sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kehityskeskustelussa

Jokohan teillä tulee korvista ulos työpaikkani ongelmat...? Jotenkin niistä kirjoittaminen on vain itselleni hirvittävän terapeuttista ja toisaalta auttaa myöskin omien peliliikkeiden suunnittelussa. Google on siitä mielenkiintoinen vakoilija, että olen saanut kahden päivän sisään seuraavat postaukset uutisfiidiini LinkedInissä: 

Ihan hyviä postauksia ja luinkin nuo ajatuksella. Olen heitellyt palloa viime aikoina miespuolisten ystävieni sekä mieheni kanssa siitä, mitä minun kannattaisi tehdä nykyisessä työtilanteessa. Kannattaako irtisanoutua ja ottaa 3 kk:n karenssi? Siihen ei ole kukaan yllyttänyt ja koen sen kaikkein radikaalisimpana ratkaisuna, mutta en kuitenkaan mahdottomana. Uusi työpaikka olisi kuitenkin hyvä olla ensin. No, entäpä kun töitä joutuu hakemaan taas kauempaa: pitempi työpäivä työmatkoineen vs. nykyinen esimieheni? Tunnin ajomatka suuntaan on vielä siedettävä, mutta sitä pidemmältä löytyvän paikan pitää olla todella special! Edellinen kunnon kesälomani on vuodelta 2016. Jaksaisinko kesään ja kesälomiin saakka? En. En jaksa. Minua on kehoitettu myös jatkamaan keskusteluja työsuojeluvaltuutetun kanssa, etenkin kehityskeskusteluni jälkeen... Kävinkin melkoisen keskustelun läpi ja sen jälkeen koin jopa hetkellistä helpotusta, mutta kun tein lähtöä kotiin, sain kommentointia, jonka jälkeen tein päätöksen: tänne en jää. Päätös on siis tehty ja olen aloittanut aktiivisen työnhaun.

Koska olemme tosi pieni organisaatio, työsuojeluvaltuutetun kanssa keskusteleminenkin on vähän niin ja näin. Työsuojelupäällikkömme on esimieheni hyvä ystävä. Eräs miespuolinen ystäväni tosin totesi, että jos ongelmia on ollut aikaisemminkin saman ihmisen kanssa, niin kyllä silloin kaikkien pitäisi seistä minun takana. Mutta silti minulle on iso kynnys tehdä peliliike tuohon suuntaan. En ole "kantelija", vaikka ehkä tässä ei kantelustakaan ole kyse...

Täytyy sanoa, että vaikka olen tylyttänyt blogissani entisiä esimiehiäni, olen edelleen hyvissä väleissä heidän kanssaan, yhtä lukuunottamatta. Muiden kanssa teen jopa nykyisen työni puitteissa yhteistyötä, halaamme, kun tapaamme ja olemme somessa, sekä facessa että instassa, "kavereita" ja kommentoimme sekä "tykkäämme" toistemme päivityksistä. Eli vaikka esimiestaidot ovat olleet puutteellisia, en ole siltoja takanani poltellut. Minusta kyse on kritiikkiä antaessani koskenut työasioita, ei henkilön persoonallisuutta. Mutta tämä nykyinen esimies on kyllä niin haastava yksilö, että kun tästä työstä lähden, en varmasti halua olla hänen kanssaan tekemisissä enää ikinä. Tai ehkä näin ei pitäisi ikinä sanoa. 

Kehityskeskustelussa ideana on käydä läpi kulunutta vuotta ja pohtia tulevaa. Edellinen kehityskeskusteluni oli kesäkuussa. Ihmettelin jo kesäkuista kehityskeskusteluani, sillä mitään ei kirjattu ylös. Toisaalta minähän en koko keskustelussa edes puhunut. Minä kuuntelin. Totesinkin miehelleni tuolloin, etten ole ikinä näin ihmeellisessä kehityskeskustelussa ollut, jossa minua ei "haastatella" ja jossa minä en saa suunvuoroa. Tuolloin ajattelin, että ehkä minulla ei sitten ollut vielä mitään "sanottavaa", koska olin niin tuore kasvo. 

Nyt keskustelun piti alkaa heti aamulla kello 8. Esimieheni tuli tyylinsä mukaisesti myöhässä töihin, joten ehdin katsoa s-postini läpi. Sinne oli edellisenä iltana klo 23 ilmestynyt lomake, joka minun olisi pitänyt täyttää etukäteen. Kyseessä oli 7-sivuinen kyselylomake, jossa saatettiin kolmesti kysyä samaa asiaa eri lausemuodossa. Näin pitkää lomaketta en ole ikinä ennen joutunut täyttämään. Luin kysymyksiä ja yritin ymmärtää mitä niissä kysytään, todeten, että ko. lomake on todennäköisesti 10 minuutin tuotos, jota ei olla sen koommin mietitty. Kun esimieheni saapui töihin, pyysin saada täyttää lomakkeen kaikessa rauhassa, vaikka hän yritti kovasti, että keskustelisimme sen läpi. Itse olen kuitenkin sellainen, jonka on helpompaa miettiä asiat valmiiksi paperille, jolloin ne muistaa keskustelutilanteessa. Lisäksi tästä paperinivaskasta oli suuri tuki keskustelussa: pysyin rauhallisena, vaikka paskaa satoi niskaan sen minkä kerkesi.

Keskustelu alkoi esimiehen syytöksillä. Minä olen syypää huonoon työilmapiiriin, minulle ei voi puhua enkä välitä tietoa eteenpäin. Siitä onkin hyvä alkaa kehittämään. Jos minulla ei olisi ollut sitä paperia, johon olin miettinyt asiat läpi, en tiedä miten olisin pysynyt rauhallisena saati järjissäni seuraavan 1,5-tuntisen. Jäin niin ymmyrkäisenä tuijottamaan esimiestäni, että miten nämä asiat kääntyivätkin nyt näin päin? Nämä olivat niitä asioita, joita koko työyhteisö oli tuonut esiin esimieheni toiminnassa! Hyökkäys on paras puolustus?

Olin onnekseni kerännyt dataa, tilastoja, tuekseni miten olen edistänyt töissä asioita, olin miettinyt mitkä asiat sujuvat ja olin kirjoittanut asiallisesti, mitkä asiat työssämme vaatisivat huomiota. Tuo data oli itseltäni hyvä veto, etenkin, kun minulla ei ole markkinointityöstä kokemusta. Tosin silläkään ei ollut kehityskeskustelun jälkeen enää esimiehelleni merkitystä, sillä hän toi hyvin vahvasti esille sen, että olen amatööri, vaikka kasvua aikanani oli tapahtunut +40%. Puhdistimme aika tavalla ilmaa, ja olin poistua ihan hyvissä mielin työpaikaltani, kunnes sain kuulla, miten olen erääseen tilaisuuteen hankkinut väärän puhujan ja hänellä on parempi tiedossa (hän oli valitsemassa kanssani puhujaa, mutta nyt se olikin minun valitsema), miten minulla ei ole markkinointiin koulutusta, toisin kuin hänellä (ei ollut vaatimuksena työpaikkaa hakiessa) ja minulla on myös kuulemma liikaa työtä. Veikkaan, että esimieheni kärkkyy minun töitäni takaisin itselleen. Seuraava kehittämispäivä ilmestyi myös kalenteriimme, jossa käymme läpi markkinointistrategiamme, sillä siinä on kuulemma viilattavaa (ok...) ja mietimme strategiaamme (joka on esimiehemme tuotos eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa). Tuskin maltan odottaa. 

Mietin, miten tehdä työnteosta edes vähän siedettävämpää siihen saakka, kunnes voin ojentaa irtisanomislapun. Ehkä minä vain olen hiljaa enkä nosta enää ainuttakaan epäkohtaa ylös, sillä sehän "luo huonoa työilmapiiriä". Saan oman työhuoneen piakkoin, jolloin minun ei tarvitse enää jaksaa esimieheni jatkuvaa hölötystä ja keskeytyksiä. Ehkä sekin helpottaa? Lisäksi taidan alkaa suunnitella työpäiväni niin, että olen jatkossa pääsääntöisesti eri toimipisteessä kuin esimieheni. Ei varmaan se fiksuin vaihtoehto työnsujuvuuden kannalta, mutta koska minusta on nyt tehty työilmapiirin pilaaja sillä, että olen nostanut epäkohtia esiin, on parempi, että en ole sitten enempää työilmaa "pilaamassa", vaikka muut kollegani tukevat minua 110%:sti. 

Lisäksi otin taas yksittäisiä opintojaksoja avoimesta yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta opiskeltavakseni ja aion hakea keväällä opiskelemaan - kehitän siis ammattitaitoani, koska tykkään nykyisen työni sisällöstä tosi tosi paljon, ja toivoisin saavani samankaltaista työtä jatkossakin. 

Yksi vaihtoehto olisi ensi vuoden puolella lähteä opiskelemaan aikuiskoulutustuella, jolloin olen ollut vuoden yhtäjaksoisesti saman työnantajan palveluksessa. Katsotaan, miten mummon käy mäessä. Ensimmäinen työpaikkahakemus on joka tapauksessa laitettu eteenpäin, ansioluettelo päivitetty ja tästä se taas starttaa pikku hiljaa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua ja kehittää toimintaansa?


Kun minut palkattiin nykyiselle työnantajalle, työtehtäviini sisältyivät toiminnan kehittäminen, ohjaustyö, markkinointi ja viestintä. Nämä seikat lukevat myös työsopimuksessani. Nopeasti huomasin, että kärsimme uskottavuuden puutteesta, siitä, että pienenä toimijana emme näy emmekä kuulu. Moni ystävistäni kertoi, etteivät he olleet koskaan kuulleetkaan meistä eikä kukaan osannut määritellä millainen logo meillä on. Niinpä ajatuksissani oli ensitöikseni lisätä näkyvyyttä markkinoinnin avulla. Päihitin jopa ammattilaiset tässä seikassa ja irtisanoimme mainostoimistot.

Toinen iso työ, joka vaati nopeaa reagointia aloittaessani nykyisessä työssäni, oli toiminnan kehittäminen. Koska ympärillä oli ainoastaan tulipaloja, joita jouduin sammuttamaan tämän tästä, kehittäminen oli lähinnä ”paikkausta” syksyn osalta. Samalla opin monta arvokasta oppituntia siitä, että ”tein vain jotakin, jotta pysymme hengissä”. Kun pahin vaihe oli ohi, aloin kysymään mikä meidän juttu on? Mitä minun toivotaan viestivän ja markkinoivan eteenpäin? Keitä me ollaan ja keitä me haluamme asiakkaiksemme? Keitä meidän nykyiset asiakkaat ovat?

Kävin palvelumuotoilun koulutuksissa työnantajan kustantamana ja tulin töihin joka kerta super innostuneena kertoen mitä kaikkea olin kuullut ja oppinut ja pohdin ääneen, voisimmeko mekin alkaa kartoittamaan olemassaoloamme palvelumuotoilun kautta. Joka kerta esimieheltäni tuli täystyrmäys: ”Me ollaan jo kokeiltu tätä.” Tai ”Tästähän me ollaan puhuttu jo monta vuotta.” Kun kysyin pitäisikö puhuminen lopettaa ja aloittaa tekeminen, sain taas silmienpyörittelyä osakseni.

Kerroin myös aiemmin, miten olin pyytänyt henkilöstöpalaveria, koska esimieheni puuttui meidän kaikkien työhön sotkemalla tehtävämme ja asiakaskontaktimme. Tuolloin kävimme kuusi tuntia läpi toimenkuviamme. Kun tästä keskustelusta oli mennyt noin kaksi kuukautta, esimies keksi, että pidetään kehittämispäivä, johon jokainen kirjoittaa omat tehtävänkuvansa auki. Kollegoiden kesken mietimme, että juurihan me kävimme nämä läpi? Käsky oli tullut ylemmältä taholta, sillä esimiehemme oli ollut itse kehittämiskeskustelussa. No, kävimme uudelleen ne läpi.

Minulla ja kahdella muulla kollegallani oli pitkät listat siitä, mitä teemme työksemme. Lisäksi piti avata ne tiedot ja taidot, joiden pohjalta työtämme teemme. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin osaamisen palastelusta ja tämä oli nytkin loistava tapa pohtia sitä, mitä kaikkea oikeastaan osaakaan tehdä, ja miksi. Esimieheni työnkuva käytiin viimeisenä läpi ja se oli todella surullista kuultavaa. Hän totesi itse, ettei hänellä ole muita tehtäviä kuin budjetin laatiminen. Hän sanoi myös, että hän joutuu uudelleen miettimään omaa rooliaan ja siihen liittyviä tehtäviä. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tämä lause oli tullut hänen esimieheltään. Seuraavassa sivulauseessa hän halusi ottaa minulta pois markkinoinnin sekä toiminnankehittämisen, tehtävät, joiden takia olin tullut taloon. Ja pian hän totesi, että voisin laittaa te-palveluiden sivuille työpaikkailmoituksen, jossa minä, tavallinen duunari, rekrytoisin meille 2-3 työntekijää. Sanoinkin ääneen, että käsittääkseni rekrytointi kuuluu esimiehelle, ei minulle. Muutaman päivän mietittyäni näitä(kin) kommentteja, tajusin, että esimieheni haluaa minun ja toisen kollegani hyödyntävän kaiken verkostoistamme. Hänellä ei ole työkokemusta eikä verkostoja. En tiedä onko hän jo ymmärtänyt senkin, että kun ei ole osaamista ja hän esiintyy hyvinkin kyseenalaisesti erilaisissa tilaisuuksissa, hän ei ole uskottava…? Ja silti hän haluaa tehdä itsestään brändin, yrityksen kasvot.

Kun työtehtävien tarkastamiseen oli käytetty neljä tuntia aikaa, ryhdyimme miettimään mihin olemme menossa. Sain tehtäväkseni edelleen kehittää toimintaa, mutta kun ehdotin strategian ja  visioiden laatimista, sain taas kylmää vettä niskaani. Jos yrityksellä ei ole strategiaa eikä visiota, miten yritys voi profiloitua ja kehittää toimintaansa? Toki minä voin taas jälleen kerran ”sammutella tulipaloja” ja keksiä sitä tätä ja tota, mutta tällä tavalla emme ikinä tule pääsemään ”seuraavalle tasolle”. Tajusin, että meillä on konkreettisesti se tilanne, että meillä on pystymetsästä tempaistu esimies, jolla ei ole mitään hajua miten yritystä johdetaan eikä minkäänlaista tuntemusta työlainsäädäntöä kohtaan. Eikä hänellä ole koko kentältä ruohonjuuritason kokemusta, jolloin ymmärrys koko alaamme kohtaan puuttuu täysin. Hänet on vain nostettu esimiesasemaan ja nyt hän haluaa tehdä alaistensa työt, koska muuta työtä hänellä ei hänen itsensä mukaan ole.

Sitä, miten hän kohtelee minua muiden läsnäollessa, puitiin myös. Kerroin suoraan, että minua loukkaa se, että toiset täällä saavat pitää etätyöpäiviä ja ylityövapaita, mutta kun minä jotakin pyydän, saan silmien pyörittelyä ja vähättelyä. ”Ai noinko sä sen koet?” Jäin miettimään sitäkin, että a.) minulta löytyy kokemusta ja näkemystä tähänkin työhön enemmän kuin esimieheltäni, koska olen tehnyt sitä ruohonjuuritason duunia vuosikausia b.) olen samanikäinen kuin hänen oma tyttärensä, jonka tutkinto on ammatillisesta oppilaitoksesta (enkä tätä nyt mitenkään vähättele), jolloin mietin, vertaako hän minua omaan tyttäreensä, joka on eri alalta ja eri asteelta valmistunut? En tiedä saatteko kiinni ajatuksesta, mutta mietin vertaako hän minua tyttäreensä, joka ei tunne työkenttäämme? Jos tytär ei tiedä alastamme mitään, ja miten eri alalta valmistuneena voisikaan tietää, niin enhän minäkään samanikäisenä voi tietää ja olla jopa pätevämpi kuin esimieheni? Vai onko esimieheni nyt tajunnut itsekin toivottoman tilanteensa ja kiukuttelee siitä syystä nyt minulle? Nämä ovat vain nyt päänisisäisiä spekulaatioitani.

Meillä ei edelleenkään siis ole strategiaa eikä visiota, sillä emme päässeet yksimielisyyteen siitä, millä tavalla asiassa edetään. Tilanne oli taas 3 vastaan 1. Kolmantena seikkana pohdimme brändäystä. Taas totesin ääneen, että emmehän me voi brändäystä tehdä, jos meillä ei ole sitä strategiaa = keitä varten olemme olemassa. Meille on kuitenkin jo kovaa vauhtia tulossa uudet nettisivut, joiden visuaalisuuteen olemme vaikuttaneet ja uudet tilat, joihin palkattiin jopa sisustussuunnittelija. Sisustussuunnittelija oli katsonut uusia nettisivujamme ja häneltä oli toivottu samaa raikasta ilmettä uusiin tiloihimme. Arvatkaa miten tässä kävi? Katsoimme suunnittelijan suunnitelmia ja itse olin koko sen palaverin ajan hiljaa, koska en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. 90-luvun, varastosta löytyneillä, sekä samaa sarjaa kirppiksiltä kaivetuilla kalusteilla sisustetaan tilamme. Raikkauden sijaan saamme tunkkaista pyökkiä ja 90-luvulle tyypillistä tumman sinistä maalattua mdf:ää. Jäin totaalisen sanattomaksi. Brändäys – ei sitä valitettavasti voi edes toteuttaa tässä kontekstissa. Mihin katosi se raikkaus, nettisivujemme ajatus? Luulen, että tätä(kin) työtä sabotoitiin esimiehen taholta, ei hän halua muuttaa mitään. Ja tuleehan se halvemmaksi kaivaa ne ikivanhat kalusteet.

Elämä kehittämispäivän jälkeen jatkui omalta osaltani uusien työpaikkojen kartoittamisella. Mitään ei löydy läheltä, ei yhtään mitään. Kaikkiin työpaikkoihin joutuisin ajamaan 1,5-2h/suunta. Lisäksi mietin, ettei minulla ole pätkätyövuosien jälkeen ollut kunnollista kesälomaa sitten vuoden 2016, joten kestäisikö pääni vielä ensi kesän lomiin? Jatkaisinko kesälomien jälkeen vasta uuden työpaikan metsästystä? Kysymyksiä, joita joudun nyt todenteolla pohtimaan…