sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kehityskeskustelussa

Jokohan teillä tulee korvista ulos työpaikkani ongelmat...? Jotenkin niistä kirjoittaminen on vain itselleni hirvittävän terapeuttista ja toisaalta auttaa myöskin omien peliliikkeiden suunnittelussa. Google on siitä mielenkiintoinen vakoilija, että olen saanut kahden päivän sisään seuraavat postaukset uutisfiidiini LinkedInissä: 

Ihan hyviä postauksia ja luinkin nuo ajatuksella. Olen heitellyt palloa viime aikoina miespuolisten ystävieni sekä mieheni kanssa siitä, mitä minun kannattaisi tehdä nykyisessä työtilanteessa. Kannattaako irtisanoutua ja ottaa 3 kk:n karenssi? Siihen ei ole kukaan yllyttänyt ja koen sen kaikkein radikaalisimpana ratkaisuna, mutta en kuitenkaan mahdottomana. Uusi työpaikka olisi kuitenkin hyvä olla ensin. No, entäpä kun töitä joutuu hakemaan taas kauempaa: pitempi työpäivä työmatkoineen vs. nykyinen esimieheni? Tunnin ajomatka suuntaan on vielä siedettävä, mutta sitä pidemmältä löytyvän paikan pitää olla todella special! Edellinen kunnon kesälomani on vuodelta 2016. Jaksaisinko kesään ja kesälomiin saakka? En. En jaksa. Minua on kehoitettu myös jatkamaan keskusteluja työsuojeluvaltuutetun kanssa, etenkin kehityskeskusteluni jälkeen... Kävinkin melkoisen keskustelun läpi ja sen jälkeen koin jopa hetkellistä helpotusta, mutta kun tein lähtöä kotiin, sain kommentointia, jonka jälkeen tein päätöksen: tänne en jää. Päätös on siis tehty ja olen aloittanut aktiivisen työnhaun.

Koska olemme tosi pieni organisaatio, työsuojeluvaltuutetun kanssa keskusteleminenkin on vähän niin ja näin. Työsuojelupäällikkömme on esimieheni hyvä ystävä. Eräs miespuolinen ystäväni tosin totesi, että jos ongelmia on ollut aikaisemminkin saman ihmisen kanssa, niin kyllä silloin kaikkien pitäisi seistä minun takana. Mutta silti minulle on iso kynnys tehdä peliliike tuohon suuntaan. En ole "kantelija", vaikka ehkä tässä ei kantelustakaan ole kyse...

Täytyy sanoa, että vaikka olen tylyttänyt blogissani entisiä esimiehiäni, olen edelleen hyvissä väleissä heidän kanssaan, yhtä lukuunottamatta. Muiden kanssa teen jopa nykyisen työni puitteissa yhteistyötä, halaamme, kun tapaamme ja olemme somessa, sekä facessa että instassa, "kavereita" ja kommentoimme sekä "tykkäämme" toistemme päivityksistä. Eli vaikka esimiestaidot ovat olleet puutteellisia, en ole siltoja takanani poltellut. Minusta kyse on kritiikkiä antaessani koskenut työasioita, ei henkilön persoonallisuutta. Mutta tämä nykyinen esimies on kyllä niin haastava yksilö, että kun tästä työstä lähden, en varmasti halua olla hänen kanssaan tekemisissä enää ikinä. Tai ehkä näin ei pitäisi ikinä sanoa. 

Kehityskeskustelussa ideana on käydä läpi kulunutta vuotta ja pohtia tulevaa. Edellinen kehityskeskusteluni oli kesäkuussa. Ihmettelin jo kesäkuista kehityskeskusteluani, sillä mitään ei kirjattu ylös. Toisaalta minähän en koko keskustelussa edes puhunut. Minä kuuntelin. Totesinkin miehelleni tuolloin, etten ole ikinä näin ihmeellisessä kehityskeskustelussa ollut, jossa minua ei "haastatella" ja jossa minä en saa suunvuoroa. Tuolloin ajattelin, että ehkä minulla ei sitten ollut vielä mitään "sanottavaa", koska olin niin tuore kasvo. 

Nyt keskustelun piti alkaa heti aamulla kello 8. Esimieheni tuli tyylinsä mukaisesti myöhässä töihin, joten ehdin katsoa s-postini läpi. Sinne oli edellisenä iltana klo 23 ilmestynyt lomake, joka minun olisi pitänyt täyttää etukäteen. Kyseessä oli 7-sivuinen kyselylomake, jossa saatettiin kolmesti kysyä samaa asiaa eri lausemuodossa. Näin pitkää lomaketta en ole ikinä ennen joutunut täyttämään. Luin kysymyksiä ja yritin ymmärtää mitä niissä kysytään, todeten, että ko. lomake on todennäköisesti 10 minuutin tuotos, jota ei olla sen koommin mietitty. Kun esimieheni saapui töihin, pyysin saada täyttää lomakkeen kaikessa rauhassa, vaikka hän yritti kovasti, että keskustelisimme sen läpi. Itse olen kuitenkin sellainen, jonka on helpompaa miettiä asiat valmiiksi paperille, jolloin ne muistaa keskustelutilanteessa. Lisäksi tästä paperinivaskasta oli suuri tuki keskustelussa: pysyin rauhallisena, vaikka paskaa satoi niskaan sen minkä kerkesi.

Keskustelu alkoi esimiehen syytöksillä. Minä olen syypää huonoon työilmapiiriin, minulle ei voi puhua enkä välitä tietoa eteenpäin. Siitä onkin hyvä alkaa kehittämään. Jos minulla ei olisi ollut sitä paperia, johon olin miettinyt asiat läpi, en tiedä miten olisin pysynyt rauhallisena saati järjissäni seuraavan 1,5-tuntisen. Jäin niin ymmyrkäisenä tuijottamaan esimiestäni, että miten nämä asiat kääntyivätkin nyt näin päin? Nämä olivat niitä asioita, joita koko työyhteisö oli tuonut esiin esimieheni toiminnassa! Hyökkäys on paras puolustus?

Olin onnekseni kerännyt dataa, tilastoja, tuekseni miten olen edistänyt töissä asioita, olin miettinyt mitkä asiat sujuvat ja olin kirjoittanut asiallisesti, mitkä asiat työssämme vaatisivat huomiota. Tuo data oli itseltäni hyvä veto, etenkin, kun minulla ei ole markkinointityöstä kokemusta. Tosin silläkään ei ollut kehityskeskustelun jälkeen enää esimiehelleni merkitystä, sillä hän toi hyvin vahvasti esille sen, että olen amatööri, vaikka kasvua aikanani oli tapahtunut +40%. Puhdistimme aika tavalla ilmaa, ja olin poistua ihan hyvissä mielin työpaikaltani, kunnes sain kuulla, miten olen erääseen tilaisuuteen hankkinut väärän puhujan ja hänellä on parempi tiedossa (hän oli valitsemassa kanssani puhujaa, mutta nyt se olikin minun valitsema), miten minulla ei ole markkinointiin koulutusta, toisin kuin hänellä (ei ollut vaatimuksena työpaikkaa hakiessa) ja minulla on myös kuulemma liikaa työtä. Veikkaan, että esimieheni kärkkyy minun töitäni takaisin itselleen. Seuraava kehittämispäivä ilmestyi myös kalenteriimme, jossa käymme läpi markkinointistrategiamme, sillä siinä on kuulemma viilattavaa (ok...) ja mietimme strategiaamme (joka on esimiehemme tuotos eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa). Tuskin maltan odottaa. 

Mietin, miten tehdä työnteosta edes vähän siedettävämpää siihen saakka, kunnes voin ojentaa irtisanomislapun. Ehkä minä vain olen hiljaa enkä nosta enää ainuttakaan epäkohtaa ylös, sillä sehän "luo huonoa työilmapiiriä". Saan oman työhuoneen piakkoin, jolloin minun ei tarvitse enää jaksaa esimieheni jatkuvaa hölötystä ja keskeytyksiä. Ehkä sekin helpottaa? Lisäksi taidan alkaa suunnitella työpäiväni niin, että olen jatkossa pääsääntöisesti eri toimipisteessä kuin esimieheni. Ei varmaan se fiksuin vaihtoehto työnsujuvuuden kannalta, mutta koska minusta on nyt tehty työilmapiirin pilaaja sillä, että olen nostanut epäkohtia esiin, on parempi, että en ole sitten enempää työilmaa "pilaamassa", vaikka muut kollegani tukevat minua 110%:sti. 

Lisäksi otin taas yksittäisiä opintojaksoja avoimesta yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta opiskeltavakseni ja aion hakea keväällä opiskelemaan - kehitän siis ammattitaitoani, koska tykkään nykyisen työni sisällöstä tosi tosi paljon, ja toivoisin saavani samankaltaista työtä jatkossakin. 

Yksi vaihtoehto olisi ensi vuoden puolella lähteä opiskelemaan aikuiskoulutustuella, jolloin olen ollut vuoden yhtäjaksoisesti saman työnantajan palveluksessa. Katsotaan, miten mummon käy mäessä. Ensimmäinen työpaikkahakemus on joka tapauksessa laitettu eteenpäin, ansioluettelo päivitetty ja tästä se taas starttaa pikku hiljaa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua ja kehittää toimintaansa?


Kun minut palkattiin nykyiselle työnantajalle, työtehtäviini sisältyivät toiminnan kehittäminen, ohjaustyö, markkinointi ja viestintä. Nämä seikat lukevat myös työsopimuksessani. Nopeasti huomasin, että kärsimme uskottavuuden puutteesta, siitä, että pienenä toimijana emme näy emmekä kuulu. Moni ystävistäni kertoi, etteivät he olleet koskaan kuulleetkaan meistä eikä kukaan osannut määritellä millainen logo meillä on. Niinpä ajatuksissani oli ensitöikseni lisätä näkyvyyttä markkinoinnin avulla. Päihitin jopa ammattilaiset tässä seikassa ja irtisanoimme mainostoimistot.

Toinen iso työ, joka vaati nopeaa reagointia aloittaessani nykyisessä työssäni, oli toiminnan kehittäminen. Koska ympärillä oli ainoastaan tulipaloja, joita jouduin sammuttamaan tämän tästä, kehittäminen oli lähinnä ”paikkausta” syksyn osalta. Samalla opin monta arvokasta oppituntia siitä, että ”tein vain jotakin, jotta pysymme hengissä”. Kun pahin vaihe oli ohi, aloin kysymään mikä meidän juttu on? Mitä minun toivotaan viestivän ja markkinoivan eteenpäin? Keitä me ollaan ja keitä me haluamme asiakkaiksemme? Keitä meidän nykyiset asiakkaat ovat?

Kävin palvelumuotoilun koulutuksissa työnantajan kustantamana ja tulin töihin joka kerta super innostuneena kertoen mitä kaikkea olin kuullut ja oppinut ja pohdin ääneen, voisimmeko mekin alkaa kartoittamaan olemassaoloamme palvelumuotoilun kautta. Joka kerta esimieheltäni tuli täystyrmäys: ”Me ollaan jo kokeiltu tätä.” Tai ”Tästähän me ollaan puhuttu jo monta vuotta.” Kun kysyin pitäisikö puhuminen lopettaa ja aloittaa tekeminen, sain taas silmienpyörittelyä osakseni.

Kerroin myös aiemmin, miten olin pyytänyt henkilöstöpalaveria, koska esimieheni puuttui meidän kaikkien työhön sotkemalla tehtävämme ja asiakaskontaktimme. Tuolloin kävimme kuusi tuntia läpi toimenkuviamme. Kun tästä keskustelusta oli mennyt noin kaksi kuukautta, esimies keksi, että pidetään kehittämispäivä, johon jokainen kirjoittaa omat tehtävänkuvansa auki. Kollegoiden kesken mietimme, että juurihan me kävimme nämä läpi? Käsky oli tullut ylemmältä taholta, sillä esimiehemme oli ollut itse kehittämiskeskustelussa. No, kävimme uudelleen ne läpi.

Minulla ja kahdella muulla kollegallani oli pitkät listat siitä, mitä teemme työksemme. Lisäksi piti avata ne tiedot ja taidot, joiden pohjalta työtämme teemme. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin osaamisen palastelusta ja tämä oli nytkin loistava tapa pohtia sitä, mitä kaikkea oikeastaan osaakaan tehdä, ja miksi. Esimieheni työnkuva käytiin viimeisenä läpi ja se oli todella surullista kuultavaa. Hän totesi itse, ettei hänellä ole muita tehtäviä kuin budjetin laatiminen. Hän sanoi myös, että hän joutuu uudelleen miettimään omaa rooliaan ja siihen liittyviä tehtäviä. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tämä lause oli tullut hänen esimieheltään. Seuraavassa sivulauseessa hän halusi ottaa minulta pois markkinoinnin sekä toiminnankehittämisen, tehtävät, joiden takia olin tullut taloon. Ja pian hän totesi, että voisin laittaa te-palveluiden sivuille työpaikkailmoituksen, jossa minä, tavallinen duunari, rekrytoisin meille 2-3 työntekijää. Sanoinkin ääneen, että käsittääkseni rekrytointi kuuluu esimiehelle, ei minulle. Muutaman päivän mietittyäni näitä(kin) kommentteja, tajusin, että esimieheni haluaa minun ja toisen kollegani hyödyntävän kaiken verkostoistamme. Hänellä ei ole työkokemusta eikä verkostoja. En tiedä onko hän jo ymmärtänyt senkin, että kun ei ole osaamista ja hän esiintyy hyvinkin kyseenalaisesti erilaisissa tilaisuuksissa, hän ei ole uskottava…? Ja silti hän haluaa tehdä itsestään brändin, yrityksen kasvot.

Kun työtehtävien tarkastamiseen oli käytetty neljä tuntia aikaa, ryhdyimme miettimään mihin olemme menossa. Sain tehtäväkseni edelleen kehittää toimintaa, mutta kun ehdotin strategian ja  visioiden laatimista, sain taas kylmää vettä niskaani. Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua ja kehittää toimintaansa? Toki minä voin taas jälleen kerran ”sammutella tulipaloja” ja keksiä sitä tätä ja tota, mutta tällä tavalla emme ikinä tule pääsemään ”seuraavalle tasolle”. Tajusin, että meillä on konkreettisesti se tilanne, että meillä on pystymetsästä tempaistu esimies, jolla ei ole mitään hajua miten yritystä johdetaan eikä minkäänlaista tuntemusta työlainsäädäntöä kohtaan. Eikä hänellä ole koko kentältä ruohonjuuritason kokemusta, jolloin ymmärrys koko alaamme kohtaan puuttuu täysin. Hänet on vain nostettu esimiesasemaan ja nyt hän haluaa tehdä alaistensa työt, koska muuta työtä hänellä ei hänen itsensä mukaan ole.

Sitä, miten hän kohtelee minua muiden läsnäollessa, puitiin myös. Kerroin suoraan, että minua loukkaa se, että toiset täällä saavat pitää etätyöpäiviä ja ylityövapaita, mutta kun minä jotakin pyydän, saan silmien pyörittelyä ja vähättelyä. ”Ai noinko sä sen koet?” Jäin miettimään sitäkin, että a.) minulta löytyy kokemusta ja näkemystä tähänkin työhön enemmän kuin esimieheltäni, koska olen tehnyt sitä ruohonjuuritason duunia vuosikausia b.) olen samanikäinen kuin hänen oma tyttärensä, jonka tutkinto on ammatillisesta oppilaitoksesta (enkä tätä nyt mitenkään vähättele), jolloin mietin, vertaako hän minua omaan tyttäreensä, joka on eri alalta ja eri asteelta valmistunut? En tiedä saatteko kiinni ajatuksesta, mutta mietin vertaako hän minua tyttäreensä, joka ei tunne työkenttäämme? Jos tytär ei tiedä alastamme mitään, ja miten eri alalta valmistuneena voisikaan tietää, niin enhän minäkään samanikäisenä voi tietää ja olla jopa pätevämpi kuin esimieheni? Vai onko esimieheni nyt tajunnut itsekin toivottoman tilanteensa ja kiukuttelee siitä syystä nyt minulle? Nämä ovat vain nyt päänisisäisiä spekulaatioitani.

Meillä ei edelleenkään siis ole strategiaa eikä visiota, sillä emme päässeet yksimielisyyteen siitä, millä tavalla asiassa edetään. Tilanne oli taas 3 vastaan 1. Kolmantena seikkana pohdimme brändäystä. Taas totesin ääneen, että emmehän me voi brändäystä tehdä, jos meillä ei ole sitä strategiaa = keitä varten olemme olemassa. Meille on kuitenkin jo kovaa vauhtia tulossa uudet nettisivut, joiden visuaalisuuteen olemme vaikuttaneet ja uudet tilat, joihin palkattiin jopa sisustussuunnittelija. Sisustussuunnittelija oli katsonut uusia nettisivujamme ja häneltä oli toivottu samaa raikasta ilmettä uusiin tiloihimme. Arvatkaa miten tässä kävi? Katsoimme suunnittelijan suunnitelmia ja itse olin koko sen palaverin ajan hiljaa, koska en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. 90-luvun, varastosta löytyneillä, sekä samaa sarjaa kirppiksiltä kaivetuilla kalusteilla sisustetaan tilamme. Raikkauden sijaan saamme tunkkaista pyökkiä ja 90-luvulle tyypillistä tumman sinistä maalattua mdf:ää. Jäin totaalisen sanattomaksi. Brändäys – ei sitä valitettavasti voi edes toteuttaa tässä kontekstissa. Mihin katosi se raikkaus, nettisivujemme ajatus? Luulen, että tätä(kin) työtä sabotoitiin esimiehen taholta, ei hän halua muuttaa mitään. Ja tuleehan se halvemmaksi kaivaa ne ikivanhat kalusteet.

Elämä kehittämispäivän jälkeen jatkui omalta osaltani uusien työpaikkojen kartoittamisella. Mitään ei löydy läheltä, ei yhtään mitään. Kaikkiin työpaikkoihin joutuisin ajamaan 1,5-2h/suunta. Lisäksi mietin, ettei minulla ole pätkätyövuosien jälkeen ollut kunnollista kesälomaa sitten vuoden 2016, joten kestäisikö pääni vielä ensi kesän lomiin? Jatkaisinko kesälomien jälkeen vasta uuden työpaikan metsästystä? Kysymyksiä, joita joudun nyt todenteolla pohtimaan…

torstai 31. lokakuuta 2019

Lokakuun kuukausikatsaus


Jotenkin sitä yrittää pysyä positiivisena, että tämän kuun jälkeen helpottaa, mutta saa nähdä helpottaako. Tässä kuussa rahaa on palanut ihan hirveästi. Oli turnausta, pendelöintiä kouluun, pendelöintiä töiden puolesta (työpaikka kustantaa junaliput takautuvasti sitten joskus…), auton hajoamista, pieneksijääneitä kenkiä ja kahden kuukauden puhelinlaskuja. Lisäksi viime kuulta jäi maksettavaa luottokortille yli 600 euron verran… Päätinkin, etten laita mitään laskutilille tässä kuussa, vaan kuittaan luottokorttilaskusta leijonaosan kuukausittaisella laskutilisummallani.

Jatkuva reissaaminen ja ylityöt näkyvät myös ruokalaskussa. Kun on niin loppu ja väsynyt, ei jaksa kotona ruokaakaan tehdä. On helpompaa ja houkuttelevampaa tilata ruoka kotiin tai viedä lapset mäkkäriin. Yhden käden sormilla voinee laskea kuinka monta kertaa tein itse ruokaa lokakuun aikana. En yksinkertaisesti ole ehtinyt käydä kotona kuin nukkumassa.

Mutta koska pyrin aina positiivisuuteen, siitäkin huolimatta, etten ole taas kahteen yöhön juurikaan nukkunut ja tekisi mieli vain itkeä väsymyksestä, olen iloinen siitä, että kymppitonnit paukkuivat taas asuntolainassani. Nyt ollaan siinä tilanteessa, jossa piti olla tämän vuoden tammikuussa, mutta ihan sama.

Huhtamäki on noussut kk:n aikana yli 18% ja vuoden aikana liki 80%! Ihanasti tasoittaa Nordean pudotusta, ja salkkuni on taas, ainakin tämän hetken, liki 20.000 euroa.  

VARAT €
30.9.19
31.10.19
Muutos
Osakkeet
17.323,00
17.938,89
+ 615,89
Indeksirahastot
1.223,00
1.313,00
+ 90,00
Hätävara-tili
5.443,01
5.000,00
- 443,01
Laskutili
10,57
27,86
+ 17,29
Yhteensä
23.999,58
24.279,75
+ 280,17
VELAT €


Asuntolaina
60.134,43
59.603,05
+ 531,38

Tulot lokakuu: 2.944,34€.  Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Netflix 11,99€
Taloon liittyvät kulut
400€
Vr 93,10€
Puhelin (oma + lasten) 
44,13+42,97€
Autohuolto 445€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
620,52€
Lasten harrastuksiin liittyvät hankinnat 194€
Laskutili
0€
3 x kengät 147€



Yhteensä
1.687,99€
891,09€ Yht. 2.579,08 €

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
0
Yhteensä
60€

Miten sinun lokakuu sujui?


tiistai 29. lokakuuta 2019

Kun työntekijän pitäisi venyä ja venyä... osa 2

Kiitokset kaikille kommentoijille viime postaukseni suhteen. Työpaikalla tilanne ei valitettavasti ole muuttunut mihinkään. Sen verran sain taas joustoa, että yksi 6-päiväinen työviikkoni muutettiin 5-päiväkseksi palkkaamalla sijainen tilalleni. En tiedä kuinka paljon saan tästä kiittää kollegaani, joka on pidellyt puoliani. 

Olinpa erään lauantain töissä, kun esimieheni suolsi minulle jatkuvasti s-posteja. Hetken aikaa mietin kirjoitanko hänelle, että kun kerran teet lauantaina töitä, niin raahaisitko perseesi tänne toimistolle? Hittoako minä siellä istun viettämässä lauantaita, jos hän kerran joka tapauksessa tekee töitä kotona?

Tilanne töissä kulminoitui lopulta siihen, että viidennellä kerralla en enää osannut puhua normaalilla äänellä esimiehelleni. Kun alkaa olla ihan loppu, ja pyytää tukea ja apua työtaakan keventämiseen, viimeinen asia, minkä haluaa kuulla 6-päiväisestä työviikosta, johon on suunniteltu kolme 12-tuntistä työpäivää, että "Tällaista tämä kuule nyt vaan on." Kivahdin, että "EI, se ei saa olla tällaista! Minulla on lapset, perhe ja ihan oma elämä ja minä en enää tee tällaisia työviikkoja!" Kerroin myös, että ylitöillä korvatut opiskelupäiväni eivät ole mitään vapaapäiviä, vaan ihan täysiä työpäiviä. "Ne on silti ihan sun omaa vapaa-aikaa." Oikeassa hän siinä on, että itsehän minä määrittelen miten vapaa-aikani käytän, mutta ei se silti tarkoita sitä, että jos kerran kuukaudessa käytän ylitöitä koulunkäyntiini, minulla voi teettää lisää ylitöitä mielin määrin. Keräsin jälleen kolmessa viikossa 26h ylitöitä. 

Minulla on ollut kaksi vapaapäivää putkeen viimeksi 4 viikkoa sitten. Kerroin myös esimiehelleni syöväni unilääkkeitä jo useamman viikon putkeen, koska alan olla aivan loppu. Lopulta hän suostui kutistamaan tuon 6-päiväisen työviikon 5-päiväiseksi ja tiputtamaan työtuntini 8-tuntisiksi. Lisäksi sain sovittua neljä ylityövapaata peräkkäisiksi päiviksi. Miksi minä olen kuitenkin se, jolla on kurja fiilis? 

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Kun työntekijän pitäisi vain venyä ja venyä...


Kun on kerran palanut loppuun kunnolla, on oppinut arvostamaan omia rajojaan ja kehon lähettämiä signaaleja. Kun kerta toisensa jälkeen työnantaja vaatii venymistä ja joustamista eikä uni riitä enää palautumiseen, vaan heräät toistuvasti aamuyöstä miettimään keskeneräisiä töitä, ajattelin ottaa puheeksi esimieheni kanssa työaikani.

Jo työsopimustani allekirjoittaessa olin tietoinen siitä, että työhöni kuuluu ilta- ja viikonlopputyötä ja se on ok. Se, että työtä on toistuvasti 12h päivässä sekä 6-päiväisiä työviikkoja ilman asianmukaista rahakorvausta tai oikeutta arkivapaisiin, ei ole ok. Kysyessäni ilta- ja viikonloppukorvauksista, sain vastaukseksi, että ylityöt saa ainoastaan vapaa-aikana, tunti tunnista. Rahakorvauksia viikonlopuista tai iltatyöstä ei makseta, kuten ei makseta ylitöistäkään. Kysyin miten voi olla, että jos olen sunnuntaina 8h töissä, se korvataan vapaa-aikana tunti tunnista, jos rahallisestikin se tarkoittaa tuplapalkkaa? ”No, kun me ollaan niin joustavia, että sä voit sitten viikolla lähteä töistä joskus aikaisemmin tai hoitaa arkena omia asioita.” Henkilöstöpäällikkömme totesi, että eihän se näin mene, vaan ihan samalla tavalla ilta- ja viikonlopputyöt tulevat korotettuna vapaa-aikana.

Seuraavaksi esimieheni yritti esittää, että tekisin kaksi viikkoa töitä ilman vapaapäiviä. Kieltäydyin. Sanoin joustavani työajoissa, mutta ilman vapaapäiviä en töitä tee. Pyysin saada arkivapaat, mikäli olisin viikonlopun töissä. Seuraus? Esimies aloitti mykkäkoulun. Kollegani sanoi, että hän tekee sunnuntain, niin minä saan edes yhden vapaapäivän. Ihan kuin se yksi vapaapäivä auttaisi palautumiseen, kun takana oli jo kuukauden mittainen jakso, jossa tein 6-päiväistä työviikkoa… No, vapaa sekin ja tietysti arvostin kollegani elettä.

Kun yöuneni alkoivat käydä vähiin ja koin enemmän kiukkua kuin yhtäkään ainutta positiivista tunnetta, siirryin ottamaan unilääkettä, jota minulla oli vielä jäljellä. Kun pääsin pahimman väsymykseni yli, otin jälleen kerran työajat esimieheni kanssa esille. Sanoin suoraan, etten kerta kaikkiaan jaksa tehdä tällaisilla työtunneilla töitä, ilman vapaapäiviä. ”No kuule, me ollaan kahdestaan sihteerin kanssa tehty näitä hulluja työviikkoja, eikä olla tunteja laskettu.” Yritin kertoa, että minulla on perhe, harrastavat lapset ja että minulla on ihan oma elämä. Ei mitään vaikutusta.

Neljännen kerran yritin taas puhua. Tällä kertaa sain joustoa 12-tuntiseen päivääni sen verran, että hän tuli tuuraamaan minua aamupäiväksi ja sain päivän tiputettua 8 tuntiin. Tulin samalla kertoneeksi, että minun lapseni harrastavat ja meillä on treenejä iltaisin ja minulla menee myöhään ennen kuin pääsen kotiin. Tarvitsen myös vapaa-aikaa ja vapaapäiviä. Sain vastaukseksi ”Pitäisikö sun pojan treenejä vähentää, niin jaksaisit paremmin?” Lapseniko kustannuksella minä jaksaisin paremmin, kun kyse kuitenkin oli työtuntien normalisoinnista?

Esimieheni heitti vielä kommentin, miten meidän työpaikka on niin joustava, mutta kaikki työpaikat eivät ole. Sanoin, etten kyllä ole ikinä joutunut tällaisista asioista keskustelemaan yhdenkään esimieheni kanssa. Ylityöt on maksettu rahallisina korvauksina ja huolehdittu, että työntekijällä on vapaa-aikaa. Kovin oli taas hiljaista. Yhdessä työpaikassa olen joutunut tekemään 60-tuntisia työviikkoja, mutta koska olin kokonaistyöajassa, minulla oli monta kuukautta, jolloin minulla taas saattoi olla vapaita viikkoja tuon tiukan rykäisyn johdosta.

Kun siis blogissani olen avautunut esimiehistäni ja kyseenalaistanut sitä, mistä näitä oikein tipahtelee, olen viimein tajunnut sen, että kun ei ole esimieskokemusta, -koulutusta eikä osaamista ihmisten johtamiseen, lopputulos on aina tämä. Onneksi meillä on olemassa työntekijää suojelevia lakeja näiltä mielipuolisilta esimiehiltä, mutta kurjaa on, että itse pitää jatkuvasti pitää omista oikeuksistaan kiinni. Itse päätin, etten enää jousta. Kahden päivän vapaat kuuluvat minulle siinä, missä kaikille muillekin. Olipa ne vapaat sitten sijoiteltuna mihin kohtaan hyvänsä viikon sisällä. Minä en enää terveyttäni riskeeraa yhdenkään työpaikan takia.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Syyskuun kuukausikatsaus


Taulukkoon syötettyjen tietojen valossa syyskuuhan näyttää ihan todella hyvältä kuulta! Osakesalkkukin mukavasti nostanut arvoaan, mutta se lieneekin ainoa positiivinen asia syyskuussa. Säästöön sain toki 450€, mikä oli silti vähemmän kuin tavoitteeni.

Esikoiseni polkupyörä kävi auttamattoman pieneksi, ja kun toivotunlainen polkupyörä sattui olemaan tarjouksessa, sovimme lapsen kanssa, että se on joululahja.

Laskutilini ammottaa tyhjyyttään kiekkoturnauksen ja samalle kuulle osuneiden lasten harrastusmaksujen takia (joita oli yli 400 euron edestä), joten olen joutunut maksamaan laskutilin laskuja normitililtä 329,90 euron verran. Pitkästä aikaa rahat olivat yksinkertaisesti niin loppu, että jouduin vinguttamaan visaa ja oikein urakalla. Se näkyykin sitten lokakuun kuukausikatsauksessa… Ajattelin, että laitan säästöön joka tapauksessa rahaa, jos vaikka lokakuussa ei tulisi menoja niin paljoa, mutta tätä kirjottaessani käyttötilini saldo on 100 euroa… Ja lisäksi autoni on menossa reilun 600 euron korjaukseen. Mutta, ei lannistuta!

Koska kilpailutin puhelinliittymämme, sain elokuun ilmaisena. Puhelinlaskun eräpäivä osui vasta lokakuulle, joten tässäkään kuussa en puhelinlaskua joutunut maksamaan.

VARAT €
31.8.19
30.9.19
Muutos
Osakkeet
16.077,77
17.323,00
+ 1.245,23
Indeksirahastot
1.134,00
1.223,00
+ 89,00
Hätävara-tili
6.732,16
5.443,01
- 1.289,15
Laskutili
73,50
10,57
- 62,93
Yhteensä
24.017,43
23.999,58
- 17,85
VELAT €


Asuntolaina
60.665,81
60.134,43
+ 531,38

Tulot syyskuu: 2.934,27€.  Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Netflix 11,99€
Taloon liittyvät kulut
300€
Vr 14€
Puhelin (oma + lasten) 
0€
Opinnot 75€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
402,80€
Bensa 60€
Laskutili
400€
Joululahja 119€


Laskutilille kuuluvat 329,90€
Yhteensä
1.683,17€
668,89€ Yht. 2.352,06€

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
0
Yhteensä
60€

Miten sinun syyskuu sujui?