ihmeissäni. Olen siis tehnyt jotakin todella väärin??? Miksi kukaan ei sano mitään...?

Kesken asiakastapaamisen esimieheni työntää päänsä ovesta sisään ja kertoo etsineensä minua koko päivän, voisinko piipahtaa tapaamisen jälkeen hänen luonaan. Olen hetken helpottunut, ehkäpä saan nyt vastauksia. ”Sulle hei vaihdetaan parempi työpöytä sinne sun huoneeseen”, oli esimiehen asia. Alkoi naurattaa, ihan hirveästi. Ei ole todellista! Jalkani on jo oven ulkopuolella, kun esimies lopulta saa kakistettua ulos: ”Ai niin, me ei sua haastateltu, kun sulla ei ole riittävää työkokemusta.” Ok. Menen työhuoneelleni ja lasken: 2,5 kuukautta jäi uupumaan.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Vapaa ja silti niin onneton


Kuukausi takaperin tuskastelin mitä sitä isona ryhtyisi tekemään. On kulunut päivälleen kolme vuotta siitä, kun yksi elämäni suurimmista vaikuttajista kuoli: äitini. Kun koko siihen astinen elämäni oli perustunut puhtaasti äitini ”miellyttämiseen”, hetkessä minusta tuli vapaa. Vapaa tekemään ihan mitä tahansa. Nyt joku miettii, että mitä hittoa...?

Alkoholistiperheessä ei ole helppoa kasvaa tasapainoiseksi nuoreksi, aikuisesta puhumattakaan. Kun on perheen ”musta lammas” eikä tee niin kuin äiti käskee, kaiken saa tuntea ”nahoissaan”. Minä olen pokkuroinut koko elämäni vanhempieni juomista vastaan, halunnut kirjaimellisesti näyttää takalistoani äidilleni valitsemalla esimerkiksi alan, josta tiesin, ettei äitini pitäisi. Olen mennyt armeijaan, vaikka se ”ei ole naisten juttu, hullu olet.” Olen joutunut luopumaan harrastuksista, koska ne eivät olleet äitini mieleen ja hän kieltäytyi maksamasta niitä. Sen sijaan hän rahoitti ja pakotti harrastamaan jotakin sellaista, mitä vihasin yli kaiken. Olen kasvanut ”Sinusta ei ikinä tule yhtään mitään”-hokemilla ja halunnut entistä kovempaa näyttää, että minustahan tulee ihan mitä tahansa minä haluan. Olin kympin tyttö, kävin armeijan, epäonnistuin täysin yo-kirjoituksissa, mutta siitä ei puhuttu, olinhan ylioppilas. Olin sairaanhoitaja, maisteri. Äidilleni olin pelkkiä titteleitä, joita hän muille esitteli. Ihminen en ollut koskaan. Vaikka muutin pois kotoa, kauas pois lapsuudenkodista, äidin valta näkyi ja tuntui silti kaikkialla. Äidin ”pelko” (toisilla tämä ehkä on jumalan pelko?) on vaikuttanut kaikkeen elämässäni. Paljon olen saanut karistettua tätä pois itsestäni, mutta en vieläkään kaikkea... Jokaikinen syksy kipuilen.


En minä halunnut hoitoalalle. Oli vain niin paha olla, että ajattelin kaikella sillä kokemuksella mikä itselleni oli kertynyt omasta lapsuuden perhehelvetistä, olevan hyötyä muiden hoitamisessa, muiden ymmärtämisessä. Ja olikin. Kun esikoinen syntyi ja koin elämäntarkoitukseni olevan sylissäni, totesin, etten halua enää hoitaa ketään muuta kuin tätä pientä olentoa, joka on puoliksi minun vertani ja lihaa. Vannoin, ettei hän joudu ikinä kokemaan mitään sellaista, mitä minä kävin läpi. Minun lapseni ovat saaneet valita. Vaatteet, harrastukset, ystävät. Joskus mietin, olenko tehnyt väärin, kun lapsilleni ei tunnu perusasiat riittävän, vaan he koko ajan haluavat lisää jotakin. Olenko antanut liian helposti kaiken?

Opiskelin lisää. Vaihdoin alaa. Kyllästyin, sain tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanomislapun käteeni, ja totesin olevani täysin hukassa elämäni kanssa. Pätkä siellä, pätkä täällä, opintoja siellä, opintoja täällä. Minulla on vahva näyttö osaamisestani tietyillä aloilla, mutta itselleni ei nämä enää riitä. Ajauduinko nykyiseen ammattiini sen takia, että äitini halusi minusta juuri tätä...?

Jos puoli vuotta sitten oli vielä kivaa mennä töihin, nyt pelkkä ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Niitä hoidettavia kun löytyy työpaikaltakin. Minä ymmärrän heitä. Minä kuuntelen heitä. Vaikka en haluaisi.

Tänään vien äitini haudalle kukan. Ei hän tahallaan paha ollut. Minä ymmärrän häntäkin. Eniten kuitenkin haluaisin ymmärtää itseäni ja löytää itseni.


sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Elokuun kuukausikatsaus ja lisää palkkasekoilua


Syyskuu on jo miltei puolivälissä. Kiirettä pukkaa suunnalta, jos toiseltakin, ja nyt elokuun kuukausikatsauksen osake- sekä rahastotiedot ovat valitettavasti syyskuun puolelta. Elokuussa oltiin mukavasti plussan puolella osakkeiden suhteen, mutta nyt taas pientä laskua on havaittavissa.

Elokuussa minun piti saada huhti-toukokuun ylityökorvaukset, mutta kas kas, en saanutkaan! Olin laskenut hyvin pitkälti talouttani näiden korvausten varaan ja voin sanoa olleeni VIHAINEN, kun selvisi, että nämä korvaukset tulevat ”joskus lähitulevaisuudessa”. Kuten kollegani totesi, esimies on jälleen töpännyt... Tiimissämme oli aika monta kiukkuista työntekijää, sillä raha ja palkanmaksu ovat asioita, joiden kanssa ei pitäisi pelleillä. Lisäksi esimiehen käsittämätön heitto kollegalle ”Tarviitsä rahaa? Mä voin lainata”, oli mielestäni vähintäänkin törkeä. Kaikki me tarvitsemme rahaa, valitettavasti. No, katsotaan koska korvaukset tulevat. Olen pitänyt tarkkaa kirjaa omista ylitöistäni. Lisäksi kävin pyytämässä esimiestäni nostamaan palkkaprosenttini kohdalleen, ja nyt syyskuussa kuulemma saan ”oikeaa palkkaa”. En usko ennen kuin näen...

VARAT €
31.7.18
31.8.18
Muutos
Osakkeet
14.384,68
14.319,52
- 65,16
Indeksirahastot
801,00
859,00
+ 58,00
Hätävara-tili
1.183,00
1.383,38
+ 200,38
Yhteensä
16.368,68
16.561,90
+ 193,22
VELAT €


Asuntolaina
67.545,28
67.019,99
+ 525,29

Tulot elokuu:  2.553,32€ Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta. Elatusmaksu oli elokuun ajalta miltei puolet normaalista, koska isä saa vähentää lasten yöpymisistä tietyn määrän /öiden lukumäärä.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Juna 56€
Taloon liittyvät kulut
300€
Kummilapsen lahja 20,00
Puhelin (oma + lasten) 
48,40€
Tallinna 89,69€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
569,72€

Bensa
86,19€

Laskutili
336€

Yhteensä
1920,68€
165,69€        Yht. 2086,37€

Olimme työporukalla Tallinnassa tyhyilemässä. Sain hillittyä itseäni mahtavasti, ja kulut ovat puhtaasti ravintolakäynneistä. Sen sijaan ruokaostoksiin sisältyy entisen työporukan kanssa terassi- ja ravintokäynnit. Varsinainen ruokalasku oli tässä kuussa jo normalisoitunut, jess!!! Puhelinlasku on tippunut kilpailutusten myötä. Nyt alkaa näyttää hiljalleen luvut sellaisilta kuin pitääkin (poislukien siis nämä ravintola- ja Tallinnareissut, jotka eivät enää syyskuussa näy). Bensalasku on mukavan pieni myös, koska sain pitää miltei kaksi viikkoa palkatonta lomaa, joten yhdellä tankillisella pärjättiin tämä kuukausi. Siirsin bensakulut säännöllisiin kuluihin, koska ilman bensaa ei pääse töihin...

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
0,00
Seligson Top 25 Brands
0,00
Yhteensä
60,00€

Heh, nyt on korjattu nämä luvutkin oikeiksi!