maanantai 22. huhtikuuta 2019

Rahan tuloa ei voi estää

Hei vaan kaikille täältä pienestä kuplastani. Tuossa aiemmin jo totesin, että teen nykyisin töitä tietokoneella, minkä seurauksena kotona ei enää meinaa mielenkiintoa tietokonetta kohtaan olla, ja se on osoittautunut kyllä tosi hyväksi ratkaisuksi. Tulee tehtyä paljon enemmän kaikkea järkevää. 

Tuossa jo hetken aikaa tuumailin josko lähtisin opiskelemaan avoimen yliopiston kautta viestintää ja mediaa, mutta totesin, että työnantaja kouluttaa minua tällä hetkellä ilmaiseksi niin paljon, että miksi oikeastaan vaivautuisin? Kun työnantajan tarjoama koulutus on täsmäkoulutusta, josta saa välittömän hyödyn, eivät yliopisto-opinnot ehkä nyt tarjoa sitä välitöntä "tyydytystä" tiedon nälkääni. Kahden kuukauden jälkeen minusta tuntuu edelleen siltä, etten käy töissä, vaan harrastamassa jotakin niin kivaa harrastusta, etten meinaa saada siitä tarpeekseni. Mieheni toteaa innostukselleni tyynen viileästi, että toivottavasti tuo jatkuu vielä vuosienkin päästä ;) 

Viime syksynä sain talouteni aika hyvään balanssiin, ja sillä on jatkettu nyt keväänkin ajan. Aika vaivattomasti saan 500€/kk säästöön. Olen automatisoinut lapsilisät suoraan siirrettäväksi "hätävararahastooni" tai millä nimellä sitä nyt ikinä haluaakin kutsua. Sinne sain tämän kuukauden aikana 10.000 euron potin kasaan.

Osinkoja olen tähän mennessä kerryttänyt 543,63 euron verran. Vielä on saamisia Huhtamäeltä ja Nokialta. Alla taulukko osingoista ja tämän hetkisestä osakesalkustani.

Osake
Kpl
Osinko €
Fortum
83
68,03
Huhtamäki
100

KONE
16
19,67
Nokia
100

Nordea
809
418,68
Stora Enso Oy
100
37,25
Neste
32
-

Osingot (ja omaa pääomaa) käytin Nesteen ostoon Nesteen splitatessa. Hullua tai ei, mutta halusin Nestettä salkkuuni. Minulla on Nordnetin sovelluksessa käytössä ”Seurantalista”, ja siihen koottuna ”Unelmasalkkuni”. Ns. ”Unelmasalkussani” on em. osakkeiden lisäksi viisi muuta yhtiötä, ja joka kk olisi tarkoitus tehdä ostoja, vaikka kaiken aikaa varoitellaan osakkeiden romahduksella…

Autokuumeeni ratkaisimme siten, että ajelen nykyisin mieheni yli kalliilla autolla. Mieheni luetteli madon luvut minulle siitä, miten taloudellinen nykyinen autoni on, kuinka vähän saan siitä myydessä rahaa, miten siihen ei tarvitse tehdä mitään remonttia, auto pelittää hyvin jne. Selvä. Ja nyt kun olen ajanut mieheni autolla, olen todennut, että vaikka ostaisin uuden käytetyn auton, en ikinä saa kymppitonnilla samaa ajotuntumaa kuin hänen autollaan. Win-win tilanne siis. Autoa nyt en juurikaan mihinkään tällä hetkellä edes tarvitse, paitsi lasten harrastuksiin kuskaamiseen, ja poikanihan keksi aloittaa taas uuden harrastuksen kiekkokauden päätyttyä…

Miehenihän käytti kaikki osakerahansa auton ostoon, ja sai tänä keväänä osinkoja ainoalta omistamaltaan yhtiöltä, Roviolta, parisen kymppiä. Välillä kiusaan kaveria kysymällä kannattiko…? Osinkojen lisäksi minulla on käteiskassaa vain tonnin verran vähemmän kuin hänellä. Vaikkei nuo osingot nyt ole päätä huimaavia lukuja, niin rahaa nekin ovat, ja ihan tervetullutta sellaista. Mutta kun parisuhteessa elää kaksi varsin kilpailuviettistä yksilöä, tuntuu aina hyvältä päivittää mies, jonka verotettavat tulot olivat viime vuonna tuplasti omiani suuremmat ;)

Miltä Sinun osinkokevät näyttää?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti