Nordnet

tiistai 28. marraskuuta 2017

Piensijoittajan salkku miinuksella

Viime viikkoina on haastateltu sijoitusasiantuntijoita laidasta laitaan mitä piensijoittajien kannattaa tehdä, kun pörssi on dipannut useampana päivänä. Ohje on ollut sama "pidä pää kylmänä äläkä tee mitään." Lasken itseni vielä aloittelijoihin sijoittamisen suhteen ja etenkin nyt, kun siirsin suurimman osan varallisuudestani osakkeisiin. 

Monena päivänä olisi ollut loistava hetki tehdä ostoja, kun himoitsemieni osakkeiden hinnat ovat olleet matalat, mutta itse painoin osto-nappeja jälleen liian varhain. En päässyt suurempaan dippaukseen enää mukaan, koska käteiskassa oli jo ehtinyt huveta. Ohuesti harmittaa. Vaikka pörssi ei ole, ainakaan vielä, dipannut radikaalisti, on tässä jo saanut huokaista helpotuksesta oman allikaationsa suhteen. 



Miksi hajauttaminen on niin tärkeää? 

Hajauttamalla varallisuutta osake- ja korkoinstrumentteihin tai muuhun varallisuuteen (esim. asunnot, metsä...) minimoit tappion riskiä, jos jollakin osa-alueella tuppaa käymään sukellus. Itse omistan esimerkiksi yhtä ja samaa osaketta muihin omaisuusluokkiin suhteutettuna liikaa, ja tämän osakkeen nyt dipatessa, tappio myös näkyy ja tuntuu. Uskon kuitenkin osakkeen vielä tästä nousevan, joten en panikoi.

Satuin sijoittamaan myös hätävararahastoni pitkän harkinnan tuloksena, mutta vaikka miten olin pitkään asiaa harkinnut, kaikki tapahtui silti "hetken huumassa" ja tappiolla ollaan. Nyt kun vakavasti harkitsen auton hankkimista, olenkin pienessä liemessä, kun yhden osakkeen osuus varallisuudestani on turhan suuri ja juuri tämä osake dippaa... Toisaalta back-upina toimivat luottokortti sekä indeksirahastot, joilla pyyhkii tällä hetkellä hyvin. Toki voisin myös myydä muut osakkeeni pienellä voitolla, mutta koska niiden osuudet ovat verrattain pieniä, en haluaisi siihen lähteä.

Oman auton hankinta on ajankohtainen paristakin syystä, mutta suurin tekijä tällä hetkellä on poikani harrastus. On todella haastavaa olla miehen auton armoilla, kun pojalla on jääkiekkotreenejä ja -pelejä pitkin pitäjää. Autoa toki saan lainaan myös isältäni, mutta kaikki se aika ja stressi mikä kaikkeen sumplimiseen menee, tuntuu välillä niin turhalta ja turhauttavalta. Olisi helpompaa vain hypätä omaan autoon ja painaa kaasua. Auto on vain niin turha "sijoitus" ja maksaa mansikoita. Toisaalta se vapauden tunne... No, katsellaan miten tämä asia ratkaistaan, vai ratkaistaanko lainkaan. 

Onko Sinun osakkeet dipanneet viime viikkoina ja miten olet saanut pidettyä oman pääsi "kylmänä"?


5 kommenttia:

  1. Nämä markkinoiden tilapäiset häiriöt kuuluu tämän toiminnan luonteeseen.

    Itse aloitin sijoittamisen vuonna 2010 ja kesällä 2011 alkoi lasku. Pahimmillaan salkkkuni oli n. 33% tappiolla ja olotila sen mukainen.

    Melkein kaikki suomessa menestyneet osakesijoittajat on pysyviä omistajia, eivätkä reagoi mitenkään markkinoiden myllerrykseen. Se onkin se asia, joka tekee toisista vauraita ja toisista ei niinkään.

    Nyt oma salkkuni arvo on tippunut alle 10% huipuista, joten ei tätä voi mitenkään kutsua romahdukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yritän olla katselematta koko saldoa, mutta välillä tulee urkittua. Mitään paniikkitemppuja en ole tekemässä, mutta viime aikoina on ollut suorastaan turhautunut fiilis, kun salkun arvo ei liiku muualle kuin alaspäin. Tästä aiheesta tulossa myöhemmin oma tekstinsäkin.

      Poista
  2. Nokia salkussa-8%
    Tästä tulikin vähän pidempiaikainen sijoitus

    VastaaPoista
  3. Hienosti moni teistä saa säästöön pienistäkin tuloistane. Minulla asia vasta haaveena, aloitan nyt sillä, että alan pitämään kirjanpitoa. Minulla on lääkärinä kohtuulliset tulot, tosin nyt olen äitiyslomalla. Puoliso on aloitteleva yrittäjä ja tulot pienet. Olemme uusioperhe, hällä 2 aiemmasta avioliitosta ja aikuisia lapsia, minulla yksi teini ja nyt syntymässä kolmas yhteinen lapsi. Lisäksi puolison exän kolmas lapsi on jonkinasteinen lapsi meillekin. Lapsia on siis kohta seitsemän ja menot sen mukaiset. Meillä on yhteistili, mistä maksetaan kaikki menot. Useimmista sovitaan yhdessä, mutta minä kyllä teen hankintoja kotiin sopimattakin. Harmillista miten kaikki rahat hukkuu johonkin, vaikka ei matkustella, ei syödä kovin laadukkaasti ja suurin osa vaatteista hankitaan kirppikseltä. Toki jo automenot ovat suuret maalla asuessa, samoin ruokakulut, ison vanhan talon sähkölämmitys, ison porukan puhelinkulut ym. Mutta tästäkin blogista sain vinkkejä, joten hiljaa hyvä tulee ja eiköhän mekin joskus saada jotain säästöön ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, tämän vastauksen piti mennä seuraavan postauksen alle, mutta hyppäsikin puhelimella tähän postaukseen :/

      Poista