sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Millainen on Sinun sijoitustarinasi loppu?

Istuin taannoin iltaa ex-sukuni kanssa. Kyllä, luit oikein ex-sukuni kanssa. Vaikka exäni kanssa en iltaa enää istu, ei se tarkoita, että olisin eronnut muusta hänen perheestään.  Olemme kummeja toistemme lapsillemme ja jo pelkästään lasteni takia en ole halunnut erota muusta suvusta. Kummit, mummi (ex-anoppini) ja serkut ovat molemmille lapsilleni rakkaita ja mahdumme kyllä samoihin kekkereihin paremmin kuin hyvin. Käymme vuoroin toistemme luona kylässä.

Erityisesti exäni siskon mies on aina ollut hyvä tyyppi, jonka kanssa olen tullut erityisen hyvin juttuun. Hän on ollut hyvä esimerkki siitä miten ponnistaa köyhästä yh-äidin perheestä suuriin saappaisiin, tienata "ihan sikana" erään suomalaisen firman johtotähtenä, ja olla jalat maassa tyyppiä, joka ei ikimaailmassa rehvastele sillä mitä omistaa, vaikka on rikastunut hyvinkin lyhyessä ajassa. Kaveri on vielä sellainen kiltti nallekarhu-tyyppi, jonka kanssa kaikki tulevat toimeen. Monesti tuntuu, että ne henkilöt, jotka saavuttavat alle 40-kymppisenä vastaavanlaisen "statuksen", ovat niitä, joilla nousee keltainen neste hattuun. Melkein voisin oman mieheni laskea tuohon joukkoon, jolle tärkeintä on prässäillä muille vuosituloillaan ja sillä surullisen kuuluisalla autollaan (jolla minä nykyisin ajan). Mitä muuta hän omistaa...? Ai niin talon muuttotappiopaikkakunnalla...  :D Ymmärtänette pointtini? Ja siis joo, rakastan miestäni kaikkine vikoineen ;) Minun tehtäväni onkin tiputella häntä alas aina pilvilinnoistaan puolta pienemmillä vuosituloillani ja suuremmalla omaisuudellani. 

Joka tapauksessa istuimme siis iltaa pohtimassa rahaa, elämää ja eläkeikää. Ex-anoppini on yhä työelämässä ja hänellä ajatukset ovat vahvasti eläkkeessä ja sen jälkeisessä elämässä. Ex-anoppi peri vanhemmiltaan suuren omaisuuden, joka tuli yh-äidille enemmän kuin tarpeeseen. Hän on käyttänyt rahaa viimein itseensä: remontoinut asuntonsa, matkustanut maailman ääriin ja pohti nyt, mitä tehdä, kun hänen määräaikainen työsopimuksensa päättyy. Ovet ovat auki, asunnon voisi myydä, muuttaa vuokralle, aloittaa eläkkeen jo nyt. Kannustimme kaikki häntä, että anna palaa. Lasteni mummi on sairastanut keuhkosyövän ja terveys on kaikin puolin "pielessä" kliinisten laboratoriotutkimusten arvoja tuijottaessa. Toki omat valinnat esimerkiksi ruokavalion ja liikkumattomuuden suhteen ovat edesauttaneet tilannetta, mutta hänkin mietti sitä, ettei hän tule pitkäikäiseksi elämään. Hyppy tuntemattomaan silti arvellutti. Onko meidät suomalaisina kasvatettu niin vahvasti siihen, että aina pitää odottaa eläkeikään ennen kuin voi aloittaa "sit-ku"-elämän? Työtä painetaan hikihatussa siihen saakka, jopa terveyden kustannuksella, että kun se auvoinen eläkeikä koittaa, voimme alkaa tavoittelemaan niitä asioita, joita ihan oikeastikin haluaisimme? Oma äitini ehti olla eläkkeellä puoli vuotta ennen kuin kuoli eikä ollut ainoa lajissaan...


Nordnet on laskenut kuinka paljon kuukaudessa täytyisi säästää, jotta olisi miljonääri eläkeiässä. Tämäkin laskenta perustui eläkeikään. Mitä sillä miljoonalla tekee eläkeiässä? Tässä laskelmassa ehkä kuitenkin perusajatuksena oli se, että kuka tahansa voi tulla miljonääriksi. Mutta jos nyt tuijotetaan pelkkää eläkeikää, oletko katsonut kuinka vanha Sinä olet, kun pääset eläkkeelle? Minun täysi eläke alkaa 69 vuoden ja 6 kuukauden iässä! Hell no, en todellakaan aio vääntää työelämässä tuohon saakka!

Nallekarhu totesi tähän, että hänellä on ajatuksena myydä kaikki omaisuutensa, kun täyttää 50, ja muuttaa pysyvästi jonnekin etelän lämpöön, jossa on edullista elää. Jos nyt oikein muistan, hänellä on aikaa tuohon 50 tavoiteikään jäljellä 11-12 vuotta. Siinä ajassa ehtii omaisuutta kartuttaa jo paljon. Mietin, että aika hyvä idea. Itselläni on ollut ajatuksena olla velaton, kun täytän 40. Aikaa minulla on tuohon 4 vuotta, ja viimeisempien laskelmieni mukaan tuo tavoite on täysin saavutettavissa. Mitä sen jälkeen? Sen jälkeen haaveissani on ollut työnteon vähentäminen ja vapaa-ajan lisääminen, mutta onko se kannattavaa, jos varsinaiselle eläkkeelle pääsee kuitenkin vasta lähempänä 70 ikävuotta? Ehdinkö kartuttaa riittävästi omaisuutta siinä määrin, että voisin kotiuttaa säästöistäni itselleni eläkettä? Sitä paitsi nykyinen työni on niin sitä, mistä olen 20 vuotta sitten haaveillut, että voi olla, etten halua edes vähentää työntekoa 4 vuoden jälkeen. Ehkä minäkin jatkan säästämistä 50-vuotiaaksi saakka ja katsastan siinä kohtaa mikä on tilanne. Haaveet ehtinee nimittäin muuttua vielä 16 vuoden aikana muutamaan otteeseen. 

Seuraan paljon teidän muidenkin blogeja, ja monessa niistä tavoitteena on aikaisempi eläköityminen. Mikä olisi ideaalinen eläkeikä? Mikä Sinun tavoitteesi sijoittamisessa on?

6 kommenttia:

  1. Itsekin ajattelin, että 50v tietämillä olisi kiva varhaiseläköityä. Nykyisellä sijoitustahdilla se olisi ihan mahdollistakin. Mutta mieli saattaa muuttua vielä moneen otteeseen matkalla.. :)

    VastaaPoista
  2. Hmm.. hyvä kysymys. Luulen, ettei se lopu ennenkuin järki päästä lähtee.

    Tai miten sen nyt määrittelee. Varmaan siitä on tullut lopun ikäinen harrastus.

    Mutta ehkä siinä viiden vuoden päästä voisin lakata kerryttämästä pääomaa. Se varmaan alkaa riittää. 40-vuotiaana.

    VastaaPoista
  3. Nojaa. Olen vasta sijoittajaurani alussa ja tässä vaiheessa ajattelen, että siirryn jossain vaiheessa (kun varallisuutta on tarpeeksi) yrittäjäksi (holding yritys) ja hoidan sijoituksia yrityksen kautta hamaan tulevaisuuteen asti. Tavoitteena on siis, ettei varsinaiselle eläkkeelle tarvitse koskaan siirtyä. Tietysti tilanteeni on erilainen, koska työskentelen rahoitusalalla ja työ sekä harrastus (sijoittaminen) helposti sekoittuvat.

    VastaaPoista
  4. En varsinaisesti ajattele vielä eläkeikää, vaikka tietysti se on joskus puheissa.
    Minusta tuntuu, että suurin paino on nyt tässä hetkessä ja siinä, että tässä hetkessä elän tarpeeksi, mutta en kuin viimeistä päivää.

    Ajattelen, että työ on osa elämää ja sen vuoksi työn täytyy olla sellaista, jossa kokee tekevänsä jotain arvokasta tai ainakin pystyy kasvamaan siinä sitä kohti, minne on menossa.

    En halua tehdä työtä rahasta, mutta selvästi olen ihminen, että haluan tehdä jotain ja samalla on näppärää, jos siitä saa rahaa.

    Mutta siitä eläkkeestä ja sijoittamisesta ja eläkeiästä.
    En tiedä minkälainen on sijoitustarinani loppu. Ajattelin elää ja sijoittaa niin kauan kuin henki pihisee.
    Tasapainoa tässä etsitään varmaan aina.

    VastaaPoista
  5. Toivon oman sijoitustarinani olevani sellainen, että kymmenen vuoden päästä voin oikeasti valita teenkö töitä vain en sekä mitä töitä ja kuinka paljon. En halua kuitenkaan tässäkään vaiheessa pihistellä vaan elää elämää mistä voin nauttia mahdollisimman paljon. Pyrin etsimään sitä mistä oikeasti nautin, enkä saamaan nautintoa vaan materiasta.

    Itseni tuntien uskon, että siinä vaiheessa, kun työnteko ei ole itselleni enää pakollista valitsen sen silti. Kun työssäkäynti on vapaaehtoista ja omista tarpeista lähtevää, uskon jatkavani töitä myös eläkeikäni ylikin (jos silloin vielä jollekin töihin kelpaan).

    VastaaPoista
  6. En missään nimessä halua työskennellä viralliseen eläkeikään asti vakituisessa duunissa 37.5h/viikko tahdilla. Vaikka pidän työstäni niin jo nyt 34v iässä olen ottanut vuosia säännöllisesti palkattomia vapaapäiviä "koska voin" mahdollistaakseni omien harrastusten edes pikkasen paremman painottamisen. Nelikymppisenä jos pystyisi siirtymään virallisesti lyhyempään työaikaan vaikkapa 4pv/viikko ja viisikymppisenä sitten "freelanceriksi" tai kausiduunariksi. Sopisi paremmin kuin hyvin :)

    VastaaPoista