sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pitäisikö olla huolissaan?


”Kaikki meni, ihan kaikki. Ajattelin vain, että kunhan pääsen eroon miehestä, niin antaa mennä…”, kertoi eräs tuttavani taannoin taloudellisesta tilanteestaan. Vajaan 10 vuoden avioliiton aikana perheeseen syntyi kolme lasta, joita äiti hoiti kotona, vaikkakin kävi raskauksien ja hoitovapaiden välissä myös töissä. Kaikki, mitä rahalla ostettiin, kuten talo ja upouusi, kallis merkkiauto, menivät miehen nimiin. Hoitovapailla nainen sinnitteli miehen rahoilla. Välillä mies ei antanut rahaa kuin muutaman hassun kympin, joilla olisi pitänyt ostaa parin viikon ruuat lapsille, ja mielellään myös itselle. Kun tilanne lopulta kärjistyi avioeroon, mies sai avioehdon myötä pitää kaikki. Nainen muutti lasten kanssa kaupungin vuokra-asuntoon ja aloitti kaiken alusta. Nyt pesämunaa on saatu kerrytettyä oman asunnon ostamista varten, tiukkaa tosin tekee edelleen pienipalkkaisella alalla työskentelevälle yh-äidille. 

Toinen ystäväni on elänyt koko lapsuutensa köyhyydessä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kesät talvet olivat samat rikkinäiset lenkkarit, koska rahaa uusiin kenkiin ei ollut. Lukion kirjoja saimme hänelle annettua lainaksi, joista hän vain kumitti muiden vastaukset pois. Äiti oli elintapatyötön, joka kävi työkkärin pakottamat kurssit, ja taisi olla joskus muutaman kuukauden ”pakotettuna” töissäkin, mutta viihtyi kotona kaupungin vuokra-asunnossaan kaikkia mahdollisia tukia nostellen. Äiti oli toki mukava, mutta aivan äärettömän laiska. Ystäväni kävi lukion ja kouluttautui ammattikorkeakoulussa ammattiin, josta on saanut töitä aina. Hän rakastui jo teini-iässä aviomieheensä, joka oli jo täysi alkoholisti 20-vuotiaana. Rakkaus on vain niin sokea, etteivät ystävien varoittelut ”tuntuneet missään”.

Rakennettiin oma talo. Sattui olemaan niin hyvä vaihe päällä, että pariskunta sai vakuuteltua pankin kyvystään maksaa taloa. Miehellä sattui olemaan sillä hetkellä työpaikka, ja ystävälläni töitä riitti, kunnes pian miehen työt katkesivat ryyppyputkeen… Sama kaava toistui vuosien aikana lukuisia kertoja ja talon velan maksu siirtyi ystäväni harteille. Jo valmiiksi vähävaraisella pariskunnalla teki tiukkaa, ja jos kahville piti kaveriporukalla mennä, toinen otti kahvin, muttei koskaan voinut muuta syödä, koska ei ollut rahaa. Syntyi lapsi. Lapsen piti pelastaa jo hirttoköydessä roikkuva avioliitto. Ei ollut rahaa ostaa vaunuja eikä muita lastentarvikkeita, tai näin aina meille ystäville kerrottiin. Lahjoitimme omistamme kaikkea tarvittavaa.


Hankittiin kolmen kissan lisäksi kallis rotukoira, jonka toivottiin paikkaavan avioliiton, koska toista lasta ei yrityksistä huolimatta kuulunut. Koiralla oli synnynnäinen rakennevika, ja rahaa eläinlääkäriin paloi. Mies ryyppäsi, ystäväni sinnitteli. Erottiin. Eron myötä mies luopui osuudestaan taloon ja antoi sen elatusmaksuna ystävälleni. Talo oli vielä pahasti kesken, mutta kuitenkin asumiskelpoinen. Eihän sitä nyt ryyppyreissuilta vuosien aikana ehtinyt viimeistellä, saati lopputarkistaa. Sitä, millä perusteilla ystäväni sai pankista lainaa vielä talon puolikkaan lainaan, kaikkien muiden velkojen lisäksi (oli opintolainaa, autolainaa, ”lainaa” mm. tuhansia euroja maksaneesta lomamatkasta, ja osamaksuja), en pysty mitenkään käsittämään.

Jatkui jatkuva kituuttaminen. Jossain kohtaa rehellisesti sanottuna kypsyin jatkuvaan tavaroiden vinkumiseen minulta. Olin antanut lastentarvikkeita ja vaatteita mielettömät määrät vuosien varrella ja kaikki urheiluvälineistä lähtien olisi pitänyt antaa ilmaiseksi. Totesin itselleni, että nyt riittää. Hän löysi uusia ystäviä, joilta sai itselleenkin jätesäkkitolkulla uusia, ilmaisia vaatteita. Onhan se ihan helvetin kätevää, kun ei tarvitse itse mistään mitään maksaa, vaan kaikki tuodaan kotiin ilmaiseksi.

15 vuotta myöhemmin tuo talo oli edelleen lopputarkistamatta ja sitä tehtiin hartiavoimin, jotta se saatiin myyntiin. Samalla tehtiin kaikki keskeneräinen loppuun. En tiedä maksoiko ystäväni tutulleen remonttiavusta, veikkaan, että ei. Tuon 15 vuoden aikana ystäväni ei ole kovin paljoa saanut lainaa takaisinmaksettua, mutta jotakin hänelle tulee myynnin jälkeen jäämään käteen. Hän on jo muuttanut uuden miesystävänsä luo. Miehen, joka asuu talossa, jonka hänen vanhempansa omistavat, ja jotka maksavat kaikki miehen elämisenkulut, poislukien ruuat.

Ystäväni aikoo käyttää talosta mahdollisesti saamansa rahat upouuden auton ostamiseen, koska hänenhän ei tarvitse elämisestä enää mitään maksaa. Toivon heille kaikkea hyvää, vilpittömästi, mutta jäin vain miettimään sitä, että jos tämä parisuhde joskus päättyy, kaikki mitä ystäväni ikinä on saanut säästettyä, on valunut vessanpöntöstä alas, ja hänkin aloittaa kaiken jälleen aivan alusta.

En ole paras ihminen sanomaan, miten pitäisi toimia eikä se ole tehtäväni. Ihan samalla tavalla itsekin annoin avioerossa miehen viedä kaiken, ja aloitin puhtaalta pöydältä. Mietin vain, miten tulevaisuudessa voitaisiin lapsistamme ja nuoristamme kasvattaa niin fiksuja rahankäyttäjiä, jotka välttäisivät vaikkapa edellä mainitut sudenkuopat? Miten raha-asioista voisi sopia jo parisuhteen kynnyksellä niin, ettei kumpikaan osapuolista joutuisi enää ikinä "aloittamaan alusta"?

Mitäpä ajattelet tästä?

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Rahan tuloa ei voi estää

Hei vaan kaikille täältä pienestä kuplastani. Tuossa aiemmin jo totesin, että teen nykyisin töitä tietokoneella, minkä seurauksena kotona ei enää meinaa mielenkiintoa tietokonetta kohtaan olla, ja se on osoittautunut kyllä tosi hyväksi ratkaisuksi. Tulee tehtyä paljon enemmän kaikkea järkevää. 

Tuossa jo hetken aikaa tuumailin josko lähtisin opiskelemaan avoimen yliopiston kautta viestintää ja mediaa, mutta totesin, että työnantaja kouluttaa minua tällä hetkellä ilmaiseksi niin paljon, että miksi oikeastaan vaivautuisin? Kun työnantajan tarjoama koulutus on täsmäkoulutusta, josta saa välittömän hyödyn, eivät yliopisto-opinnot ehkä nyt tarjoa sitä välitöntä "tyydytystä" tiedon nälkääni. Kahden kuukauden jälkeen minusta tuntuu edelleen siltä, etten käy töissä, vaan harrastamassa jotakin niin kivaa harrastusta, etten meinaa saada siitä tarpeekseni. Mieheni toteaa innostukselleni tyynen viileästi, että toivottavasti tuo jatkuu vielä vuosienkin päästä ;) 

Viime syksynä sain talouteni aika hyvään balanssiin, ja sillä on jatkettu nyt keväänkin ajan. Aika vaivattomasti saan 500€/kk säästöön. Olen automatisoinut lapsilisät suoraan siirrettäväksi "hätävararahastooni" tai millä nimellä sitä nyt ikinä haluaakin kutsua. Sinne sain tämän kuukauden aikana 10.000 euron potin kasaan.

Osinkoja olen tähän mennessä kerryttänyt 543,63 euron verran. Vielä on saamisia Huhtamäeltä ja Nokialta. Alla taulukko osingoista ja tämän hetkisestä osakesalkustani.

Osake
Kpl
Osinko €
Fortum
83
68,03
Huhtamäki
100

KONE
16
19,67
Nokia
100

Nordea
809
418,68
Stora Enso Oy
100
37,25
Neste
32
-

Osingot (ja omaa pääomaa) käytin Nesteen ostoon Nesteen splitatessa. Hullua tai ei, mutta halusin Nestettä salkkuuni. Minulla on Nordnetin sovelluksessa käytössä ”Seurantalista”, ja siihen koottuna ”Unelmasalkkuni”. Ns. ”Unelmasalkussani” on em. osakkeiden lisäksi viisi muuta yhtiötä, ja joka kk olisi tarkoitus tehdä ostoja, vaikka kaiken aikaa varoitellaan osakkeiden romahduksella…

Autokuumeeni ratkaisimme siten, että ajelen nykyisin mieheni yli kalliilla autolla. Mieheni luetteli madon luvut minulle siitä, miten taloudellinen nykyinen autoni on, kuinka vähän saan siitä myydessä rahaa, miten siihen ei tarvitse tehdä mitään remonttia, auto pelittää hyvin jne. Selvä. Ja nyt kun olen ajanut mieheni autolla, olen todennut, että vaikka ostaisin uuden käytetyn auton, en ikinä saa kymppitonnilla samaa ajotuntumaa kuin hänen autollaan. Win-win tilanne siis. Autoa nyt en juurikaan mihinkään tällä hetkellä edes tarvitse, paitsi lasten harrastuksiin kuskaamiseen, ja poikanihan keksi aloittaa taas uuden harrastuksen kiekkokauden päätyttyä…

Miehenihän käytti kaikki osakerahansa auton ostoon, ja sai tänä keväänä osinkoja ainoalta omistamaltaan yhtiöltä, Roviolta, parisen kymppiä. Välillä kiusaan kaveria kysymällä kannattiko…? Osinkojen lisäksi minulla on käteiskassaa vain tonnin verran vähemmän kuin hänellä. Vaikkei nuo osingot nyt ole päätä huimaavia lukuja, niin rahaa nekin ovat, ja ihan tervetullutta sellaista. Mutta kun parisuhteessa elää kaksi varsin kilpailuviettistä yksilöä, tuntuu aina hyvältä päivittää mies, jonka verotettavat tulot olivat viime vuonna tuplasti omiani suuremmat ;)

Miltä Sinun osinkokevät näyttää?