sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Pitäisikö olla huolissaan?


”Kaikki meni, ihan kaikki. Ajattelin vain, että kunhan pääsen eroon miehestä, niin antaa mennä…”, kertoi eräs tuttavani taannoin taloudellisesta tilanteestaan. Vajaan 10 vuoden avioliiton aikana perheeseen syntyi kolme lasta, joita äiti hoiti kotona, vaikkakin kävi raskauksien ja hoitovapaiden välissä myös töissä. Kaikki, mitä rahalla ostettiin, kuten talo ja upouusi, kallis merkkiauto, menivät miehen nimiin. Hoitovapailla nainen sinnitteli miehen rahoilla. Välillä mies ei antanut rahaa kuin muutaman hassun kympin, joilla olisi pitänyt ostaa parin viikon ruuat lapsille, ja mielellään myös itselle. Kun tilanne lopulta kärjistyi avioeroon, mies sai avioehdon myötä pitää kaikki. Nainen muutti lasten kanssa kaupungin vuokra-asuntoon ja aloitti kaiken alusta. Nyt pesämunaa on saatu kerrytettyä oman asunnon ostamista varten, tiukkaa tosin tekee edelleen pienipalkkaisella alalla työskentelevälle yh-äidille. 

Toinen ystäväni on elänyt koko lapsuutensa köyhyydessä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kesät talvet olivat samat rikkinäiset lenkkarit, koska rahaa uusiin kenkiin ei ollut. Lukion kirjoja saimme hänelle annettua lainaksi, joista hän vain kumitti muiden vastaukset pois. Äiti oli elintapatyötön, joka kävi työkkärin pakottamat kurssit, ja taisi olla joskus muutaman kuukauden ”pakotettuna” töissäkin, mutta viihtyi kotona kaupungin vuokra-asunnossaan kaikkia mahdollisia tukia nostellen. Äiti oli toki mukava, mutta aivan äärettömän laiska. Ystäväni kävi lukion ja kouluttautui ammattikorkeakoulussa ammattiin, josta on saanut töitä aina. Hän rakastui jo teini-iässä aviomieheensä, joka oli jo täysi alkoholisti 20-vuotiaana. Rakkaus on vain niin sokea, etteivät ystävien varoittelut ”tuntuneet missään”.

Rakennettiin oma talo. Sattui olemaan niin hyvä vaihe päällä, että pariskunta sai vakuuteltua pankin kyvystään maksaa taloa. Miehellä sattui olemaan sillä hetkellä työpaikka, ja ystävälläni töitä riitti, kunnes pian miehen työt katkesivat ryyppyputkeen… Sama kaava toistui vuosien aikana lukuisia kertoja ja talon velan maksu siirtyi ystäväni harteille. Jo valmiiksi vähävaraisella pariskunnalla teki tiukkaa, ja jos kahville piti kaveriporukalla mennä, toinen otti kahvin, muttei koskaan voinut muuta syödä, koska ei ollut rahaa. Syntyi lapsi. Lapsen piti pelastaa jo hirttoköydessä roikkuva avioliitto. Ei ollut rahaa ostaa vaunuja eikä muita lastentarvikkeita, tai näin aina meille ystäville kerrottiin. Lahjoitimme omistamme kaikkea tarvittavaa.


Hankittiin kolmen kissan lisäksi kallis rotukoira, jonka toivottiin paikkaavan avioliiton, koska toista lasta ei yrityksistä huolimatta kuulunut. Koiralla oli synnynnäinen rakennevika, ja rahaa eläinlääkäriin paloi. Mies ryyppäsi, ystäväni sinnitteli. Erottiin. Eron myötä mies luopui osuudestaan taloon ja antoi sen elatusmaksuna ystävälleni. Talo oli vielä pahasti kesken, mutta kuitenkin asumiskelpoinen. Eihän sitä nyt ryyppyreissuilta vuosien aikana ehtinyt viimeistellä, saati lopputarkistaa. Sitä, millä perusteilla ystäväni sai pankista lainaa vielä talon puolikkaan lainaan, kaikkien muiden velkojen lisäksi (oli opintolainaa, autolainaa, ”lainaa” mm. tuhansia euroja maksaneesta lomamatkasta, ja osamaksuja), en pysty mitenkään käsittämään.

Jatkui jatkuva kituuttaminen. Jossain kohtaa rehellisesti sanottuna kypsyin jatkuvaan tavaroiden vinkumiseen minulta. Olin antanut lastentarvikkeita ja vaatteita mielettömät määrät vuosien varrella ja kaikki urheiluvälineistä lähtien olisi pitänyt antaa ilmaiseksi. Totesin itselleni, että nyt riittää. Hän löysi uusia ystäviä, joilta sai itselleenkin jätesäkkitolkulla uusia, ilmaisia vaatteita. Onhan se ihan helvetin kätevää, kun ei tarvitse itse mistään mitään maksaa, vaan kaikki tuodaan kotiin ilmaiseksi.

15 vuotta myöhemmin tuo talo oli edelleen lopputarkistamatta ja sitä tehtiin hartiavoimin, jotta se saatiin myyntiin. Samalla tehtiin kaikki keskeneräinen loppuun. En tiedä maksoiko ystäväni tutulleen remonttiavusta, veikkaan, että ei. Tuon 15 vuoden aikana ystäväni ei ole kovin paljoa saanut lainaa takaisinmaksettua, mutta jotakin hänelle tulee myynnin jälkeen jäämään käteen. Hän on jo muuttanut uuden miesystävänsä luo. Miehen, joka asuu talossa, jonka hänen vanhempansa omistavat, ja jotka maksavat kaikki miehen elämisenkulut, poislukien ruuat.

Ystäväni aikoo käyttää talosta mahdollisesti saamansa rahat upouuden auton ostamiseen, koska hänenhän ei tarvitse elämisestä enää mitään maksaa. Toivon heille kaikkea hyvää, vilpittömästi, mutta jäin vain miettimään sitä, että jos tämä parisuhde joskus päättyy, kaikki mitä ystäväni ikinä on saanut säästettyä, on valunut vessanpöntöstä alas, ja hänkin aloittaa kaiken jälleen aivan alusta.

En ole paras ihminen sanomaan, miten pitäisi toimia eikä se ole tehtäväni. Ihan samalla tavalla itsekin annoin avioerossa miehen viedä kaiken, ja aloitin puhtaalta pöydältä. Mietin vain, miten tulevaisuudessa voitaisiin lapsistamme ja nuoristamme kasvattaa niin fiksuja rahankäyttäjiä, jotka välttäisivät vaikkapa edellä mainitut sudenkuopat? Miten raha-asioista voisi sopia jo parisuhteen kynnyksellä niin, ettei kumpikaan osapuolista joutuisi enää ikinä "aloittamaan alusta"?

Mitäpä ajattelet tästä?

4 kommenttia:

  1. Huh, mielettömän hyvä teksti, joka pistää kyllä hiljaiseksi ja pohdiskelemaan pitkäksi aikaa. Talousblogirintamalla tuo jotenkin erilaista ja konkreettisempaa näkökulmaa asioihin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti. Vähän samanlaisia mietteitä olen itsekin pohdin kun mietin noita omia lapsia. Miten he välttäisivät tällaiset taloudelliset sudenkuopat? Toivottavasti aikuisena ainakin ymmärtävät kysyä neuvoa miten raha-asiat kannattaa hoitaa parisuhteen aikana eikä vaan suuna päänä rakkauden sokaisemina lähde tekemään hulluja ratkaisuja.

    Ilmeisesti ensimmäinen tarina oli sun omasi? Olen itse törmännyt vastaavaan monta kertaa. Kuluja maksetaan yhdessä, ollaan avoliitossa tai miehellä on avioehto ja kun ero tulee nainen ei omista siinä vaiheessa kuin lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuo ensimmäinen esimerkki ei ole minun. Itselläni oli asunnonpuolikas avioeron jälkeenkin, jonka lunastin itselleni erossa. Täällä on omasta tilanteestani: https://sijoituskokeiluja.blogspot.com/2016/02/mista-kaikki-sai-alkunsa.html
      ja täällä:
      https://sijoituskokeiluja.blogspot.com/2016/02/avioeron-hintalappu.html
      ja varmaan vielä monessa muussakin tekstissä :D

      Poista
  3. Siis ihan HUH HUH! Vaikeita tilanteita. Mitä nyt ensiksi minä "eläintensuojelupistecom" täältä haluaa tietää, niin mitä kalliille rotukoiralle kävi? En ymmärrä koiran ottamista tilanteeseen, jossa sen eläinlääkärikuluja ei olisi mahdollista maksaa. Tai siis... tuossahan kai oli, kun koiraa sentään käytettiin eläinlääkärissä.

    VastaaPoista