Kun minut palkattiin nykyiselle
työnantajalle, työtehtäviini sisältyivät toiminnan kehittäminen, ohjaustyö,
markkinointi ja viestintä. Nämä seikat lukevat myös työsopimuksessani. Nopeasti
huomasin, että kärsimme uskottavuuden puutteesta, siitä, että pienenä toimijana
emme näy emmekä kuulu. Moni ystävistäni kertoi, etteivät he olleet koskaan
kuulleetkaan meistä eikä kukaan osannut määritellä millainen logo meillä on.
Niinpä ajatuksissani oli ensitöikseni lisätä näkyvyyttä markkinoinnin avulla.
Päihitin jopa ammattilaiset tässä seikassa ja irtisanoimme mainostoimistot.
Toinen iso työ, joka vaati nopeaa
reagointia aloittaessani nykyisessä työssäni, oli toiminnan kehittäminen. Koska
ympärillä oli ainoastaan tulipaloja, joita jouduin sammuttamaan tämän tästä,
kehittäminen oli lähinnä ”paikkausta” syksyn osalta. Samalla opin monta
arvokasta oppituntia siitä, että ”tein vain jotakin, jotta pysymme hengissä”.
Kun pahin vaihe oli ohi, aloin kysymään mikä meidän juttu on? Mitä minun
toivotaan viestivän ja markkinoivan eteenpäin? Keitä me ollaan ja keitä me
haluamme asiakkaiksemme? Keitä meidän nykyiset asiakkaat ovat?
Kävin palvelumuotoilun
koulutuksissa työnantajan kustantamana ja tulin töihin joka kerta super
innostuneena kertoen mitä kaikkea olin kuullut ja oppinut ja pohdin ääneen,
voisimmeko mekin alkaa kartoittamaan olemassaoloamme palvelumuotoilun kautta.
Joka kerta esimieheltäni tuli täystyrmäys: ”Me ollaan jo kokeiltu tätä.” Tai ”Tästähän
me ollaan puhuttu jo monta vuotta.” Kun kysyin pitäisikö puhuminen lopettaa ja
aloittaa tekeminen, sain taas silmienpyörittelyä osakseni.
Kerroin myös aiemmin, miten olin
pyytänyt henkilöstöpalaveria, koska esimieheni puuttui meidän kaikkien työhön
sotkemalla tehtävämme ja asiakaskontaktimme. Tuolloin kävimme kuusi tuntia läpi
toimenkuviamme. Kun tästä keskustelusta oli mennyt noin kaksi kuukautta,
esimies keksi, että pidetään kehittämispäivä, johon jokainen kirjoittaa omat
tehtävänkuvansa auki. Kollegoiden kesken mietimme, että juurihan me kävimme
nämä läpi? Käsky oli tullut ylemmältä taholta, sillä esimiehemme oli ollut itse
kehittämiskeskustelussa. No, kävimme uudelleen ne läpi.
Minulla ja kahdella muulla
kollegallani oli pitkät listat siitä, mitä teemme työksemme. Lisäksi piti avata
ne tiedot ja taidot, joiden pohjalta työtämme teemme. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin
osaamisen palastelusta ja tämä oli nytkin loistava tapa pohtia sitä, mitä
kaikkea oikeastaan osaakaan tehdä, ja miksi. Esimieheni työnkuva käytiin
viimeisenä läpi ja se oli todella surullista kuultavaa. Hän totesi itse, ettei
hänellä ole muita tehtäviä kuin budjetin laatiminen. Hän sanoi myös, että hän
joutuu uudelleen miettimään omaa rooliaan ja siihen liittyviä tehtäviä. Voisin
vaikka lyödä vetoa, että tämä lause oli tullut hänen esimieheltään. Seuraavassa
sivulauseessa hän halusi ottaa minulta pois markkinoinnin sekä
toiminnankehittämisen, tehtävät, joiden takia olin tullut taloon. Ja pian hän
totesi, että voisin laittaa te-palveluiden sivuille työpaikkailmoituksen, jossa
minä, tavallinen duunari, rekrytoisin meille 2-3 työntekijää. Sanoinkin ääneen,
että käsittääkseni rekrytointi kuuluu esimiehelle, ei minulle. Muutaman päivän mietittyäni
näitä(kin) kommentteja, tajusin, että esimieheni haluaa minun ja toisen
kollegani hyödyntävän kaiken verkostoistamme. Hänellä ei ole työkokemusta eikä
verkostoja. En tiedä onko hän jo ymmärtänyt senkin, että kun ei ole osaamista
ja hän esiintyy hyvinkin kyseenalaisesti erilaisissa tilaisuuksissa, hän ei ole
uskottava…? Ja silti hän haluaa tehdä itsestään brändin, yrityksen kasvot.
Kun työtehtävien tarkastamiseen
oli käytetty neljä tuntia aikaa, ryhdyimme miettimään mihin olemme menossa.
Sain tehtäväkseni edelleen kehittää toimintaa, mutta kun ehdotin strategian ja visioiden laatimista, sain taas kylmää vettä
niskaani. Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua
ja kehittää toimintaansa? Toki minä voin taas jälleen kerran ”sammutella tulipaloja”
ja keksiä sitä tätä ja tota, mutta tällä tavalla emme ikinä tule pääsemään ”seuraavalle
tasolle”. Tajusin, että meillä on konkreettisesti se tilanne, että meillä on
pystymetsästä tempaistu esimies, jolla ei ole mitään hajua miten yritystä
johdetaan eikä minkäänlaista tuntemusta työlainsäädäntöä kohtaan. Eikä hänellä
ole koko kentältä ruohonjuuritason kokemusta, jolloin ymmärrys koko alaamme
kohtaan puuttuu täysin. Hänet on vain nostettu esimiesasemaan ja nyt hän haluaa
tehdä alaistensa työt, koska muuta työtä hänellä ei hänen itsensä mukaan ole.
Sitä, miten hän kohtelee minua
muiden läsnäollessa, puitiin myös. Kerroin suoraan, että minua loukkaa se, että
toiset täällä saavat pitää etätyöpäiviä ja ylityövapaita, mutta kun minä
jotakin pyydän, saan silmien pyörittelyä ja vähättelyä. ”Ai noinko sä sen koet?”
Jäin miettimään sitäkin, että a.) minulta löytyy kokemusta ja näkemystä
tähänkin työhön enemmän kuin esimieheltäni, koska olen tehnyt sitä ruohonjuuritason
duunia vuosikausia b.) olen samanikäinen kuin hänen oma tyttärensä, jonka
tutkinto on ammatillisesta oppilaitoksesta (enkä tätä nyt mitenkään vähättele),
jolloin mietin, vertaako hän minua omaan tyttäreensä, joka on eri alalta ja eri
asteelta valmistunut? En tiedä saatteko kiinni ajatuksesta, mutta mietin
vertaako hän minua tyttäreensä, joka ei tunne työkenttäämme? Jos tytär ei tiedä
alastamme mitään, ja miten eri alalta valmistuneena voisikaan tietää, niin
enhän minäkään samanikäisenä voi tietää ja olla jopa pätevämpi kuin esimieheni?
Vai onko esimieheni nyt tajunnut itsekin toivottoman tilanteensa ja kiukuttelee
siitä syystä nyt minulle? Nämä ovat vain nyt päänisisäisiä spekulaatioitani.
Meillä ei edelleenkään siis ole
strategiaa eikä visiota, sillä emme päässeet yksimielisyyteen siitä, millä
tavalla asiassa edetään. Tilanne oli taas 3 vastaan 1. Kolmantena seikkana
pohdimme brändäystä. Taas totesin ääneen, että emmehän me voi brändäystä tehdä,
jos meillä ei ole sitä strategiaa = keitä varten olemme olemassa. Meille on
kuitenkin jo kovaa vauhtia tulossa uudet nettisivut, joiden visuaalisuuteen
olemme vaikuttaneet ja uudet tilat, joihin palkattiin jopa sisustussuunnittelija.
Sisustussuunnittelija oli katsonut uusia nettisivujamme ja häneltä oli toivottu
samaa raikasta ilmettä uusiin tiloihimme. Arvatkaa miten tässä kävi? Katsoimme
suunnittelijan suunnitelmia ja itse olin koko sen palaverin ajan hiljaa, koska
en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. 90-luvun, varastosta löytyneillä, sekä
samaa sarjaa kirppiksiltä kaivetuilla kalusteilla sisustetaan tilamme.
Raikkauden sijaan saamme tunkkaista pyökkiä ja 90-luvulle tyypillistä tumman
sinistä maalattua mdf:ää. Jäin totaalisen sanattomaksi. Brändäys – ei sitä valitettavasti
voi edes toteuttaa tässä kontekstissa. Mihin katosi se raikkaus, nettisivujemme
ajatus? Luulen, että tätä(kin) työtä sabotoitiin esimiehen taholta, ei hän
halua muuttaa mitään. Ja tuleehan se halvemmaksi kaivaa ne ikivanhat kalusteet.
Elämä kehittämispäivän jälkeen
jatkui omalta osaltani uusien työpaikkojen kartoittamisella. Mitään ei löydy
läheltä, ei yhtään mitään. Kaikkiin työpaikkoihin joutuisin ajamaan 1,5-2h/suunta.
Lisäksi mietin, ettei minulla ole pätkätyövuosien jälkeen ollut kunnollista
kesälomaa sitten vuoden 2016, joten kestäisikö pääni vielä ensi kesän lomiin? Jatkaisinko
kesälomien jälkeen vasta uuden työpaikan metsästystä? Kysymyksiä, joita joudun
nyt todenteolla pohtimaan…
Hmm. Landella asumisessa on näköjään hyvät kuin huonot puolet. PK-seudulla eri töitä riittää, mutta kalliiksihan tämäkin tulee :D
VastaaPoista