Nordnet

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Helmikuun kuulumisia ja kuukausikatsaus


Terveisiä Atlantin toiselta puolen! Jet lag on jäätäävääkin jäätävämpi, kuten oli myös sää reissumme aikana. Suomeen palatessa sää tuntui lähes helteeltä :D Mahtava reissu tuli heitettyä siipan kanssa ja matkabudjetistakin jäi 30€ käyttämättä. Muutama NHL-peli tuli käytyä katsomassa ja tunnelma noissa peleissä oli huikea! Tämä hockey mama oli kyllä otettu :)

Helmikuu kaikkinensa oli raskas. Lopettelin ennen reissuamme työt vanhassa työpaikassa ja koska kaikki piti jättää seuraavaa varten valmiiksi, kiirettä ja stressiä riitti. Viimeisenä työpäivänä nappasin itselleni vielä parkkisakon, koska en muistanut käydä siirtämässä autoa. Haikeaa oli jättää työkavereille heipat, itse työlle ei niinkään. Askel oli kirjaimellisesti kevyt, kun kävelin viimeisen kerran autolleni ja ajelin kotiin. Huomenna pitäisi starttailla uudessa työpaikassa, mikä sekin jännittää, mutta hyvällä tavalla.

Kävin jo uuteen paikkaan tutustumassa ennen reissua ja odotukset ovat kovat. Olen jo kauan haaveillut tekeväni luovaa työtä, ja työtä, jota voi tehdä yksin omassa työhuoneessa. Pieni tiimi on toki ympärilläni, mutta ajatus siitä, että pääsen ”eroon” ihmisistä ja ihmismassoista, on helpottava. Mitenhän tätä selittäisi…? Olen tehnyt työtä, jossa olen ollut jatkuvasti ihmiskontaktissa, ja viime vuosien saatossa olen kokenut sen uuvuttavaksi. Kun omasta sosiaalisuudestaan antaa ”kaiken” työpaikallaan ja työssään, ei jaksa tavata vapaa-ajalla enää ystäviä. Toivonkin, että tämä asia muuttuisi, koska työmatka lyheni, työpaikkani sijaitsee ystäviäni lähellä ja ruokatunnilla voi piipahtaa vaikka ystävän kanssa lounaalle. Tai kesälomallaan lapset voivat fillaroida työpaikalleni ja voimme käydä vaikkapa jätskillä ruokatuntini aikana. Paljon on tullut jo kyselyitä ystäviltäni, koska mennään syömään, ihanaa!

Uuden työn myötä nykyinen autoni on jäämässä turhakkeeksi. Omistan vanhan, paljon ajetun diesel-auton, jossa alkaa olla rempan tarvetta joka suunnalta. Lisäksi kilometrejä ei enää tule entiseen tapaan, jolloin maksan turhaan diesel-veroa. Kun seurailee bensan ja dieselin hintaa, niin aika lailla samanhintaisia nuo ovat litrahinnaltaan. Olen tovin potenut autokuumetta ja mieli tekisi vaihtaa pieneen, vähän kuluttavaan kaupunkiautoon, jonka peräkontti olisi kuitenkin jääkiekkokassin kokoinen. Muuhun en autoa enää oikeastaan tarvitsisi kuin pojan treeneihin kuskaamiseen. Laskettelusuksetkin sinne voisi mahtua, kun kuopus innostui tästä harrastuksesta. Haaveilen sähköautosta, mutta siihen eivät rahat vielä riitä enkä halua autoa varten lainaa ottaa. Saa nähdä mitä nykyisen autoni suhteen teen kuluvan kevään aikana… juuri ostetut talvirenkaat kävisivät mieheni autoon, joten ehkä kevään ja kesärenkaiden vaihdon yhteydessä auto lähtee myyntiin…? Kesä menisi muutenkin ilman autoa, kun ei tarvitse pikku miestä jäähalleille kuskailla. Säästöä voisi siis kesän aikana tulla vähän reilummin, ja autottomuudesta kertyneet säästöt voisi käyttää seuraavan auton hankintaan. Harmillista on, että ilman autoa en pärjää lasten harrastusrumbassa, mutta lapset menevät tässä asiassa etusijalle. Ja tuohan auton omistaminen kieltämättä tietynlaista vapauden tunnetta. Seliseli.

Taloudellisesti helmikuu meni paremmin kuin odotin. Tuloja kertyi mukavasti, mutta tiedän jo nyt, että maaliskuussa tuloja ei näin hyvin enää kerry. Palkkani tippuu hieman, ja lasteni vietettyä hiihtoloma isänsä luona, elatusmaksutkin maaliskuussa ovat pienemmät. Ihan se ja sama. Tililläni on kaikesta kulutuksesta huolimatta vielä kelpo summa rahaa, josta riittää säästöönkin.

Mukavaa on myös se, että jälleen ”Muutos”-sarake on, laskutiliä lukuunottamatta, plus-merkkinen. Olen saanut ostoshimoni sellaiseen kuosiin jo viime syksynä, että säästöjä on kertynyt. Nyt toki tammi- ja helmikuussa näkyvät tämän matkamme kustannukset, mutta uskoisin, että maaliskuusta eteenpäin säästäminen tulee olemaan huomattavasti helpompaa. Nyt pitäisi uskaltaa vain alkaa taas sijoittamaan eikä kerryttää pelkkää hätävaratiliä. Tästä se taas lähtee…

VARAT €
31.1.19
28.2.19
Muutos
Osakkeet
12.995,39
13.272,92
+ 277,53
Indeksirahastot
935,00
1.017,00
+ 82,00
Hätävara-tili
8.084,26
8.285,25
+ 200,99
Laskutili
459,68
426,24
- 33,44
Yhteensä
22.474,33
23.001,41
+ 527,08
VELAT €


Asuntolaina
64.393,54
63.868,25
+ 525,29

Tulot helmikuu:  3.656,97€. Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Ulkomaan matka 467,24€
Taloon liittyvät kulut
300€
Pysäköintisakko 50€
Puhelin (oma + lasten) 
47,99€
Junaliput 26,00€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
507,29€
Laskettelu 40,00€
Bensa
86,49€
Netflix 10,99€
Laskutili
400€

Yhteensä
1.922,14€
594,23€€        Yht. 2.516,37

Sijoituksissa ei muutoksia...

Sijoitukset
Lapset
30,00
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
0,00
Seligson Top 25 Brands
0,00
Yhteensä
60,00€

Miten sinun helmikuu sujui?


4 kommenttia:

  1. Auto vaan on kiva, jos sitä tarvitsee ja siihen on tottunut.
    Säästöjähän saat ehdottomasti siitä, että voit vaihtaa dieselin bensaan ja auton pienempään. Ja kun sillä vielä tarvitsee ajaakin vähemmän, niin saat oikein hyvää säästöä.

    Täällä on alkuvuosi mennyt hyvin. Olen pysytellyt poissa kaikista kaupoista ja pakollisten menojen jälkeen melkein kaikki muu raha on jäänyt tilille.

    Sinänsä ihan kiva, koska elämä yllätti (ei oikeasti yllättänyt, koska yritystä oli) ja saamme toivottavasti loppusyksystä jälkikasvua ensimmäistä kertaa.

    Nyt vaan auki se, että miten isoksi pitäisi se hätävara/lapseen liittyvä tili kasvattaa, jotta saamme kaikki hankituksia ja voin olla kotonakin jonkun aikaa.

    Onneksi en ole merkkiuskollinen ja tykkään saada käytettynä asioita, joten säästöä yritän saada kaikista tarvikkeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon onnea tulevasta pienokaisesta! Nykyisin on onneksi esimerkiksi facebookin kirppiksiä, joista saa tehtyä tosi edullisesti hankintoja. Omien odotusten kohdalla tällaisia ei vielä ollut, mutta kirppiksiltä tuli järjestään kaikki hankittua. Lapsi kasvaa kuitenkin niin hurjaa vauhtia, että kaikki jää nopeasti pieneksi.

      Mukavaa odotusta sinne :)

      Poista
  2. Tasaista kasvua joka osa-alueella, hyvä homma :) Oletko harkinnut käytettyä hybridiä, esimerkiksi Toyotan Auris tai Prius, joissa hinta alkaa olla kohtuullinen alle kymmenen vuoden ikäisissäkin autoissa. Kaveri kehuskelee jatkuvasti uuden hybridinsä 2.5l/100km kulutuksella joten täälläkin on alkanut uhkaavasti autokuume nousta, vaikka nykyinen -95 Corollakaan ei isoruokainen ole :D

    VastaaPoista
  3. Ja piti muuten ihan miettiä pieni hetki kun myös oma kaveri oli juuri kattelemassa Avalanchen pelejä että hetkinen :D Mutta tietääkseni olen ajan tasalla parisuhdekuvioissa joten Suomesta on muitakin hulluja jotka lähtevät Atlantin taakse kumikiekon perässä :D

    VastaaPoista