sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Toisenlainen elämäntapa?


Voi olla, että sohaisen ampiaispesään, mutta otan sen riskin vastaan! Kun aikoinaan otin avioeron, ex-puolisoni ryhtyi seurustelemaan naisen kanssa, jolla oli pieni vauva ja 5-vuotias lapsi. Exäni muutti jonkin ajan kuluessa naisystävänsä luo, ja jos meillä oli exän kanssa jo siinä kohtaa vaikeuksia sovitella elatusmaksuja tai lasten tapaamisia, niin mikään ei ainakaan yhtään helpommaksi muuttunut. Nainen jaksoi kritisoida, että lapsillani on liian kalliita vaatteita ja harrastuksia. Koska hän oli äitiyslomalla, hänellä oli aikaa kierrellä kirpputoreja ja etsiä lapsilleen edullisia vaatteita. Minä kävin töissä ja työpäiväni työmatkoineen olivat 10-tuntisia. Ei siinä enää kirpputoreille lähdetä etsimään kumisaappaita, jos sellaiset juuri nyt tarvitsi. Tuohon aikaan (ihan kuin siitä olisi niiiiin kamalan pitkä aika) ei ollut mitään Facebookin kirpputoreja, joita nyt on.

Tuo pariskunta eleli aikansa yhdessä ja lopulta parisuhde tuli päätökseen ja exäni muutti pois. Olin kuunnellut vuosia, miten hänellä ei ole varaa maksaa meidän lapsista elatusmaksuja, koska kaikki hänen rahansa menivät ”uuden” perheen kulujen maksamiseen. Vuosia eron jälkeen exäni paljasti minulle, että heidän eronsa johtui hyvin pitkälti siitä, ettei exäni halunnut enempää lapsia, ja koska nainen ei ollut millään muotoa halukas käymään töissä. Elatusvastuu naisen perheestä oli exälläni. Naisella oli siis kaksi lasta jo kahden eri miehen kanssa. Exäni kertoi, että tämä oli myös naisen taktiikka: ei tarvitse töissä, kun etsii aina uuden elättäjän ja tekee tämän kanssa lapsen. Sitten voi taas hyvällä omallatunnolla olla äitiyslomalla ja hoitovapaalla. No, jokainen omalla tyylillään?

Ei mennyt kauaa tämän pariskunnan erosta, kun nainen tapasi jo uuden. Arvaatte varmaan mitä seuraavaksi tapahtui? Aivan oikein, hän tuli raskaaksi, synnytti, oli äitiyslomalla ja on nyt hoitovapaalla.

Koska lapsemme olivat kasvaneet kuitenkin vuosia yhdessä, exäni on pitänyt naiseen yhteyksiä ja lapsemme ovat tavanneet. Lapsemme ovat jopa niin kiintyneitä toisiinsa, että etenkin naisen vanhin lapsi vierailee meillä säännöllisesti yökylässä ja omani hänen luonaan. Ystäviä meistä kahdesta ei kyllä kirveelläkään saa, mutta lasteni takia olen valmis tällaisiin järjestelyihin, ja ovathan naisen lapset kyllä tosi suloisiakin.

Kesällä lapsemme viettivät paljon aikaa keskenään. Olin kysynyt naiselta, josko hänen vanhin lapsensa haluaisi lähteä meidän kanssa huvipuistoon, jonne ajomatka olisi pelkästään 3h/suunta. Kaikkein mieluiten olisin mennyt junalla, mutta koska emme halunneet viettää päivää vesisateessa, en uskaltanut ostaa halvempia junalippuja, kun ei voinut tietää millainen sää vaikkapa 3 viikon päästä perjantaina on. Edellispäivänä junaliput olisivat kustantaneetkin meille jo 200€. Totesin, että autolla mennään, koska se tulee niin paljon halvemmaksi. Pakkasin auton täyteen eväitä toivoen, että selviäisimme mahdollisimman pienillä kuluilla, koska kesällä rahaa oli jo palanut ihan hirveästi. Jotenkin oletin, että tällä naisen lapsella olisi ollut omaa rahaa mukanaan ihan vaikkapa ranneketta varten. Ranneke kustansi 42€ ja kun sen ostaa neljällle, se maksaa jo iloiset 168 euroa. Mutta rahaa tytöllä ei ollut. Tämäkin oli varmaan ihan taktikoitu juttu. Tämä lapsukainen oli niin järkyttävän nolona kassalla, kun reipas poikani kailotti, että ”Äiti, maksoiko nää oikeasti 168 euroa!? Me ei kyllä pyydetä sulta tällä reissulla enää mitään.” Kirpaisi joo, ihan v*tusti, mutta koska olin kuullut, ettei tämä lapsi ollut päässyt koko kesänä yhtään mihinkään, ajattelin, että olkoot. Jos voin tehdä yhden lapsen onnelliseksi tällä, niin fine. Ei se ole kuin rahaa… jota kului sitten vielä ruokaan, bensaan ja kaikkeen muuhun sen päivän aikana 240 euron edestä.

Kotiin tullessamme tämä tyttönen sattui sovittamaan eteisessä yksiä kenkiä, jotka olivat hänelle sopivat, ja minun lapsilleni liian pienet. Kysyin haluaisiko hän kengät. Tyttö kertoi, ettei hänellä ole kuin nämä yhdet kengät, jotka hänellä oli mukanaan, ja mielellään hän ottaisi kengät. Siinä kohtaa itselläni oli jotenkin tippa linssissä ja samaan aikaan hirveä raivo päällä… Äitinsä oli vasta käynyt värjäyttämässä kampaajalla liukuvärjäyksellä paksun ja pitkän tukkansa eikä taatusti ollut satasella siitä selvinnyt, ellei kyseessä ole ollut joku hyvä ystävä, joka olisi tehnyt tuon edullisemmin. Tukkaan voi upottaa rahaa, mutta teini-iässä oleva tyttö näyttää nololta kysyessään saisiko hän käytetyt kengät itselleen tai lippujonossa huvipuistoranneketta ottaessaan.

Itselläni varmaan nostattaa kierroksia eniten se, kun on ollut kiusattuna vaatteista lama-aikana. Miksi se nainen ei käy töissä, vaikka hänellä on ihan hyvä ammatti, jolla saa töitä? Omat vanhempani yrittivät lama-aikana saada töitä, ja äitini lähti opiskelemaan velkarahalla uutta ammattia, jotta saisi töitä. Näin tekisin varmaan itsekin. Miksi pitää elää köyhyydessä, jos kerran on mahdollisuus parempaankin?

Aika näyttää millaisen tulevaisuuden tämä tyttö valitsee. Toivottavasti ei jatka äitinsä jalanjäljissä, vaan tavoittelee vähän korkeammalle. Exänikin aika rajuin sanoin kritisoi naisen toimintaa ja naureskelee uudelle miehelle siitä, ettei tämä tiennyt millaisen elättäjän roolin perheessä saakaan. Ehkä se sitten olikin totta, ettei exälläni olisi ollut hirveästi varaa maksaa elatusmaksuja, koska ehkä hänkin on yrittänyt rakentaa parempaa tulevaisuutta lapsipuolilleen. Mene ja tiedä.

Mitäpä ajatuksia tämä Sinussa herättää?

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kamalalta, mutta valitettavasti tiedän samansuuntaisesti ajattelevia ihmisiä myös omasta tuttavapiiristäni. Kyllähän Suomi tarvitsee lisää veronmaksajia ja sitä rataa, mutta kun tuo ajatusmaailma saattaa periytyä myös vanhemmilta lapsille niin veronmaksun sijaan monesti käy niin, että se tulevaisuuden veronmaksajaksi tituuleerattu lapsi onkin vain uusi yhteiskunnan perhetukien käyttäjä.

    VastaaPoista
  2. Hei, suurin palvelus, jonka voit tälle tytölle tehdä, on, että (äitiä ja nykyistä rahatilannetta syyllistämättä) koitat kertoa, että TYTÖLLÄ on mahdollisuus parempaan! tiedän. on tosi vaikea puuttua toisten raha-asioihin, mutta joskus vaan on pakko..

    VastaaPoista