perjantai 31. heinäkuuta 2020

Puolen vuoden katsaus ja muuttuva elämäntilanne

Kuluneen puolen vuoden aikana olen saanut persotteen omasta taloudestani, kiitos koronan. Säästöön on kertynyt rahaa, koronan rokottamat osakkeeni ovat nousseet, paria poikkeusta lukuun ottamatta, takaisin lähtölukemiinsa ja ylikin, ja salkussani on tapahtunut yhtä sun toista. Lähinnä myyntiä. Osakesalkusta ei ehkä hirveästi kannata enää edes puhua, sillä olen pian myynyt koko salkun pois. Tähän liittyen kirjoitin aiemmin tekstin, jonka voit lukea täältä. Toisaalta en tiedä kannattaako sitä ehkä niinkään enää lukea, koska tuo teksti ei kerro ihan koko totuutta…

Elän aika mielenkiintoista aikaa tällä hetkellä: moni asia on muuttunut ja muuttumassa. En ole luopumassa sijoittamisesta, mutta joudun hetkeksi pysähtymään ja miettimään mitä oikeasti elämältä haluan. Siihen tarvitaan käteistä.

Aika lailla päivälleen kaksi vuotta sitten perheessämme tapahtui jotakin, joka jätti syvät arvet sekä meihin aikuisiin, että esikoiseeni. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun lähdin tosissani katsomaan vuokra-asuntojen tarjontaa paikkakunnallani ja kauhukseni totesin, että tarjontaa riittää kyllä yksiöihin ja kaksioihin, mutta kolmihenkiselle perheelle (äiti ja lapset) alkaa tulla aika tiukkaa mahtua kumpaankaan. Omaa asuntoa en halunnut ostaa, joten vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat nolla. Jotenkin tästä(kin) kriisistä selvittiin, mutta moni asia oli jo ehtinyt muuttunut. Uusperhe-elämämme alkoi tuntua minulle lähinnä uusperhehelvetiltä, jossa mies elää täysin omaa elämäänsä ilman vastuuta muista. Mieheni on useimmiten töissä, kun hänellä on tapaamisoikeus lapsiinsa. Tämä on asia, jolle ei mahda mitään, koska tapaamisoikeutta on väännetty sovittelijalla jo kahdesti ja toinen osapuoli ei jousta. Mieheni työ puolestaan on luonteeltaan sellaista, ettei pienessä, vuorotyötä tekevässä yksikössä, pystytä järjestämään kivuttomasti työvuoroja yhden joustamattoman exän takia. Niinpä minä olen joustanut. Minä olen perunut menojani, jotta mieheni lapset ovat voineet olla meillä.

Omat lapseni ovat hyvin omatoimisia eivätkä vaadi päiväsaikaan ”lastenvahtia”. Yöksi en ole heitä uskaltanut keskenään jättää eikä siihen ole ollut tarvettakaan. Pointtina siis, että omat lapseni ovat selvinneet keskenään kotona, vaikka äiti käy töissä ja myös mahdollistaneet sen, että mieheni on vapaapäivinään voinut mennä ja tulla, kuten haluaa, vaikka minun lapseni ovat kotona. Sama ei valitettavasti päde toisinpäin. Minä en voi mennä enkä tulla kuten haluan eikä varmasti kukaan vastuullinen vanhempi voikaan, ilman puolison tai muun verkoston tukea. Välillä tuntuu, että olen sidottuna ylisuureen omakotitaloon neljän lapsen kanssa pesemään päivästä toiseen pyykkiä, laittamaan ruokaa ja täyttämään tiskikonetta, samalla, kun käyn itse töissä. Tämä on perhe-elämää ja ihan normaalia, mutta normaalia ei ole se, että vain toinen huolehtii kaikesta. Vuosien mittaan väsyin, uuvuin, turhauduin, suutuin, ehkä hieman katkeroiduin, kun kerta toisensa jälkeen peruin omia menojani vain sen takia, että toistuvasti mahdollistan mieheni menot. Minun menoni eivät ole toisen silmissä tärkeitä, mutta hänen ovat.

Tätä taakkaa ei tee yhtään helpommaksi mieheni ex-puoliso, joka on katkeroitunut hirviö. Toistakymmentä perätöntä lastensuojeluilmoitusta, perättömiä rikosilmoituksia, kyttäämistä milloin minkäkin kaupan/ kirjaston pihalla, tunkeutumista kotiini, manipulointia, vieraannuttamista, en edes jaksa luetella, mitä kaikkea tuo katkeroitunut nainen on tehnyt… Jos aikuiset ovat olleet vuosien mittaan loppu, ette voi kuvitellakaan millaisia arpia mieheni lapset kantavat

Kun nyt pääsin nykyisestä työpaikastani pois, havahduin siihen, etten edelleenkään ole kuin puoliksi helpottunut. Pian alkava oikeudenkäynti mieheni ja hänen exänsä lasten huoltajuudesta puristaa rintaani, särkee päätäni, saa vatsani sekaisin. En halua enää hoitaa hänen lapsiaan, vaikka tiedän, että olemme ainoat ”normaalit” aikuiskontaktit heille ja voimme olla se eheyttävä kokemus kaiken muun trauman keskellä, jota äiti heille tarjoilee. En ole paras minäni, kun he saapuvat enkä halua, että he ajattelevat, että minäkin olen yhtä kamala ja kammottava kuin äitinsä. En vain pysty enää rakastamaan heitä. Siitä heidän äitinsä on pitänyt huolen kaikilla teoillaan minua ja minun perhettäni kohtaan. Niinpä loppulomani on mennyt kutakuinkin itkiessä, koska en jaksa tätä enää.

Olen saanut asumisoikeusasunnon vähän matkan päästä nykyisestä kodistani, joka mahdollistaa lasteni normaalin koulunkäynnin, kaverisuhteet, kaiken. Vain koti muuttuu ja siellä asuvien ihmisten määrä. Ja kamalinta (?) tässä on se, että jopa omat lapseni ovat olleet helpottuneita siitä, että ”pääsemme” pois täältä. Tämä lisää syyllisyydentaakkaani kahta kovemmin, sillä olenhan itse altistanut heidät kaikelle pahalle, josta en ollut tähän suhteeseen tullessani lainkaan tietoinen. Eikä ollut miehenikään. Oma toiveeni olisi saada nyt tilaa, ottaa happea. Avioeroa en halua. Haluaisin katsoa nyt rauhassa, vähän matkan päässä, kun mieheni heräisi unestaan ja alkaisi järjestää omaa elämäänsä lapsiaan, ei vain itseään, varten. En halua myöskään olla loanheiton kohteena, kun oikeudenkäynti alkaa. Niinpä minun osakesalkkuni on siis muutettu euroiksi vain ja ainoastaan siitä syystä, että voin maksaa aso-oikeuden käteisellä ja muuttaa pois. En ole tätä voinut aiemmin kirjoittaa, koska aikuisten on täytynyt ensin keskustella asiat halki-poikki-pinoon eikä niin, että mieheni lukee blogistani tiedon, että se on moro nyt.

Syksyyn olen varautunut paitsi käteisellä, myös sillä, että olen luopunut kaikista vapaaehtoistehtävistäni, joita olen kersantti Karoliinana tehnyt mm. maanpuolustustehtävissä. Olen luopunut myös joukkueenjohtajan tehtävistä ja perunut eräät opinnot. Minulla on tyhjä kalenteri, pian alkava uusi työ, muutto 1,5 kuukauden päästä aivan mielettömän ihanaan ja vasta rempattuun asuntoon sekä kerrankin tulevaisuuden näkymä, jossa voin hengittää vapaasti, ilman stressiä.

Meillä on mieheni kanssa sopimatta vielä talon lainat ym. mutta kaikki selvinnee hiljalleen. Taloon sijoitetuista euroista on tarkoitus alkaa rakentamaan uutta sijoitussalkkua ja tulevaisuuden pohjaa itselleni. Mutta tässä katsaus kesäkuun lopun tilanteeseen:


Varat €

1.1.20

30.6.20

Muutos

Osakkeet

18.708,41

6.179,00

- 12.529,41

Rahastot

1.312,59

1.561,00

+ 239,41

Hätävaratili

5.200,66

20.251,96

+ 15.051,30

Asunto (oma)

125.000,00

125.000,00

Asunto (kuolinpesä)

17.500,00

17.500,00

Asuntolaina

- 58.656,13

- 55.467,85

+ 3.188,28

Yhteensä

109.065,53

115.024,11

+ 5.949,58


Osake

Määrä

Markkina-arvo €

Fortum Corporation

83

1.439,00

Nordea Bank Ab

500

3.163,00

Stora Enso Oyj A

132

1.577,00

Superrahasto Ruotsi

30,2644

1.209,00 (EUR)

Superrahasto Suomi

2,1191

352,00

Yhteensä

7.740,00

Osakesalkkuni rippeet näyttävät tältä: (tosin näistäkin on postauksen julkaisuhetkellä jäljellä enää Stora Enson osakkeet)

Lasteni sijoitussalkut näyttävät puolestaan tältä:

Sijoituskohde/ Poika 12-v.

1.1.19

30.6.19

Muutos

Korkotili

5.320,24

5.550,24

+ 230,00

Osakkeet

1.028,00

870,00

- 158,00

·        Nordea 74 kpl

·        Stora Enso 38 kpl

Superrahasto Suomi

199,00

285,00

+ 86,00

Yhteensä

6.547,24

6.705,24

+ 158

 

Sijoituskohde/ Tyttö 10-v.

1.1.19

30.6.19

Muutos

Korkotili

3.360,52

3.410,12

+ 49,60

Osakkeet

1.146,00

967,00

- 179,00

·        Nordea 71 kpl

·        Stora Enso 49 kpl

Superrahasto Suomi

269,00

350,00

+ 81,00

Yhteensä

4.775,52

4.727,12

- 48,40

Lasteni salkussa ei kovin suurta kasvua ole tapahtunut, mutta eihän se ole tarkoituskaan. Omasta varallisuuteni kasvusta olen tyytyväinen. Tiedän, että tapahtuipa mitä tahansa, taloudellisesti pärjään.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne! Asumisoikeusasunto on hyvä ratkaisu monessa tilanteessa. Toivottasti teet postauksen asiasta. Kävin uudelleen lukemassa "Elämäntapana köyhäily", kun silloin mietin että eikö ko. asialla ole vaikutusta parisuhteeseen. No, kun lapseton vanhapiika :) olen, niin voi varmaan olettaa että en ole kovin valmis kompromisseihin, joita kaikissa ihmissuhteissa tarvitaan.

    VastaaPoista
  2. Otan osaa, kuulostaa ikävältä tilanteelta. Parisuhteet, lapset, eksät ja vaikka mitkä tuovat kyllä aika monta muuttuvaa tekijää elämään.

    Tai jos korjaan sanomisiani, niin tuo, että tilanne purkautuu, kuulostaa ihan kivalta. Pieni hengähdystauko on aika paikallaan. Lisäksi kuulostaa järkevältä, että askeleessa 1 seuraa asuminen erillään, jolloin itse kukin pääsee katsomaan tilannetta hieman etäämmältä.

    Aika usein asiat niputetaan yhteen. Jos arki ei suju, niin ero jne. Ne voivat olla kimppapaketti, tai voivat olla olematta

    Itse olen ollut tavallaan "onnekas". Eron jälkeen päävastuu lapsista (aika, talous) on ollut minulla. Eksä on ollut liian surkea ollakseen hankala, mitä nyt on valittanut vaikka mistä (kuten mihin kaikkeen lapsilla tulee olla oikeus elintasomielessä, vaikkei itse maksa euroakaan).

    Tuo "kokonaisvastuu arjesta" oli ja on tavallaan tylsää, koska on myös raskasta ja on myös uutta suhdetta hankaloittava asia. Mutta sen kääntöpuolena ei ole tilaa eksän kiukutteluille eikä tarvitse mennä oikeuteen vääntämään jne.

    VastaaPoista