sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Loppu vuoden tavoitteiden tarkistus


En löytänyt blogitekstiäni tämä vuoden tavoitteiden osalta muualta kuin helmikuulta. Minulla on kotona olemassa pieni kirjanen, jonne rustailen talouteeni liittyviä asioita ja nyt kun tuon kirjasen taas kaivoin esille, pongasin sieltä vuoden 2019 tavoitteeni.

Tavoite 1. Tammikuussa 2020 minulla on asuntolainaa 50.000€.
Minulla on ollut kaiken aikaa kantavana ajatuksena omassa taloudessani asuntolainan nopea poismaksaminen. Nyt kun korot ovat olleet matalat, lainan lyhennys on ollut kuukausitasolla noin 530€, koron ollessa noin 50€/kk. Vuositasolla lyhennän kuukausittain lainaa siis n. 6.360€. Tavoitteenani on ollut lyhentää lainaa 10.000€/v. jotta saisin lainan maksettua pois ennen kuin täytän 40. Tammikuussa 2019 minulla oli asuntolainaa 64.909,82€. Tällä hetkellä sitä on jäljellä 60.134,43. Viime vuoden vaihteessa jätin tekemättä perinteisen, ylimääräisen lainan lyhennyksen, mikä nyt kostautuu. Jäin tavoitteessani jälkeen liki 5.000€. Tälle vuodelle jäikin sitten kirittävää, mikäli haluan saavuttaa tuon ”maagisen” 50.000 euron rajan.

Kilpailutimme jälleen lainojemme marginaalit ja saimme taas muutaman kympin nipistettyä pois kuukausikustannuksista, mutta sekään ei taida auttaa tuossa tavoitteessa. Vuoden vaihteeseen mennessä saan lainasta nipistettyä vielä n. 1.590€, jolloin lainaa on jäljellä 58.544,43 euroa. Minun pitäisi siis jostakin kaivaa 8.544,43 euroa saavuttaakseni tavoitteeni.

Tavoite 2. Sijoitussalkkuni arvo on 20.000€.
Sijoitussalkkuni arvo olisi yli 20.000 euroa, mikäli tuo Nordea vaivautuisi tuolta suostaan joskus nousta. Onhan se hieman arvoaan pahimmalta notkahdukselta nostanutkin, mutta ei vielä riittävästi. Sijoitussalkun reaaliarvo on pyörinyt 17.000-18.700 euron hujakoilla. Tänä vuonna en suoria osakeostoksia enää tee, joten arvoksi jää se, mitä vuoden viimeisenä pankkipäivänä saldo näyttää.

Tavoite 3. Puskurissa on vähintään 3.000€.
Aloitin maksulliset opinnot, jotka syövät hätävaratiliäni nyt syksyn aikana vielä kahdesti. Pitääkö puskuri vai maksaako asuntolainaa?

Tavoitteiden 1. ja 3. välillä mietin mitä tehdä. Tuo hätävararahastoni tulee supistumaan opintojeni myötä 4.122,61 euron arvoiseksi. Verottaja maksaa minulle veronpalautuksia 1.962,05 euroa, jolloin saldo nousee 6.084,66 euroon. Tähän päälle ehdin säästää vielä neljän kuukauden lapsilisät, 800€ = 6.884,66€. Nyt jos haluaisin saavuttaa tuon asuntolainan 50.000 euron tavoitteen, minun pitäisi raapia kasaan vielä 1.659,77 euroa. Tuo tarkoittaisi 415 euron kuukausisäästöjä loppu vuoden ajaksi, tämä kuukausi mukaan laskien. Ei mahdoton tehtävä sinänsä, mutta kun tuo joulukin tuolla on taas tuloillaan, saa nähdä miten käy.

Jos käytän kaikki hätävararahani asuntolainan lyhentämiseen, joudun aloittamaan vuoden alusta uudelleen sen kartoittamisen. Mitä, jos jotakin hajoaa? Toisaalta superrahastoni ovat helposti käteiseksi muutettavia, ja onhan minulla luottokortti.

Ehkä realistisinta olisi nyt tavoitella näitä 415 euron kuukausisäästöjä ja loppu vuodesta sitten ihmetellään, mitä tehdään. Elämä kun ehtii muuttua vielä monta kertaa näidenkin neljän kuukauden aikana ;) Tavoitteita pitää aina olla, mutta vähän näyttää siltä, etten tänä vuonna saavuta kaikkia.

Miltä Sinun tavoitteesi tämän vuoden osalta näyttävät? 
Pääsetkö maaliin kuivin jaloin?

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Mitä maksavat lasten harrastukset?

Syksy pyörähti käyntiin vauhdikkaasti, myös lasten harrastusten osalta. Meillä on toki harrastettu koko kesä, mutta kun jääkiekkokausi starttasi elokuussa, oli pakko todeta, ettemme pojan kanssa enää aikataulullisesti, saati taloudellisesti repeä sekä jääkiekkoon että jalkapalloon. Näissä kahdessa lajissa ei valitettavasti riitä pelkkä kuukausimaksu, vaan päälle tulevat turnausmaksut, jotka ovat jo useamman sata euroa/ turnaus, lajien varusteiden hinnoista puhumattakaan… 

Itselläni on ollut periaatteena se, että molempien lasten tulee harrastaa edes yhtä liikunnallista lajia. Pojalle se on ollut helppoa, sillä hän on luonteeltaan muutenkin liikunnallinen ja liikkuva lapsi. Toki hänenkin kohdallaan kokeilimme useampaa lajia ennen kuin se ”ykköslaji” löytyi. Tyttäreni puolestaan on kaikkea muuta kuin liikunnallinen, ja oman lajin löytäminen on vaatinut aikaa. Tyttäreni harrastaa tanssia ja tämän lisäksi mukana on kulkenut joka vuosi jokin kädentaitoihin liittyvä harrastus. Ja selvennykseksi vielä, että tyttäreni siis haluaa harrastaa tanssia, ei vain siksi, että äiti pakottaisi :)

Toinen periaatteeni on ollut se, että lapset saavat harrastaa sitä mitä haluavat. Pieni katkeruuden poikanen asuu edelleen minussa, kun en itse saanut aikoinaan harrastuksiani valita, vaan äiti pakotti soittotunneille yli 10 vuotta. Taannoin isäni muisteli, miten hänkin kuljetti siskoani aina treeneistä seuraaviin. Siinä kohtaa tulin kysyneeksi, miksiköhän minua ei koskaan kuljetettu minnekään…? Olipa omat treenini 11-vuotiaana lauantaiaamuna kello 6, sain kyllä ihan itse pyörällä niihin mennä. Seurasi syvä hiljaisuus.

Harrastukset syövät paitsi kukkaroani, myös vapaa-aikaani. Toisaalta olen päässyt tutustumaan kenttien laidoilla muihinkin samanhenkisiin vanhempiin ja välillä kesän kaatosateissa oli suorastaan nautinnollista saada purkaa ajatuksia muiden litimärkien äitien ja isien kanssa. Ajattelen myös, että ehkä lasteni harrastuksiin kuljettamiset kantavat tulevaisuuteenkin hedelmää. Kun kuljetan toista lasta, saan annettua siinä hetkessä vain hänelle suunnattua huomiotani ja usein meillä on antoisat keskustelut treenimatkoilla. 

Jääkiekossa etenkin treeniajat ovat mitä sattuu ja joudun töitteni puolesta kikkailemaan, että saan tarvittaessa vietyä pojan jäähallille iltapäivällä, kesken työpäivän. Joskus jatkan työntekoa etätöinä jäähallin kahviossa. Täytyy antaa kaikki kunnia ja kiitos joustavalle esimiehelle, sillä ilman tätä joustoa, meiltä jäisi arkitreenit kokonaan väliin.

Omien lasteni lisäksi meillä on mieheni kaksi harrastavaa lasta, joista tyttären maksut hoitaa äiti ja pojan maksut mieheni. Välillä onkin outoa olla kotona, kun kaikki neljä lasta ovat treeneissä samaan aikaan. 

Mitä harrastukset sitten kustantavat kuukausittain? Uskallankohan edes laskea… 148,10€/kk. Ensi kuusta lähtien tuo summa tipahtaa 108,10 euroon, kun jalkapallo jää pois. Veikkaan, että joku pääkaupunkiseudun kiekkoisä tai -äiti miettii, että mitä minä valitan kalliista harrastuksista, sillä olen kuullut heillä juniorikiekon maksavan kolme kertaa enemmän kuin meillä täällä ”periferiassa”. Silti tuo 108,10€/kk on minusta iso summa. Vuodessa nämä kaikki harrastukset tekevät lompakkooni 1.296 euron loven (jalkapallon 6 kk:n maksut sisällytetty mukaan + kevään kalliimpi hinta tyttäreni harrastuksissa) + turnaus- ja esiintymismaksut (jälkimmäinen maksu liittyy tyttäreni tanssiesityksiin) n. 700€ päälle = n. 2.000€/ vuosi. Jääkiekossa olen onneksi onnistunut haalimaan käytettyjä varusteita sekä sukulaiset ovat ostaneet syntymäpäivä- tai joululahjaksi niitä, jolloin näihin käytettävä raha tulee muualta. 

Lasten harrastukset ovat kuitenkin huomattavasti edullisempia kuin mieheni… Pelkästään elokuussa mieheni maksoi harrastuksestaan 4.000€. Onneksi minulla maksaa ainoastaan Lidlin trikoot ja tekniset paidat sekä Asicsen lenkkitossut. Niitäkin voi käyttää vuosia, jolloin kustannukset pysyvät minimaalisina X)

Paljonko teillä käytetään rahaa lasten harrastuksiin?

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Iso talo – onnellisempi perhe?


Osinkokuningas pohti taannoinperheen lisäyksen myötä kannattaako vaihtaa isompaan asuntoon. Kävin kommentoimassa hänen postaustaan aiheesta ja ajattelin kirjoittaa samasta aiheesta lisää.

Olen ollut vuosia koukussa sisustusohjelmiin. Nykyisin tulee katsottua aika paljon kanadalaista ”Muutto vai remppa”-ohjelmaa, jossa kanadalaiset pariskunnat arpovat muuttaako uuteen kotiin vai rempatako vanhaa. Käytännössä ohjelmassa on pariskunta, josta toinen osapuoli haluaa eroon vanhasta talosta, kun taas toinen haluaa jäädä vanhaan taloon. Taloa rempataan pariskunnan antamalla rahasummalla, toteuttaen toiveita, jotta ”poishaluava” rakastuisi uudelleen taloon, kun taas saman aikaisesti heille esitellään uusia potentiaalisia koteja. Jakson lopussa paljastetaan omaan kotiin tehty remontti ja arvotaan jäädäänkö rempattuun, vanhaan kotiin asumaan vai muutetaanko uuteen kotiin.

Monesti jään kirjaimellisesti monttu auki tuijottamaan ihmisten vaatimuslistaa: järjestään jokaiselle asukkaalle pitäisi olla oma kylpyhuone. Miksi ihmeessä? Kuinka moni pariskunta käy vessassa tarpeillaan samaan aikaan? Miksi siellä ei sitten ole kahta vessanpönttöä? Kylpyhuone ei myöskään ole kylpyhuone, jos siellä ei ole kahta allasta, jossa pestä käsiä. Hampaat kai siellä voi pestä yhtä aikaa, mutta tarvitaanko siihenkin kaksi allasta? Lisäksi pariskunta, joka on lapseton tai jonka lapset ovat maailmalle karanneet, tarvitsee yllättävän monta huonetta ja neliötä kaksinelämiseen.

Kun itse muutin maailmalle, muutin kaksioon silloisen poikaystäväni kanssa. Ehdimme asua monessakin kaksiossa ja kaksioon syntyi myös esikoisemme. Tuo 56-neliöinen kerrostaloasunto oli alkumetreillä ihan sopiva, mutta lapsen kasvaessa, kasvoi myös tavaramäärä. Oli vaunuja, koppaa, ammetta, pinnasänkyä, leluja, vaatteita, kestovaippoja ja mitä lie... Jossakin kohtaa alkoi kirjaimellisesti ahdistaa laahustaminen lattiat täyttävän vauvasälän seassa. Niinpä ostimme ensimmäisen asuntomme rivarikolmiosta.

Rivarissa neliöitä oli 79 ja piha oli 90-lukulaiselle rivarille suuri. Kun perheemme kasvoi toisella lapsella, tilaa oli edelleen kaikille. Ensin nuorimmainen nukkui pinnasängyssä makuuhuoneessamme, kunnes muutti esikoisen luo omaan makuuhuoneeseen. Lastenhuone muutti vuosien mittaan muotoaan, ja parhaaksi ratkaisuksi leikkitilan säilyttämisen kannalta, oli hankkia kerrossänky. Kun sitten aikoinaan erosimme lasteni isän kanssa, jäin lasten kanssa asustamaan rivarikolmiota. Vaihdoimme päittäin makuuhuoneita, jotta lapset saivat enemmän tilaa leikeilleen. Olin mielessäni ajatellut, että kun lapset ovat niin isoja, että tarvitsevat omat huoneet, siirrän itseni olohuoneeseen, sillä enhän minä makkarissa tuohon aikaan muuta tehnyt kuin nukkunut.

Kun sitten nykyinen aviomieheni astui kuvioihin, tuli muutto ihanasta pikku kolmiosta isoon ja uuteen omakotitaloon, jossa neliömäärä lähes tuplaantui. Laskin aikoinaan, että muuttotähän taloon tuli edullisemmaksi asumiskustannuksiltaan kuin asua rivitalonpätkässä, mikä oli itselleni melkoinen yllätys. Lukemiin ei kannata enää luottaa, sillä ne ovat jo yli 6 vuotta vanhoja, mutta asumiskustannuksiltaan tämä talo on edelleen edullinen, vaikka lainaa tätä varten joutuikin ottamaan hieman enemmän. Loppujen lopuksi tuo lainamääräkään ei ollut kuin 22.000€ enemmän kuin mitä aikoinaan otin rivarikolmiotani varten. Tervetuloa kehä III:n ulkopuolelle!


Muistan alkuaikojen ahdistuksen, kun ryhdyin imuroimaan taloa. En ole tippaakaan mikään kodinhengetär ja vihaan siivoamista yli kaiken. Sen takia meillä onkin aina siistiä ja paikat kunnossa. Tai siis oli. Kun imurilla pyyhkäisi 79 neliötä hetkessä, tätä taloa saa imuroida pitkään, sillä talo on piiiitkä ja huoneita riittää. Meillä on neljä makuuhuonetta, joista yksi on aikuisten, pojat jakavat yhden huoneen, tyttärelleni on oma huone ja sitten on vielä vieras/työhuone, jossa toinen tytöistämme nukkuu kouluviikkoina. Viikonloppuisin tytöt saavat jakaa huoneen, mutta arkena nukkumaanmenosta ei tule mitään, joten siksi tällainen ratkaisu. Periaatteessa talomme on siis aika optimaalinen neljälle lapselle. Mutta…

Tämä ns. työ/vierashuone on miehelleni varasto ja vaatehuone. Kun hän ei jaksa laittaa tavaroita oikeille paikoilleen, ne ovat vierashuoneen pöydällä, lattialla tai sängyllä. Vieraita meillä käy niin harvoin, että heidätkin mahtuisi majoittamaan olohuoneen puolelle tai lasten huoneisiin. Koko huone on mielestäni turha, paitsi silloin kun mieheni tytär yöpyy siellä. Hänellekin saisi kyllä mahdutettua sänkypaikan tyttöjen huoneeseen…

Ruokailutila. Meillä on ihan turha 6 hengen ruokapöytä, ns. ruokailuhuone tai ruokailutila, jossa kukaan ei ikinä syö mitään. Ruokapöytä toimii mieheni krääsän säilömispaikkana. Siitä voi kaivella vaikka kuukauden hesarit ja sieltä löytyy aina kadonneita tavaroita tai jotain muuta jännää. Ruokailumme tapahtuu aina neljän hengen pikku pöydän äärellä keittiön puolella. Nappaamme kaksi lisätuolia ja syömme yhdessä ahtaasti, mutta kotoisasti.

Makuuhuoneemme on valtava. Vaikka sänkymme leveys on epänormaali 210 cm, sängyn molemmille puolille jää vielä lähes metri tyhjää tilaa. Ihan hukkaneliöitä! Kodinhoitohuoneessa mahtuu vaikka vetämään valssia, keittiöstä puhumattakaan. Mieheni on taloa suunnitellessaan halunnut tilaa, mutta itse rakastaisin kompaktia pakettia, jossa ei olisi turhia huoneita ja turhaa siivottavaa. Nyt varsinkin, kun kaikki lapset alkavat olla isompia ja vanhimmat eivät enää oikeastaan leiki edes leluilla, lasten huoneistakin on alkanut löytyä hukkaneliöitä. Olemme kantaneet säilytysratkaisuja jopa pois huoneista tarpeettomina. Poikien huoneessa ei enää olekaan kuin kerrossänky, kirjoituspöytä ja vaatelipasto. Ei sitä siistiksi silti voi sanoa, vaikka leluvuori huoneesta onkin kadonnut.

Olenkin miettinyt tuota alussa mainitsemaani ohjelmaa katsoessani ja nykyistä kotiani siivotessani, että onko niin, että mitä enemmän sinulla on tilaa, sitä enemmän sinulla on tavaraakin? Tyttöjen huonetta lukuunottamatta, olen aika minimalistisesti sisustanut talomme. Meillä ei ole hirveästi huonekaluja: olohuoneessa on sohva, tv-taso, pieni sohvapöytä, keinutuoli ja hiljattain sinne lapsuudenkodista tuotu kukkapöytä. Makuuhuoneessa on sänky ja yöpöytä. Ruokailutilassa ruokapöytä ja tuolit sekä pieni senkki säilytystä varten. Keittiössä on pienempi ruokapöytä. Vierashuoneessa on sänky, yöpöytä ja kirjoituspöytä. Yhteisistä tiloistakin olen myynyt pois huonekaluja tarpeettomina. Tyttöjen huone on edelleen huone, joka on täynnä kaikkea, ja jonne ei tee mieli edes katsoa. Too much pink! Meiltä voisi siis nipistää neliöitä vaikka millä mitalla.

Itse ainakin koen, ettei isompi ole aina parempi eikä 6-henkisessä perheessä kaikki tarvitse omaa huonetta. Jokainen löytää kuitenkin oman piilopaikkansa sitä joskus kaivatessaan. Tällä joukolla emme mahtuisi 79-neliöiseen rivarikolmioonkaan, mutta ehdottomasti huomattavasti pienempään omakotitaloon.

Tätä tekstiä kirjoitan vieras/työhuoneessamme, pöydällä, joka hukkuu mieheni sälään, ja jonka sängyn päällä on taas miehen kylpytakkia, vaatteita ja käsistä pudonneita esineitä ja mietin, että tämän huoneen voisi räjäyttää taivaan tuuliin…

Mikä on Sinun mielestäsi sopivan kokoinen koti?

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Toisenlainen elämäntapa?


Voi olla, että sohaisen ampiaispesään, mutta otan sen riskin vastaan! Kun aikoinaan otin avioeron, ex-puolisoni ryhtyi seurustelemaan naisen kanssa, jolla oli pieni vauva ja 5-vuotias lapsi. Exäni muutti jonkin ajan kuluessa naisystävänsä luo, ja jos meillä oli exän kanssa jo siinä kohtaa vaikeuksia sovitella elatusmaksuja tai lasten tapaamisia, niin mikään ei ainakaan yhtään helpommaksi muuttunut. Nainen jaksoi kritisoida, että lapsillani on liian kalliita vaatteita ja harrastuksia. Koska hän oli äitiyslomalla, hänellä oli aikaa kierrellä kirpputoreja ja etsiä lapsilleen edullisia vaatteita. Minä kävin töissä ja työpäiväni työmatkoineen olivat 10-tuntisia. Ei siinä enää kirpputoreille lähdetä etsimään kumisaappaita, jos sellaiset juuri nyt tarvitsi. Tuohon aikaan (ihan kuin siitä olisi niiiiin kamalan pitkä aika) ei ollut mitään Facebookin kirpputoreja, joita nyt on.

Tuo pariskunta eleli aikansa yhdessä ja lopulta parisuhde tuli päätökseen ja exäni muutti pois. Olin kuunnellut vuosia, miten hänellä ei ole varaa maksaa meidän lapsista elatusmaksuja, koska kaikki hänen rahansa menivät ”uuden” perheen kulujen maksamiseen. Vuosia eron jälkeen exäni paljasti minulle, että heidän eronsa johtui hyvin pitkälti siitä, ettei exäni halunnut enempää lapsia, ja koska nainen ei ollut millään muotoa halukas käymään töissä. Elatusvastuu naisen perheestä oli exälläni. Naisella oli siis kaksi lasta jo kahden eri miehen kanssa. Exäni kertoi, että tämä oli myös naisen taktiikka: ei tarvitse töissä, kun etsii aina uuden elättäjän ja tekee tämän kanssa lapsen. Sitten voi taas hyvällä omallatunnolla olla äitiyslomalla ja hoitovapaalla. No, jokainen omalla tyylillään?

Ei mennyt kauaa tämän pariskunnan erosta, kun nainen tapasi jo uuden. Arvaatte varmaan mitä seuraavaksi tapahtui? Aivan oikein, hän tuli raskaaksi, synnytti, oli äitiyslomalla ja on nyt hoitovapaalla.

Koska lapsemme olivat kasvaneet kuitenkin vuosia yhdessä, exäni on pitänyt naiseen yhteyksiä ja lapsemme ovat tavanneet. Lapsemme ovat jopa niin kiintyneitä toisiinsa, että etenkin naisen vanhin lapsi vierailee meillä säännöllisesti yökylässä ja omani hänen luonaan. Ystäviä meistä kahdesta ei kyllä kirveelläkään saa, mutta lasteni takia olen valmis tällaisiin järjestelyihin, ja ovathan naisen lapset kyllä tosi suloisiakin.

Kesällä lapsemme viettivät paljon aikaa keskenään. Olin kysynyt naiselta, josko hänen vanhin lapsensa haluaisi lähteä meidän kanssa huvipuistoon, jonne ajomatka olisi pelkästään 3h/suunta. Kaikkein mieluiten olisin mennyt junalla, mutta koska emme halunneet viettää päivää vesisateessa, en uskaltanut ostaa halvempia junalippuja, kun ei voinut tietää millainen sää vaikkapa 3 viikon päästä perjantaina on. Edellispäivänä junaliput olisivat kustantaneetkin meille jo 200€. Totesin, että autolla mennään, koska se tulee niin paljon halvemmaksi. Pakkasin auton täyteen eväitä toivoen, että selviäisimme mahdollisimman pienillä kuluilla, koska kesällä rahaa oli jo palanut ihan hirveästi. Jotenkin oletin, että tällä naisen lapsella olisi ollut omaa rahaa mukanaan ihan vaikkapa ranneketta varten. Ranneke kustansi 42€ ja kun sen ostaa neljällle, se maksaa jo iloiset 168 euroa. Mutta rahaa tytöllä ei ollut. Tämäkin oli varmaan ihan taktikoitu juttu. Tämä lapsukainen oli niin järkyttävän nolona kassalla, kun reipas poikani kailotti, että ”Äiti, maksoiko nää oikeasti 168 euroa!? Me ei kyllä pyydetä sulta tällä reissulla enää mitään.” Kirpaisi joo, ihan v*tusti, mutta koska olin kuullut, ettei tämä lapsi ollut päässyt koko kesänä yhtään mihinkään, ajattelin, että olkoot. Jos voin tehdä yhden lapsen onnelliseksi tällä, niin fine. Ei se ole kuin rahaa… jota kului sitten vielä ruokaan, bensaan ja kaikkeen muuhun sen päivän aikana 240 euron edestä.

Kotiin tullessamme tämä tyttönen sattui sovittamaan eteisessä yksiä kenkiä, jotka olivat hänelle sopivat, ja minun lapsilleni liian pienet. Kysyin haluaisiko hän kengät. Tyttö kertoi, ettei hänellä ole kuin nämä yhdet kengät, jotka hänellä oli mukanaan, ja mielellään hän ottaisi kengät. Siinä kohtaa itselläni oli jotenkin tippa linssissä ja samaan aikaan hirveä raivo päällä… Äitinsä oli vasta käynyt värjäyttämässä kampaajalla liukuvärjäyksellä paksun ja pitkän tukkansa eikä taatusti ollut satasella siitä selvinnyt, ellei kyseessä ole ollut joku hyvä ystävä, joka olisi tehnyt tuon edullisemmin. Tukkaan voi upottaa rahaa, mutta teini-iässä oleva tyttö näyttää nololta kysyessään saisiko hän käytetyt kengät itselleen tai lippujonossa huvipuistoranneketta ottaessaan.

Itselläni varmaan nostattaa kierroksia eniten se, kun on ollut kiusattuna vaatteista lama-aikana. Miksi se nainen ei käy töissä, vaikka hänellä on ihan hyvä ammatti, jolla saa töitä? Omat vanhempani yrittivät lama-aikana saada töitä, ja äitini lähti opiskelemaan velkarahalla uutta ammattia, jotta saisi töitä. Näin tekisin varmaan itsekin. Miksi pitää elää köyhyydessä, jos kerran on mahdollisuus parempaankin?

Aika näyttää millaisen tulevaisuuden tämä tyttö valitsee. Toivottavasti ei jatka äitinsä jalanjäljissä, vaan tavoittelee vähän korkeammalle. Exänikin aika rajuin sanoin kritisoi naisen toimintaa ja naureskelee uudelle miehelle siitä, ettei tämä tiennyt millaisen elättäjän roolin perheessä saakaan. Ehkä se sitten olikin totta, ettei exälläni olisi ollut hirveästi varaa maksaa elatusmaksuja, koska ehkä hänkin on yrittänyt rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsipuolilleen. Mene ja tiedä.

Mitäpä ajatuksia tämä Sinussa herättää?

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Elokuun kuukausikatsaus


Joku varmasti ihmettelee, mikä järki on tehdä kuukausikatsauksia, mutta itselleni tämä on aika hyvä ruoska. Tässä kun taas naputtelin ylös menoja, olin jo unohtanut, että elokuu oli aika ”kostea”. Tuli siis istuttua terassilla ystävien kanssa useampanakin iltana ja käytyä syömässä pariinkiin otteeseen ravintolassa. Nämä nostavat välittömästi ”ruoka- ja päivittäistavaroiden” osuutta, sillä en nyt jaksanut alkaa erittelemään niitä muuallekaan.

Kilpailutin heinäkuussa oman ja lasteni puhelinliittymät. Saimme elokuun täysin ilmaisena. Lisäksi tuon kilpailutuksen johdosta meidän puhelinlaskut tippuvat liki 30€/kk alaspäin! Loppujen lopuksi emme edes vaihtaneet operaattoria ja saimme pitää kaikki liittymämme ”entisillään”, mutta 30€/kk edullisemmin. Sitä vain jää miettimään kuinka paljon näissä oikeasti on ”ilmaa” ja miten usein liittymiä kannattaisi kilpailuttaa?

Aloitin elokuussa opiskelun ja liikun koululle sujuvasti VR:n säästölippujen turvin todella edullisesti. Bensan hinnalla ei kannattaisi edes harkita ajamista koululle ja takaisin. Lisäksi saan junassa istutun ajan hyödynnettyä johonkin muuhun. 

Ihan ok kuukausi kaikin puolin. Syyskuussa ei enää tule rilluttua kylillä, joten kun sai elokuun taas paremmin ”kuosiin” oman kuluttamisen suhteen, syyskuussa pitäisi jäädä kaiken logiikan mukaan enemmän säästöön…?

VARAT €
31.7.19
31.8.19
Muutos
Osakkeet
16.158,69
16.077,77
- 80,92
Indeksirahastot
1.140,00
1.134,00
- 6,00
Hätävara-tili
6.532,16
6.732,16
+ 200,00
Laskutili
272,85
73,50
- 199,35
Yhteensä
24.103,70
24.017,43
- 86,27
VELAT €


Asuntolaina
61.197,19
60.665,81
+ 531,38

Tulot elokuu: 3.142,37€.  Tulot koostuvat palkasta, lapsilisistä ja elatusmaksusta sekä 300€:n lahjasta.

SÄÄNNÖLLISET MENOT:

YLIMÄÄRÄISET MENOT:
Asuntolaina
580,37€
Netflix 11,99€
Taloon liittyvät kulut
300€
Vr 83,20€
Puhelin (oma + lasten) 
0€
Bensa 67,27€
Ruoka- ja päivittäistavarat 
640,65€

Laskutili
400€




Yhteensä
1.921,02€
162,46€ Yht. 2.083,48€

Nordean dropatessa täydensin lasteni salkkua pienen sijoituksen turvin.

Sijoitukset
Lapset
326,84
Superrahasto Suomi
15,00
Superrahasto Ruotsi
15,00
Osakkeet
111,69
Yhteensä
468,53€

Miten Sinun elokuu sujui?